Download the Full Ebook and Access More Features - ebooknice.

com

(Ebook) Translating the European House: Discourse,

Ideology and Politics - Selected Papers by
Christina Schäffner by Stefan Baumgarten, Chantal
Gagnon (eds.) ISBN 9781443895392, 1443895393
https://ebooknice.com/product/translating-the-european-
house-discourse-ideology-and-politics-selected-papers-by-
christina-schaffner-5900122

OR CLICK HERE

DOWLOAD EBOOK

Download more ebook instantly today at https://ebooknice.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) ready for you
Download now and discover formats that fit your needs...

Start reading on any device today!

(Ebook) Biota Grow 2C gather 2C cook by Loucas, Jason; Viles, James ISBN
9781459699816, 9781743365571, 9781925268492, 1459699815, 1743365578, 1925268497

https://ebooknice.com/product/biota-grow-2c-gather-2c-cook-6661374

ebooknice.com

(Ebook) Matematik 5000+ Kurs 2c Lärobok by Lena Alfredsson, Hans Heikne, Sanna
Bodemyr ISBN 9789127456600, 9127456609

https://ebooknice.com/product/matematik-5000-kurs-2c-larobok-23848312

ebooknice.com

(Ebook) SAT II Success MATH 1C and 2C 2002 (Peterson's SAT II Success) by Peterson's
ISBN 9780768906677, 0768906679

https://ebooknice.com/product/sat-ii-success-math-1c-and-2c-2002-peterson-s-sat-
ii-success-1722018

ebooknice.com

(Ebook) Master SAT II Math 1c and 2c 4th ed (Arco Master the SAT Subject Test: Math
Levels 1 & 2) by Arco ISBN 9780768923049, 0768923042

https://ebooknice.com/product/master-sat-ii-math-1c-and-2c-4th-ed-arco-master-
the-sat-subject-test-math-levels-1-2-2326094

ebooknice.com
(Ebook) Cambridge IGCSE and O Level History Workbook 2C - Depth Study: the United
States, 1919-41 2nd Edition by Benjamin Harrison ISBN 9781398375147, 9781398375048,
1398375144, 1398375047

https://ebooknice.com/product/cambridge-igcse-and-o-level-history-
workbook-2c-depth-study-the-united-states-1919-41-2nd-edition-53538044

ebooknice.com

(Ebook) Vagabond, Vol. 29 (29) by Inoue, Takehiko ISBN 9781421531489, 1421531488

https://ebooknice.com/product/vagabond-vol-29-29-37511002

ebooknice.com

(Ebook) Parallel Computational Technologies: 14th International Conference, PCT

2020, Perm, Russia, May 27–29, 2020, Revised Selected Papers by Leonid Sokolinsky,
Mikhail Zymbler ISBN 9783030553258, 9783030553265, 3030553256, 3030553264

https://ebooknice.com/product/parallel-computational-technologies-14th-
international-conference-pct-2020-perm-russia-may-2729-2020-revised-selected-
papers-22500606

ebooknice.com

(Ebook) Empire and Ideology in the Graeco-Roman World: Selected Papers by Benjamin
Isaac ISBN 9781107135895, 1107135893

https://ebooknice.com/product/empire-and-ideology-in-the-graeco-roman-world-
selected-papers-7269622

ebooknice.com

(Ebook) Software Technologies: Applications and Foundations: STAF 2018 Collocated

Workshops, Toulouse, France, June 25-29, 2018, Revised Selected Papers by Manuel
Mazzara, Iulian Ober, Gwen Salaün ISBN 9783030047702, 9783030047719, 3030047709,
3030047717
https://ebooknice.com/product/software-technologies-applications-and-
foundations-staf-2018-collocated-workshops-toulouse-france-
june-25-29-2018-revised-selected-papers-7321604

ebooknice.com
Translating the
European House
Translating the
European House:

Discourse, Ideology and Politics

– Selected Papers
by Christina Schäffner

Edited by

Stefan Baumgarten and Chantal Gagnon

Translating the European House:
Discourse, Ideology and Politics – Selected Papers by Christina Schäffner

Edited by Stefan Baumgarten and Chantal Gagnon

This book first published 2016

Cambridge Scholars Publishing

Lady Stephenson Library, Newcastle upon Tyne, NE6 2PA, UK

British Library Cataloguing in Publication Data

A catalogue record for this book is available from the British Library

Copyright © 2016 by Stefan Baumgarten, Chantal Gagnon

and contributors

All rights for this book reserved. No part of this book may be reproduced,
stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means,
electronic, mechanical, photocopying, recording or otherwise, without
the prior permission of the copyright owner.

ISBN (10): 1-4438-9539-3

ISBN (13): 978-1-4438-9539-2
Christina Schäffner
 CONTENTS

Acknowledgements .................................................................................... ix

Tabula Gratulatoria ...................................................................................... x

General Introduction .................................................................................. xii

Political Discourse Analysis in a Multilingual World ................................. 1

Stefan Baumgarten and Chantal Gagnon

I. Building a European House? Or at Two Speeds into a Dead End?

Metaphors in the Debate on the United Europe (1996) ............................. 30

II. Strategies of Translating Political Texts (1997).................................... 63

III. Where is the Source Text? (1997) ....................................................... 91

IV. Hedges in Political Texts (1998) ....................................................... 109

V. Third Ways and New Centres: Ideological Unity or Difference?

(2003) ...................................................................................................... 128

VI. Metaphor and Translation: Some Implications of a Cognitive

Approach (2004) ...................................................................................... 148

VII. Political Discourse Analysis from the Point of View of Translation

Studies (2004).......................................................................................... 172

VIII. “The Prime Minister said ...”: Voices in Translated Political

Texts (2008) ............................................................................................ 207

IX. Does Translation Hinder Integration? (2009) .................................... 244

X. Crosscultural Translation and Conflicting Ideologies (2010) ............. 264

XI. Intercultural Intertextuality as a Translation Phenomenon (2012) .... 287

viii Contents

XII. Unknown Agents in Translated Political Discourse (2012) ............. 315

Publications by Christina Schäffner ........................................................ 340

Index of Names........................................................................................ 361

Subject Index ........................................................................................... 366

 ACKNOWLEDGEMENTS

This work was supported by the Fonds de Recherche du Québec –

Société et Culture, and by Bangor University in North Wales. The editors
would also like to thank Adélie O. Coutu (Université de Montréal) for her
help with editing and proofreading the book, as well as Professor Andrew
Chesterman and Professor Paul Chilton for their valuable comments on an
earlier script. Special thanks also go to the following publishing
institutions and individuals, who have kindly granted permission to reprint
each of the twelve essays: John Benjamins Publishing Company
(Amsterdam/Netherlands), Vervuert Verlagsgesellschaft (Frankfurt/
Germany), Channel View Publications/Multilingual Matters (Bristol/UK),
Taylor & Francis Group/Routledge (Abingdon/UK), Elsevier B.V.
(Amsterdam/Netherlands), Ingrid Simonnæs (editor of SYNAPS
Fagspråk, Kommunikasjon, Kulturkunnskap), Presses Sourbonne
Nouvelle (Paris/France), Ashgate Publishing (Farnham/UK), Cambridge
Scholars Publishing (Newcastle/UK).
 TABULA GRATULATORIA

ADAB Beverly, Stoke-on-Trent, D’HULST Lieven, Kortrijk,

UK Belgium
AL-HARRASI Abdulla, Muscat, FIEDLER Sabine, Leipzig,
Sultanate of Oman Germany
ASSIS ROSA Alexandra, Lisbon, FLYNN Peter, Ghent, Belgium
Portugal GAGNON Chantal, Montreal,
AUSTERMÜHL Frank, Canada
Birmingham, UK GAMBIER Yves, Turku, Finland
AYYAD Ahmed, Jerusalem, GREMLER Claudia, Birmingham,
Occupied Palestine UK
BAKER Mona, Manchester, UK HALVERSON Sandra, Bergen,
BASSNETT Susan, Norway
Warwick/Glasgow, UK HERMANS Theo, Hemel
BAUMANN Klaus-Dieter, Leipzig, Hempstead, UK
Germany HERTING Beate, Leipzig,
BAUMGARTEN Stefan, Bangor, Germany
Wales HOUSE Juliane, Hamburg,
BENNETT Karen, Lisbon, Portugal Germany
BIEL àucja, Warsaw, Poland HUBSCHER-DAVIDSON
BOASE-BEIER Jean, Norwich, Severine, Manchester, UK
England JAKOBSEN Arnt Lykke,
BREMS Elke, Leuven, Belgium Copenhagen, Denmark
BRUMME Jenny, Barcelona, Spain JÄÄSKELÄINEN Riitta,
CAIMOTTO Maria Cristina, Turin, Savonlinna, Finland
Italy JAWORSKA Sylvia, Reading, UK
CASTRO Olga, Birmingham, UK JETTMAROVÁ Zuzana, Prague,
CHESTERMAN Andrew, Helsinki, Czech Republic
Finland KOSKINEN Kaisa, Tampere,
CHILTON Paul, Lancaster and Finland
Warwick, UK KRISHNAMURTHY Ramesh,
CORNELLA-DETRELL Jordi, Birmingham, UK
Glasgow, UK MACKEVIC Vlad, Birmingham,
DAVIER Lucile, Geneva, UK
Switzerland MALMKJÆR, Kirsten, Leicester,
DELABASTITA Dirk, Namur, UK
Belgium
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics xi

MANZ Stefan, Birmingham, UK SHUTTLEWORTH Mark, London,

MATEO Marta, Oviedo, Spain UK
MEDINA Raquel, Birmingham, SNELL-HORNBY Mary, Vienna,
UK Austria
MEYLAERTS Reine, Leuven, STAFFORD Hélène, Birmingham,
Belgium UK
MILTON John, São Paulo, Brazil STOLZE Radegundis, Darmstadt,
MRGUDOVIC Nathalie, Germany
Birmingham, UK STURGE Kate, Berlin, Germany
MUNDAY Jeremy, Leeds, UK SUDLOW Brian, Birmingham, UK
NORD Christiane, Heidelberg, TCACIUC Luciana Sabina
Germany Mihaela, Birmingham, UK
OLOHAN Maeve, Manchester, UK TIRKKONEN-CONDIT Sonja.
PALOPOSKI Outi, Helsinki, Savonlinna, Finland
Finland TYMOCZKO Maria, Northampton
POLEZZI Loredana, Cardiff, UK MA, USA
PÖCHHACKER Franz, Vienna, TESSEUR Wine, Reading, UK
Austria VAN DOORSLAER Luc,
RAMOS PINTO Sara, Leeds, UK Leuven/Antwerp, Belgium
SALAETS Heidi, Antwerp, WIELANDER Elisabeth,
Belgium Birmingham, UK
SALAMA-CARR Myriam, WODAK Ruth, Vienna, Austria
Manchester, UK WOLF Michaela, Graz, Austria
SCHMITT Peter Axel, Leipzig,
Germany
 GENERAL INTRODUCTION

Aims of this Book

This book contains a selection of articles on the theme of translation
and politics, written by Christina Schäffner. Spanning a period of 16 years,
the articles assembled here provide an overview of Christina Schäffner’s
outstanding academic achievements in the areas of translation studies and
discourse analysis, and afford a valuable insight into her research, against
the backdrop of European politics from the fall of the Berlin Wall to
current debates on EU enlargement.

The metaphor of the ‘European House’ used in the book title reflects a
shared intellectual stance and cross-European political project that has
grown out of the experiences of two devastating world wars that involved
levels of industrial killing, human suffering and deprivation on a scale
unprecedented in human history. The early architects of a common
European house endeavoured to put aside nationalist egoisms in order to
create a multicultural European space, where political unilateralism and
nationalist xenophobia might one day become a thing of the past. Today,
this cosmopolitan vision is under severe threat from exclusionary politics
and from a transnational elite that subordinates all social progress to the
divisive dictates of international capital and its principles of market
competition. Now, the dismantling of the European Union is seriously
being contemplated, and the old Cold War divide is reappearing. Here in
the UK, above all, loud voices are obliterating the vision of a co-operative
integration across languages and cultures, leading some political
commentators to conclude that “[c]riticism of the EU has been almost
entirely dominated by a chauvinistic Euroscepticism that portrays all
European politics through the absurd prism of outraged national identity
and anti-competitive regulation” (Milne 2013, 98).

Is the concept of a common European house really starting to disappear?

Whilst this remains a moot point, Christina Schäffner’s work, which bears
the hallmarks of a cosmopolitan and integrationist perspective, runs
counter to a narrow-minded outlook on European affairs and to those
vocal strands on the European right that seek to destroy a common
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics xiii

European vision. Christina Schäffner’s scholarship moves beyond national

and cultural boundaries, her work speaks to everyone for whom intercultural
understanding, cross-cultural co-operation and peaceful diplomatic
engagement are more than mere empty slogans. Hers is a Europe-focused
and linguistically diverse perspective on discourse studies, in particular
concerning the study of international political discourse.

Christina Schäffner has been at the forefront of research on translation

and political discourse for the best part of 30 years. Originally from East
Germany, and having begun her studies in applied linguistics in 1969, at
what is now Leipzig University (then Karl Marx University), her research
career took off in the early 1980s with comparative investigations of
political vocabulary. In 1992, she came to Aston University in Birmingham
in the UK, from where she has proactively contributed to the development
and consolidation of the – still very young – disciplines of translation
studies and discourse analysis. She has achieved this through numerous
research publications, the establishment of scholarly networks, and
through a willingness to support and facilitate the careers of students and
young scholars.

A particularly memorable example of Christina Schäffner’s networking

skills revolves around a series of recorded panel debates that were published
in the unusual, yet highly efficient, format of edited proceedings. These
feature positioning papers, key contributions, responses and a record of
comments from the panel discussion (e.g. Schäffner and Holmes 1996,
Schäffner 1999, 2004a). Later, in 2012, friends, colleagues and students
put together a Festschrift in honour of Christina Schäffner’s contribution
to the academic world (Adab, Schmitt, and Shreve 2012). Now that she
has retired, and has been awarded the title Emeritus Professor at Aston
University, the time is ripe to present an anthology that brings together
some of her best work, ‘under one roof’ so to speak. This is particularly
important because to date, her writings have only been accessible in
disparate publications in various parts of the world, some of which can be
difficult to find.

