(Ebook) Nonparametric Statistics for Non-

Statisticians: A Step-by-Step Approach by

Gregory W. Corder, Dale I. Foreman ISBN
9780470454619, 047045461X download
https://ebooknice.com/product/nonparametric-statistics-for-non-
statisticians-a-step-by-step-approach-2478198

Explore and download more ebooks at ebooknice.com

Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.

(Ebook) Biota Grow 2C gather 2C cook by Loucas, Jason; Viles, James

ISBN 9781459699816, 9781743365571, 9781925268492, 1459699815,
1743365578, 1925268497

https://ebooknice.com/product/biota-grow-2c-gather-2c-cook-6661374

(Ebook) Bayesian Statistics for Beginners: A Step-By-Step Approach by

Therese M Donovan; Ruth M Mickey ISBN 9780198841302, 0198841302

https://ebooknice.com/product/bayesian-statistics-for-beginners-a-
step-by-step-approach-10477124

(Ebook) Elementary Statistics: A Step By Step Approach, 11th Edition

by Allan Bluman ISBN 9781265248123, 1265248125

https://ebooknice.com/product/elementary-statistics-a-step-by-step-
approach-11th-edition-50864316

(Ebook) Elementary Statistics: A Step by Step Approach, 7th Edition by

Allan G. Bluman ISBN 9780073534978, 0073534978

https://ebooknice.com/product/elementary-statistics-a-step-by-step-
approach-7th-edition-2400632
(Ebook) Bayesian Statistics for Beginners: A Step-by-Step Approach by
Therese M. Donovan, Ruth M. Mickey ISBN 9780198841296, 9780198841302,
0198841299, 0198841302

https://ebooknice.com/product/bayesian-statistics-for-beginners-a-
step-by-step-approach-55261902

(Ebook) ISE Elementary Statistics: A Step By Step Approach - A Brief

Version, 8e by Allan G. Bluman ISBN 9781260092554, 1260092550

https://ebooknice.com/product/ise-elementary-statistics-a-step-by-
step-approach-a-brief-version-8e-32409364

(Ebook) Statistics for Linguists : A Step-by-Step Guide for Novices by

David Eddington ISBN 9781443887762, 1443887765

https://ebooknice.com/product/statistics-for-linguists-a-step-by-step-
guide-for-novices-51571744

(Ebook) Step-by-step business math and statistics by Jin W Choi ISBN

9781609278724, 1609278720

https://ebooknice.com/product/step-by-step-business-math-and-
statistics-11801672

(Ebook) A step-by-step approach to using SAS for univariate &

multivariate statistics by Norm O'Rourke, Larry Hatcher, Edward J.
Stepanski ISBN 9780471469445, 9781590474174, 9781590477779,
0471469440, 1590474171, 1590477774
https://ebooknice.com/product/a-step-by-step-approach-to-using-sas-
for-univariate-multivariate-statistics-1078912
This page intentionally left blank
NONPARAMETRIC STATISTICS
FOR NON-STATISTICIANS
This page intentionally left blank
NONPARAMETRIC
STATISTICS FOR
NON-STATISTICIANS
A Step-by-Step Approach

GREGORY W. CORDER
DALE I. FOREMAN

WILEY
A JOHN WILEY & SONS, INC., PUBLICATION
Copyright © 2009 by John Wiley & Sons, Inc. All rights reserved

Published by John Wiley & Sons, Inc.. Hoboken, New Jersey

Published simultaneously in Canada

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted in any form
or by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording, scanning, or otherwise, except as
permitted under Section 107 or 108 of the 1976 United States Copyright Act, without either the prior written
permission of the Publisher, or authorization through payment of the appropriate per-copy fee to the
Copyright Clearance Center, Inc., 222 Rosewood Drive, Danvers, MA 01923, (978) 750-8400, fax (978)
750-4470, or on the web at www.copyright.com. Requests to the Publisher for permission should be
addressed to the Permissions Department, John Wiley & Sons, Inc., Ill River Street, Hoboken, NJ 07030,
(201) 748-6011, fax (201) 748-6008, or online at http://www.wiley.com/go/permission.

