Case Studies in Clinical Cardiac

Electrophysiology 1st Edition John M. Miller -

eBook PDF pdf download

https://ebooksecure.com/download/case-studies-in-clinical-
cardiac-electrophysiology-ebook-pdf/

Download more ebook from https://ebooksecure.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebooksecure.com
to discover even more!

Clinical Cardiac Electrophysiology 1st edition - eBook

PDF

https://ebooksecure.com/download/clinical-cardiac-
electrophysiology-ebook-pdf/

Nanomaterials for Clinical Applications: Case Studies

in Nanomedicines (Micro and Nano Technologies) 1st
Edition Costas Demetzos (Editor) - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/nanomaterials-for-clinical-
applications-case-studies-in-nanomedicines-micro-and-nano-
technologies-ebook-pdf/

Case Studies in Geospatial Applications to Groundwater

Resources 1st Edition - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/case-studies-in-geospatial-
applications-to-groundwater-resources-ebook-pdf/

(eBook PDF) Essential Case Studies in Public Health

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-essential-case-studies-
in-public-health/
(eBook PDF) Case Studies In Abnormal Psychology, 10th
Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-case-studies-in-
abnormal-psychology-10th-edition/

(eBook PDF) Case Studies in Health Information

Management 3rd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-case-studies-in-health-
information-management-3rd-edition/

Business Ethics: Case Studies and Selected Readings,

10th Edition Marianne M. Jennings - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/business-ethics-case-studies-
and-selected-readings-10th-edition-ebook-pdf/

Practical Echocardiography for Cardiac Sonographers 1st

Edition Daniel M. Shindler - eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/practical-echocardiography-for-
cardiac-sonographers-ebook-pdf/

(eBook PDF) Case Studies in Finance 8th Edition by

Robert Bruner

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-case-studies-in-
finance-8th-edition-by-robert-bruner/
Any screen.
Any time.
Anywhere.
Activate the eBook version
ge.
of this title at no additional charge.

Expert Consult eBooks give you the power to browse and find content,
view enhanced images, share notes and highlights—both online and offline.

Unlock your eBook today.

1 Visit expertconsult.inkling.com/redeem Scan this QR code to redeem your
eBook through your mobile device:
2 Scratch off your code
3 Type code into “Enter Code” box
4 Click “Redeem”
5 Log in or Sign up
6 Go to “My Library”
Place Peel Off
It’s that easy! Sticker Here

For technical assistance:

email [email protected]
call 1-800-401-9962 (inside the US)
call +1-314-447-8200 (outside the US)
Use of the current edition of the electronic version of this book (eBook) is subject to the terms of the nontransferable, limited license granted on
expertconsult.inkling.com. Access to the eBook is limited to the first individual who redeems the PIN, located on the inside cover of this book,
at expertconsult.inkling.com and may not be transferred to another party by resale, lending, or other means.
2015v1.0
Case Studies in
Clinical Cardiac
Electrophysiology
 CONTENTS iii

Case Studies in
Clinical Cardiac
Electrophysiology
John M. Miller, MD
Professor of Medicine, Indiana University School of Medicine
Director, Clinical Cardiac Electrophysiology
Indianapolis, Indiana

Mithilesh K. Das, MD
Professor of Clinical Medicine, Indiana University School of Medicine
Indianapolis, Indiana

Douglas P. Zipes, MD
Distinguished Professor Emeritus of Medicine, Pharmacology and Toxicology
Indiana University School of Medicine
Emeritus Director, Krannert Institute of Cardiology
Indianapolis, Indiana
1600 John F. Kennedy Blvd.
Ste 1800
Philadelphia, PA 19103-2899

CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY ISBN: 978-0-323-18772-5

Copyright © 2018 by Elsevier, Inc. All rights reserved.

No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic or
mechanical, including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system, without
permission in writing from the publisher. Details on how to seek permission, further information about the
Publisher’s permissions policies and our arrangements with organizations such as the Copyright Clearance
Center and the Copyright Licensing Agency, can be found at our website: www.elsevier.com/permissions.

This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the Publisher
(other than as may be noted herein).

Notices

Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and experience broaden
our understanding, changes in research methods, professional practices, or medical treatment may become
necessary.
Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating and
using any information, methods, compounds, or experiments described herein. In using such information or
methods they should be mindful of their own safety and the safety of others, including parties for whom
they have a professional responsibility.
With respect to any drug or pharmaceutical products identified, readers are advised to check the most
current information provided (i) on procedures featured or (ii) by the manufacturer of each product to be
administered, to verify the recommended dose or formula, the method and duration of administration, and
contraindications. It is the responsibility of practitioners, relying on their own experience and knowledge of
their patients, to make diagnoses, to determine dosages and the best treatment for each individual patient,
and to take all appropriate safety precautions.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or editors, assume
any liability for any injury and/or damage to persons or property as a matter of products liability, negligence
or otherwise, or from any use or operation of any methods, products, instructions, or ideas contained in the
material herein.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Miller, John M. (John Michael), 1954- author. | Das, Mithilesh K.,
author. | Zipes, Douglas P., author.
Title: Case studies in clinical cardiac electrophysiology / John Miller,
Mithilesh Das, Douglas Zipes.
Description: Philadelphia, PA : Elsevier, [2018] | Includes bibliographical
references and index.
Identifiers: LCCN 2016053043 | ISBN 9780323187725 (hardcover : alk. paper)
Subjects: | MESH: Heart Diseases--diagnosis | Electrophysiologic
Techniques,
Cardiac--methods | Case Reports
Classification: LCC RC683.5.E5 | NLM WG 141.5.F9 | DDC 616.1/2075--dc23
LC record available at https://lccn.loc.gov/2016053043

Content Strategist: Maureen Iannuzzi

Senior Content Development Specialist: Janice Galliard
Publishing Services Manager: Catherine Jackson
Project Manager: Kate Mannix
Design Direction: Brian Salisbury

Printed in China

Last digit is the print number: 9 8 7 6 5 4 3 2 1

 Keenly aware of the time and energy diverted from our families that was required to
perform these procedures and assemble the recordings into a form accessible by readers, we
dedicate this volume to our beloved wives (Jeanne, Rekha, and Joan), who have allowed us
the privilege of putting this work together. We also dedicate this work to the readers, who we
hope will benefit from the lessons we have tried to convey, and finally to their patients, who
we hope will in turn benefit from their learning.
 CONTENTS

Foreword
The practice of clinical cardiac electrophysiology is one of clinical exploration that starts
with integration of the patient’s symptoms and cardiac evaluation with electrocardio-
graphic interpretation. One of the most gratifying experiences for patient and physician is
when this process culminates in the electrophysiology laboratory with confirmation of the
diagnosis and implementation of effective therapy for the arrhythmia with catheter abla-
tion. Mastery of each component is needed, and the knowledge that is gained from each
step can be applied to the previous step to refine one’s diagnostic acumen. We became
much better electrocardiographers by applying the knowledge gained from the pioneering
work that defined cardiac activation patterns and arrhythmia mechanisms using cardiac
mapping and programmed electrical stimulation. Expertise in the last step, interventional
electrophysiology, is the most challenging to acquire. It requires assimilation of complex
patterns of cardiac activation, interpretation of spontaneous changes in patterns, and ap-
plication of maneuvers to confirm a diagnosis, and this confirmation is critical for guiding
catheter ablation.
Drs. Miller, Das, and Zipes have assembled a wonderful book that captures the spirit of
clinical exploration leading to effective therapy. They use cases to describe pathophysio-
logic concepts that start with fundamentals and proceed to complex concepts. From the
electrophysiology laboratory they incorporate findings ranging from those that are classic
to those that are only recently described and that require a nuanced interpretation and
understanding, but that are critical to arriving at the correct diagnosis. Examples include
the newest technologies that are now being applied for delineation of arrhythmia mecha-
nisms and substrate.
The authors are renowned teachers who apply their wealth of experience in communi-
cating complex scenarios and concepts to make the cases accessible for the complete range
of students of clinical electrophysiology, from the trainee to the advanced practitioner.
The cases clarify concepts and provide fundamentals for the new student, but also provide
insights that will expand the knowledge of experienced clinicians. Dr Miller’s hand is
evident throughout in the superb graphics, for which he is widely known among teachers
of cardiology.
One of the amazing aspects of biology, medicine, and certainly extending to cardiac
electrophysiology, is the variability that one encounters from patient to patient. After
years in the field, one still encounters new arrhythmia problems. A solid basis in under-
standing mapping and diagnostic maneuvers is required for solving new puzzles in the
electrophysiology laboratory, and this learning is acquired from the study of cases. You
can never analyze too many cases. I congratulate the authors of Case Studies in Clinical
Cardiac Electrophysiology on a wonderful book.

William G. Stevenson, MD
Director, Cardiac Arrhythmia Program
Cardiovascular Division
Brigham and Women's Hospital
Professor of Medicine, Harvard Medical School
Boston, Massachusetts

vii
 CONTENTS

Preface
The understanding and care of patients with heart rhythm disturbances (clinical cardiac
electrophysiology [EP]) has evolved in the last three decades from simple diagnostic stud-
ies of the conduction system using a few electrodes, to complex diagnostic and therapeutic
procedures involving recording and stimulation from a large number of electrodes, for the
purpose of finding and ablating arrhythmogenic tissue. With this dramatic change in the
character of EP studies has come the critical need for careful analysis and thorough under-
standing of the meaning of recordings that are made and results of stimulation in order to
achieve optimal results from ablation. At the same time, EP training programs have come
under increasing pressure to perform more procedures in a shorter amount of time, result-
ing in compromising time for careful and methodical study of and learning from these
procedures that are rich with teaching material. Although many excellent texts in our field
explain the principles of recording and stimulation in treatment of arrhythmias, for ex-
ample, Clinical Arrhythmology and Electrophysiology, few are structured to show their
practical application in a case-study format. In light of this, the purpose of this volume is
to take the reader through a representative series of EP procedures from start to finish,
evaluating results of diagnostic pacing maneuvers, sampling and comparing characteristics
of electrograms, and selection of appropriate sites for ablation. It is our hope that readers
will benefit from this mode of presentation, highlighting some of the limitations of tech-
niques that are used on a daily basis, with the aim of improving the efficacy and safety of
procedures they perform on their patients.