Considering Christina Schäffner’s wide range of writing on translation

and political discourse, the collection presented in this book can, of course,
contain only a selection of her works, but we hope to offer the reader a
representative snapshot. The collection may thus function as a navigational
tool, providing readers with an overview of key themes and developments.
It is likely also to spark interest in, and prompt exploration of, other
xiv General Introduction

aspects of Schäffner’s research, lines of investigation that venture into

diverse fields such as text linguistics, pragmatics, metaphor studies and
translation didactics (for more details, please see the thematic index and
the bibliography of her work at the end of this volume).

We sincerely hope that this anthology will strengthen the area of

political discourse analysis in translation by providing a ‘one-stop-shop’
for articles written by its most prominent scholar. Over the last two
decades or so, translation studies has made its mark by conceptualising
translation as a form of cross-cultural communication that transcends
asymmetrical relations of power, foregrounding issues such as (hegemonic)
power, ideology, language contact and intercultural mediation. Yet only a
handful of scholars truly relate questions of translation to practical politics
(e.g. Hatim and Mason 1991, 1997, Gagnon 2006, Calzada Pérez 2007,
Romagnuolo 2009, Baumgarten 2009). Thus, Christina Schäffner’s
research stands out because she has, consistently over the past 30 years,
helped us to understand how political discourse at the international level
presupposes translation.

In a rapidly globalising world, where the boundaries between domestic

and international politics are increasingly blurred, it is imperative to tackle
the social and diplomatic repercussions of mediated political discourse.
Whilst readers will surely construct their own understandings and
conclusions based on personal trajectories and ideological perspectives,
each paper in this anthology can be read independently of any others.
Besides having direct relevance to scholars and students in translation
studies and (critical) discourse analysis, this collection will also be of
interest to the general public and to researchers in other fields including
(applied) linguistics, (intercultural) communication studies, political
science or the sociology of globalisation. This anthology also lends itself
to use in relevant higher education programmes around the world.

A Scholarly Life Between East and West

Christina Schäffner was born in 1950, in the small town of Schlotheim
in the former German Democratic Republic. Being a contemporary
witness to the effects of World War II on German society, and to an
ideological divide that separated the country for more than 40 years, she
has maintained a keen sense of historical awareness throughout a long
academic career.
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics xv

That career began in Leipzig, when it was part of the GDR, and
ultimately led her to Aston University in Birmingham, in the UK. As a
student and scholar in East Germany during the 1970s and 1980s, she
witnessed the ideological battles of the Cold War and the eventual demise
of totalitarian socialism. Christina Schäffner’s work as a researcher began
when she worked for the Institute of Theoretical and Applied Linguistics
at Leipzig University and was inspired by the work of influential scholars
such as Otto Kade (1968), Gert Jäger (1975) and Albrecht Neubert (1985),
a group of people who nowadays are, perhaps somewhat misleadingly,
referred to as the ‘Leipzig School of Translation Studies’. At times,
conducting research in East Germany was challenging, since only a
fraction of the world’s literature was readily available to scholars. In order
to gain access to further material (which was deemed by the authorities to
have been written by the imperialist class enemy), researchers needed
special permission for library access by means of what was then referred
to as a ‘poisoned sheet’ (Giftschein) (Schäffner 2004b, 306).

Translation studies as a discipline began to find its own contours and

identity during the 1980s, thanks to the efforts of scholars such as José
Lambert, Gideon Toury, Peter Newmark and James Holmes. The work of
German scholars also found wide international resonance, for example the
work of Hans Vermeer, Katharina Reiss, Christiane Nord, Paul Kussmaul,
Albrecht Neubert, and that of Christina Schäffner herself. On one hand,
Schäffner’s work evolved in constant dialogue with linguistic paradigms
such as text linguistics, pragmatics, critical discourse analysis, cognitive
linguistics and metaphor theory. On the other hand, her work on
translation took its initial inspirations from the so-called Leipzig School of
Translation Studies, and later engaged with West German functionalism
and descriptive systems- and norm-based approaches.

In particular, Christina Schäffner’s scholarly engagement with questions

on the translation of political discourse, helped to raise the profile of the –
still underdeveloped – study of translational phenomena in power politics.
The overarching paradigm of Christina Schäffner’s scholarship, as we the
editors see it, lies in her commitment to discourse-analytical methods.
Moreover, her research collaborations with Paul Chilton (e.g. 1997/2011,
2002a) represent a seminal contribution to the field of political discourse
analysis. Most significantly, this mode of social and linguistic
investigation, with its eye close to the manifold interdependencies across
wider contexts, situations and textual minutiae, is firmly grounded in the
everyday life of political experience and can therefore generate “a specific
xvi General Introduction

kind of empirical evidence, a kind so obvious that it is ignored in political

science and even in political philosophy” (Chilton and Schäffner 2002b,
4).

Our chapter entitled ‘Political Discourse Analysis in a Multilingual

World’ evaluates Christina Schäffner’s work within its wider historical
and academic contexts. We aim to show the extent to which the above-
quoted ‘specific kind of empirical evidence’ can contribute to a better
understanding of political discourse and its translation (or recontextualisation)
into other discursive domains and languages. We will, specifically, frame
her scholarly oeuvre within its discursive, textual and cross-cultural
dimensions, in an attempt to promote further research based on an
academic legacy that continues to inspire students and scholars around the
world.

Bangor and Montreal,

Stefan Baumgarten and Chantal Gagnon
 POLITICAL DISCOURSE ANALYSIS
IN A MULTILINGUAL WORLD

STEFAN BAUMGARTEN
AND CHANTAL GAGNON

This evaluative chapter considers the discursive, textual and

translational dimensions of Christina Schäffner’s scholarly work, with the
intention to inspire and generate ideas for future research. This chapter
emphasises three elements in particular, which are: 1) political discourse
analysis, 2) modes of textual enquiry and 3) the translational significance
of discourses in Europe, and we strive to acknowledge most of Schäffner’s
theoretical influences (which range from text linguistics, pragmatics and
cognitive metaphor theory to political discourse analysis, e.g. Austin 1962,
Searle 1969, Lakoff and Johnson 1980, de Beaugrande and Dressler 1981,
Chilton 2004).

Within the field of translation studies, Schäffner’s work is indissolubly

linked with early East German translation research (Neubert 1985), West
German functionalism (Reiss and Vermeer 1984/2013) and descriptive
translation studies (Toury 1995). Christina Schäffner considers her own
approach to be primarily interdisciplinary, a mode of enquiry that aims “to
break up narrowly conceived disciplinary boundaries and to elaborate,
through the interpretation of examples, aspects that unite disciplines”
(2004b, 311 – our translation). The exceptionally rich array of empirical
examples in Schäffner’s work, and her willingness to sustain constant
dialogue across disciplinary boundaries, are particularly worthy of note.

The following discussion, comprising three subsections, will explore

Christina Schäffner’s work within the context of key historical milestones
from around the 1980s onward, in particular those relevant to international
security discourse as a feature of the Cold War period, German unification
and the collapse of the Communist Eastern bloc, and European politics in
relation to EU enlargement.
2 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

International Security and Peace:

The Discursive Dimension
One of the major outcomes of World War II was the emergence of a
bipolar world order, dominated by two new atomic superpowers. The
stand-off between the United States and the Soviet Union, each armed to
the teeth and with the metaphorical finger on the red button, loomed as a
threatening shadow over the world. Underpinned by the grand ideological
narratives of liberalism and communism, the Cold War period ended in the
early 1990s with the political bankruptcy of the Soviet Union and its
satellite states.

Christina Schäffner’s early publications appeared during the 1980s in

the former German Democratic Republic. Published mostly in German,
these works prefigured a life-long engagement with the study of political
discourse, as they dealt largely with the semantics of political terminology
(Schäffner 1985, 1986), while also investigating translation-related topics
(Schäffner 1983, 1988). Schäffner’s work emerged during the late Cold
War period, so her thematic interests at the time and into the mid-1990s
may be broadly located in the area of international security discourse and
peace (Wenden and Schäffner 1995). Her research also significantly reflects
the dramatically changing realities that followed German reunification and
the redrawing of political boundaries (Schäffner 1990, 1992a). Indeed
much of her theoretical writing on metaphors as cognitive and ideological
phenomena (1994, 1996c, 1997c), work that remains of lasting interest to
the international research community, has been inspired by these historical
milestones. In the remainder of this subsection, we will flesh out the
discursive dimension that underpins Christina Schäffner’s distinctive
approach to political discourse analysis.

The discursive dimension inherent in Schäffner’s approach may be

identified through a network of complex conceptual constellations, in
particular through key notions such as ideology, discourse and politics. In
critical discourse analysis, the concept of ideology tends to be approached
from a cognitive perspective, as a set of socially shared cognitions.
Leaning on van Dijk’s influential conception, Schäffner (1996b, 2)
describes ideologies as “socially shared belief systems of groups”. As an
analytical construct, ideology remains a widely contested term, and in the
public imagination it continues to have largely negative connotations.
Politicised conceptions of ideology do, in any case, tend to be avoided in
empirically-grounded research.
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics 3

Christina Schäffner’s scholarship attained maturity at a time when

essentialism was gradually but steadily being swept away by waves of
postmodernist thought that dissolved binary social oppositions and
illusions about the fixity of meaning. Out went Saussurian relational
linguistics and Chomskian generative grammar; in came Derridean
deconstruction and Foucauldian discourse theory. In the 1990s, shortly
after the collapse of the Cold War world order, non-essentialist attitudes to
the interpretation of text and talk were not yet as self-evident as they are
held to be now, and only today can we legitimately speak of significant
paradigmatic change across disciplines. While the scientific study of
meaning still wields considerable influence in mainstream linguistics (e.g.
Müller 2016), modern discourse theory presupposes an understanding of
communicative behaviour as discursive action, a scholarly approach that
tends to conform to the non-essentialist principle that meaning is socially
constructed (cf. Berger and Luckmann 1991).

Discourse analysis is possibly the most influential interdiscipline that

mediates across linguistics and other text-based disciplines, especially
disciplines in the social sciences. Discourse analysis, the investigation of
language as social interaction, constitutes a critical paradigm in the
analysis of textual politics, mediating “between linguistic structures as
evident in a text and the social, political, and historical contexts of text
production and reception” (Schäffner 2003, 24). The notion of a ‘critical’
discourse analysis, moreover, highlights the engaged perspective of the
researcher, who seeks to draw attention to those discursive practices that
help us to develop an enhanced – hence, critical – awareness about ideological
positions and power relations in unequal and often discriminatory social
settings.

Specifically, Christina Schäffner’s research can be regarded as a well-

grounded empirical exercise in political discourse analysis, with a sustained
focus on the strategic nature of political communication. For Norman
Fairclough (1995, 74; 133), discourse can be fruitfully investigated along a
three-dimensional matrix comprising “social practice, discoursal practice
(text production, distribution and consumption), and text” whereby the
“connection between text and social practice is seen as being mediated by
discourse practice”. In that light, Schäffner’s work on the discourse of
international relations provides valuable insights into ideological
processes, institutional networks and sociotextual practices as they unfold,
for instance, in global geopolitical strife, in the settings, situations and
4 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

conventions of public communication, and in the discursive and linguistic

patterns of political text and talk. But what exactly is meant by ‘political’?

The concept of politics seems to be most obviously grounded in our

daily lives and struggles. If the Greek philosopher Aristotle referred to
humans as “political animals” (Chilton and Schäffner 1997/2011, 303; see
also Chilton 2004), this points us to the crucial – yet easily forgotten – role
that people themselves play in the negotiation of political values. After all,
“what is considered ‘political’ depends on the participants in the
communicative context” (Schäffner 2004d, 119), so political discourse
analysis places particular emphasis on the identities and ideological
positionings of social actors within institutional hierarchies and networks
of power. Pierre Bourdieu’s (1982/1991, 190 – emphasis original) notion
of politics complements this way of thinking, specifically in the way he
describes the “political field” as regulating behaviour in terms of
competition, population control and the demand to remain committed to
what has been said:

The political field is … the site of a competition for power which is carried
out by means of a competition for the control of non-professionals or, more
precisely, for the monopoly of the right to speak and act in the name of
some or all of the non-professionals. […] In politics, ‘to say is to do’ …
Political speech … commits its author completely because it constitutes a
commitment to action which is truly political only if it is the commitment
of an agent or group of agents who are politically responsible …

In her discourse-analytical and linguistic investigations of political text

and talk, Schäffner mainly scrutinises the discursive behaviour of
‘politically responsible’ agents. In the modern era particularly, politicians
rely on the media to ‘mediate’ their message. Here the notion of
recontextualisation serves as a useful analytical construct to shed light on
the ideological, discursive and political dimensions of international power
politics (cf. also Medina 2010, 164-167, on concepts of ‘discursive
responsibility’ and ‘intercontextuality’). But why focus on this notion?
According to Blackledge (2005, 121), “recontextualisation always
involves transformation, and that transformation is dependent on the goals,
values and interests of the context into which the discursive practice is
being recontextualised”.

Recontextualisation drives the ideological, political and textual

transformations occurring in discourse, and recontextualising practices are
specifically effective in the communicative power-play between the media
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics 5

and political institutions. This view is echoed in Christina Schäffner’s

(2012d, 113) research on the media, given that “processes of
recontextualisation have been investigated in critical discourse analysis,
and there is plenty of evidence that mass media are not neutral reporters,
but that they actively construct and shape representations of politics as a
result of the way they select and structure their discourse”. In the
following, and building on Schäffner’s ideas and empirical data (2008), we
would like to put forward the notion of ‘cross-cultural recontextualisation’
with reference to a long interview granted by Russian President Vladimir
Putin to the international press in June 2007. By reinterpreting Christina
Schäffner’s ideas and favoured concepts, we propose here a discursive
dimension that occurs in the form of a ‘recontextualised recontextualisation’.