Limit of Liability/Disclaimer of Warranty: While the publisher and author have used their best
efforts in preparing this book, they make no representations or warranties with respect to the accuracy
or completeness of the contents of this book and specifically disclaim any implied warranties of
merchantability or fitness for a particular purpose. No warranty may be created or extended by sales
representatives or written sales materials. The advice and strategies contained herein may not be
suitable for your situation. You should consult with a professional where appropriate. Neither the publisher
nor author shall be liable for any loss of profit or any other commercial damages, including but not
limited to special, incidental, consequential, or other damages.

For general information on our other products and services or for technical support, please contact our
Customer Care Department within the United States at (800) 762-2974, outside the United States at (317)
572-3993 or fax (317) 572-4002.

Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears in print may
not be available in electronic formats. For more information about Wiley products, visit our web site at
www.wiley.com.

library of Congress Cataloging-in-Publication Data:

Corder, Gregory W., 1972-

Nonparametric statistics for non-statisticians : a step-by-step approach /
Gregory W. Corder, Dale I. Foreman,
p. cm.
Includes bibliographical references and index.
ISBN 978-0-470-45461-9 (cloth)
1. Nonparametric statistics. I. Foreman, Dale I. II. Title.
QA278.8.C67 2009
519.5-dc22
2008049903
Printed in the United States of America

1098765432
CONTENTS

Preface xi

1 Nonparametric Statistics: An Introduction 1

1.1 Objectives 1
1.2 Introduction 1
1.3 The Nonparametric Statistical Procedures
Presented in this Book 2
1.4 Ranking Data 6
1.5 Ranking Data with Tied Values 7
1.6 Counts of Observations 8
1.7 Summary 9
1.8 Practice Questions 9
1.9 Solutions to Practice Questions 10

2 Testing Data for Normality 12

2.1 Objectives 12
2.2 Introduction 12
2.3 Describing Data and the Normal Distribution 13
2.4 Computing and Testing Kurtosis and Skewness
for Sample Normality 16
2.4.1 Sample Problem for Examining Kurtosis 19
2.4.2 Sample Problem for Examining Skewness 21
2.4.3 Examining Skewness and Kurtosis
for Normality Using SPSS® 23
 CONTENTS

2.5 The Kolmogorov-Smirnov One-Sample Test 26

2.5.1 Sample Kolmogorov-Smirnov One-Sample Test 28
2.5.2 Performing the Kolmogorov-Smirnov
One-Sample Test Using SPSS 32
2.6 Summary 35
2.7 Practice Questions 35
2.8 Solutions to Practice Questions 36

Comparing Two Related Samples: The Wilcoxon

Signed Ranks Test 38
3.1 Objectives 38
3.2 Introduction 38
3.3 Computing the Wilcoxon Signed Ranks Test Statistic 39
3.3.1 Sample Wilcoxon Signed Ranks Test (Small Data Samples) 40
3.3.2 Performing the Wilcoxon Signed Ranks Test Using SPSS 42
3.3.3 Confidence Interval for the Wilcoxon Signed Ranks Test 45
3.3.4 Sample Wilcoxon Signed Ranks Test (Large Data Samples) 47
3.4 Examples from the Literature 51
3.5 Summary 51
3.6 Practice Questions 52
3.7 Solutions to Practice Questions 55

Comparing Two Unrelated Samples: The Mann-Whitney U-Test 57

4.1 Objectives 57
4.2 Introduction 57
4.3 Computing the Mann-Whitney i/-Test Statistic 58
4.3.1 Sample Mann-Whitney U-Test (Small Data Samples) 59
4.3.2 Performing the Mann-Whitney t/-Test Using SPSS 62
4.3.3 Confidence Interval for the Difference Between
Two Location Parameters 66
4.3.4 Sample Mann-Whitney t/-Test (Large Data Samples) 68
4.4 Examples from the Literature 72
4.5 Summary 74
4.6 Practice Questions 74
4.7 Solutions to Practice Questions 77