Acknowledgments
We gratefully acknowledge the role played by our nursing and technical staff with whom
we performed the procedures reviewed in this work, as well as electrophysiology fellows,
whose patience in keeping catheters in place during long procedures contributed greatly to
the quality of the figures. We also acknowledge our patients, who provide a constant source
for learning.

ix
PA RT 1 Sinus Node, AV Node, and His-Purkinje System

Sinus Node and Atrioventricular

Conduction Disease 1
Case Presentation
A 56-year-old man experienced syncope while walking at work. Coworkers called emer-
gency medical services (EMS). Upon the arrival of EMS, he was awake and feeling normal
but was convinced to go to the emergency room (ER). The patient had a history of anterior
wall myocardial infarction (MI), percutaneous coronary intervention (PCI), to left anterior
descending coronary artery (LAD) several years before, and a negative stress test within the
last 6 months. Examination results were normal except for obesity. ECG showed sinus
rhythm, long PR, right bundle branch block (RBBB), left anterior fascicular block (LAFB),
and anterior scar. Echocardiogram revealed ejection fraction (EF) 40% and anterior hypo-
kinesis. The patient was referred for electrophysiology (EP) study.

Baseline ECG

I aVR V1 V4

II aVL V2 V5 Figure 1-1

III aVF V3 V6

II

The ECG in Fig. 1-1 shows sinus rhythm with a prolonged P wave (left atrial abnormality),
slightly prolonged PR interval, RBBB and left anterior fascicular block, and an extensive
anterior infarction. On the basis of this, there are many possible causes of syncope—atrial
arrhythmias (atrial flutter and fibrillation, other reentrant atrial tachycardias), heart block
(either in AV node or His-Purkinje system), or ventricular arrhythmia (ventricular tachy-
cardia or fibrillation). There is nothing in the ECG to favor one cause of syncope over
another, and because treatment strategies are very different depending on the cause
(medications or ablation for atrial arrhythmias; pacemaker for heart block; implantable
defibrillator for ventricular arrhythmias), further investigation is needed.

1
2 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Evaluation
Baseline Intracardiac Recordings
1
2

V1

V6

HRA
Figure 1-2 A V
H
Hisprox

Hismid

Hisdist
RBB
AH 85 ms HV 85 ms
RV
200 ms

Intracardiac recordings during sinus rhythm (Fig. 1-2) show atrial (A), His (H), and
ventricular (V) recordings as noted. This confirms the presence of His-Purkinje disease,
with an HV interval of 85 ms—prolonged (normal, 40 to 55 ms), but not enough to
implicate His-Purkinje dysfunction as a cause of heart block. Surprisingly, though the PR
interval is somewhat prolonged, the AH interval is normal (85 ms [normal, 60 to 125 ms]).
Usually, prolongation of the PR interval is caused by the AV nodal (AH) component, be-
cause to prolong the PR even 60 ms from His-Purkinje disease would require a lengthening
of the HV to a degree (that is, from 40 ms to 100 ms) that 1:1 conduction would be unlikely.
Note also that there is a delay between the distal His recording and right bundle branch
(RBB)—there is usually ,10 ms between these—and that the RBBB is further caused by
delay or block between the RBB and RV apical electrogram, with a QRS onset (dashed blue
line) to RV electrogram of 75 ms (normal, 10 to 35 ms).

Sinus Rhythm And Ventricular Pacing

1
2
3
V1

V6
Figure 1-3
HRA A V V A
H
Hisprox
H
Hismid

Hisdist

RV
200 ms S S
 CHAPTER 1 | SINUS NODE AND ATRIOVENTRICULAR CONDUCTION DISEASE 3

The left side of Fig. 1-3 shows a sinus rhythm complex as in the previous figure for refer-
ence, whereas the 2 complexes on the right are during pacing from the right ventricular
apical region. Note that there is retrograde conduction to the atria, with the His bundle
activated from distal to proximal as expected. Usually, the timing of the His potential is
before the local ventricular electrogram in the His recoding, because conduction proceeds
more rapidly up the RBB to the His than does muscle-to-muscle propagation from apex to
base. Because there is RBBB in this case, the impulse cannot ascend the RBB as it normally
would and instead must traverse the interventricular septum, enter the left bundle branch,
and then activate the His retrogradely. These findings just confirm the His-Purkinje disease
but give no further insight as to the cause of syncope.

Retrograde His-Purkinje Conduction

Normal RBBB

I I
II II
V1 V1

H H
HBp HBp

HBm HBm

HBd HBd
Figure 1-4
RVA V RVA V

LBB LBB

RBB RBB

As illustrated in Fig. 1-4, in patients with normal His-Purkinje function (at left), pacing
from the right ventricular apex (red circle) results in retrograde conduction over the RBB
(white line) that is more rapid than muscle-to-muscle conduction (wavy line in septum),
resulting in a His potential (H) inscribed before the larger local ventricular recording (V).
At right, in the presence of anterograde RBBB, the paced wavefront cannot ascend the
blocked right bundle and instead crosses the interventricular septum (wavy horizontal line)
to engage the left bundle, and then proceeds rapidly to the His that now appears after the
local ventricular recording (that is again generated after muscle-to-muscle spread).
4 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Atrial Pacing
1

V1

V6

Figure 1-5 HRA

S S S S S
AH 90 ms

Hisprox
A
HV
Hismid

Hisdist

HV 85 ms
RV 400 ms

Rapid pacing can often reveal abnormalities of AV conduction that were not very evident
at rest. In Fig. 1-5, pacing the atrium (S) slightly faster than the sinus rate shows minimal
change in either AH (90 ms) or HV (85 ms) intervals. It is useful to display multiple elec-
trode pairs of His recordings because the signal amplitude may vary enough between
complexes that the His potential may be poorly visible or even absent in one electrode pair
(Hisdist in this case), whereas it is readily visible in other electrode pairs.

Atrial Pacing

V1

V6
Figure 1-6 420 ms 400 ms 380 ms
HRA S S S S S S S S S S
AH (ms): 140 145 170 185 230 -- 115 130 190 230
Hisprox
H H H H H ∗ H H H H
Hismid
HV (ms): 100 110 112 115 115 90 115 --
Hisdist

RV
400 ms

More rapid pacing starts to reveal some abnormalities. As the pacing rate increases (cycle
length decreases), the AH is expected to prolong but the HV interval usually remains con-
stant. In Fig. 1-6, the AH (in blue) does prolong, but so does the HV interval (in green). The
asterisk denotes where AV nodal block occurs (no subsequent His potential), but three
cycles after this, there is a His potential not followed by a QRS (infra-His block; green dash)
 CHAPTER 1 | SINUS NODE AND ATRIOVENTRICULAR CONDUCTION DISEASE 5

and the HV intervals on the prior two cycles had prolonged (thus, infra-His Wenckebach).
This is distinctly abnormal and likely warrants pacemaker implantation. However, this may
not be the reason that syncope had occurred (there may be other abnormalities that have
not yet been uncovered during the study).

Atrial Pacing

V1

V6

HRA Figure 1-7

S S S 4.15 sec sinus pause

Hisprox

Hismid

Hisdist

RV
1 sec

In Fig. 1-7, pacing is repeated for 1 min at the same cycle length as shown in the
prior figure to stress the sinus node. Upon cessation of pacing, a prolonged sinus pause
(4.15 seconds) is observed; a junctional escape complex occurs after 3 seconds. This is
another potential cause of syncope (sinus node dysfunction).
6 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Ventricular Pacing
∗
1

V1

V6
Sinus Sinus
Figure 1-8 HRA
A A A

Hisprox

Hismid
H
H H H
Hisdist

RV S S S S S S
400 ms

Turning to the ventricles (Fig. 1-8), slow ventricular pacing again shows that there is retro-
grade conduction; the first and last atrial complexes are sinus in origin (HRA before His
atrial recordings) but the middle three complexes are retrogradely conducted. The first two
of these (blue arrows) are over the fast pathway, but after the fourth ventricular stimulus,
the ventriculoatrial interval suddenly increases, signifying a switch to a slow pathway (red
arrow). Immediately after this, there is a QRS complex that is not fully paced (asterisk); this
is because of fusion between the paced wavefront and one over the normal conduction
system (see His potential). This is the result of an atypical AV nodal echo (retrograde slow
pathway, anterograde fast—blue arrow). This is a common finding and, unless accompa-
nied by sustained atypical AV nodal reentrant SVT, has no relevance for the diagnosis of
syncope.

Ventricular Stimulation

V1

V6

Figure 1-9
HRA
SA SA

Hisprox

Hismid

H H H
Hisdist

RV S
1 400 ms S1 S2 S3 S4
 CHAPTER 1 | SINUS NODE AND ATRIOVENTRICULAR CONDUCTION DISEASE 7

The last part of the syncope evaluation consists of programmed ventricular stimulation. As
shown in Fig. 1-9, standard stimulation (here, with triple extrastimuli, S2 to S4) initiates a
rapid, hemodynamically unstable ventricular tachycardia (CL 250 ms) that stopped spon-
taneously after 15 seconds. Given the presence of a prior MI and “serious” syncope, this
arrhythmia was deemed a reasonable candidate for the cause of his syncope. He received a
dual-chamber ICD later that day. Note that a His potential is seen on occasion but not with
every complex—excluding bundle branch reentry as a possible cause of the tachycardia
(SA 5 atrial stimulus).

Summary
n This man had syncope in the presence of structural heart disease—which always needs
further evaluation.
n Multiple potential causes of syncope may be present in the same patient; in this case,
n Sinus node dysfunction
n His-Purkinje dysfunction
n Ventricular tachycardia
n Judgment must be used to determine which possible cause(s) of syncope should be
treated and how.
PA RT 2 Supraventricular Arrhythmias

SECTION 1 AV Junctional Arrhythmias

Typical (“Slow-Fast”)
Atrioventricular Nodal Reentry 2
Case Presentation
A 48-year-old woman had a history of palpitations for ~5 years. Her episodes started and
stopped suddenly, lasted 1 to 2 minutes, and were associated with lightheadedness. She
came to a local emergency room with a prolonged episode: ECG showed a narrow QRS
tachycardia (by report; no ECG available) that was terminated with adenosine. She was
treated with oral diltiazem and metoprolol but continued to have supraventricular tachy-
cardia (SVT) episodes. She had a normal physical exam; non-invasive evaluation showed
no structural heart disease. She was referred for catheter ablation of her SVT.