An analysis of any stretch of text or talk by default implies

recontextualisation, and an analysis of media discourse adds further layers
of complexity. A political interview takes place at a specific location and
time, and the event is immediately ‘cognitively’ recontextualised by the
individuals present, just as it is later recontextualised, in a more obvious
manner, by media and press representatives in the form of written, radio or
televised communications. There are numerous ideological viewpoints
involved, all of which flow into the language, tone and style of the
resulting press reports, articles, radio talks, news channel summaries, and
so on. Ideologies are manifest in a free-floating web of discursive (i.e.
thematic, attitudinal and linguistically-inflected) constellations that are
habitually invoked by political actors, for instance the tendency by
Russian politicians to either ignore or condemn the expression of gay
rights in their country (e.g. Luhn 2014), or Western politicians’ habitual
refusal to acknowledge that unelected and undemocratic institutions such
as the World Bank or the International Monetary Fund impose economic
policies upon poor countries, policies which threaten the world’s
geopolitical stability (Harvey 2005, 87-119).

When analysing discourse, however, contextualisation comes before

recontextualisation. Vladimir Putin’s interview with international press
representatives was recorded on 1 June 2007 in Putin’s private residence,
with simultaneous interpretation provided. This was a high-profile and in-
depth interview lasting many hours, including a dinner with the Russian
President. Here we have a complex situation that involves the meeting of
political actors carrying significant ‘discursive responsibilities’ – these
could be towards their electorate and country or their employers in the
media and their readership. The hallmarks of such a high-profile event,
6 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

furthermore, constitute a confluence of diverse ideological viewpoints and

socioculturally inflected discourse dynamics. A summative description of
the interview’s cross-cultural recontextualisation via an extract from
Spiegel International, the English-language version of the German
magazine Der Spiegel, will serve as a lucid exposition of Christina
Schäffner’s approach to political discourse analysis.

Line Spiegel International

1 Question: What exactly do you want?

Putin: What are we striving for? We want to be heard. We do not exclude

(the possibility) that our American partners might rethink their decision. I
5 think that everyone possesses common sense. But if this does not happen,
we cannot be held responsible for our reciprocal steps. Because it is not us
who have initiated the arms race that is pending in Europe. We want
everyone to understand that we will not assume any responsibility for that.
Nor will we allow ourselves to be blamed if we now improve our strategic
10 nuclear weapons system. This system of missile defence creates the illusion
of being protected, but it increases the possibility of unleashing a nuclear
conflict. So there is a violation, an imbalance of strategic equilibrium in the
world, and in order to provide for the balance we will need to establish
systems that would be able to penetrate the missile defence system.
15
Question: Why are the Americans so obstinate about putting these plans
into practice, if it is so clear that they are unnecessary?

Putin: Possibly this is to push us to make reciprocal steps in order to avoid

20 further closeness of Russia and Europe. I am not stipulating that, but I
cannot exclude this possibility. But if it is so, then it is another mistake
again.

This stretch of text constitutes a prime example of cross-cultural

recontextualisation. Let us break this down with reference to the analytical
dimensions of discourse, ideology, and politics.

First, discursive interaction is historically and spatiotemporally

grounded. Discourses, however, are never stable or fixed, they constitute
an integral link to argumentation patterns and modes of rhetorical
composition. Discourses are thematic nodes in an (endless) universe of
possible themes, all of which may be strategically applied, foregrounded
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics 7

or backgrounded, by actors in the geopolitical arena. So, what would the

effects of reading this piece of text be upon an average reader? The extract
may be broadly associated with international security discourse.
Participants in this discourse seem to strive for peaceful and amicable
solutions in the international arms race – and yet the issue at stake has its
roots in the Cold War. A perceptive reader, of course, will sense the
underlying competition over geopolitical, economic and cultural resources,
interests and values, as well as the arduous negotiations over discursive
responsibilities and stakes in power – e.g. “we want to be heard” (line 3),
“Why are the Americans so obstinate about … ” (line 16). Discourses also
echo the psychosocial attitudes of political actors, for example here Putin,
one of the most powerful people on the planet, conveys a self-assured
voice.

Second, a text-sensitive analysis of discourse needs to take into

account the wider dimensions of ideology. Here, for instance, one could
establish that Putin comes from a specific political tradition and responds
to a set of specific (historical) narratives (cf. Baker 2006). Most notable,
however, is the existence of an assertive ‘us vs. them’ dialectics, which
appears both threatening and unforgiving, creating the impression of an
almost unbridgeable clash of interests across seemingly fixed ideological
boundaries. This rhetorical move, ultimately, evokes an underlying
essentialist (and thus relatively inflexible) view of social relations that
assigns stable identities to political actors. This brings to mind Samuel P.
Huntington’s Clash of Civilizations (1996), which took an essentialist and
antagonistic stance that did great harm to intercultural understanding.

Thirdly, the actors involved in the delivery and dissemination of

Putin’s words, just as those positioned in the wider geopolitical arena, are
fulfilling very specific roles as political agents in a field of discursive and
ideological struggle. They are, to use Bourdieu’s formulation, ‘politically
responsible’ in the sense that they are answerable to a host of diverse
groups and actors in the political field and beyond.

Arguably, a well-informed reader would make out some of the

discursive themes, ideological affiliations and political responsibilities
arising from the interview in Spiegel International. This reader’s
knowledge should include an understanding of the newspaper’s own
political stance, and yet numerous recontextualisation processes remain
invisible to the average reader, processes and strategies that include
8 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

translation and that are closely scrutinised by cross-cultural discourse

analysis:

The processes involved from conducting the actual interview to the final
text as published in the mass media are highly complex and involve a
number of transformations. As a result of these transformations, readers of
the respective newspapers get a different impression of the topics discussed
in the interview and of the way in which Putin expressed his views.
Deletions, rearrangements of information, substitutions and paraphrasing
are typical examples of transformations that text producers (i.e. journalists,
revisers, editors) make use of in the recontextualisation processes.
(Schäffner 2008, 3)

Political discourse analysis also needs to incorporate institutional and

genre analysis, just as it must account for intertextual relationships. The
notion of ‘political text’ may cover genres as diverse as “bilateral or
multilateral treaties, speeches made during an electioneering campaign or
at a congress of a political party, a contribution of a member of parliament
to a parliamentary debate, editorials or commentaries in newspapers, a
press conference with a politician, or a politician’s memoirs” (Schäffner
1997e, 119). There are intertextual references across political texts, for
instance one in the interviewer’s question beginning on line 16, which
serves as an allusion to another (unidentified) text about the American
missile programme.

There are, moreover, intertextual links that cut across and beyond
genres. These specific forms of intertextuality tend to be grouped under
the notion of interdiscursivity (Fairclough 1992), which “highlights the
normal heterogeneity of texts in being constituted by combinations of
diverse genres and discourses” (Fairclough 1995, 134). There are multiple
ways in which generic features may visibly overlap across texts, for
instance in the ways oral speech is echoed in the heterogeneous textual
representations of Putin’s interview. Are markers of spoken discourse,
pauses, hesitations, repetitions, etc., faithfully reproduced, or are they
smoothed over, as in the extract from Spiegel International, to provide a
more fluent reading experience?

The significance of intertertextual and interdiscursive relationships for

political discourse analysis cannot be overestimated, but this means little
unless a stretch of text is conceptualised as an instance of (cross-cultural)
recontextualisation. Here, “arguments may be transformed across genres,
and yet remain identifiable as links in the chain of discourse”, a process
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics 9

that “illustrates the power struggle about specific opinions, beliefs or

ideologies” (Blackledge 2005, 121). Political responsibilities, ideological
leanings and discursive attitudes ‘congeal’ in textual products, and an
analysis of these three dimensions implies attention to (at least some of
the) minutiae of context and to the ways this context has been (cross-
culturally) rearticulated (i.e. recontextualised) within different orders of
discourse (Foucault 1971/1981; see also Fairclough 1992, 1995).

Ultimately, it is “the task of political discourse analysis to relate the

fine grain of linguistic behaviour to what we understand by ‘politics’”
(Chilton and Schäffner 1997/2011, 311), so let us now turn our attention to
the ‘finely grained’ textual, or communicative dimensions of Christina
Schäffner’s approach to political discourse analysis.

Political Discourse as Text:

The Communicative Dimension
The fall of the Berlin Wall in 1989 remains a powerful symbol of the
end of the Cold War era, of the collapse of the communist Eastern bloc
and of German reunification. The collapse of the wall is, of course, open to
various interpretations that are themselves determined by a large variety of
discursive positions (Thrift 1997, Borneman 1998).

As a contemporary witness to momentous historical events, Christina

Schäffner has examined key speeches and documents of the period. Her
discursive analyses of speeches delivered on the eve of German unification
by Chancellor Helmut Kohl, and by well-known German writer Günter
Grass, provide valuable insights into the historical determinations of
linguistic choices (Schäffner 1996d, 1997d). Schäffner understands
ideology as belief systems that are shared by social groups; such belief
systems are communicated through discourse and embedded in
institutional practices. Hence, correlations found between institutional
practices and textual profiles can in turn be interpreted and explained
through ideology (Schäffner 2012d, 123).

When dealing with political discourses, analysts must relate the social
and situational contexts of text production and reception to textual features
(Schäffner 2004d). In one study, for instance, Schäffner (2003) provides
insights into intertextual (i.e. knowledge-related) and interdiscursive (i.e.
genre-related) practices across political discourses by relating the
production context of a joint policy document, published by the British
10 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

Labour Party in partnership with the German Social Democratic Party, to

its fine linguistic details.

The arrival of pragmatics in the 1960s and of text linguistics in the

1970s had important repercussions for political discourse analysis. These
sub-disciplines moved linguistics away from word-centred analysis.
Rather than solely focusing on words or sentences, text linguistics
popularised new analytical tools such as textuality and macrostructure
(e.g. de Beaugrande and Dressler 1981, van Dijk 1980). As a discipline,
text linguistics tries to understand how texts function in human interaction,
‘text’ being understood here as a communicative occurrence (de Beaugrande
and Dressler 1981, 3). Pragmatics brought context to the fore, with the
notion of ‘speech acts’ (e.g. Austin 1962, Searle 1969) as its signature
concept. Speech acts comprise language as action (Chilton and Schäffner
1997/2011), thus they allow analysts to see language as a vital
manifestation of human activity.

Also central to political discourse analysis is the study of pronouns,

which analysts have found useful when they wish to map ideological
relations that exist between politically responsible actors. Schäffner’s and
Porsch’s (1998) analysis of speeches delivered between 1989 and 1991,
during the political transition that followed the GDR’s peaceful revolution,
is an interesting case in point. These speeches shared temporal
situationality and political intentionality, which are two standards of
textuality as defined by Beaugrande and Dressler (1981). Another
example, in pragmatics this time, is Schäffner’s study of ‘hedges’ in
political texts (1998). Based on the work of Robin Lakoff (1971) and
George Lakoff (1973), hedges help either to clarify and explicate an
expression or, on the contrary, contribute to its ambiguity. Specifying and
modifying hedges of political texts are often used in implicit
argumentation, which suggests a link to presuppositions and implicatures.

Working from a micro-level perspective, Christina Schäffner has

pinpointed major ideological markers in political discourse, that is,
linguistic features which reproduce the values and ideas of a particular
group and/or of an institution. These features take multiple forms and she
has established herself as a leading scholar in one of them, which is the
analysis of metaphorical expressions in political texts and translations (e.g.
Schäffner 2005, Schäffner and Shuttleworth 2013).
 Translating the European House: Discourse, Ideology and Politics 11

Metaphors constitute a crucial element in the discursive representation

of politics (Schäffner 1992b, 146), an insight also evident in Paul
Chilton’s (1996) comprehensive study Security Metaphors: Cold War
Discourse from Containment to Common House, which provides examples
from different languages.

Many studies of metaphors and political discourse draw on Lakoff and

Johnson’s seminal work (1980) in cognitive linguistics, where metaphors
are conceptualised as a “means to understand one domain of experience, a
new, unknown one (a target domain) in terms of another, a familiar one
(source domain)” (Schäffner 1997c, 58). The concept of metaphor itself
needs to be distinguished from metaphorical expression, the former being
a conceptual mapping (e.g. BEING PROTECTED IS BEING UNDER A
COVER) and the latter the linguistic realisation of a metaphor (e.g. the
umbrella of a European employment pact) (Schäffner 2004c). At the
macro-level, across texts, metaphors provide intratextual and intertextual
coherence as well as conceptual and interdiscursive (i.e. generic)
anchoring points for political discourses (Chilton and Schäffner 2002b,
29).

In order to facilitate micro- and macro-level analysis of political

discourse, Chilton and Schäffner (1997/2011) have postulated categories
of strategic functionality, drawing partly on Jürgen Habermas’ influential
theory of communicative action (1979, 1981) and on linguistic research
inspired by the cognitive sciences (Langacker 1987, 1992, Fauconnier
1994, Werth 1999). Strategic functions represent an intermediate level of
analysis which helps to link political contexts, situations and processes to
discursive themes, attitudes and sociotextual structures. The model of
strategic functionality has been taken up by numerous scholars, both in
political discourse analysis (e.g. García Pastor 2001, Lee 2007, Stewart
2008, Del Solar Valdés 2009, Majstoroviü 2009, Dunmire 2012, Mazid
2014) and in translation studies (e.g. Baumgarten and Gagnon 2005,
Gagnon 2009, 2010, Bánhegyi 2014). Initially, Chilton and Schäffner
(1997) introduced four functions: coercion, resistance, dissimulation and
legitimisation/delegitimisation. Whilst most scholars mentioned above
have used this earlier model, Chilton (2004) eventually reduced the
number of functions to three. Chilton and Schäffner also used three
categories in their 2011 article ‘Discourse and Politics’, with the final
model now comprising three double-edged categories: coercion/resistance,
representation/misrepresentation and legitimisation/delegitimisation.
12 Political Discourse Analysis in a Multilingual World

Coercion/Resistance
The coercion function indicates not only a strong control of language,
but also relates to the speaker’s position and resources. A political speaker
could take part in a coercive discourse (most evidently in the case of
authoritarian regimes), or a potential hearer could be prevented from
having access to a particular political message (a prominent strategy in
liberal democratic discourse). Prime examples of coercion are speech acts
that are supported by legal or physical sanctions, such as commands or
laws. Other forms of coercive action involve placing people in a role from
which they are unlikely to escape, i.e. by spontaneously answering a
request or a question.