Comparing More Than Two Related Samples: The Friedman Test 79

5.1 Objectives 79
5.2 Introduction 79
5.3 Computing the Friedman Test Statistic 80
5.3.1 Sample Friedman Test
(Small Data Samples Without Ties) 81
5.3.2 Sample Friedman Test (Small Data Samples with Ties) 84
CONTENTS vii

5.3.3 Performing the Friedman Test Using SPSS 88

5.3.4 Sample Friedman Test
(Large Data Samples Without Ties) 90
5.4 Examples from the Literature 93
5.5 Summary 95
5.6 Practice Questions 95
5.7 Solutions to Practice Questions 96

Comparing More than Two Unrelated Samples:

The Kruskal-Wallis //-Test 99
6.1 Objectives 99
6.2 Introduction 99
6.3 Computing the Kruskal-Wallis //-Test Statistic 100
6.3.1 Sample Kruskal-Wallis//-Test (Small Data Samples) 101
6.3.2 Performing the Kruskal-Wallis //-Test Using SPSS 106
6.3.3 Sample Kruskal-Wallis//-Test (Large Data Samples) 110
6.4 Examples from the Literature 116
6.5 Summary 117
6.6 Practice Questions 117
6.7 Solutions to Practice Questions 118

Comparing Variables of Ordinal or Dichotomous Scales:

Spearman Rank-Order, Point-Biserial, and Biserial Correlations 122
7.1 Objectives 122
7.2 Introduction 122
7.3 The Correlation Coefficient 123
7.4 Computing the Spearman Rank-Order Correlation Coefficient 124
7.4.1 Sample Spearman Rank-Order Correlation
(Small Data Samples Without Ties) 125
7.4.2 Sample Spearman Rank-Order Correlation
(Small Data Samples with Ties) 128
7.4.3 Performing the Spearman Rank-Order Correlation
Using SPSS 131
7.5 Computing the Point-Biserial and Biserial
Correlation Coefficients 134
7.5.1 Correlation of a Dichotomous Variable and
an Interval Scale Variable 134
7.5.2 Correlation of a Dichotomous Variable and
a Rank-Order Variable 136
7.5.3 Sample Point-Biserial Correlation (Small Data Samples) 136
7.5.4 Performing the Point-Biserial Correlation Using SPSS 139
7.5.5 Sample Point-Biserial Correlation (Large Data Samples) 142
7.5.6 Sample Biserial Correlation (Small Data Samples) 146
7.5.7 Performing the Biserial Correlation Using SPSS 149
7.6 Examples from the Literature 150
7.7 Summary 151
7.8 Practice Questions 151
7.9 Solutions to Practice Questions 154

Tests for Nominal Scale Data: Chi-Square and

Fisher Exact Test 155
8.1 Objectives 155
8.2 Introduction 155
8.3 The Chi-Square Goodness-of-Fit Test 156
8.3.1 Computing the Chi-Square Goodness-of-Fit
Test Statistic 156
8.3.2 Sample Chi-Square Goodness-of-Fit Test
(Category Frequencies Equal) 157
8.3.3 Sample Chi-Square Goodness-of-Fit Test
(Category Frequencies Not Equal) 160
8.3.4 Performing the Chi-Square Goodness-of-Fit
Test Using SPSS 163
8.4 The Chi-Square Test for Independence 167
8.4.1 Computing the Chi-Square Test for Independence 168
8.4.2 Sample Chi-Square Test for Independence 169
8.4.3 Performing the Chi-Square Test
for Independence Using SPSS 174
8.5 The Fisher Exact Test 179
8.5.1 Computing the Fisher Exact Test for 2 x 2 Tables 180
8.5.2 Sample Fisher Exact Test 180
8.5.3 Performing the Fisher Exact Test Using SPSS 184
8.6 Examples from the Literature 185
8.7 Summary 187
8.8 Practice Questions 187
8.9 Solutions to Practice Questions 189

Test For Randomness: The Runs Test 192

9.1 Objectives 192
9.2 Introduction 192
9.3 The Runs Test for Randomness 193
9.3.1 Sample Runs Test (Small Data Samples) 194
9.3.2 Performing the Runs Test Using SPSS 195
9.3.3 Sample Runs Test (Large Data Samples) 200
9.3.4 Sample Runs Test Referencing a Custom Value 202
9.3.5 Performing the Runs Test for a Custom
Value Using SPSS 204
9.4 Examples from the Literature 208
9.5 Summary 209
CONTENTS ix