Baseline ECGs and Intracardiac Recordings

Baseline ECG

aVR

aVL

aVF
Figure 2-1
V1

V2

V3

V4

V5

V6
1 sec

Fig. 2-1 demonstrates normal sinus rhythm without delta waves, fractionation, or prolon-
gation of the P wave or QRS and normal QT. ECG is normal.

9
10 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Baseline Intracardiac Recording

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox
A
Hisdist
H V
Figure 2-2 CSprox

CSmid

CSdist
RV
200 ms

Fig. 2-2 shows normal intracardiac intervals (AH, HV); there is no evidence of preexcita-
tion on intracardiac recordings. Normal progression of atrial activation is seen from right
atrium to His to coronary sinus proximal to distal.

Ventricular Pacing
Ventricular Pacing (600 ms)

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
CSprox
Figure 2-3

CSmid

CSdist
RV
S 200 ms S S

In Fig. 2-3, with ventricular pacing at 600 ms, retrograde conduction is present with a
concentric activation pattern; a retrograde His potential (arrow) is seen between stimulus
artifact and local ventricular electrogram.
 CHAPTER 2 | TYPICAL (“SLOW-FAST”) ATRIOVENTRICULAR NODAL REENTRY 11

Ventricular Pacing (470-460 ms)

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
CSprox
Figure 2-4

CSmid

CSdist
RV
S 200 ms S S S

With more rapid ventricular pacing (470–460 ms) the same activation sequence is seen in
Fig. 2-4, with a longer VA interval—most consistent with AV nodal conduction.

Ventricular Pacing (280 ms)

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
CSprox
Figure 2-5

CSmid

CSdist
RV S S S S S S S S
400 ms

In Fig. 2-5, with the sudden onset of ventricular pacing (280 ms), a His “out the back”
(arrow) is seen after second stimulus, with atrial activation dependent on His (ie, no bypass
tract). Retrograde block occurs after the third stimulus likely because of block in the
His-Purkinje system, which recovers by the fourth stimulus (after which 1:1 retrograde
conduction resumes).
12 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

ECGs Compared

ECGs Compared
SVT Sinus Rhythm

1 1

2
2
3
3
aVR aVR

aVL aVL
aVF
Figure 2-6 aVF
V1
V1

V2 V2

V3 V3

V4 V4

V5 V5

V6 V6
1 sec 1 sec

SVT was induced ((left); sinus rhythm is shown at right in Fig. 2-6. A superimposed sinus
complex (red) overlaid on SVT shows no clear difference, implying that the P wave must be
hidden within the QRS complex.

Ventricular Pacing in SVT

Ventricular Pacing

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox
A
Hisdist
Figure 2-7 CSprox
V V

CSmid

CSdist
RV
S S S S S 400 ms

In Fig. 2-7, ventricular pacing during SVT conducts retrogradely to atrium with the same
activation pattern as during SVT. During SVT that resumes on cessation of pacing, atrial
activation appears concentric and within (even before) the QRS complex, excluding ortho-
dromic SVT. The long pause after pacing suggests conduction down an AV nodal slow
pathway. The “VAV” response is consistent with typical atrioventricular nodal reentry
(AVNRT), not atrial tachycardia (AT).
 CHAPTER 2 | TYPICAL (“SLOW-FAST”) ATRIOVENTRICULAR NODAL REENTRY 13

Ventricular Pacing

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
A
CSprox Figure 2-8
V V

CSmid

CSdist
RV
S S 200 ms

Fig. 2-8 is a faster sweep speed of Fig. 2-7, showing the same findings.

Para-Hisian Pacing

Para-Hisian Pacing

1
2
3
V1
V6 HA 90 ms

HRA
Hisprox

Hisdist S S H
CSprox Figure 2-9
SA 90 ms SA 210 ms

CSmid

CSdist
RV
200 ms

The complex at right of Fig. 2-9 shows a normal sinus complex. The complex in middle
has a wide QRS suggesting pure ventricular capture. Retrograde conduction is evident.
The complex at left is relatively narrow, indicating some element of His capture, though
not pure His capture (His 1 V capture); retrograde conduction is evident with the same
pattern as during the wider complex and S-A interval is 90 ms; in the wide complex
(V capture only), the S-A interval is 210 ms, indicating conduction only over AV node.
The retrograde His is visible (H), with HA still 90 ms.
14 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Ventricular Extrastimuli in Sinus Rhythm

Ventricular Extrastimuli

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
Figure 2-10 CSprox

CSmid

CSdist
RV
S1 200 ms S1 S2

A single ventricular extrastimulus at a drive of 600 ms is shown in Fig. 2-10. A retrograde

His (blue arrow) is seen before the local ventricular electrogram on drive complexes,
whereas the His is “out the back” (red arrow) after the extrastimulus complex, as a result of
block in the right bundle branch with transseptal conduction to and then up the left bundle
to the His. If this relationship (atrial activation dependent on prior His activation) remains
constant over a range of coupling intervals, a bypass tract is excluded.

Ventricular Extrastimuli in SVT

PVC in SVT

1
2
3
V1
V6
370 ms 370 ms 350 ms 370 ms 370 ms
HRA
Hisprox

Hisdist
Figure 2-11 CSprox

CSmid

CSdist
RV
200 ms S2

In Fig. 2-11, a ventricular extrastimulus is given during SVT. The A-A interval surrounding the
extrastimulus is shorter than the rest of the A-A intervals, but the His was not refractory (blue arrow
 CHAPTER 2 | TYPICAL (“SLOW-FAST”) ATRIOVENTRICULAR NODAL REENTRY 15

shows where it would be expected if not for the extrastimulus). Advancement of the timing of
atrial activation surrounding a His-refractory ventricular extrastimulus demonstrates the existence
of a path of conduction extrinsic to the normal conduction system (bypass tract). If the extra-
stimulus occurs at a time when the His is not refractory (as here), it is feasible that conduction
could occur through the His to the AV node and atrium, and would not implicate a bypass tract.

Atrial and Ventricular Pacing and Extrastimuli During SVT

Atrial Overdrive During SVT

350 ms 370 ms
1
2
3
V1
V6
HRA S S S
Hisprox

Hisdist
CSprox Figure 2-12

PCL 350 ms

CSmid

CSdist
RV
200 ms

Overdrive atrial pacing during SVT is shown in Fig. 2-12. At first glance, the third QRS complex
appears to result from the third stimulus. On closer inspection, it is clear that the third stimulus
causes the fourth QRS complex because the V-V interval there is the same as the paced cycle
length (350 ms). This indicates the presence of slow AV nodal conduction (no surprise, because
this type of AV nodal reentry uses an anterograde slowly conducting pathway).
16 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Atrial Extrastimuli During SVT

1
2
3
V1
V6
S2
HRA
Hisprox

Hisdist
Figure 2-13 H-H 370 ms 370 ms 370 ms 370 ms 370 ms
CSprox

CSmid

CSdist
RV 200 ms

In Fig. 2-13, a single atrial extrastimulus is given during SVT. His-His intervals are as indi-
cated; the His immediately after the extrastimulus (blue arrow) is on time and unaffected
by the stimulus. Thus, if this were a focal junctional tachycardia, it would have already
“fired” for that complex and its next occurrence should be right on time. Although this is
exactly what happens—the next His (red arrow) occurs on time—this finding is also con-
sistent with AV nodal reentry or even AT conducting over a slow AV nodal pathway (the
impulse is already on its way down the slow pathway and is unaffected by the atrial extra-
stimulus). Thus this finding by itself is not diagnostic of focal junctional tachycardia.

Atrial Extrastimuli During SVT

1
2
3
V1
V6 S2 S3
HRA
Hisprox
Hisdist H-H 370 ms 370 ms 370 ms 350 ms 370 ms
Figure 2-14 CSprox

CSmid

CSdist
RV 200 ms

Double atrial extrastimuli are now given during SVT (Fig. 2-14). The His potential after second
extrastimulus (blue arrow) is on time (370 ms), unaffected by the first atrial stimulus (S2). How-
ever, the next His (red arrow), driven by the second atrial stimulus (S3) is advanced by 20 ms. This
shows that focal junctional tachycardia cannot be the diagnosis, because a focal discharge from
the His at the red arrow cannot be advanced by an atrial stimulus that did not affect the prior His.
 CHAPTER 2 | TYPICAL (“SLOW-FAST”) ATRIOVENTRICULAR NODAL REENTRY 17

Atrial Overdrive During SVT

1
2
3
V1
V6
HRA S S S
Hisprox

Hisdist
CSprox Figure 2-15
AH 362 ms AH 330 ms

CSmid

CSdist
RV
200 ms

Atrial overdrive pacing during SVT is performed again, as shown in Fig. 2-15; the AH in-
terval with pacing (362 ms) exceeds the AH in SVT (330 ms); this is consistent with AV
nodal reentry and inconsistent with right AT (in which case the AH intervals should be
similar between pacing and SVT).

Ventricular Pacing vs SVT

1
2
3
V1
V6
HRA
Hisprox

Hisdist
CSprox HA 92 ms HA 80 ms
Figure 2-16

CSmid

CSdist
RV
S 200 ms S

The HA interval with ventricular pacing at the SVT cycle length (92 ms) is always the same
as or longer than HA in SVT (80 ms), when measured as shown in Fig. 2-16 (end of His to
A during pacing, onset of His to A during SVT, with standard 5-mm interelectrode record-
ing catheters). This is not found with very closely spaced, very proximal His recordings,
however, where the difference between HA intervals with pacing and SVT narrows as the
point of turnaround between anterograde slow and retrograde fast pathways occurs.
18 CASE STUDIES IN CLINICAL CARDIAC ELECTROPHYSIOLOGY

Ventricular Overdrive During SVT

1
2
3
V1

V6
HRA
Hisprox

Hisdist
Figure 2-17 CSprox

CSmid

SA 166 ms VA 46 ms
CSdist
RV PPI 544 ms
S PCL 320 ms S 200 ms TCL 344 ms

Ventricular overdrive pacing during SVT is shown in Fig. 2-17, with intervals as indicated;
the SA-VA difference (120 ms) exceeds 85 ms, and the postpacing interval (PPI)–tachycardia
cycle length (TCL) difference (200 ms) exceeds 115 ms; both indices indicate AV nodal
reentry rather than orthodromic SVT.