Instances of censorship, including self-censorship, are prime examples

of coercive functionality. Majstoroviü (2009) leans on the notion of
coercion in her analysis of excerpts from press releases issued by the
Office of the High Representative, an international institution in Bosnia
and Herzegovina created in 1995 after the Bosnian War. In one example, a
list issued by the Office embodied a coercive action, where the Office
unilaterally removed public officials from their positions. This concrete
legal sanction entails that “what has been said immediately becomes law
and there is no accountability to the … public” (Majstoroviü 2009, 202). If
coercion is a powerful and a somewhat obvious discursive strategy, it can
sometimes be counteracted by politically responsible agents who are part
of an oppositional discourse. Then, communicative strategies such as
resistance, opposition or protest are put forward. When used by people in
a relatively powerless position, these strategies can involve the use of
innovative media (e.g. graffiti) or specific genres (e.g. petitions, appeals).
Those using the strategy see resistance and protest as opposing power.

Legitimisation/Delegitimisation
At the heart of the strategic function of legitimisation and
delegitimisation lies the notion of ‘legitimacy’, which entails (official)
acceptance. This function is linked to that of coercion, “because it
establishes the right to be obeyed” (Chilton and Schäffner 1997/2011,
312). If legitimisation techniques may include charisma and positive self-
presentation, then delegitimisation may include speech acts of blaming or
accusing. Stewart (2008) employs strategic functionality as an analytical
method in order to show how, during staff meetings, a delegitimisation
strategy may be used by people in hierarchical relations, to ensure that
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
ihmettelee miten hän on kyennyt sen tekemään. Oi, te synkät surun
ja raivon kuukaudet! Hän, joka niitä muistelee, on nyt vanhus. Kauan
sitten hän on anteeksiantanut ja siunannut sen hellän käden, joka
häntä haavoitti; mutta haavan jälki säilyy ja haava on vain
arpeutunut — ei mikään aika, kyyneleet, hyväilyt eikä katumus saata
tuota vammaa pyyhkiä pois. Kankeaoppisia olemme suruun nähden
Reficimus rates quassas [korjaamme rikkoutuneet laivat]:
härnäämme tuota merta yhä uudelleen ja uudelleen ja teemme
uusia uhkayrityksiä. Esmond ajatteli varhaista elämäänsä
koetuskaudeksi ja tätä viimeistä koettelemustaan
miehuudenkokeeksi ennen elämään astumistaan — niinkuin nuoret
intiaanit vaieten kestävät kidutuksia, ennenkuin astuvat soturin
arvoon heimonsa keskuudessa.

Mutta upseerit, jotka eivät tienneet surusta, joka jäyti heidän

nuorta vaiteliasta ystäväänsä ja, koska he olivat tottuneita sellaisiin
sattumiin, joissa toinen tai toinen heidän tovereistaan päivittäin
maksoi miekan lunnaita, eivät tietenkään ryhtyneet kovin
lohduttomasti valittamaan entisen asetoverinsa kohtaloa. Toinen
tarinoi rakkausseikkailuista tai sodasta tai huveista, joihin Frank
Esmond-parka oli ottanut osaa; toinen muisti miten erästä poliisia oli
puijattu tai kapakkakerskailijaa löylyytetty: sillävälin kuin mylordin
leskiparka istui hänen hautansa ääressä itkien häntä kuin todellista
pyhimystä ja tahratonta sankaria — niin kertoivat vieraat, jotka
toivat uutisia lady Castlewoodista, ja Westburyn ja Macartneyn luona
olikin melkein koko kaupunki käynyt tervehdyksellä.

Kaksintaistelu, sen tuhoisa loppu ja siihen osaaottaneiden kahden

päärin ja kolmen alhaissäätyisen kuulustelu oli aiheuttanut mitä
suurimman kiihtymyksen kaupungissa. Lentolehtiset ja sanomalehdet
olivat täynnään tietoja heistä. Nuo kolme Newgatessa olevaa herraa
olivat melkein yhtä suuressa määrin vieraiden ahdistamat kuin
Towerin piispat tai maantierosvo ennen mestausta. Meidän suotiin
kaikkien, kuten on sanottu, asua johtajan talossa sekä ennen
kuulustelua että tuomion jälkeen, odottaessamme kuninkaan
armahdusta. Tuon tuhoisan riidan todellista syytä ei myöskään
tunnettu, niin tarkkaan olivat mylord ja nuo kaksi muuta henkilöä,
jotka salaisuuden tunsivat, sen säilyttäneet; jokainen kuvitteli, että
kohtauksen oli aiheuttanut uhkapelissä syntynyt väittely. Raittiin
ilman ohella vangit saivat maksua vastaan melkein kaikkea mitä
halusivat. Pidettiin huolta, ettei heitä sekoitettu tavallisiin
rikoksentekijöihin, joiden ruokottomat laulut ja naurunrähäkkä ja
kiroukset saattoi kuulla heidän puoleltaan vankilaa, jonne heidät ja
onnettomat velkavangit oli huiskin haiskin syösty tyrmään.

II luku.

VANKEUTENI PÄÄTTYY, VAIKEUTENI EIVÄT.

Niiden vieraiden joukossa, jotka tulivat katsomaan noita kahta

upseeria, oli eräs Harry Esmondin vanha tuttava, henkivartioston
herra, hän nimittäin, joka oli ollut niin hyvä Harrylle, kun kapteeni
Westburyn väki oli ollut Castlewoodiin majoitettuna enemmän kuin
seitsemän vuotta sitten. Oppinut Dick ei enää ollut sotamies Dick,
vaan Lucasin jalkaväen kapteeni Steele ja lordi Cuttsin, tuon
kuningas Wilhelmin kuuluisan upseerin, joka oli urhoollisin ja
rakastetuin mies Englannin armeijassa, kirjuri. Nuo kaksi iloista
vankia olivat olleet juomassa erään ystäväjoukon kera (sillä meidän
kellarimme, samoinkuin Newgaten vanginvartijankin, oli täpötäynnä
burgundinviini- ja samppanjakoreja, joita everstien ystävät
lähettivät). Ja Harry, joka ei ollenkaan halunnut heidän juomaansa
eikä heidän keskusteluaan, hän kun oli liian heikko terveydeltään
edelliseen ja liian synkkä mieleltään jälkimmäiseen, istui erillään
pienessä huoneessaan lukien kirjoja, joita hänellä oli. Eräänä iltana
kun kelpo eversti Westbury viinistä punaisena ja aina
hyväntuulisena, kuten hän oli sekä humalassa ollessaan että
muulloinkin, tuli nauraen Harryn kamariin ja sanoi: "Hei, nuori
murjottaja! sinua on tullut eräs ystävä tapaamaan; hän rukoilee
kanssasi tai juo kanssasi tai juo ja rukoilee vuorotellen. Dick, sinä
kristitty sankari, tässä on Castlewoodin pikku tiedemies."

Dick saapui ja suuteli Esmondia molemmille poskille; nuorukainen

tunsi, että hyväilijä löyhkäsi vahvasti espanjan viiniltä.

"Mitä! tämäkö on se pikkuinen mies, joka puhui latinaa ja täytti

maljamme? Miten pitkäksi oletkaan kasvanut! Mutta olisinpa
tuntenut sinut missä hyvänsä. Ja olet siis muuttunut hylyksi ja
tappelijaksi ja tahdoit mitellä miekkoja Mohunin kanssa, eikö niin?
Vakuutan Mohunin sanoneen eilen henkivartioston päivällisillä, jossa
meitä oli sievä seura koolla, että tuo nuori mies halusi taistella hänen
kanssaan ja oli noista kahdesta miehestä etevämpi."

"Toivon, että olisin voinut sitä koetella ja sen toteennäyttää, mr.

Steele", virkkoi Esmond ajatellen hyväntekijävainajaansa, ja hänen
silmänsä kyyneltyivät.

Tuota yhtä ilkeätä kirjettä lukuunottamatta, jonka oli emännältään

saanut, ei mr. Esmond ollut kuullut hänestä mitään. Tämä näytti
menettelevän päätöksensä mukaan: eroavan hänestä ja kieltävän
hänet. Mutta miten ollakaan, nuorukainen sai hänestä tietoja, jotka
mr. Steele uskollisesti toi prinssin ja prinsessan hovista, jossa kelpo
kapteenimme oli ylennetty kamariherran virkaan. Kun hän oli saanut
vapautta velvollisuuksistaan siellä, kapteeni Steele tuli usein
lohduttamaan vankilassa olevia ystäviään. Epäilemättä pani iloinen
luonto ja ystävällisyys kaikkia kovaosaisia kohtaan hänet vierailujaan
tekemään, ja hyvä seura ja hyvä viini niitä pitkittämään.

"Tosiaankin", sanoi Westbury, "pikkuinen oppinut se ensiksi riidan

alkoi — nyt sen muistankin — Lockissa. Olen aina vihannut tuota
Mohunia. Mikä oli todellisena riidan syynä hänen ja Frank paran
välillä? Loisinpa vetoa, että se oli nainen."

"Riita johtui pelistä — vakuutan, että se johtui pelistä", vastasi

Harry. "Lordiparkani menetti suuria summia ystävälleen
Castlewoodissa. He vaihtoivat katkeria sanoja; ja vaikka lordi
Castlewood oli lempein ja myöntyväisin elävistä olennoista, hän oli
hyvin ylpeä, ja siitä johtui tuo kohtaus, joka on meidät tänne
saattanut", virkkoi mr. Esmond, joka oli päättänyt olla koskaan
tunnustamatta, että kaksintaisteluun oli ollut mitään muuta syytä
kuin kortit.

"En tahdo puhua pahaa aatelismiehestä", sanoi Westbury, "mutta

jos lordi Mohun olisi tavallinen henkilö, sanoisin, että oli vahinko,
ettei häntä hirtetty. Hän tunsi arpapelin ja naiset jo siihen aikaan,
jolloin muut pojat saavat koivurieskaa koulussa, hän oli yhtä huono
mies kuin vanhin irstailija jo vuosia ennen kuin oli lopettanut
kasvunsa ja käsitteli veristä miekkaa ja, florettia, ennenkuin oli
kertaakaan käyttänyt partaveistä. Hän se piti Will Mountford parkaa
keskustelussa sinä iltana, jolloin verinen Dick Hill hänet lävisti. Paha
on oleva hänen loppunsa, paha on tuon nuoren lordin loppu oleva,
eikä mikään loppu olekaan tarpeeksi paha hänelle", virkkoi kelpo mr.
Westbury — jonka ennustus kaksitoista vuotta myöhemmin toteutui
sinä kohtalokkaana päivänä, jolloin Mohun kaatui ja vei kuolemaan
mukanaan erään Englannin aatelismiesten urheimmista ja
jaloimmista.

Mr. Steeleltä, joka toi sekä yleiset huhut että yksityistietojakin,

Esmond siis sai tietää onnettoman emäntänsä asioista. Steelen
sydän oli kovin herkästi syttyvä, ja juhlamenojen ohjaaja puhui
rajattoman ihailevaan sävyyn sekä leskestä (tuosta verrattoman
ihanasta naisesta, kuten hän sanoi) että hänen tyttärestään, joka
kapteenin silmissä oli vielä ihanampi. Vaikka kalpea leski, jota
kapteeni Richard runollisessa innostuksessaan vertasi kyynelöivään
Niobeen — Sigismundaan, — itkevään Belvideraan, oli ihanin ja
liikuttavin näky mitä hänen silmänsä koskaan olivat nähneet tai
jonka tähden hänen sydämensä oli heltynyt, hänen kypsynyt
täydellisyytensä ja kauneutensa oli kuitenkin mitätöntä verrattuna
niihin äärettömän ihaniin lupauksiin, jotka hyvä kapteeni näki hänen
tyttäressään. Tässä oli mater pulchra filia pulchrior [äiti kaunis,
mutta tytär vielä kauniimpi]. Steele sepitti sonetteja äidin ja tyttären
kauneudelle ollessaan toimessaan prinssinsä eteishuoneessa. Hän
saattoi puhua heistä tuntikausia Harry Esmondille eikä hän
todellakaan olisi voinut valita toista aihetta, joka olisi onnetonta
nuorukaista enemmän huvittanut, nuorukaista, jonka sydän nyt,
kuten aina, oli näihin naisiin kiintynyt, ja joka oli kiitollinen kaikille,
jotka heitä rakastivat tai ylistivät tai toivoivat heille hyvää.

Ei silti, että hänen uskollisuuttaan olisi korvannut mikään vastaava

ystävällisyys tai edes katumuksen näytekään hänen emäntänsä
puolelta, joka nyt oli muuttunut kovasydämiseksi kymmenvuotisen
rakkauden ja hyvien töiden jälkeen. Kun ei onneton nuori mies,
Tusherin vastausta lukuunottamatta, saanut mitään vastausta
kirjeeseen, jonka oli kirjoittanut, ja koska hän oli liian ylpeä
kirjoittamaan enempää, hän avasi sydämensä Steelelle, jota
lempeämpää kuulijaa ja ystävällisempää lähettilästä ei kukaan
onneton mies olisi voinut löytää. Hän kuvaili nuoruuttaan,
uskollisuuttaan, altista rakkauttaan tuota perhettä kohtaan, joka oli
hänet kasvattanut ja harrasta kiintymystään sanoin, jotka
epäilemättä olivat liikuttavia, sillä ne tulivat suoraan sydämestä ja
saivat kelpo Dickin vuodattamaan runsaasti kyyneleitä. Hän kuvaili
miten hän oli saanut osakseen rakkautta ja miten hellästi sitä
palkinnut vielä eiliseen asti ja niitä tilanteita ja syitä, joiden kautta
tuo surullinen riita oli Esmondista tehnyt tuomitun vangin, tehnyt
leskeksi ja orvoiksi ne, joita hän enin elämässä rakasti. Sanoin, jotka
olisivat hyvinkin liikuttaneet kovasydämisempääkin miestä kuin
nuoren Esmondin uskottu oli — sillä puhujan sydän oli puolittain
särkynyt, kun hän lausui nuo sanat — hän kuvasi osan siitä mitä oli
tapahtunut sillä ainoalla surullisella tervehdyskäynnillä, jonka hänen
emäntänsä oli hänelle suonut, hän kertoi, miten lady oli jättänyt
hänet vihaisena ja melkein kiroten, lady, jonka sanat ja ajatukset
siihen saakka olivat olleet vain siunausta ja ystävällisyyttä, miten hän
oli syyttänyt häntä ja sanonut hänen vuodattaneen sen veren, jonka
puolesta hän iloisena olisi uhrannut omansa (mutta tässä suhteessa
lordi Mohun ja lordi Warwick ja kaikki kaksintaisteluun osaaottaneet
herrat samoinkuin yleinen mielipide — kertoi Steele — puolustivat
onnetonta nuorukaista), ja koko sydämestään hän itkien pyysi mr.
Steeleä ilmoittamaan emännälleen tämän sukulaisen onnettomasta
tilasta ja että tämä luopuisi siitä julmasta vihasta, jota oli hänelle
osoittanut. Puoliksi raivostuneena hänelle tehdyn vääryyden
aiheuttamasta surusta ja verraten sitä tuhansiin suloisiin entisen
rakkauden ja luottamuksen muistoihin, jotka tekivät hänen nykyisen
onnettomuutensa sanomattoman paljon katkerammaksi, kulutti
miesparka useita ikäviä päiviä ja unettomia öitä jonkinlaisessa
voimattomassa epätoivossa raivoten kovaa kohtaloaan vastaan.
Kaikkein hellin käsi antoi hänelle iskun ja kaikkein lempein ja säälivin
olento vainosi häntä. "Olisin aivan yhtä kernaasti", mietti
nuorukainen, "julistautunut syylliseksi murhaan ja kärsinyt, siitä
muiden pahantekijäin tavoin kuin kestänyt tätä kidutusta, johon
emäntäni minut määrää."