9.6 Practice Questions 209

9.7 Solutions to Practice Questions 210

Appendix A: SPSS at a Glance 212

A.l Introduction 212
A.2 Opening SPSS 212
A.3 Inputting Data 212
A.4 Analyzing Data 216
A.5 The SPSS Output 217

Appendix B: Tables of Critical Values 219

Table B.l: The Normal Distribution 219
Table B.2: The Chi-Square Distribution 226
Table B.3: Critical Values for the Wilcoxon Signed
Ranks Test Statistics, T 227
Table B.4: Critical Values for the Mann-Whitney {/-Test Statistic 228
Table B.5: Critical Values for the Friedman Test Statistic, FT 230
Table B.6: The Critical Values for the Kruskal-Wallis
//-Test Statistic 231
Table B.7: Critical Values for the Spearman Rank-Order
Correlation Coefficient, rs 238
Table B.8: Critical Values for the Pearson Product-Moment
Correlation Coefficient, r 239
Table B.9: Factorials 241
Table B.10: Critical Values for the Runs Test for Randomness 241

Bibliography 243

Index 245
This page intentionally left blank
PREFACE

The social and behavioral sciences need the ability to use nonparametric statistics
in research. Many studies in these areas involve data that are classified on the nom-
inal or ordinal scale. At times, interval data from these fields lack parameters for
classification as normal. Nonparametric statistics is a useful tool for analyzing such
data.

PURPOSE OF THIS BOOK

This book is intended to provide a conceptual and procedural approach to nonpara-

metric statistics. It is written in such a manner as to enable someone who does not
have an extensive mathematical background to work through the process necessary
to conduct the given statistical tests presented. In addition, the outcome includes a
discussion of the final decision for each statistical test. Each chapter takes the
reader through an example from the beginning hypotheses, through the statistical
calculations, to the final decision vis-a-vis the hypothesis taken into account. The
examples are then followed by a detailed, step-by-step analysis by using the com-
puter program, SPSS®. Finally, research literature is identified that uses the respec-
tive nonparametric statistical tests.

INTENDED AUDIENCE

Although not limited as such, this book is written for graduate and undergraduate
students in social science programs. As stated earlier, it is targeted at the
student who does not have an especially strong mathematical background and
xi
xii PREFACE

can be used effectively by students with both strong and weak mathematical back-
grounds.

SPECIAL FEATURES OF THIS BOOK

There are currently few books available that provide a practical and applied
approach to teaching nonparametric statistics. Many books take a more theoretical
approach to the instructional process that can leave students disconnected and fru-
strated, in need of supplementary material to give them the ability to apply the sta-
tistics taught.
It is hoped that this book will provide students with a concrete approach to per-
forming the nonparametric statistical procedures, along with their application and
interpretation. We chose these particular nonparametric procedures since they
represent a breadth of the typical analyses found in social science research. It is
our hope that students will confidently learn the content presented with the promise
of future successful applications.
In addition, each statistical test includes a section that explains how to use the
computer program, SPSS. However, the organization of the book provides effective
instruction of the nonparametric statistical procedures for those individuals with or
without the software. Therefore, instructors (and students) can focus on learning the
tests with a calculator, SPSS, or both.

A NOTE TO THE STUDENT

We have written this book with you in mind. Each of us has had a great deal of
experience working with students just like you. It has been our experience that
most people outside of the fields of mathematics or hard sciences struggle with
and/or are intimidated by statistics. Moreover, we have found that when statistical
procedures are explicitly communicated in a step-by-step manner, almost anyone
can use them.
This book begins with a brief introduction (Chapter 1 ) and is followed with an
explanation of how to perform the crucial step of checking your data for normality
(Chapter 2). The chapters that follow (Chapters 3-9) highlight several nonpara-
metric statistical procedures. Each of the chapters focuses on a particular type of
variable and/or sample condition.
Chapters 3-9 have a similar organization. They each explain the statistical meth-
ods included in the respective chapters. At least one sample problem is included for
each test using a step-by-step approach. (In some cases, we provide additional sam-
ple problems when procedures differ between large and small samples.) Then, those
same sample problems are demonstrated by using the statistical software package,
SPSS. Whether or not your instructor incorporates SPSS, this section will give you
the opportunity to learn how to use the program. Toward the end of each chapter,
PREFACE xiii