Cartoons and Ladder Diagrams of Pacing

Orthodromic reentry
SVT

Atrium

AV node

Ventricle

Entrained ventricular pacing

Figure 2-18 SAVpacing VASVT

Atrium

AV node

Ventricle

PPI TCL
SAVpacing - VASVT > 85 ms

PPI - TCL > 115 ms

Fig. 2-18 displays entrained ventricular pacing during orthodromic SVT; the bypass tract
shown here (connecting left atrium and left ventricle) is indicated in the ladder diagrams
as a dotted line.
 CHAPTER 2 | TYPICAL (“SLOW-FAST”) ATRIOVENTRICULAR NODAL REENTRY 19

AV nodal reentry
SVT

Atrium

AV node

Ventricle

Entrained ventricular pacing

SAVpacing VASVT
Figure 2-19

Atrium

AV node

Ventricle

PPI TCL
SAVpacing - VASVT > 85 ms

PPI - TCL > 115 ms

Fig. 2-19 shows entrained ventricular pacing during AV nodal reentry.

Ventricular Pacing During SVT: Rational

Orthodromic AV Reentry AV nodal reentry

SVT SVT

Atrium Atrium

AV Node AV node

Ventricle Ventricle

Entrained Ventricular Pacing Entrained ventricular pacing Figure 2-20

SAVpacing VASVT SAVpacing VASVT (From Michaud et al. Differentiation 
of atypical atrioventricular node re-
Atrium Atrium entrant tachycardia from orthodromic
reciprocating tachycardia using a 
AV Node septal accessory pathway by the 
AV node
response to ventricular pacing. JACC
2001;38:1163-7.)
Ventricle Ventricle

PPI TCL PPI TCL

SAVpacing - VASVT > 85 ms SAVpacing - VASVT > 85 ms
PPI - TCL > 115 ms PPI - TCL > 115 ms

Fig. 2-20 is a comparison of SVT and responses to overdrive ventricular pacing in ortho-
dromic reentry with a bypass tract versus AV nodal reentry. In each case, the paced wavefront
must travel from the pacing site to the circuit (stimulus-atrial interval, SA) and back to the
pacing site (PPI). Fundamentally, because a right ventricular pacing site is relatively near an
orthodromic tachycardia circuit, the SA-VA and PPI-TCL differences are shorter than similar
indices in cases of AV nodal reentry, in which the ventricular pacing site is remote from the
circuit.
Another Random Scribd Document
with Unrelated Content
ennustaisivat onnea; sitten hän jätti korttipelin minulle nostettavaksi.

"Vasemmalla kädellä, Francis — muista se! Luota kaitselmukseen

— vaan älä unohda, että sinulla on onnesi vasemmassa kädessäsi!"

Pitkällinen ja perinpohjainen korttien jakeleminen seurasi nyt,

jonka kautta niiden luku väheni, kunnes ainoastaan viisitoista oli
jälellä somasti laskettuna puoliympyrään tätini eteen. Kortti, joka
sattui olemaan äärimmäisenä ympyrän oikealla puolella, oli säännön
mukaan tällaisissa tapauksissa se, joka oli edustavinaan minua.

"Minä nostan ylös ruutukuninkaan", sanoi tätini. "Minä luen

seitsemän korttia oikealta vasemmalle ja rukoilen nöyrästi siunausta
sille kortille, joka nyt seuraa".

Tätini sulki silmänsä, juuri kuin hän lukisi ruokalukua ja piti

silmieni edessä seitsemännen kortin. Minä mainitsin, mikä seitsemäs
kortti oli — patarouva. Tätini aukasi taasen äkkiä silmänsä ja loi
minuun ilkeä-juonisen silmäyksen.

"Patorouva merkitsee mustaveristä naista. Sinä salaa ajattelet

jotakin mustaveristä naista, Francis?"

Kun mies on ollut ilman ansiotta enemmän kuin kolme kuukautta,

ei hänen mielensä jouda ajattelemaan naisia — ei musta- eikä
valkoveristä. Mielessäni oli ainoastaan tallirengin virka tuossa
muhkeassa kartanossa ja sen sanoin tädillenikin. Hän ei ollut
kuulevinaankaan puhettani. "Huhuhu! sinä pidät kortin kädessäsi!
Jollet ajattele häntä tänään, niin ainakin huomenna. Mikä vääryys on
ajatella mustaveristä naista? Minäkin olin kerran samanlainen,
ennenkuin hiukseni kävivät harmaiksi. Ole huoleti, Francis ja katso
korttia".
 Minä tein niin. Seitsemän korttia makasi pöydällä. Täti otti pois
kaksi kummastakin päästä — ja käski minun sanoa molemmat
äärimmäiset niistä kolmesta kortista, jotka nyt olivat jälellä pöydällä.
Sanoin risti-ässä ja ruutu-kakkonen. Täti loi silmiään kattoon
hurskaan kiitollisuuden katseella, joka suuressa määrässä kysyi äitini
kärsivällisyyttä. Risti-ässä ja ruutu-kakkonen, yhteensä, merkitsivät
— ensiksikin hyviä uutisia (tietysti sen uutisen, että minä saisin
tallirengin viran!); toiseksi pian tapahtuvaa matkaa (selvään
tarkoittaen matkaani seuraavana aamuna!); ja vihdoin kolmanneksi
rahasummaa (arvatenkin tallirengin palkka!), joka toivoi pääsevänsä
lakkariini. Kun tätini näillä kehoittavilla sanoilla oli ennustanut
kohtaloani, kielsi hän ennustamasta sen enemmän.

"Voi, poikaseni! tuo on kaitselmuksen kiusaamista, kun tahdotaan

tietää korteista enemmän kuin mitä jo ovat kertoneet meille. Käy
sinä huomenna muhkeaan taloon. Mustaverinen nainen on tapaava
sinut portilla; ja tämän naisen avulla sinä olet saava tallirengin viran
sekä ne käsirahat, jotka sitä seuraavat. Sisareni poika, kun lakkarisi
ovat täynnä rahoja, sinä et suinkaan unohda tätiäsi Chancea, joka
kaitselmuksen avulla pitää leski-säätyänsä kunniassa —
kolmellakymmenellä punnalla vuodessa".

Minä lupasin muistella tätiäni, (joka, sivumennen sanottuna, oli

äärettömän rahan-ahne) siinä onnellisessa tilassa, kun tyhjät
lakkarini vihdoinkin täyttyisivät. Sitten minä silmäilin äitiäni. Hän oli
suostunut ottamaan sisarensa riidan-ratkaisijaksi meidän kesken ja
— hänen sisarensa oli lausunut ajatuksensa minun edukseni. Äitini ei
sen kovemmin tehnyt vastaan-väitteitä. Hän nousi hiljaa ja suuteli
minua katkeralla huokauksella — ja lähti sitten pois huoneesta. Täti
Chance pudisti päätään.
 "Pelkään, Francis, että äiti-parallasi on ainoastaan pakanallinen
käsitys korttien merkityksestä!"

Seuraavana aamuna päivän koittaessa aloin matkaani. Katsahdin

taakseni mökkiimme päin, avatessani veräjän. Toisessa ikkunassa
istui äitini, pitäen nenäliinaa silmillään, toisessa seisoi tätini, pitäen
pata-rouvaa yllyttääkseen minua matkaani. Minä heilutin kättäni
jäähyväisiksi molemmille ja astuin ripein askelin pitkin tietä. Oli
viimeinen päivä helmikuuta. Olkaa niin hyvä ja muistelkaa, että
synnyin mailmaan ensi päivä maaliskuuta kello kaksi aamulla.

5.

Nyt te tiedätte, miten tulin lähteneeksi kotoani. Nyt kerron, mitä

minulle tapahtui matkalla.

Pääsin perille muhkeaan taloon sangen pian, verraten pitkään

matkaan. Jo alusta huomasin, että korttien ennustus ei tulisi
pitämään paikkaansa. Henkilö, jonka tapasin veräjällä ei ollut
mustaverinen nainen — ei nainen ollenkaan — vaan poika. Tämä
näytti minulle, missä palkollisten asunto oli; ja tuossakin kohdassa
kortit eivät liioin ennustaneet oikein. Minä en tavannut yhtä naista,
vaan kahta — eikä kumpikaan näistä ollut mustaverinen. Olen
maininnut, ett'en ole taika-uskoinen ja siinä suhteessa olen puhunut
totta. Mutta minun on tunnustaminen, että tunsin olevani levoton,
kun kumarsin hovimestarille ja sanoin asiani. Hänen vastauksensa
saattoi täti Chancen ennustukset aivan häpiään. Vastoinkäyminen
seurasi minua yhä vaan. Toinen mies oli jo samana päivänä aamulla
ollut siellä anomassa tallirenginpaikkaa ja oli jo siksi otettu.
 Minä koetin tyytyä onnettomuuteeni niin pian kuin suinkin — kiitin
hovimestaria — ja lähdin kylän ravintolaan levätäkseni ja saadakseni
ruokaa, jonka puutteessa olinkin.

Ennenkun palasin kotia, tiedustelin ravintolassa ja kuulin, että

matka kotia olisi muutamia peninkulmia lyhyempi, jos seuraisin
äsken tehtyä, uutta tietä. Saatuani täydellisiä neuvoja, joita kerrottiin
moneen kertaan ja selitettiin milloin minun piti poiketa minnekin,
lähdin kävelemään ja kävelin yhtämittaa, kunnes ilta tuli,
levähtämättä laisinkaan paitsi yhden ainoan kerran, jolloin haukkasin
vähän leipää ja juustoa. Pimeän tullessa alkoi sataa ja tuuli yltyi;
minä olin, ikävä kyllä, seudussa, joka oli minulle aivan tuntematon,
vaikka arvasin olevani ainoastaan kaksi ja puoli peninkulmaa kotoani.
Ensimäinen talo, jonka tapasin ja jossa voin kysyä tietä, oli
yksinäinen ravintola, joka oli synkän metsän reunassa. Vaikka paikka
näytti autiolta, oli se kuitenkin mieluinen eksyneelle raukalle, jolla oli
sekä nälkä että jano ja joka risukoissa oli repinyt jalkojaan ja oli
läpimärkä. Isäntä oli kunnianarvoinen mies, eikä hän liioin vaatinut
mahdottomia yösijastakaan. Minusta oli hyvin ikävä, kun äitini
turhaan täytyi toivoa minun palaavan. Mutta siellä ei ollut ajopeliä
saatavissa, enkä liioin yöllä jaksanut kävellä edemmäksi.
Väsymyksestä minun täytyi jäädä ravintolaan yöksi.