Vaikka Esmondin kertomus ja hänen intohimoiset pyyntönsä ja

vastalauseensa saivat häntä kuulevan Dickin hartaasti itkemään, ei
niillä ollut mitään vaikutusta henkilöön, jota niiden tarkoituksena oli
liikuttaa. Esmondin lähettiläs palasi asialta, jonka toimittamisen nuori
herra parka oli hänelle uskonut, surullisin, tyhjin kaavoin ja
pudistaen päätään; hän selitti, ettei vangilla ollut toivomisen varaa,
ja tuskin tunsi kurja Newgaten rikoksellinen, joka oli määrätty
mestattavaksi ja odotti tuomionlykkäystä, itseään
masentuneemmaksi kuin mr. Esmond, joka oli viaton ja tuomittu.

Kuten oli sovittu vangin ja hänen asianajajansa välillä heidän

neuvotteluissaan, mr. Steele oli mennyt leskivarakreivittären taloon
Chelseahin, jossa jo olemme maininneet nuoren lesken ja orpojen
olleen. Hän oli tavannut siellä lady Castlewoodin ja puhunut tämän
onnettoman sukulaisen puolesta. "Ja luulenpa, poika parkani, että
puhuin hyvin", sanoi mr. Steele, "sillä kukapa ei puhuisi hyvin
sellaisessa asiassa ja niin kauniin tuomarin edessä? En nähnyt
ihanaa Beatrixia, varmaan ei hänen firenzeläinen kuuluisa kaimansa
koskaan ole ollut puoliksikaan niin kaunis; ainoastaan nuori kreivi oli
huoneessa lordi Churchillin seurassa, joka on lordi Marlborough'n
vanhin poika. Mutta nämä nuoret herrat poistuivat ja menivät
puutarhaan; saatoin nähdä heidät akkunasta ja he keihästelivät
toisiaan leikkiturnajaisissa puukeihäillä (suru koskettaa nuoriin
keveästi ja muistan itse rummuttaneeni marssia oman isäni
ruumisarkkuun). Kreivitär katsoi akkunasta kahden poikasen leikkiä
ja sanoi: 'Tässä nyt näette, sir, että lapsia opetetaan käyttämään
kuolettavia aseita leluinaan ja tekemään murhasta urheilun'; ja
puhuessaan hän näytti niin ihanalta ja seisoi siinä itse niin surullisena
ja ihanana esikuvana sille opille, jonka alhainen opettaja olen, että
ellen olisi omistanut pikkuista 'Kristitty sankari' kirjaani (huomaan,
Harry, ettet ole vielä sen lehtiäkään aukonut. Saarna on hyvä, usko
minua, vaikkei saarnaajan elämä olekaan sitä vastaava) — vakuutan,
että ellen olisi omistanut kirjaani lordi Cuttsille, olisin pyytänyt lupaa
panna kreivittären nimen etusivulle. Luulen, etten ole milloinkaan
nähnyt niin ihanata orvokinväriä kuin hänen silmäinsä väri, Harry.
Hänen ihonsa on vaaleanpunaisen ruusun väriä, hänellä on
täydellisesti kaartuva ranne ja pehmoinen käsi, enkä epäile —".

"Tulitteko kertomaan minulle myladyn pehmoisesta kädestä?"

huomautti mr. Esmond surullisesti.

"Surun murtama ihana olento näyttää minusta aina kaksinverroin

kauniimmalta kuin ennen", sanoi kapteeni parka, joka liiankin usein
oli siinä tilassa, että näki esineet kaksinkertaisina, ja alkoi
keskeytyksen jälkeen uudestaan punoa kertomuksensa lankaa. "Kun
ilmoitin asiani", kertoi mr. Steele, "ja kerroin emännällesi, minkä
koko maailma tietää ja minkä vastapuolue on kauniisti myöntänyt —
että olit koettanut mennä noiden kahden lordin väliin ja ottaa
isäntäsi riidan omalle vastuullesi ja yleisen ylistyksen
urhoollisuudestasi ja lordi Mohunin erityisen tunnustuksen siitä, niin
luulen, että leski kuunteli jommoisellakin mielenkiinnolla ja hänen
silmänsä — en ole milloinkaan nähnyt semmoista orvokinväriä, Harry
— katsoivat minuun pari kertaa. Mutta puhuttuani hetken aikaa tästä
asiasta hän päästi äkkiä vaikeroivan huudon. 'Jumalan nimessä
toivon, sir', sanoi hän, 'etten olisi milloinkaan kuullut tuota
'urhoollinen' sanaa, jota käytätte, enkä tietänyt sen tarkoitusta.
Mieheni voisi nyt olla tässä, ellei sitä olisi ja kotini voisi olla
onnellinen, poikaparallani voisi olla isä. Se juuri, jota te herrat
sanotte urhoollisuudeksi, tuli kotiini ja johti mieheni miekkaan
tarttumaan ja tappoi hänet. Teidän ei tulisi lausua sitä sanaa
kristitylle naiselle, sir, onnettomalle orpojen leskiäidille, jonka koti oli
onnellinen, kunnes maailma sinne saapui — paha, jumalaton
maailma, joka vuodattaa viattomien veren ja antaa syyllisten kulkea
vapaina'."

"Kun surun murtama lady puhui tällä tavalla, sir", jatkoi mr. Steele,
"tuntui aivankuin viha olisi häntä kannustanut vielä enemmän kuin
suru. 'Korvaustako?' hän jatkoi kiivaasti kasvot ja silmät hehkuvina.
'Mitä korvausta antaa maailmanne leskelle hänen miehestään ja
lapsille heidän isänsä murhaajasta? Tuo hylky, joka teki tuon työn, ei
ole saanut mitään rangaistusta. Omatunto, mitä omaatuntoa on sillä,
joka voi tulla ystävänsä kotiin, kuiskailla valheita ja loukkauksia
naiselle, joka ei milloinkaan ole häntä loukannut ja upottaa
miekkansa siihen hyvään sydämeen, joka häneen luotti? Lordin —
lordi-hylyn, lordi-konnan, lordi-murhaajan päärit tulevat koolle häntä
tutkimaan ja he vapauttavat hänet kaikesta parilla moitteen sanalla,
ja lähettävät hänet uudestaan maailmaan ahdistamaan naisia
huonossa ja petollisessa tarkoituksessa ja murhaamaan pahaa-
aavistamattomat isäntänsä, jotka pitävät häntä vieraanaan. Sinä
päivänä, jolloin lordi-murhaaja (en tahdo koskaan mainita hänen
nimeään) päästettiin vapaaksi, mestattiin Tyburnissa eräs nainen
siksi, että hän oli varastanut eräästä puodista. Mutta toinen mies voi
ryöstää toiselta hänen elämänsä tai naiselta hänen kunniansa eikä
hänen tarvitse kärsiä mitään rangaistusta! Otan lapseni ja juoksen
valtaistuimen ääreen ja pyydän polvillani oikeata tuomiota, ja
kuningas hylkää pyyntöni. Kuningas! Minulle ei hän ole mikään
kuningas; ei hän tule koskaan olemaankaan. Hänkin ryösti
valtaistuimen isältään kuninkaalta — oikealta kuninkaalta — ja hän
on päässyt rangaistuksetta, niinkuin suuret pääsevät'."

"Ajattelin silloin puhua sinun puolestasi", jatkoi mr. Steele, "ja

puutuin puheeseen, sanoen: 'Yksi ainakin oli, madam, joka olisi
pannut oman rintansa miehenne ja lordi Mohunin miekan väliin.
Teidän nuori sukulaispoikanne, Harry Esmond, on kertonut minulle,
että hän koetti kääntää riidan itseänsä vastaan'."

"Oletteko tullut hänen luotaan? kysyi kreivitär", (niin jatkoi mr.

Steele), "nousten seisomaan kovin ankarana ja arvokkaana. Luulin,
että prinsessa oli teidät lähettänyt. Tapasin mr. Esmondin vankilassa
ja heitin hänelle jäähyväiset. Hän toi onnettomuutta kotiini. Hänen ei
olisi tullut milloinkaan sinne saapua."

"Madam, madam, häntä ei teidän pidä syyttää, minä keskeytin",

jatkoi
Steele.

"Syytänkö minä häntä, sir?" kysyi leski. "Jos hän on teidät

lähettänyt, niin sanokaa, että olen hakenut turvaa sieltä" — hän
puhui nyt hyvin kalpeana ja ääni väristen — "sieltä mistä kaikki,
jotka pyytävät, sen saavat; ja että Jumala vaatii minun eroamaan
hänestä eikä enää häntä tapaamaan. Kohtasimme vankilassa
viimeisen kerran — ainakin monien vuosien ajaksi. Saattaa käydä
niin, että tulevaisuudessa, vuosien perästä — kun — kun polvemme
ja kyyneleemme ja katumuksemme ovat muuttaneet syntiset
sydämemme, sir, ja ansainneet meille anteeksiannon, että
kohtaamme uudelleen — mutta ei nyt. Kaiken tämän jälkeen en voisi
kestää hänen näkemistään. Toivotan hänelle hyvää, sir, mutta lausun
hänelle myös jäähyväiset; ja jos hänellä on meitä kohtaan tuo — tuo
kunnioitus, josta hän puhuu, kehoitan häntä sitä osoittamaan
tottelemalla minua tässä suhteessa."

"Tulen murtamaan tuon nuoren miehen sydämen, madam,

viedessäni tämän kovan tuomion", sanoi mr. Steele.

"Lady pudisti päätään", jatkoi lempeä oppinut ystäväni. "Nuorten

miesten sydämet, mr. Steele, eivät ole niin hauraita", sanoi hän. "Mr.
Esmond on löytävä toisia, — toisia ystäviä. Tämän talon emäntä on
kovin myötämielinen entisen lordin pojalle", hän lisäsi punastuen, "ja
on luvannut minulle — tarkoitan leskivarakreivittären luvanneen
minulle, että hän pitää huolen tuon nuoren miehen tulevaisuudesta.
Niin kauan kuin minä siinä asun tuon hirveän, hirveän teon jälkeen,
joka on tapahtunut, ei Castlewood milloinkaan saa olla hänen kotinsa
— ei milloinkaan. Enkä halua, että hän kirjoittaa minulle — ellei — ei
— en halua hänen milloinkaan kirjoittavan minulle enkä halua häntä
koskaan tavata. Sanokaa hänelle, jos haluatte, minun jäähyväis —
hiljaa! ei sanaakaan tästä tyttäreni kuullen."

"Tässä saapui ihana Beatrix joelta, posket terveyttä loistaen ja

näyttäen vielä entistään ihanammalta ja tuoreemmalta
surupuvussaan." Ja kreivitär sanoi:

"Beatrix, tämä on mr. Steele, hänen korkeutensa prinssin

kamariherra. Milloin ilmestyy uusi huvinäytelmänne, mr. Steele? —
Toivottavasti ensi-illan aikoihin olet päässyt vankilan ulkopuolelle,
Harry."

Tunteellinen kapteeni lopetti tämän surullisen jutun, sanoen: "Filia

pulchriorin kauneus ajoi totisesti pulchram matrem mielestäni; ja
kuitenkin tullessani jokea pitkin ja ajatellessani tuota paria, pääsi
kypsyneen naisen tyyni arvokkuus ja ääretön suloisuus etualalle, ja
arvioin hänet neitoa vieläkin jalommaksi!"

Vankiemme seura eleli perin mukavasti Newgatessa, ja he

nauttivat varsin toisenlaisia mukavuuksia kuin ne, jotka suotiin siellä
oleville kurjille onnettomille. (Nuorukaisen tunteettomuus heidän
onnettomuutensa, heidän vielä kolkompien ilojensa, heidän
kiroustensa ja solvauspuheittensa suhteen on senjälkeen herättänyt
hänessä jonkinmoista häpeäntunnetta, aivankuin osoittaen, miten
itsekäs hänen vankeutensa aikana hänen oma, erikoinen surunsa oli
ja miten kokonaan sen ajatteleminen hänet valtasi.) Jos nuo kolme
herraa elivät hyvin Newgaten vartijan hoivaamina, niin johtui se siitä,
että he maksoivat hyvin; eikä tosiaankaan kalleimman ravintolan
eikä upeimman kapakan maksukustannukset Lontoossa olisi kyennyt
muodostamaan pitempää laskua kuin isäntämme "Käsiraudan
ravintolassa", — niinkuin eversti Westbury sitä nimitti. Kolme
huonettamme oli suoraan Newgaten portista — toisessa kerroksessa.
Huoneista oli näköala Newgate Streetille Cheapsidea ja Paavalin
kirkkoa kohti. Ja meillä oli lupa kävellä katolla ja voimme sieltä
nähdä Smithfieldin ja sinitakkisten poikain koulun, puutarhat ja
Cbartreux'n — missä, kuten Harry Esmond muistaa, oppinut Dick ja
Harryn ystävä, Tom Tusher, olivat saaneet kouluutuksensa. Harry ei
mitenkään olisi voinut maksaa osuuttaan huikean suureen laskuun,
jonka isäntämme kerran viikossa toi vierailleen, sillä hänellä oli
taskussaan ainoastaan kolme hopearahaa tuona tuhoisana iltana
ennen kaksintaistelua, kun herrat olivat korttiensa ääressä ja
tarjoutuivat kaikki viisi pelaamaan; mutta hänen vielä sairastaessaan
Gatehousessa — senjälkeen kuin lady Castlewood oli vieraillut hänen
luonaan siellä ja ennen hänen tutkintoaan — saapui sinne eräs mies,
jolla oli oranssinruskea, sininauhainen takki (livrea, jota Esmondit
aina käyttivät) ja toi mr. Esmondille sinetöidyn käärön, jossa oli
kaksikymmentä guineaa, ja kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänelle oli
hankittu asianajaja ja että hänelle lähetettiin lisää rahaa aina kun
hän sitä tarvitsi.