we identify examples of the tests in published research. Finally, we present sample

problems with solutions.
As you seek to learn nonparametric statistics, we strongly encourage you to work
through the sample problems. Then, using the sample problems as a reference, work
through the problems at the end of the chapters and additional data sets provided.

GREGORY W. CORDER

DALE I. FOREMAN
This page intentionally left blank
1
NONPARAMETRIC STATISTICS:
AN INTRODUCTION

1.1 OBJECTIVES

In this chapter, you will learn the following items.

• The difference between parametric and nonparametric statistics.

• How to rank data.
• How to determine counts of observations.

1.2 INTRODUCTION

If you are using this book, it is possible that you have taken some type of introductory
statistics class in the past. Most likely, your class began with a discussion about
probability and later focused on particular methods for dealing with populations and
samples. Correlations, z-scores, and ¿-tests were just some of the tools you might have
used to describe populations and/or make inferences about a population using a simple
random sample.
Many of the tests in a traditional, introductory statistics class are based on samples
that follow certain assumptions called parameters. Such tests are called parametric
tests. Specifically, parametric assumptions include samples that

Nonparametric Statistics for Non-Statisticians, Gregory W. Corder and Dale I. Foreman

Copyright © 2009 John Wiley & Sons, Inc.

1
2 NONPARAMETRIC STATISTICS: AN INTRODUCTION

• are randomly drawn from a normally distributed population,

• consist of independent observations, except for paired values,
• consist of values on an interval or ratio measurement scale,
• have respective populations of approximately equal variances,
• are adequately large,1 and
• approximately resemble a normal distribution.

If any of your samples breaks one of these rules, you violate the assumptions of a
parametric test. You do have some options, however.
You might change the nature of your study to adhere to the rules. If you are using an
ordinal or nominal measurement scale, you might redesign your study to use an
interval or ratio scale. (See Box 1.1 for a description of measurement scales.) Also, you
may try to seek additional participants to enlarge your sample sizes. Unfortunately,
there are times when one or neither of these changes is appropriate or even possible.
If your samples do not resemble a normal distribution, you might have learned to
modify them so that you can use the tests you know. There are several legitimate ways
to modify your data, so you can use parametric tests. First, if you can justify your
reasons, you might remove extreme values from your samples called outliers. For
example, imagine that you test a group of children and you wish to generalize the
findings to typical children in a normal state of mind. After you collect the test results,
most children earn scores around 80% with some scoring above and below the average.
Suppose, however, that one child scored a 5%. If you find that this child does not speak
English because he arrived in your country just yesterday, it would be reasonable to
exclude his score from your analysis. Unfortunately, outlier removal is rarely this
straightforward and deserves a much more lengthy discussion than we offer here.2
Second, you can apply a mathematical adjustment to each value in your samples
called a transformation. For example, you might square every value in a sample.
Transformations do not always work, however. Third, there are more complicated
methods that are beyond the scope of most introductory statistics courses. In such a
case, you would be referred to a statistician.
Fortunately, there is a family of statistical tests that does not demand all the
parameters, or rules, that we listed above. They are called nonparametric tests and this
book will focus on several such tests.