Voin syystä sanoa itsestäni, että olen kohtuullinen mies. Illalliseksi

nautin ainoastaan muutamia läskipalasia, viipaleen kotona leivottua
leipää ja tuopin olutta. Minä en mennyt levolle kohta, syötyäni tämän
yksinkertaisen aterian, vaan valvoin vielä hetkisen aikaa isännän
kanssa ja puhuin huonosta tulevaisuudestani, pitkällisestä huonosta
onnestani ja aloin vihdoin puhua hevosenlihasta ja kilpajuoksusta. En
minä, ei isäntäni, eivätkä moniaat työmiehet, jotka eri parvissa
istuivat ravintola-huoneessa, lausuneet mitään, joka hiukankaan olisi
voinut kiihoittaa uteliaisuuttani tahi mielikuvattiani, joka muuten on
varsin vähäpätöinen.

Vähän kello yhdentoista jälkeen suljettiin ravintola. Minä kävelin

ympäri isännän kanssa, pitäen kynttilää, kun hän salpasi kiinni
akkunat ja ovet. Hiukan kummissani huomasin, kuinka vankat telkit,
salvat ja rautaiset akkunan-luukut olivat.

"Me olemme, kuten näette, jotenkin yksinämme täällä", sanoi

ravintolan isäntä. "Ei vielä kukaan koskaan ole yrittänyt murtautua
tänne, vaan ei ole vahingoksi olla varuillaan. Kun ei kukaan poikkea
täällä, olen ainoa mies talossa. Vaimoni ja tyttäreni ovat pelkureita ja
piika tietysti on samanlainen. Vielä lasi olutta, ennenkun menette
levolle?" — En huoli! — "Mutta minä en käsitä, kuinka niin selvä ja
kohtuullinen mies kuin te voitte olla palveluksetta. — Tässä saatte
levätä. Olette ainoa vieras täällä tänä yönä, ja teidän on
tunnustaminen, että vaimoni on koettanut parastaan, jotta teillä olisi
niin mukavata kuin mahdollista on. Mutta ettekö laisinkaan enää
huoli juoda jonkun lasin olutta? — Olkoon menneeksi. Hyvää yötä!"

Kello oli puoli yksitoista, kun nousin ylös portaita

makuuhuoneesen.
Akkuna oli talon takapuolella metsään päin.

Minä suljin oveni, panin kynttiläni pesinkaapille ja rupesin

makuusalle. Tuuli yhä vaan puhalsi ja tuulen surullinen valitus
metsässä tuntui yön hiljaisuudessa kamalalta. Minua ei nukuttanut
laisinkaan. Päätin olla kynttilää sammuttamatta, kunnes minua oikein
alkaisi nukuttaa. En ollut oikein kaltaiseni; tunsin olevani alakuloinen
vastoinkäymiseni vuoksi aamulla ja ruumiini oli ihan uuvuksissa ja
hellä pitkästä kävelystä. Minä en siis tästä syystä voinut pelätä kauan
saavani valvoa pimeässä ja kuunnella tuulen surullista valitusta
metsässä.

Vaivuin uneen huomaamattani; silmäni menivät umpeen ja vaivuin

jonkunmoiseen unenhorrokseen, enkä tullut ajatelleeksikaan
kynttilän sammuttamista.

Sitten en muista muuta kuin että pieni väristys kävi läpi ruumiini
päästä jalkoihin ja että tunsin sanomattoman tuskan sydämessäni,
jonka tapaista en koskaan ennen ollut tuntenut. Väristys ainoastaan
saattoi minut levottomaksi, vaan tuska herätti minut
silmänräpäyksessä. Aukasin silmäni selälleen, mieleni ihmeellisen
äkkiä selveni.

Kynttilä oli lähes palanut loppuun, vaan niistämätön kynttilän karsi

oli juuri pudonnut alas ja liekki sattui sillä haavaa olemaan täysi ja
kyllin valaiseva.

Huomasin erään henkilön huoneessani sängyn ja suljetun oven

välillä.
Oli eräs nainen, joka puukko kädessä katsoa tuijotti minuun.

Olin kauhusta äänetönnä. Tuossa minä makasin, pitäen silmäni

kiinnitettyinä naiseen; tuossa seisoi nainen puukko kädessä ja katseli
minua.

Nainen et puhunut sanaakaan meidän tuijottaessa toisiimme;

jonkun ajan perästä alkoi hän hiljalleen liikkua — vuoteeni vasenta
puolta kohti.

Kynttilä valaisi hänen kasvojansa. Hän oli nuori, solakka nainen,

kellahtavilla hiuksilla ja vaaleanharmailla silmillä, joiden vasen silmä-
lauta oli hiukan alemmaksi painunut. Minä huomasin näitä
ominaisuuksia ja painoin ne mieleeni, ennenkun hän oli vallan
ehtinyt saapua vuoteeni luokse. Sanaakaan sanomatta, jäykkää
muotoaan hiemankaan muuttamatta astui hän kuulumattomilla
askelilla yhä lähemmäksi ja seisahtui pään-alukseni kohdalla,
kohottaen puukkoa lyödäkseen minua. Laskin käteni kaulalleni
suojellakseni sitä; vaan nähdessäni hänen aikovan lyödä, heitin
käteni vuoteen oikealle puolelle ja ruumiini samalle taholle juuri
silloin, kun puukko nuolen nopeudella iskettiin patjaan, tuskin
hiuskarvankaan verran olkapäästäni.

Minun silmäni katselivat naisen kättä — minulla oli näet aikaa

hiukan tarkastaa sitä, sillä hän ainoastaan verkalleen veti puukon
pois patjasta. Valkoinen, siro käsivarsi, jonka valkoista ihoa peitteli
muutama ihokarva. Käsi oli pieni naisen käsi, jonka kynsien
ympärystä vivahti veripunaiselle.

Nainen veti pois puukon ja astui taasen hiljalleen takasin

sängynjalan luokse; siinä hän seisahtui silmänräpäykseksi ja katseli
minua; sitten meni hän sanaakaan sanomatta kuulumattomilla
askelilla sängyn toiselle puolelle, jossa minä nyt makasin.

Tultuansa lähelle minua, nosti hän taasen puukkonsa ja minä

heittäysin vasemmalle puolelle. Uudelleen hän löi puukkonsa
patjaan, sukkelaan liikuttaen käsivarttansa; ei nytkään isku minuun
sattunut. Tällä kertaa silmäilin puukkoa. Puukko oli niiden suurien
puukkojen näköinen, joita työmiehet käyttävät leikkaessaan
leipäänsä ja läskiänsä. Naisen pienet, hienot sormet peittivät
ainoastaan kaksi kolmatta osaa puukon päästä; huomasin sen olevan
pukin sarvesta ja se oli yhtä kiiltävä ja välkkyvä kuin puukonteräkin,
joka näytti aivan uudelta.
 Toistamiseen veti nainen puukon ulos patjasta ja kätki sen äkkiä
väljään hiaansa. Sitten seisahtui hän sängyn viereen katsellen
minua. Minä näin hänen silmänräpäyksen tässä asemassa — sitten
putosi loppuun palaneen kynttilän sydän kynttiläjalkaan. Liekki
muuttui pieneksi, siniseksi pilkuksi ja huone kävi pimeäksi.

Silmänräpäys eli jos suinkin on mahdollista vielä lyhyempi aika

kului — sitten leimahti savuava sydän viimeisen kerran. Silmäni yhä
vaan olivat käännettyinä sängyn oikeaan puoleen, kun valkea
viimeisen kerran vilahti. Vaikka kuinka koetin nähdä, en voinut nähdä
enään mitään. Nainen puukkoineen oli kadonnut.

Rupesin jälleen tointumaan. Tunsin, kuinka sydämeni tykytti;

kuulin tuulen surullisia huokauksia metsästä, voin nousta vuoteeltani
ja herättää asukkaita, ennenkun hän pääsi pakoon.

"Murha! Herätkää! Murha!"

Ei kukaan vastannut huutooni. Nousin ja hapuilin pimeässä oven

luo.
Nainen oli kaiketi tullut ja mennyt sitä tietä.

Ovi oli lukossa, juuri niinkuin olin sen sulkenutkin, kun panin
maata.

Seisoin silmänräpäyksen hämilläni. Sitten kuulin äänen

ulkopuolella ja aukasin ovea. Isäntä tuli minua vastaan, pitäen
palavaa kynttilää toisessa kädessä ja pyssyänsä toisessa.

"Mikä nyt?" sanoi hän, luoden vihaisen silmäyksen minuun.

Minä voin ainoastaan kuiskaten vastata hänelle.

 "Nainen puukko kädessä huoneessani, kaunis nainen, kellertävillä
hiuksilla. Nainen tavoitteli kahdesti minua puukolla".

Isäntä nosti kynttilän ylemmäksi ja tarkasteli minua kiireestä

kantapäähän asti.

"Nainen näkyy kahdesti olleen teihin osaamatta".

"Minä väistin puukkoa, kun hän löi. Sen sijaan puukko kahdesti
sattui sänkyyn. Käykää katsomassa!"

Isäntä meni kohta kynttilän kanssa huoneesen. Ei hän siellä

viipynyt minuutinkaan verran, ennenkun hän kiivastuneena palasi. —

"Piru vieköön sekä teitä että naistanne puukkoineen! Ei

vähintäkään merkkiä näy sänkyvaatteissa. Mitä paljo se on, että noin
tulette toisen taloon ja peloitatte talonväkeä noin hirveästi
unellanne?"

"Uniko? Tuoko nainen, joka oli yrittänyt lyödä minua, ei siis ollut
elävä henkilö, kuten minä itse? Aloin vapista koko ruumiissa, paljas
ajatus minua kauhistutti.

"Tahdon lähteä pois tästä talosta", sanoin minä. "Parempi on

sateessa ja pimeässä kävellä maantietä, kun palata takasin tuohon
huoneesen tämän näyn perästä. Lainatkaa minulle kynttilä, jotta
löydän vaatteeni ja sanokaa, mitä olen velkaa".

Isäntä kävi kynttilän kanssa edelläni makuuhuoneesen.