Kirje oli omituinen kirje oppineelta, sillä sitä hän oli tai siksi hän
itseään kutsui, Castlewoodin leskikreivittäreltä, ja oli kirjoitettu
omituisella, barbaarisella ranskalla, jota hän ja useat muut
senaikuiset hienot naiset — esimerkiksi Portsmouthin armo —
käyttivät. Oikeinkirjoitus ei tosiaankaan senaikuisessa maailmassa
ollut yleinen taito, ja lordi Marlboroughin kirjeet osoittavat, että
hänellä, yhtenä monista, oli hyvin vähän vihiä tästä puolesta
kielioppiaan.

"Mong Coussin", kirjoitti rouva leski varakreivitär, "je scay

que vous vous êtes bravement batew et grièvement bléssay
— du costé de feu M. le Vicomte. M. le Compte de Varique ne
se playt qua parlay de vous; M. de Moon aucy. Il di que vous
avay voulew vous bastre avecque luy — que vous estes plus
fort que luy sur l'auscrimme — quil'y a surtout certaine Botte
que vous scavay quil n'a jammay sceu pariay: et que c'en eut
été fay de luy sivouselug vous vous fussiay battews ansamb.
Aincy ce pauv Vicompte est mort. Mort et peutayt — Mon
coussin, mon coussin! jay dans la tayste que vous n'estes
quung pety Monst angcy que les Esmonds ong tousjours esté.
La veuve est chaymoy. J'ay recuilly cet'pauve famme. Elle est
furieuse cont vous, allans tous les jours chercher le Roy
(d'icy) démandant à gran cri revanche pour son Mary. Elle ne
veux voyre ni entende pariay de vous: pourtaut elle ne fay
qu'en pariay milfoy par jour. Quand vous seray hor prison
venay me voyre. J'auray soing de vous. Si cette petite Prude
veut se défaire de song pety Monste (Hélas je craing quil ne
 soy trotar!) je m'en chargeray. J'ay encor quelqu interay et
quelques escus de costay.

"La Veuve se raccommode avec Milady Marlboro qui est

tout puicante avecque la Reine Anne. Cet dam sentéraysent
pour la petite prude; qui pourctant a un fi du mesme asge
que vous savay.

"En sortant de prisong venez icy. Je ne puy vous recevoir

chaymoy à cause des méchansetés du monde, may pre du
moy vous aurez logement.

Isabelle Vicomtesse d'Esmond."

["Rakas Serkkuni", kirjoitti rouva leskikreivitär, "tiedän teidän

taistelleen urhoollisesti ja haavoittuneen vaikeasti — Herra
Varakreivin luodista. Herra Kreivi Warwich ei puhele mistään muusta
kuin teistä; Herra Kreivi Mohun samaten. Hän sanoi teidän
tahtoneen taistella hänen kanssaan — että olette häntä paljon
vahvempi — että on olemassa eräs Kaksintaistelujuoni, josta ette
olisi arvanneet hänen koskaan osanneen panna vetoa, ja että hän
tämän juuri teki nähdessään teidän taistelevan niin raivoisasti. Siis
on tämä Varakreivi parka kuollut. Kuollut ja ehkä — Serkkuseni!
sirkkuseni! — en voi ajatella muuta kuin että te olette pieni Hirviö —
niinkuin kaikki Esmondit ovat aina olleet. Leski on minun luonani.
Olen ottanut tuon naisparan hoivaani. Hän on raivoissaan teihin ja
käy joka päivä pyrkimässä Kuninkaan puheille (täältä jaloin)
anoakseen julmaa kostoa Puolisonsa surmaajalle. Hän ei tahdo
nähdä teitä eikä kuulla puhuttavan teistä: ja kuitenkin hän itse
puhelee teistä tuhat kertaa päivässä. Kun pääsette pois vankilasta,
niin tulkaa minua tervehtimään. Minulla olisi teille asiaa. Jos tämä
pikku Hupsu lakkaa ajattelemasta pikku Hirviötään (minä pelkään,
ettei tämä sitä ansainnut!), niin pidän hänet aina luonani. Minulla on
vielä jonkin verran korkovaroja ja kolikoita siihen uhrata.]

["Vankeudesta päästyänne tulkaa tänne. En voi ottaa teitä vastaan

omassa talossani tämän maailman ilkeiden kielten pelosta, mutta
täällä lähellä hankin teille asunnon.]

["Isabelle, Esmondin varakreivitär."]

Markiisitar Esmondiksi mainitsi tämä lady toisinaan itseään sen

valtakirjan nojalla, jonka entinen kuningas Jaakko oli Harryn isälle
antanut; sellaisessa tapauksessa hän antoi jonkun ritarin vaimon
kantaa laahustintaan ja hänellä oli metallinen juomamalja kansineen
ja koristepeitteineen.

Samanikäinen kuin pieni Francis (jota tästälähtien tulemme tässä

nimittämäin Castlewoodin varakreiviksi) oli H.K.K. Walesin prinssi,
joka oli syntynyt samana vuonna ja kuukautena kuin Frank ja joka
oli juuri virallisesti julistettu Saint Germainissa Ison Britannian,
Ranskan ja Irlannin kuninkaaksi.

III luku.

OTAN KUNINGATTAREN PESTIN QUININ RYKMENTTIIN.

Mies, jolla oli oranssin ruskea livrea sinisin nauhoin ja rintapielin,

oli odottamassa kun Esmond saapui vankilasta ja otettuaan
nuorukaisen kevyen matkalaukun johti hänet pois hirveästä
Newgatesta ja Fleet Conduitin kautta Thames joelle, jossa he
kutsuivat soutajan ja matkasivat pitkin jokea Chelseahen. Esmondin
mielestä aurinko milloinkaan ollut paistanut niin kirkkaasti eikä ilma
tuntunut niin raittiilta ja virkistävältä. Temple Garden näytti hänestä
heidän ohi soutaessaan Eedenin yrttitarhalta; ja laiturien, telakkain
ja joen varrella olevien rakennusten ulkomuoto, Somerset Housen ja
Westminsterin (jossa loistava uusi silta oli juuri alulla),
Lambethtornin ja palatsin näkeminen, sekä tuo loistava Thamesin
väylä, joka kuhisi veneitä ja huvipursia, täytti hänen sydämensä
mielihyvällä ja ilolla — niinkuin sellainen ihana näky helpostikin
riemastutti sitä, joka niin kauan oli ollut vankina ja joka oli hautonut
niin surullisia ajatuksia, jotka vielä enemmän olivat synkentäneet
hänen vankeusaikaansa. He soutivat viimein sievään Chelsean
kylään, jossa ylimystöllä on useita kauniita maataloja ja niin he
saapuivat leskivarakreivittären taloon — hauskannäköiseen, uuteen
taloon, joka sijaitsi joelle päin olevassa talorivissä ja jonka takana oli
sievä puutarha. Talosta aukeni miellyttävä näköala sekä Surreyhin
että Kensingtoniin, jossa on tuo lordi Warwickin, Harryn vastustajan
vanhanaikuinen, ylväs palatsi.

Täällä leskivarakreivittären salongissa nuorukainen näki uudelleen

muutamia niistä kuvista, jotka olivat olleet Castlewoodissa, ja jotka
varakreivitär oli sieltä kuljettanut pois miehensä, Henryn isän,
kuoltua. Ylimmällä paikalla oli sir Peter Lelyn maalaama muotokuva
hänen armostaan neiti Isabella Esmondista Dianana keltaisessa
silkissä, jousi kädessä ja puolikuu otsalla, hyppivien koirien
ympäröimänä. Se oli maalattu siihen aikaan, jolloin kuninkaallisten
Endymionien sanottiin saaneen osakseen suosiota tältä
metsästäjättäreltä; ja koska jumalattaret ovat ikuisesti nuoria, ei
tämäkään jumalatar kuolinpäiväänsä asti, luullut koskaan
vanhentuvansa, vaan vaati ihmisiä uskomaan, että muotokuva yhä
oli aivan hänen näköisensä.
 Sitten kun kamaripalvelija, jolla sen ohella oli useita muitakin
toimia varakreivittären vaatimattomassa taloudessa, oli johdattanut
nuorukaisen huoneeseensa, suvaitsi tämä elähtänyt Diana-jumalatar
ilmestyä sopivan odotuksen jälkeen. Turkkilaiseen pukuun puettu
murjaani punaiset saappaat jalassa ja kaulassa hopeakaulus, johon
varakreivittären vaakuna oli kaiverrettu, saapui hänen edellään
kantaen hänen tyynyään; sitten tuli varakreivittären seuranainen;
sitten pieni pyykoiralauma haukkuen ja hyppien ankaran
metsästäjättären edellä; ja katso, sitten saapui itse varakreivitär
"tuoksuja tulvien". Esmond muistaa lapsuudestaan tuon voimakkaan
myskin tuoksun, jota huokui hänen emintimänsä, sillä siksi häntä
voidaan sanoa. Niinkuin taivas käy punaisemmaksi ja punaisemmaksi
auringon laskun lähestyessä, niin alkoivat leskivarakreivittärenkin
posket hänen vanhetessaan punoittaa yhä voimakkaammin. Hänen
kasvonsa olivat koristetut heleällä punamaalilla, joka näytti vielä
helakammalta sen valkoisen maalin vuoksi, jota oli käytetty sen
vaikutusta lieventämään. Hän käytti hiuskiharoita, jommoiset olivat
olleet muodissa kuningas Kaarlen aikaan; kuningas Vilhelmin
aikaisilla naisilla oli sensijaan hiuslaitteet, jotka olivat Cybelen tornin
kaltaiset. Hänen silmänsä loistivat tämän omituisen maalien, värien
ja hiusvoidelaitteiden takaa. Sellainen oli leskivarakreivitär, mr.
Esmondin isän leski.

Henry kumarsi hänelle niin syvään kuin hänen arvonsa ja

sukulaisuutensa ansaitsivat ja lähestyi häntä mitä suurimmalla
vakavuudella ja suuteli taas tuota kättä, jonka vapisevilla nivelillä
kimalteli joukko sormuksia — ja muisti menneet ajat, jolloin tuo
vapiseva käsi sai hänet vapisemaan. "Markiisitar", sanoi hän
kumartaen ja polvistuen toisen polvensa varaan, "onko minulla
kunnia suudella kättä?" Sillä sisäisen naurun ohella, naurun, jonka
sellaisen omituisen vanhan olennon näkeminen hyvin kykeni
nuoressa miehessä aiheuttamaan, hän tunsi hyvänsuopuutta ja
veriheimolaisuuden tunnetta. Hän oli ollut hänen isänsä vaimo ja oli
hänen isoisänsä tytär. Hän oli kärsinyt häntä menneinä aikoina ja oli
nyt omalla tavallaan ystävällinen häntä kohtaan. Ja kun nyt
Esmondin mieli oli keventynyt eikä tuo salainen häväistys enää häntä
synkistyttänyt, hän oli onnellinen tuntiessaan perhesiteitä ja
omistaessaan niitä — ja tunsi ehkä jonkun verran salaista
turhamaisuutta tekemässään uhrauksesta. Hän tiesi, että hän,
Esmond, todellisuudessa oli perheen pää, jota vain oma
jalomielisyytensä esti oikeuttaan käyttämästä.

Aina sen jälkeen kuin hän oli saanut tietää tuon salaisuuden
isäntä-paraltaan tämän kuolinvuoteella, hän oli tuntenut
itsenäisyyttä, jommoista ei milloinkaan ennen ollut tuntenut ja joka
ei hänestä milloinkaan sen jälkeen luopunut. Niinpä hän nimitti
vanhaa tätiään markiisittareksi, mutta teki sen sillä tavoin, kuin hän
itse, joka tätä niin puhutteli, olisi ollut Esmondin markiisi.

Lukiko lady nuoren miehen silmistä, jotka eivät enää ollenkaan

pelänneet hänen omiaan eikä niiden vanhuuden elähyttämää valtaa,
että nuorukainen tiesi tai ainakin aavisti oikean syntyperänsä?
Varakreivitär säpsähti hämmästyneenä hänen muuttuneen
käytöksensä johdosta; se olikin vallan erilaista käyttäytymistä kuin
cambridgelaisen ylioppilaan, joka oli vieraillut varakreivittären luona
kaksi vuotta sitten. Silloin oli Esmond lähtenyt varakreivittären luota
taskussaan viisi kultarahaa, jotka oli saanut kamaripalvelijan
kädestä. Varakreivitär katseli häntä silmät pyöreinä ja varmaankin
hän vapisi vähän enemmän kuin hänen tapansa oli ja sanoi:

"Tervetuloa, serkku!" pelästyneellä äänellä.

 Nuorukaisen päätös, kuten ennen on mainittu, oli ollut aivan
toinen — nimittäin kulkea elämän läpi aivan kuin hän ei olisi tiennyt
syntyperänsä salaisuutta, mutta nyt hän äkkiä aivan oikein päättikin
valita toisen menettelytavan. Hän pyysi, että varakreivittären
palvelijat poistuisivat huoneesta, ja kun he olivat jääneet
kahdenkesken, hän sanoi: "'Tervetuloa lanko', pitäisi kai vähintäinkin
sanoa, madame. Suurta vääryyttä on tehty minulle ja teille ja
äitiraukalleni, joka ei enää ole elävien joukossa'."