"Maksaa?" sanoi isäntä. "Te voitte taulusta nähdä, minkä verran

olette velkaa, kun tulette alas. En olisi antanut teille yösijaa, vaikka
olisin saanut kaikki rahanne, jos ennakolta olisin tietänyt, kuinka te
näette unta ja huudatte. Katsokaa sänkyä! Missä täällä näkyy
puukon jälkiä? Katsokaa ikkunata — onko luukku murrettu auki?
Katsokaa ovea, (jonka kuulin teidän itse sulkevan) — onko ovi
murrettu auki? Murhaava nainen puukolla talossani! Ettekö häpiä!"

Silmäni seurasivat hänen kättänsä, kun hän ensin osotti sänkyä,

sitten ikkunaa ja vihdoin ovea. Ei näkynyt mitään. Lakana oli yhtä
eheä, kuin sinä päivänä, jolloin se neulottiin. Ikkuna oli tarkoin
suljettu. Ovi riippui saranoillaan yhtä vankasti kuin koskaan ennen.
Pukeusin vaatteisini sanaakaan sanomatta. Me astuimme molemmat
alas portaita. Katselin kelloa ravintola-huoneessa. Kello oli
kaksikymmentä minuutia yli kaksi aamulla. Maksoin velkani ja isäntä
päästi minua pihalle. Sade oli loppunut; mutta yö oli pimeä ja tuuli
ilkeämpi kuin koskaan ennen. En huolinut pimeästä ja pakkasesta
enkä siitäkään, etten varmaan osannut kotia. Ajatukseni yhä vaan
pyörivät samassa piirissä, yhä vaan ajattelin yöllistä ilmiötä. Kenenkä
olin nähnyt, joka tahtoi tappaa minua? Uni-haaveko? Olikohan tuo
tuommoinen olento haudan tuolta puolen, joka kutsutaan
kummitukseksi? En voinut vastata tähän vaeltaessani yöllä. Enkä
liioin puolenpäivän aikana voinut vastata tähän, kun vihdoin, oltuani
useita tuntikausia eksyksissä, pääsin kotia.

6.

Äitini tuli yksinään tervehtimään minua. Me emme salanneet

mitään toisiltamme. Kerroin hänelle kaikki, joka oli tapahtunut —
aivan niinkuin olen sen kertonut teille.

Äitini oli äänetönnä, kunnes olin päättänyt kertomuksen. Sitten

kysyi hän:
 "Mitä kello oli, Francis, kun näit naisen unissa?"

Olin katsonut kelloa lähtiessäni ravintolasta ja olin pannut

mieleeni, että kello oli kaksikymmentä minuutia yli kaksi. Kun laskin,
minkä verran aikaa oli kulunut keskustellessani isännän kanssa ja
pukiessani vaatteisini, tulin siihen päätökseen, että ensi kerran olin
nähnyt naisen kello kaksi aamulla. Toisin sanoen, minä en
ainoastaan ollut nähnyt naista syntymäpäivänäni, — vaan juuri sillä
tunnilla, jolla olin syntynyt.

Äitini oli vielä vaiti. Vaipuneena omiin ajatuksiinsa, otti hän minut
käteensä ja vei minut tupaan. Hänen kirjotus-lippaansa seisoi
pöydällä takan ääressä. Hän aukasi sen ja antoi minulle merkin istua
tuolille viereensä.

"Poikani! sinun muistosi on huono — ja minun alkaa pettää. Kerro

minulle vielä kerta, minkä näköinen tuo nainen oli. Toivon, että hän
vuosikausia tämän perästä on yhtä tuttu meille molemmille, kuin hän
nyt on".

Minä tottelin, kummastellen, mikä outo mielikuvitus nyt oli äitini

mielessä. Puhuin ja äitini kirjotti ylös sanani, sen mukaan kuin ne
valuivat huuliltani.

"Vaaleanharmaat silmät, joiden vasen silmälauta on hiukan

alemmaksi painunut. Hiukset kellahtavat. Valkoiset käsivarret ohuella
ihokarvalla. Pienet, sievät kädet; kynsien ympärystä vivahtaa
veripunaiselle".

"Huomasitko, miten nainen oli puettu, Francis?"

"En, äitini".
 "Tarkastitko puukkoa?"

"Tarkastelin. Suuri puukko melkein uudella, pukinsarvesta tehdyllä

päällä".

Äitini kirjotti vielä muistoon kertomukseni puukosta sekä myöskin

vuoden, kuukauden, viikkopäivän ja tunnin, jolloin naisen haamu
näyttäysi minulle ravintolassa. Kun tämä oli tehty, sulki hän paperin
lippaasensa.

"Älä kerro sanaakaan tästä tädillesi, Francis. Älä kerro kellenkään

kuolevaiselle. Anna unesi olla salaisuus meidän kesken".

Viikkoja kului, kuukausia kului. Äitini ei sen kovemmin puhunut

tästä asiasta. Mitä minuun tulee, poisti aika, joka tasoittaa kaikki,
tämänkin unen mielestäni. Vähitellen muisto kävi yhä
himmeämmäksi. Vähitellen koko asia haihtui mielestäni.

7.

Kertomus varoituksesta on nyt kerrottu. Päättäkää itse, oliko tämä

varoitus oikea vai väärä, kun saatte kuulla, mitä tapahtui seuraavana
syntymä-päivänäni.

Kesän kuluessa alkoi onni vihdoinkin olla minulle myötäinen. Istuin

eräänä päivänä polttaen piippuani erään vanhan ladon luona kylän
lähellä, kun onnettomuus tapahtui, joka elämäni kohtalolle antoi
uuden suunnan. Tapaus oli tavallisinta laatua — tuskin mainitsemista
ansaitseva. Eräs nainen, joka itse ajoi, täyttä karkua kiitävä hevonen,
pelkurimainen palvelija, joka oli muassa ja oli nyt puolikuolleena
säikähdyksestä, ja lato, joka oli liian likellä — kaiken tämän minä
näin muutamassa silmänräpäyksessä imiessäni pari savua piipustani.
Pysähytin hevosen, kun tämä jo oli juuri ladon vieressä ja sain
pienen kolauksen aisalta. Vaan se ei tehnyt mitään. Rouva selvitti,
että minä olin pelastanut hänen henkensä; seuraavana päivänä tuli
rouvan mies mökkiimme ja otti minun palvelukseensa. Rouva sattui
olemaan mustaverinen; ehkä teitä huvittanee kuulla, että täti Chance
kohta huomasi tämän seikan, jonka kautta hän koki pelastaa korttien
arvoa. Tässä oli pata-rouvan ennustus käynyt toteen, juuri kuin tätini
oli sanonut minulle.

"Luota tästälähin, Francis", sanoi tätini, "umpimähkään kortteihin.

Sinä olet valmis, sen minä vakuutan, mumisemaan jotakin Jumalan
sallimasta, jota et sinä käsitä enemmän kuin Israelin lapsetkaan.
Minä en sano muuta. Mutta kun rahoja alkaa tulvata lakkariisi, älä
unohda täti Chancea, joka istuu hyljättynä, kuten varpunen katolla,
nauttien ainoastaan pientä, kolmenkymmenen punnan suuruista
vuotuista eläkettä".

Pysyin palveluksessani (Lontoon Westendissä) seuraavan vuoden

kevääsen saakka.

Siihen aikaan alkoi isäntäni terveys käydä huonommaksi. Lääkärit

käskivät hänen matkustaa ulkomaille ja koko perheväki hajautui.
Kohtaloni oli kuitenkin vielä onnellinen. Kun jätin palvelukseni, sain
minä isäntäni anteliaisuuden kautta vuotuisen eläkerahan sen päivän
muistoksi, jolloin olin pelastanut isäntäni rouvan. Tästälähin oli
minulla vapaus, joko ottaa palvelus tahi olla ottamatta, kuinka vaan
halusin; pieni tuloni riitti äidilleni ja minulle elatukseksi.

Isäntäni ja emäntäni läksivät Englannista helmikuun lopulla.

Muutamien toimien vuoksi, joita he olivat jättäneet minun huostaani,
täytyi minun viipyä Lontoossa kuukauden viime päivään. Vasta
iltajunassa pääsin lähtemään kotia tavallisuuden mukaan
viettääkseni syntymäpäivääni äitini kanssa. Oli pyhä, kun pääsin
kotia; minulle oli sangen ikävä kuulla, että äitini oli sairaloinen. Vielä
ikävämpi oli, että lääkkeet olivat loppuneet juuri edellisenä päivänä,
eikä äitini ollut tullut hankkineeksi toisia rohtoja, kuten lääkäri oli
määrännyt. Lääkäri itse valmisti ja myi niitä lääkkeitä, joita hän
määräsi potilailleen ja minä tarjousin mennä lääkäriä herättämään.
Mutta äitini ei tahtonut suostua tähän ja saatuani illallista, käski hän
mennä levolle.

Nukahdin hetken aikaa ja heräsin taasen. Äitini makuuhuone oli

minun makuuhuoneeni vieressä. Kuulin täti Chancen käyvän raskailla
askelilla edes takasin huoneessa; arvellen jotaki hätää olevan,
koputin ovea. Äitini tuskat olivat palanneet; oli aivan tarpeellista
kiireimmän kautta hankkia hänelle lievennystä tuskissaan. Panin
vaatteet päälleni ja kiiruhdin, rohtopullo kädessä, kylän toiseen
päähän, jossa lääkäri asui. Tornin kello löi neljännestä vaille kaksi
syntymäpäivänäni, juuri kun pääsin lääkärin asunnolle. Soitettuani
yökelloa, tuli lääkäri sänkykamarinsa ikkunan luo kuulustellakseen,
mikä oli hätänä. Hän käski minun odottaa ja sanoi päästävänsä
minua sisään apteekin oven kautta. Odottaessani tulin ajatelleeksi
että tämä päivä oli tavattoman valoisa ja lämmin vuoden aikaan
katsoen. Tuo vanha talo, jossa tapaturma oli vaunuille
tapahtumaisillaan, oli näkyvissä. Kuu selkeällä taivaalla valaisi sitä
melkein yhtä kirkkaasti kuin päivälläkin.

Muutaman minuutin perästä päästi lääkäri minua sisään

apteekiinsa. Suljin oven ja ajattelin itsekseni, että hän kyllä vähillä
vaatteilla oli lähtenyt sänkykamaristaan. Lääkäri antoi ystävällisesti
äidilleni anteeksi, että hän oli ollut huoleton lääkärin antamien
neuvojen seuraamisessa ja alkoi kohta valmistella lääkkeitä. Me
puuhasimme kumpikin pullon ääressä, lääkäri kaasi lääkkeitä pulloon
ja minä pidin kynttilää, kun kuulimme oven kadulle päin äkkiä
avattavan.

8.

Kukahan meidän rauhallisessa kylässä oli valveella ja liikkeellä näin

varhain aamulla?

Henkilö, joka oli oven aukaissut, astui esiin kynttilän valopiirin

sisälle. Hämmästykseksemme huomasimme hänen olevan naisen!

Nainen astui tiskin luo, seisahtui viereeni ja kohotti huntuansa.

Samassa silmänräpäyksessä kuin hän näytti kasvojansa, kuulin tornin
kellon lyövän kaksi. Minä yhtä vähän tunsin naista kuin lääkärikin.
Hän oli epäilemättä kaikkian kauniin nainen kuin olen koskaan
nähnyt.

"Minä näin valoa oven raosta", sanoi nainen. "Tarvitsen vähän

lääkkeitä".

Nainen puhui aivan tyynesti — ikäänkuin se ei olisi mikään

kumma, että hän oli liikkeessä kello kaksi aamulla ja seurasi minua
apteekiin pyytääkseen lääkkeitä! Lääkäri katsoa tuijotti naiseen juuri
kuin hän epäilisi, että hänen omat silmänsä pettivät häntä.

"Kuka olette?" kysyi hän. "Kuinka te tähän aikaan aamulla olette

liikkeellä?"

Nainen ei pitänyt lukua lääkärin kysymyksistä. Hän sanoi vaan,

mitä hän oli vailla.
 "Minulla on hammastauti. Pyydän saada pullon unettavia
lääkkeitä".

Tohtori tointui, kun nainen pyysi unettavia lääkkeitä. Hän oli nyt
omassa piirissään; ja kääntyi tällä kertaa aivan vilkkaasti häneen.

"Vai niin, onko teillä hammastauti? Antakaa minun katsoa

hammasta".

Nainen puisteli päätään ja laski kaksi killinkiä tiskille.

"En huoli vaivata teitä hampaillani. Tässä on rahoja. Olkaa niin

hyvä ja antakaa lääkkeet minulle".

Tohtori laski rahan takasin naisen käteen.

"Minä en myy unettavia lääkkeitä tuntemattomille", vastasi hän.

"Jos te olette sairas ruumiin tahi sielun puolesta, on se eri asia.
Silloin mielelläni autan teitä".

Nainen pisti rahan taskuunsa.

"Te ette voi minua auttaa", sanoi nainen yhtä tyynesti kuin ennen.
"Hyvästi!"

Sitten avasi hän apteekin oven mennäkseen ulos kadulle.

Tähän saakka en minä ollut puhunut sanaakaan.

Olin seisonut kynttilä kädessä (tietämättä, että pidin kynttilää) —

silmäni olivat kiinnitettyinä naiseen, koko sieluni riippui hänessä —
juurikuin olisin ollut lumottu. Naisen silmät osottivat vielä selvemmin
kuin hänen sanansa, että hän oli päättänyt surmata itsensä tavalla
tai toisella. Kun hän avasi oven, sain minä, levotonna mahdollisten
tapahtumain vuoksi, puhekykyni takasin.

"Seisahtakaa!" huusin minä. "Odottakaa minua. Tahdon puhua

kanssanne, ennenkun menette pois".

Nainen kohotti silmäripsensä väliäpitämättömällä kummastuksella

ja hymyili ilkkuen huulillaan.

"Mitä teillä voi olla minulle sanottavaa?"

Nainen seisahtui ja naurahti itsekseen.

"Mutta miksei?" jatkoi hän. "Minulla ei ole juuri mitään tekemistä,

eikä mihinkään menemistä".

Nainen astui askeleen taaksepäin ja nyykäytti päätänsä minulle.

"Te olette kummallinen mies. Minä melkein haluan tehdä teille

mieliksi — odotan teitä pihalla".

Ovi suljettiin. Nainen oli kadonnut.

Minä oikein häpeän tunnustaa, mikä nyt tapahtui. Ainoa

puolustukseni on että tosiaan olin aivan lumottu, käännyin
seuratakseni häntä, enkä muistanut ollenkaan äitiäni. Lääkäri pidätti
minua.

"Älkää unhottako lääkkeitä", sanoi hän. "Ja jos tahdotte seurata

neuvoani, älkää huoliko tuosta naisesta. Herättäkää poliisi. Poliisin
velvollisuus on pitää huolta hänestä — eikä teidän".

Sanaakaan sanomatta otin lääkkeet käteeni; pelkäsin loukkaavani

lääkäriä, jos olisin yrittänyt vastata hänelle. Hän huomasi kaiketi yhtä
hyvin kuin minäkin, että nainen pyysi unijuomaa sillä myrkyttääkseen
itsensä. Lääkäri oli mielestäni liian väliäpitämätön tässä asiassa. Minä
siis vaan kiitin häntä, kun hän antoi minulle lääkkeet ja kiirehdin
ulos.

Nainen odotti minua pihalla, kuten hän oli luvannut; hän kulki
verkalleen edes takaisin kirkkaassa kuutamossa, joka valaisi hänen
hienoa ihoansa, hänen vaaleita, kultaisia hiuksiansa, hänen suuria,
harmaita silmiänsä juuri sellaisella hohteella, joka niille paraite
soveltui. Hän oli tuskin kuolevaisen näköinen, kun hän ensin kääntyi
puhutellakseen minua.

"No?" sanoi nainen. "Mitä te tahdotte?"

Tartuin hänen käsiinsä ja lausuin ajatukseni yhtä suoraan, kuin

olisin tuntenut häntä kaiken ikäni.

"Te aiotte tappaa itsenne", sanoin minä. "Mutta minä tahdon estää
teitä sitä tekemästä. Jos seuraan teitä kaiken yötä, voin estää
hankkeitanne".

Nainen naurahti.

"Tehän itse näitte, ettei lääkäri tahtonut myydä unijuomaa minulle.

Huolitteko te tosiaan siitä, elänkö vai kuolen?"

Nainen puristi ystävällisesti käsiäni kysyessään tätä; hänen

silmänsä katsoivat minuun ystävällisellä, hellällä silmäyksellä, joka
tunki läpitseni kuten tuli. Sanat sammuivat huulillani; en voinut
vastata hänelle.

Hän ymmärsi minua, vaikka en puhunut sanaakaan.

 "Te olette antaneet minulle elämisen halua ystävällisellä
kohtelullanne", sanoi hän. "Ystävällisyys vaikuttaa kummallisesti
naisiin ja koiriin sekä muihin kotieläimiin. Miehet ovat ainoat, joihin
ystävällisyys ei vaikuta. Olkaa huoleti — minä lupaan pitää yhtä
suurta huolta itsestäni, kuin olisin onnellisin nainen maailmassa;
mutta älkää antako minun viivytellä teitä täällä. Mihin aiotte
mennä?"

Minä kurja, heikko raukka olin taasen unohtanut äitini — vaikka

pidin lääkepulloa kädessäni!

"Menen kotia", sanoin minä. "Mihin aiotte te jäädä yöksi?

Ravintolaonko?"

Hän nauroi katkeralla äänellä ja viittasi latoa.

"Tuossa on minun ravintolani tänä yönä", sanoi hän. "Kun väsyin

ympärikiertelemisessä, lepäsin siellä".

Me lähdimme molemmat yhdessä kotiapäin. Minä rohkenin kysyä,

oliko hänellä ystäviä.

"Luulin minulla olevan yksi ainoa ystävä jälellä", sanoi nainen,

"muuten ette koskaan olisi tavanneet minua tässä paikassa. Näyttää
siltä kuin olisin ollut väärässä. Minun ystäväni ovi suljettiin silmäini
edessä muutama tunti sitten; ystäväni palvelia uhkasi minua
poliisilla. Minulla ei ollut mihinkään muualle menemistäkään, kun olin
koettanut onneani teidän naapurissanne; eikä minulla ollut mitään
muuta jälellä, paitsi nämä kaksi killinkiä ja nämä ryysyt. Kuka
kunniallinen ravintolanisäntä tahtoisikaan ottaa minua vastaan
huoneisiinsa? Kierreskelin ympäri, miettien miten pääsisin päiviltäni
— silpomatta itseäni ja ilman suuritta tuskitta. Näillä seuduin ei ole
jokea. En voinut käsittää, miten surmaisin itseni, kun kuulin teidän
soittelevan lääkärin kelloa. Näin vilahdukselta pulloja apteekissa, kun
lääkäri päästi teidät sisään — ja kohta juolahti unijuoma minulle
mieleen. Ketä varten ovat nämä lääkkeet? Vaimoanneko varten?"

"Olen naimaton".

Nainen naurahti taasen.

"Naimaton! Jos olisin hiukan paremmissa vaatteissa, olisi minulla

ehkä joku toivo. Missä asutte? Täällä?"

Me olimme nyt saapuneet äitini porstuan ovelle. Nainen ojensi

kätensä sanoakseen jäähyväiset minulle. Vaikka hän oli ihan ilman
kotoa ja suojaa, ei hän kuitenkaan pyytänyt minulta yösijaa.
Esittelin, että hän jäisi meille yöksi äitini ja tätini tietämättä. Meidän
köökimme oli jälestäpäin rakettu töllin viereen: nainen saattoi olla
siellä kenenkään huomaamatta, kunnes talonväki tulisi liikkeelle
aamulla. Vein hänen köökiin ja nostin tuolin hänelle takan hiiloksen
viereen. Tämä oli väärin tehty minulta — oikein häpeällisesti, jos niin
tahdotte. Minä juuri kummastelen, mitä sinä olisit tehnyt minun
sijassani. Sano minulle kunniasi nimessä, olisitko antanut tämän
ihanan naisen palata latoon juurikuin järjetön koira. Jumala olkoon
sille naiselle armollinen, joka olisi kyllin tyhmä uskoakseen ja
rakastaakseen sinua — jos olisit tehnyt niin!

Jätin hänen seisomaan takan ääreen ja menin äitini luokse.

9.