"Taivaan nimessä vakuutan, että minä olin siihen syytön",

huudahti varakreivitär antautuen heti. "Paha isäsi se —"

"Tuotti tämän häväistyksen perheellemme", täydensi mr. Esmond.

"Tiedän sen varsin hyvin. En tahdo enää häiritä. Ne, jotka ovat
arvonimen nykyisiä haltijoita ovat olleet rakkaimpia hyväntekijöitäni
eivätkä milloinkaan ole suoneet minulle pahaa. Entinen lordi, rakas
isäntäni, ei tiennyt totuutta ennenkuin muutamia kuukausia ennen
kuolemaansa, jolloin isä Holt ilmaisi hänelle tuon uutisen."

"Tuo hylky, hän kuuli sen rippitunnustuksessa! Hän kuuli sen

rippitunnustuksessa", huudahti leskivarakreivitär.

"Ei niin. Hän sai kuulla sen muuallakin eikä vain

rippitunnustuksessa", mr. Esmond vastasi. "Kun isäni haavoittui
Boynen luona, hän kertoi tuon totuuden ranskalaiselle papille, jonka
talossa hän kuoli. Tämä herra ei pitänyt sopivaisena tuon
kertomuksen julkaisemista, ennenkuin kohtasi isä Holtin Saint
Omer'issa. Ja viimeksimainittu salasi sitä omissa tarkoituksissaan,
kunnes sai tietää elikö äitini vaiko ei. Hän on jo vuosia sitten kuollut,
kertoi isäntäparkani minulle kuoleman kouristaessa hänen rintaansa,
ja häntä en epäile. En edes tiedä, voisinko toteennäyttää avioliiton
olemassaolon. En sitä halua, vaikka sen voisinkin. En halua tuottaa
häpeätä nimellemme enkä surua niille, joita rakastan, vaikka he
kohtelisivat minua miten huonosti tahansa. Isäni poika, madame, ei
halua katkeroittaa sitä vääryyttä, jonka isäni teille teki. Olkaa
edelleenkin hänen leskensä ja suokaa minulle ystävällisyytenne. Sitä
vain teiltä pyydän; enkä milloinkaan enää puhu tästä asiasta."

"Mais vous êtes un noble jeune homme!" [Te olette nuori

aatelisherra] virkkoi lady, puhuen ranskan kieltä, niinkuin oli hänen
tapansa ollessaan kiihtynyt.

"Noblesse oblige" [aateluus velvoittaa], sanoi mr. Esmond

kumartaen hänelle syvään. "Ne henkilöt, joille minä usein olen
luvannut elämäni kiitokseksi heidän rakkaudestaan, elävät. Tulisiko
minusta nyt heidän vihamiehensä riidelläkseni heiltä arvonimeä?
Mitäpä siitä kenellä se on? Se on yhä meidän perheemme hallussa."

"Mitä tuossa pienessä tekokainossa naisessa saattaa olla, jonka

vuoksi miesten täytyy niin hullaantua hänen suhteensa?" huudahti
leskivarakreivitär. "Hän oli täällä kokonaisen kuukauden vetoamassa
kuninkaaseen. Hän on sievä ja hyvin säilynyt, mutta hänellä ei ole
bel air'iä. Ja entisen majesteetin hovissa tuntuivat kaikki miehet
ihailevan häntä eikä hän ollut pientä vahanukkea kummempi. Nyt
hän tosin on parempi ja näyttää oman tyttärensä sisarelta, mutta
mitä te kaikki oikeastaan tarkoitatte hänen ylistämisellään? Mr.
Steele, joka oli Yrjö-prinssiä palvelemassa, kirjoitti hänestä runon
nähdessään hänen kahden lapsensa kanssa menevän Kensingtoniin,
ja hän vakuuttaa, käyttävänsä tuon naisen värejä ja toistaiseksi
pukeutuvansa mustiin. Mr. Congreve sanoo kirjoittavansa 'Surevan
lesken', josta tulee parempi kuin hänen 'Sureva morsiamensa'.
Vaikka heidän miehensä riitelivät ja taistelivat kaksintaistelunkin,
silloin kuin tuo Churchill-hylky luopui kuninkaasta (josta teosta hän
olisi ansainnut hirttonuoran), on lady Marlborough uudelleen
hullaantunut tuohon pikkuiseen leskeen; hän loukkasi minua omassa
vastaanottohuoneessani sanomalla, ettei hän ollut tullut katsomaan
vanhaa leskeä, vaan nuorta varakreivitärtä. Pienestä Castlewoodista
ja pienestä lordi Churchillista tulee varmaankin vannoutuneita ystäviä
ja he ovatkin jo antaneet toisiaan korville pari kolme kertaa kuten
veljekset ainakin. Ja tuo kehno nuori Mohun sitten, hän piti tultuaan
viimevuonna maalta, jossa oli keksinyt tuon otuksen, melua koko
talven hänestä sanoen, että hän oli sikain eteen heitetty helmi, ja
tappoi tyhmän Frank-paran. Koko riita aiheutui hänen vaimostaan.
Tiedän, että riita oli hänestä. Oliko hänen ja Mohunin välillä mitään,
lanko? Kerro nyt minulle, oliko siinä mitään? Itsestäsi en pyydä sinua
mitään selityksiä antamaan."

Mr. Esmond punastui. "Mylady on hurskas kuin taivaan pyhimys,

madame", hän huudahti.

"Eh! — mon neveu. Useat pyhimykset pääsevät taivaaseen, vaikka

heillä ensin on ollutkin koko joukko katumista. Uskonpa, että olet
samanlainen kuin kaikki nuo muut hullut ja hurjasti rakastunut
häneen."

"Rakastin ja kunnioitin häntä koko maailman nähden", vastasi

Esmond.
"En sitä ensinkään häpeä."

"Ja hän on sulkenut sinulta ovensa — antanut papinviran tuolle

inhoittavalle nuorelle pennulle, tuon inhoittavan vanhan karhun
pojalle, Tusherille, ja sanoo, ettei enää milloinkaan tahdo nähdä
sinua. Monsieur mon neveu, olemme kaikki samanlaisia. Kun olin
nuori nainen, vakuutan, että tuhansia kaksintaisteluja taisteltiin
minun tähteni. Ja kun Monsieur de Souchy-parka hukutti itsensä
Bruggen kanavaan siksi, että tanssin kreivi Springbockin kanssa, en
kyennyt pusertamaan esiin ainuttakaan kyyneltä, vaan tanssin kello
viiteen seuraavana aamuna. Kreivi — ei, lordi Ormond soitti viulua ja
hänen majesteettinsa teki minulle sen kunnian, että tanssi koko yön
kanssani. — Miten olet kasvanut! Sinulla on bel air. Olet tumma
mies. Meidän Esmondimme ovat kaikki tummia. Pienen tekokainon
poika on vaalea samoin kuin isänsäkin — hän oli vaalea ja tyhmä.
Olit inhoittava pikku hylky kun ensin tulit Castlewoodiin — olit
pelkkinä silminä kuin variksenpoika. Tarkoitimme tehdä sinusta
papin. Tuo inhoittava isä Holt — miten hänellä oli tapana säikytellä
minua kun olin sairas Nyt minulla on mukava opettaja — Abbe
Douillette — herttainen mies! Pidämme pieniä paastoja aina
perjantaisin. Kokkini on hurskas, jumalinen mies. Tietysti sinäkin olet
uskonasioissa oikealla tolalla. Oranian prinssin sanotaan todellakin
olevan kovin sairaana."

Tähän tapaan vanha varakreivitär sumeilematta leperteli mr.

Esmondille, joka kovin hämmästyi hänen nykyistä kielevyyttään
verratessaan sitä hänen ennen osoittamaansa ylpeään käytökseen.
Mutta leskivarakreivitär oli heti ottanut hänet suosioonsa eikä
ainoastaan nähnyt hyväksi pitää hänestä niin paljon kuin hänen
luontonsa salli, mutta pelkäsikin häntä; ja nuorukainen huomasi nyt
olevansa hänen parissaan nuorena miehenä yhtä tuttavallinen kuin
hän poikana oli ollut ujo ja hiljainen. Leskivarakreivitär oli sanansa
arvoinen hänen suhteensa. Hän esitteli nuorukaisen seurapiirillensä,
jota hänen luonaan kävi melko paljon — kuningas Jaakon
kannattajia tietysti — ja hänen pelipöytiensä ääressä punottiin
äänekkäästi monenlaisia juonia. Hän esitteli mr. Esmondin
sukulaisenaan useille arvohenkilöille; hän varusti avokätisesti
nuorukaisen rahalla, jota nuorukainen ei epäröinyt häneltä
vastaanottaa ajatellessaan sukulaisuutta, jossa oli häneen ja
uhrauksia, joita itse teki tämän perheen puolesta. Mutta hän oli
tehnyt mielessään päätöksen, ettei enää pitemmältä kulkisi
kenenkään naisen hameenliepeissä, ja oli jo varmaankin suunnitellut
mielessään, miten hän tekisi itsensä huomatuksi ja miten loisi
itselleen nimen, jonka hänen outo onnensa oli häneltä kieltänyt. Hän
tunsi olevansa tyytymätön entiseen, hiljaiseen elämäänsä kirjojen
parissa; katkerasti hän kapinoi sitä orjuutta vastaan, johon oli nähnyt
parhaaksi sulkea itsensä niiden vuoksi, joiden kovuus häntä kohtaan
saattoi hänen sydämensä verta vuotamaan ja kiihkeästi hän halusi
nähdä ihmisiä ja maailmaa. Tämä kaikki sai hänet ajattelemaan
sotilasammatin valintaa — ainakin haluamaan nähdä muutamia
sotaretkiä — ja hän kehoitti uutta emäntäänsä hankkimaan hänelle
jonkun rykmentin puvun, ja eräänä päivänä hän sai kunnian havaita,
että hänet oli määrätty vänrikiksi eversti Quinin jalkaväkirykmentin
irlantilaiseen osastoon.

Tuskin mr. Esmond oli ollut toimessaan kolmea viikkoakaan, kun

tuo onnettomuus kohtasi kuningas Wilhelmiä, onnettomuus, joka
lopetti suurimman, viisaimman, jaloimman ja armeliaimman
hallitsijan, mitä Englanti on koskaan tuntenut. Vastapuolueen tavaksi
oli tullut parjata tämän suuren ruhtinaan mainetta hänen
elinaikanansa; mutta ilo, jota he ja kaikki hänen vihamiehensä
Euroopassa hänen kuollessaan osoittivat, on todistuksena kauhusta,
jota he häntä kohtaan tunsivat. Vaikka Esmond oli nuori, oli hän
tarpeeksi viisas (ja tarpeeksi ylevämielinenkin, voidaan sanoa),
inhotakseen sitä rietasta vahingoniloa, joka puhkesi esiin kuningas
Jaakon seuraajien kesken Lontoossa tämän mainehikkaan ruhtinaan,
tämän voittamattoman soturin, tämän viisaan ja tyynen
valtiomiehen, kuollessa. Uskollisuus karkoitetun kuninkaan perhettä
kohtaan, kuten on mainittu, oli perinnöllistä perheessä, johon Mr.
Esmond kuului. Hänen isänsä lesken kaikki toiveet, myötätunto,
muisto ja suunnitelmat olivat kuningas Jaakon puolella, ja hän oli
todellakin suulain salaliittolainen mikä koskaan on kuninkaan
oikeuksia perille ajanut tai hänen vastustajiaan solvannut
quadrillepöydän ääressä tai teekupin höysteeksi. Varakreivittären
talossa vilisi kirkonmiehiä sekä salapukuisina että tavallisissa
puvuissaan, juorukelloja St. Germainista, ja urkkijoita, jotka tiesivät
viimeiset uutiset Versaillesista, — niin, vieläpä tarkalleen sen
retkikunnan voiman ja luvun, jonka Ranskan kuningas aikoi lähettää
Dunkerquesta ja joka oli nielaiseva kitaansa Oranian prinssin sekä
hänen armeijansa ja hovinsa. Kreivitär oli ottanut vastaan Berwickin
herttuan, kun tämä saapui Englantiin 1696. Hän säilytti lasia, josta
herttua oli juonut, vannoen, ettei hän milloinkaan sitä käyttäisi,
ennenkuin joisi siitä kuningas Jaakko III:n maljan hänen
majesteettinsa palatessa. Hänellä oli kuningattarelta saatuja
muistoesineitä ja jäännöksiä pyhimyksestä, joka, jos se mitä
sanottiin oli totta, ei aina ollut varakreivittäreen ja useihin
muihinkaan nähden ollut mikään pyhimys. Varakreivitär uskoi tämän
pyhimyksen haudalla tapahtuneisiin ihmeisiin, ja hän tiesi sadoittain
taattuja kertomuksia ihmeparannuksista, joita tuon kuningasvainajan
rukousnauhat, hänen käyttämänsä mitalit, hänen hiuskiehkuransa ja
ties mitkä olivat aiheuttaneet. Esmond muistaa joukon ihmeellisiä
juttuja, jotka tuo nainen hänelle kertoi. Niinpä parantui Autunin
piispa taudista, jota hän oli potenut neljäkymmentä vuotta,
pidettyään messun kuninkaan sielun puolesta. Ja mr. Marais'n,
Avergnen haavurin, jonka molemmat jalat olivat halvatut, paransi
kuninkaan esirukous. Ja Philip Pitet, benediktiniläismunkki, jolla oli
tukehduttava yskä, etsi apua taivaasta kuninkaan ansioiden ja
välityksen avulla, ja kohta tunsi hän ylettömän hien pursuvan joka
taholta ruumistaan ja parantui täydellisesti. Ja sitten Lepervierin,
Saksi-Gothan herttuan tanssimestarin vaimo, parani täydelleen
reumatismista kuninkaan välityksellä, josta ihmeestä ei saattanut olla
vähintäkään epäilystä, sillä hänen haavurinsa ja tämän apulainen
ovat antaneet valallisen todistuksensa, etteivät he millään muotoa
avustaneet paranemista. Näitä juttuja, ja tuhansia muita samanlaisia
uskoi mr. Esmond sen verran kuin häntä halutti. Hänen sukulaisensa
suuremmalla uskollaan jaksoi sulattaa ne kaikki.

Englantilainen korkeakirkollinen puolue ei hyväksynyt näitä juttuja.

Mutta toisaalta heidän mielestään totuus ja kunnia sitoi heidät
karkoitetun kuninkaan puolelle, eikä karkoitetulla perheellä ollutkaan
yhtään lämpimämpää tukijaa kuin Castlewoodin lempeä lady, jonka
talossa Esmond oli kasvatettu. Lady vaikutti mieheensä hyvin paljon,
varmaankin enemmän kuin tiesikään mylord, joka ihaili vaimoaan
suunnattomasti, vaikka saattoikin olla hänelle uskoton. Sensijaan,
että olisi nähnyt omintakeisen ajattelemisen vaivan, mylord hyväksyi
varsin mielellään mielipiteet, jotka hänen vaimonsa hänelle antoi.
Hänenlaiselleen yksinkertaiselle ja uskonnolliselle luonteelle oli
mahdotonta alamaisuus muita hallitsijoita kohtaan kuin tuota
ainokaista. Kuningas Wilhelmin palveleminen hyödyn tähden olisi
ollut hirveätä teeskentelyä ja petosta. Ladyn puhdas tunto ei olisi
voinut alistua siihen enempää kuin varkauteen tai väärennykseen tai
mihinkään muuhunkaan huonoon tekoon. Lordi Castlewood olisi
epäilemättä voitu voittaa, mutta hänen vaimoaan ei koskaan; ja lordi
alisti omantuntonsa ladynsä valtaan tässä, samoinkuin useimmissa
muissakin asioissa, ellei hän ollut liian voittamattoman kiusauksen
pauloissa. Ja hänen rakkaudestaan ja kiitollisuudestaan, sekä
hartaasta kiintymyksestä emäntäänsä, kiintymyksestä, joka oli
ominaista koko Esmondin nuoruudelle, johtui että nuorukainen
myöntyi tähän ja muihin uskonkappaleisiin, jotka hänen hellä
hyväntekijättärensä hänelle esitti. Jos lady olisi ollut whig, olisi
nuorukainenkin ollut; jos lady olisi ollut mr. Foxin seuraaja ja
kääntynyt kveekariksi, olisi nuorukainen epäilemättä julistanut
syntisiksi röyhelön ja peruukin ja kironnut miekat, nauhakoristeiset
takit ja kirjailukoristeiset sukat. Oppilaiden poikamaisissa väittelyissä
yliopistossa, jossa puolueet olivat kovin kiihkeitä, oli Esmond
huomattu Jaakon puoluelainen. Hän todennäköisesti valitsi yhtä
paljon turhamaisuudesta kuin sydämen kiintymyksestä perheensä
puolueen.

Melkein koko maan papisto ja enemmän kuin puolet kansaa oli

tällä puolella. Kansamme on varmaankin maailman uskollisin kansa,
ihailemme kuninkaitamme ja olemme heille uskollisia vielä kauan
senkin jälkeen kuin he ovat lakanneet olemasta uskollisia meille.
Kerrassaan, ihmeellistä on jokaisen, joka katsahtaa taaksepäin
Stuart-perheen historiaan, ajatella, miten he potkaisivat kruununsa
luotaan pois, miten he työnsivät luotaan toisen onnen toisensa
jälkeen, mitä lojaalisuuden aarteita he tuhlasivat ja miten tuhoisan
taipuvaisia he olivat omaa perikatoaan täydellistämään, jos ketä
kohtaan on oltu uskollisia, oltiin heitä kohtaan; jos kukaan on
laiminlyönyt hyvän asemansa tekivät he sen; ja kaikista vihollisistaan
he olivat itse kaikkein tuhoisimmat.

Kun prinsessa Anna peri valtaistuimen oli rasitettu kansa varsin

onnellinen kyetessään äänekkäästi vaatimaan aselepoa näistä
sodista, riidoista ja salaliitoista ja hyväksymään kuninkaallisen
hallitsijattaren persoonan kautta sovinnon puolueiden kesken, joihin
maa oli hajaantunut. Toryt voivat häntä palvella kevein mielin; vaikka
kuningatar itse oli tory, edusti hän whigmielisen suunnan voittoa.
Englannin kansa, joka aina on pitänyt siitä, että heidän ruhtinaansa
ovat kiintyneitä omiin perheisiinsä, oli hyvillään ajatellessaan, että
heidän ruhtinattarensa oli omalle perheellensä uskollinen, ja
prinsessan hallituksen viimeiseen päivään ja tuntiin asti, ellei olisi
ollut sitä onnettomuutta, jonka Jaakko oli perinyt isältään yhdessä
heidän vaatimustensa kanssa Englannin kruunuun nähden, olisi
kuningas Jaakko III voinut painaa sen päähänsä. Mutta hän ei
tiennyt, miten tilaisuutta oli odotettava eikä myöskään, miten sitä oli
käytettävä, kun se oli hänelle tarjolla; hän oli uhkarohkea silloin, kun
hänen olisi tullut olla varovainen, ja varovainen silloin, kun hänen
olisi tullut kaikki uskaltaa. Ihminen tuntee jonkinmoista raivoa
kykenemättömyyttään kohtaan ajatellessaan surullista tarinaansa.
Kohtelevatko kohtalottaret kuninkaita erikoisemmin huolellisesti kuin
tavallisia ihmisiä? Ihminen on halukas niin kuvittelemaan
ajatellessaan tuon kuningassuvun historiaa, suvun, jonka puolesta
uhrattiin niin paljon uskollisuutta, niin paljon urhoollisuutta, niin
paljon verta epätoivoisesti ja hyödyttömästi.

Kuninkaan kuoltua julistivat torvea toitottavat airueet koko

kaupungissa Westminsteristä Ludgate Hilliin saakka prinsessa Annan
(leskivarakreivitär Chelseassa nimitti häntä ruman Anna Hyden
tyttäreksi) hallitsijaksi kansan äänekkäästi riemuitessa.

Seuraavalla viikolla nimitettiin lordi Marlborough Sukkanauhan

ritariksi ja hänen majesteettinsa sotavoimien ylipäälliköksi. Tämä
määräys yhä vain kiihoitti leskivarakreivittären raivoa, taikka, kuten
hän luuli, hänen uskollisuuttaan oikeata hallitsijaa kohtaan.
"Prinsessa on vain nukke tuon raivottaren käsissä, joka tulee
vierashuoneeseeni ja sinkoaa minulle solvauksen vasten kasvoja.
Mitä tapahtuneekaan vielä maalle, joka on annettu semmoisen
naisen valtaan?" virkkoi leskikreivitär. "Ja sitten tuo kaksinaamainen
petturi, lordi Marlborough, hän on pettänyt jok'ikisen miehen ja
naisen, joiden kanssa on joutunut tekemisiin, paitsi ei hirveätä
vaimoaan, joka panee hänet vapisemaan. Maamme on kokonaan
mennyttä joutuessaan tuommoisten hylkyjen kynsiin."
 Tällä tavalla Esmondin vanha sukulainen tervehti uusia voimia.
Mutta jokin suosio ainakin kohtasi perhettä, joka sitä suuresti
kaipasi, näiden kuuluisuuksien ylennyksen kautta. Ennenkuin mr.
Esmond jätti Englannin elokuussa, — hän oli silloin Portsmouthissa,
jossa oli astunut rykmenttiinsä ja harjoitteli kiivaasti musketin ja
keihään käyttötaitoa — hän sai kuulla, että eräs Leimauskonttorin
eläke oli myönnetty hänen entiselle, rakastetulle emännälleen, ja
että nuori Beatrix-neito oli myöskin otettu hoviin. Niin paljon hyvää
ainakin oli leskiparan Lontoon vierailusta ollut — hän ei saanut
kostoa miehensä vihamiehille, mutta sovinnon entisten ystävien
karissa, jotka säälivät ja näyttivät olevan taipuvaisia häntä
palvelemaan. Esmondin vankeusajan onnettomuustovereista oli
eversti Westbury mennyt ylipäällikön mukana Hollantiin, kapteeni
Macartney oli Portsmouthissa jalkaväkirykmenttinsä ja hänen
ylhäisyytensä Ormondin herttuan väen kanssa ja sanottiin heidän
olevan Espanjaan lähdössä; lordi Warwick oli palannut kotiinsa — ja
lordi Mohun, sensijaan että häntä olisi rangaistu murhasta, joka oli
tuottanut niin paljon surua ja muutoksia Esmondin perheeseen, oli
mennyt lordi Macclesfieldin loistavan lähetystön seurassa Hannoverin
vaaliruhtinaan luo, vieden Sukkanauhan ritarin arvon hänen
korkeudelleen sekä kohteliaan kirjeen kuningattarelta.

IV luku.

ENTISEN KERTAAMISTA.

Niistä vilahtavista valonsäteistä, joita hänen katuvan, kuolevan

isäntäparkansa katkonainen kertomus heitti hänen elämäänsä, mr.
Esmond oli muun ohella saanut sen käsityksen, että hänen äitinsä oli
kauan sitten kuollut. Äitiään, joka oli ollut miehensä hylkäämä ja
häväisemä; ja hänen kunniaansa ei poika lainkaan voinut ottaa
lukuun joko ajaessaan perille tai hyljätessään omat oikeutetut
vaatimuksensa. Lordiparan kiireisestä tunnustuksesta ilmeni, että
hänet oli tutustettu asian todelliseen tilaan vasta kaksi vuotta sitten,
jolloin mr. Holt vieraili hänen luonaan ja olisi sekoittanut hänet
johonkin niistä monista salaliitoista, joiden avulla kuningas Jaakon
puolueen salaiset johtomiehet tässä maassa yrittivät alinomaa tuhota
Oranian prinssin hengen tai vallan — salaliittoihin, jotka olivat niin
murhan kaltaisia, niin halpamaisia keinojensa puolesta, niin
halpamaisia tarkoituksiltaan, että kansamme on varmaan menetellyt
oikein luopuessaan kaikesta alamaisuudesta ja uskollisuudesta tuota
onnetonta kuningasperhettä kohtaan, joka ei voinut oikeuttaan
puoltaa muuten kuin sellaisen petoksen avulla — sellaisen synkän
juonittelun ja sellaisten huonojen asiamiesten avulla. Kuningas
Vilhelmiä vastaan punottiin juonia, jotka eivät olleet sen
kunniallisempia kuin salamurhaajain ja maantierosvojen väijytykset.
On nöyryyttävää ajatella, että suuri ruhtinas, suuren ja pyhän vallan
omistaja ja suuren asian ajaja on alentunut sellaiseen alhaiseen
murhaan ja kavallukseen kuin osoittaa tosiksi onnettoman kuningas
Jaakon oma valtakirja ja omakätinen allekirjoitus, jotka hän antoi
englantilaisille kannattajilleen. Se mitä hän ja he sanoivat sotaan
varustautumiseksi ei todellisuudessa ollut muuta kuin murhaan
yllyttämistä. Ja Oranian prinssi tunkeutui ylevämielisesti niiden
heikkojen salaliittoverkkojen läpi, joihin hänen vihollisensa koettivat
hänet kietoa. Näytti siltä kuin heidän raukkamaiset tikarinsa olisivat
särkyneet hänen horjumattoman päättäväisyytensä rautarintaan.
Kuningas Jaakon kuoltua kuningatar ja hänen väkensä St.
Germainissä — katolisia pappeja ja naisia suurimmaksi osaksi —
jatkoivat juonitteluaan nuoren prinssin Jaakko III:n hyväksi, joksi
häntä Ranskassa nimitettiin ja joksi hänen puolueensa häntä täällä
nimitti, — (tämä prinssi taikka Chevalier de St. George, oli syntynyt
samana vuonna kuin Esmondin nuori oppilas Frank, varakreivin
poika). Ja koska prinssin asioitten johto oli katolisten pappien ja
naisten käsissä, johdettiin niitä niinkuin papit ja naiset johtavat —
viekkaasti, julmasti, heikosti ja pahaa tarkoittaen. Jesuiittain historia
on mielestäni mitä terveellisin opetus. Maailman viekkaimpain,
viisaimpain, uutterimpain ja taitavimpain juonen punojain — mutta
aina tulee päivä jolloin kiihoitetun kansan viha potkaisee heidän
heikon rakennuksensa kumoon ja ajaa raukkamaiset vihamiehensä
pakoon. Swift on etevästi kuvannut tuota juonittelun halua, tuota
salakähmäisyyden, panettelun ja — valehtelemisen rakkautta, joka
on ominaista heikoille luonteille, heikkojen hovien kuokkavieraille.
Sellaisille on luonteenomaista vihata ja kadehtia vahvoja ja
suunnitella heidän häviötään; ja salaliitto onnistuu erinomaisesti, ja
kaikki ennustaa suuren uhrin kukistumista, kunnes Gulliver eräänä
päivänä herää, puistaa päältään pienen vihollismatosen ja kävelee
pois vahingoittumattomana. Ah! hyvin voivat irlantilaiset soturit
sanoa Boynen taistelun jälkeen: "Vaihtakaa kanssamme kuninkaita ja
me taistelemme kaiken uudestaan." Taistelu ei totisesti ollutkaan
tasaväkinen noiden kahden välillä. Heikko, pappien ohjaama, naisten
ohjaama mies, jolla oli niin mitättömiä liittolaisia ja aseita kuin hänen
oma kurja luonteensa oli neuvonut häntä valitsemaan, kilpaili
sankarin suunnitelmia, päällikkyyttä, viisautta ja sydäntä vastaan.

Eräällä monista raukkamaisista retkistään — sillä arvostellessani

niitä nyt, en voi niitä muuksi sanoa — mr. Holt oli tullut mylordin luo
Castlewoodiin, ehdottaen jotain ratkaisevaa suunnitelmaa Oranian
prinssin tuhoamiseksi, suunnitelmaa, johon herra varakreivi, vaikka
olikin kuninkaalle uskollinen, oli vihaisesti kieltäytynyt liittymästä.
Mikäli mr. Esmond voi ymmärtää kreivin viimeisistä sanoista, Holt oli
tullut varakreivin luo kapinasuunnitelmineen sekä tarjoutunut
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebooknice.com