Jos koskaan olette tunteneet sydämen tuskaa, voitte käsittää, mitä

minä salaa kärsin, kun äitini tarttui käteeni ja sanoi:
 "Olen pahoillani, Francis, että yörauhasi on tullut häirityksi minun
kauttani".

Annoin hänelle lääkkeitä pullosta ja viivyin hänen luona, kunnes

tuskat helpottivat. Täti Chance meni levolle; äitini ja minä olimme
yksinään valvella. Huomasin, että äitini kirjoituslaatikko oli siirretty
tavalliselta paikaltansa ja nyt seisoi vuoteella hänen vieressänsä.
Äitini huomasi, että minä tarkastelin tätä.

"On tänään sinun syntymäpäiväsi, Francis", sanoi hän. "Onko

sinulla mitään sanomista minulle?"

Olin niin täydellisesti unohtanut unennäköni, ett'en hoksannut,

mitä äitini mietti lausuessaan näitä sanoja. Pelkäsin alussa, että hän
piti epäluuloa minua kohtaan. Minä käännyin poispäin ja sanoin:

"Minulla, äitini, ei ole mitään sanomista teille".

Hän antoi minulle merkin kumartua pään-aluksen yli ja suudella

häntä.

"Jumala siunatkoon sinua, rakas lapseni", sanoi äiti, "ja olkoon

sinulle suotu nähdä monta onnellista syntymäpäivää!"

Hän pusersi kättäni, ummisti väsyneet silmänsä ja vaipui pian

rauhalliseen, tyveneen uneen.

Hiivin taasen alas portaita. Äitini minuun tekemä vaikutus seurasi

kaiketi minua astuessani alas. Ainakin minä seisahduin laskiessani
käteni suljetun köökin oven lukolle ja sanoin itsekseni:

"Jos lähtisin pois talosta tahi kylästä puhumatta sanaakaan enää

hänen kanssansa?"
 Olisinko tosiaan tällä tavoin välttänyt kiusauksen, jos itse olisin
päättänyt? Kuka voi sen sanoa? Nyt ei minulla itsellä ollut
päättämisvaltaa? Siinä vielä seisoessani ja epäillessäni, kuuli nainen
minun olevan oven takana ja aukasi köökin oven. Meidän silmämme
kohtasivat toisensa. Tämä ratkasi koko asian.

Me olimme toistemme seurassa pari tuntia, eikä kukaan voinut

aavistaakaan meidän olevan siellä, eikä liioin kukaan meitä häirinnyt.
Tämä oli kyllin pitkä aika naiselle kertoakseen minulle kuluneen
elämänsä salaisuuksia. Kyllin pitkä aika naiselle valloittaakseen
minua ja tehdäkseen kanssani, minkä hän halusi. On turha tässä
kertoa kaikista niistä onnettomuuksista, jotka olivat kohdanneet
häntä; ne olivat liian tavallisia voidakseen huvittaa ketään.

Naisen nimi oli Alicia Warlock. Hän oli syntynyt ja kasvatettu kuten
korkeasäätyinen nainen. — Hän oli menettänyt asemansa
yhteiskunnassa, arvonsa ja ystävänsä. Siveys kauhistui katsoessaan
häntä ja pahe oli saanut häntä valtoihinsa kokonaan. Hän oli
inhottava, mutta hän lumosi minut. Onko tuo sitten niin kumma?
Muistakaa, kuka minä olen. Missä minä minun tilassani olisin
kunniallisten naisten seassa löytänyt hänen vertaisensa. Voivatko he
kävellä kuten hän käveli tahi siten iskeä silmää kuin hän iski? Oliko
heillä hänen hieno ihonsa, hänen hymyilynsä, hänen jalkansa, hänen
kätensä? Hänessä ei ollut täplääkään; hän oli siro varreltaan. Kun
hän syleili minua, laski hän käsivartensa ympärilleni kuten enkelin
siivet; ja hänen hymyilynsä ympäröi minut hohteellaan, juurikuin
aurinko. Naurakaa tahi itkekää minun tähteni, miten hyvänsä
haluatte. En tahdo puolustella itseäni — vaan ainoastaan selittää
käytöstäni. Te olette hienoa väkeä; mikä hurmasi minut, on
jokapäiväinen asia teille. Enkeli tahi piru, puhdas tahi saastainen —
hän oli kuitenkin korkeasukuinen nainen ja minä tallirenki.
 Ennenkuin aamulla herättiin talossa, lähti nainen suureen,
läheiseen tehdaskaupunkiin.

Täällä hän saattoi pienillä säästöillään hankkia itselleen sopivia

vaatteita ja kortteerin vierasten kesken, jotka eivät vaivanneet häntä
kysymyksillä, niinkauan kuin saivat rahansa hänen asumuksestaan.
Täällä minä saatoin käydä hänen luonaan milloin minkin tekosyyn
varjossa ja me saimme molemmat yhdessä tuumitella
tulevaisuutemme asioista. Minun ei kaiketi tarvitse sanoa teille, että
olin luvannut ottaa hänet vaimokseni. Mies minun tilassani naipi aina
semmoisen naisen kuin hän.

Kummasteletteko, että olin onnellinen siihen aikaan? Olisin ollut

täydellisesti onnellinen, ellei eräs seikka olisi ollut: en nimittäin
morsiameni läsnä-ollessa ollut koskaan oikein hyvällä tuulella.

Minä en tahdo sanoa, että tunsin olevani arka tahi epäluuloinen

hänen suhteen tahi että olisin hävennyt häntä. Mielipaha, jonka
tunsin, tuli siitä, että olin kahdella päällä, olinko nähnyt tämän
naisen, ennenkuin varhain aamulla tapasimme toisemme lääkärin
luona. Tuon tuostakin kummastelin, kenenkä kasvoista naisen kasvot
muistuttivat enkä voinut sitä muistella. Tämä kummallinen tunne,
tämä ainoa kysymys, johon en voinut vastata, vaivasi minua niin
suuresti, ett'ette voi sitä aavistaakaan. Enimmiten tämä ajatus tuli
mieleeni iltasilla, kun kynttilät olivat sytytetyt. Te olette kyllä
huomanneet, kuinka vaikeata välistä on muistella unohtunutta nimeä
— eikä saada sitä selville, vaikka ajattelisi kuinka kauan hyvänsä.
Niin oli minunkin laitani. En voinut muistella, kenenkä näköinen tämä
nainen oli.

Kolme viikkoa olimme tuumailleet asioista ja vihdoin saaneet

selville, miten kertoisin kotona hankkeitani. Alicia oli ollut
palvelustoverini siihen aikaan, kun palvelin ystävällistä isäntääni
Lontoossa. Meidän ei nyt enään tarvinnut pelätä, että jonkun
odottamattoman tapauksen kertominen olisi äidilleni vahingoksi.
Hänen terveytensä oli parantunut huomattavasti kolmen viikon
ajalla. Ensi iltana, kun äitini kykeni istumaan tavalliselle paikallensa
teepöydän ääreen, rohkaisin mieltäni ja kerroin aikomani ruveta
naimaan. Äitini syleili minua ja huudahti ilosta:

"Voi Francis!" sanoi hän, "iloitsen sydämeni pohjasta, että sinulla

tulee olemaan joku joka huvittaa ja hoitaa sinua minun kuoltuani!"

Mitä täti Chanceen tulee, voitte minun sanomattakin helposti

käsittää, mitä hän teki. Voi, jos tosiaan kortit voisivat jotakin
ennustaa, kuinka kammottavasti ne sinä iltana ennustivat!

Päätettiin, että toisin morsiameni mukanani päivällisille seuraavana

päivänä.

10.

Minä tunnustan ylpeilleeni Aliciasta, kun määräaikana toin hänen

pieneen, yhteiseen huoneesemme. Alicia ei ollut koskaan ennen
silmissäni ollut niin kaunis kuin sinä päivänä. Minulla ei koskaan ollut
tapana pitää lukua naisten vaatteista; hänen vaatteitansa minä
kuitenkin tarkastelin yhtä tarkkaan kuin itse olisin ollut nainen!
Hänellä oli musta silkkihame, sileä, valkoinen raji ja ranne-hihat, ja
päässä yksinkertainen myssy valkoisella ruusulla. Äitini, joka oli
pukeutunut parhaimpiin juhlavaatteisin, nousi hämmästyneenä ylös
tervehtääkseen vastaista miniäänsä. Äitini astui muutaman askeleen
eteenpäin, osaksi hymyillen, osaksi itkien — hän katsoi Aliciaa
suoraan silmiin — ja seisahtui äkkiä. Silmänräpäyksessä äitini posket
kalpenivat; hänen silmänsä tuijottivat säikähtyneenä eteenpäin;
hänen kätensä vaipuivat hermottomina alas. Hän horjui ja kaatui
tätini syliin, joka seisoi hänen takanansa. Hän ei pyörtynyt; hän oli
tunnoillansa. Hän katseli vuorotellen Aliciaa ja minua.

"Francis", sanoi hän, "eivätkö tämän naisen kasvot muistuta

kenestäkään?"

Ennenkun minä ehdin vastata, osotti hän pöydällä takan vieressä

olevaa kirjelaatikkoansa.

"Anna laatikko tänne!" huudahti hän, "anna tänne!"

Samassa tunsin, kuinka Alicia laski kätensä olkapäälleni ja

huomasin, kuinka hän punehtui vihasta eikä tuo ollut kummakaan!

"Mitä tuo merkitsee?" kysyi Alicia. "Onko äitisi tarkoitus loukata

minua?"

Sanoin muutaman sanan rauhoittaakseni häntä, en muista, mitä

sanoin — niin hämmästynyt ja säikähtynyt olin. Ennen kun olin
lakannut puhumasta, kuulin äitini olevan takanani.

Täti oli käynyt noutamaan kirjelaatikkoa. Äitini oli sen aukaissut ja

ottanut käsille erään paperin sieltä. Hiljakseen, nojaten seinää
vasten lähestyi äitini minua — pitäen paperia kädessään. Hän katseli
sitä — hän tarkasteli Alician kasvoja — hän nosti ylös läningin leveitä
hihoja — ja tarkasteli hänen käsiänsä ja käsivarsiansa. Huomasin
harmin Alician silmissä äkkiä muuttuvan peloksi. Alicia tempasi
itsensä irti äitini käsistä.

"Mielipuoli!" sanoi Alicia itsekseen, "eikä Francis ole koskaan

kertonut tuota minulle!"