1.3 THE NONPARAMETRIC STATISTICAL PROCEDURES

PRESENTED IN THIS BOOK

This book describes several popular nonparametric statistical procedures used in

research today. Table 1.1 identifies an overview of the types of tests presented in this
book and their parametric counterparts.
1
The minimum sample size for using a parametric statistical test varies among texts. For example, Pett
(1997) and Salkind (2004) noted that most researchers suggest «>30. Warner (2008) encouraged
considering «>20 as a minimum and «> 10 per group as an absolute minimum.
2
Malthouse (2001) and Osborne and Overbay (2004) present discussions about the removal of outliers.
THE NONPARAMETRIC STATISTICAL PROCEDURES PRESENTED IN THIS BOOK 3

BOX 1.1 MEASUREMENT SCALES

Variables can be measured and conveyed in several ways. Nominal data, also called
categorical data, are represented by counting the number of times a particular event
or condition occurs. For example, you may categorize the political alignment of a
group of voters. Group members could be labeled democratic, republican, inde-
pendent, undecided, or other. No single person should fall into more than one
category.
A dichotomous variable is a special classification of nominal data that is
simply a measure of two conditions. A dichotomous variable is either discrete
or continuous. A discrete dichotomous variable has no particular order and
might include such examples as gender (male versus female) or a coin toss
(heads versus tails). A continuous dichotomous variable has some type of order
to the two conditions and might include measurements such as pass/fail or
young/old.
Ordinal scale data describe values that occur in some order or rank. However,
distance between any two ordinal values holds no particular meaning. For example,
imagine lining up a group of people according to height. It would be very unlikely
that the individual heights would increase evenly. Another example of an ordinal
scale is a Likert-type scale. This scale asks the respondent to make ajudgment using
a scale with three, five, or seven items. The range of such a scale might use a 1 to
represent strongly disagree, while a 5 might represent strongly agree. This type of
scale can be considered an ordinal measurement since any two respondents will
vary in their interpretations of the scale values.
An interval scale is a measure in which the relative distance between any two
sequential values is the same. To borrow an example from physical science,
consider the Celsius scale for measuring temperature. An increase from 3 degrees
to 4 degrees is identical to an increase from 55 degrees to 56 degrees.
A ratio scale is slightly different from an interval scale. Unlike an interval scale,
a ratio scale has an absolute zero value. In such a case, the zero value indicates a
complete absence of a particular condition. To borrow another example from
physical science, it would be appropriate to measure light intensity with a ratio
scale. Total darkness is a complete absence of light and would receive a value of
zero.
On a more general note, we have presented a classification of measurement
scales similar to those used in many introductory statistics textbooks. To the
best of our knowledge, this hierarchy of scales was first made popular by
Stevens (1946). While Stevens has received agreement (Stake, 1960; Townsend
& Ashby, 1984) and criticism (Anderson, 1961; Gaito, 1980; Velleman &
Wilkinson, 1993), we believe the scale classifications we present suit the nature
of this book. We direct anyone seeking additional information on this subject
to the preceding citations.
4 NONPARAMETRIC STATISTICS: AN INTRODUCTION

TABLE 1.1
Type of Analysis Nonparametric Test Parametric Equivalent
Comparing two related Wilcoxon signed ranks test /-test for dependent samples
samples
Comparing two unrelated Mann-Whitney ÍZ-test /-test for independent
samples samples
Comparing three or more Friedman test Repeated measures analysis
related samples of variance (ANOVA)
Comparing three or more Kruskal-Wallis //-test One-way analysis of
unrelated samples variance (ANOVA)
Comparing categorical Chi-square tests and Fisher None
data exact test
Comparing two rank- Spearman rank-order Pearson product-moment
ordered variables correlation correlation
Comparing two variables Point-biserial correlation Pearson product-moment
when one variable is correlation
discrete dichotomous
Comparing two variables Biserial correlation Pearson product-moment
when one variable is correlation
continuous dichotomous
Examining a sample for Runs test None
randomness

When demonstrating each nonparametric procedure, we will use a particular step-

by-step method.

1. State the null and research hypotheses.

First, we state the hypotheses for performing the test. The two types of
hypotheses are null and alternate. The null hypothesis (H 0 ) is a statement that
indicates no difference exists between conditions, groups, or variables. The
alternate hypothesis (H A ), also called a research hypothesis, is the statement that
predicts a difference or relationship between conditions, groups, or variables.
The alternate hypothesis may be directional or nondirectional, depending on
the context of the research. A directional, or one-tailed, hypothesis predicts a
statistically significant change in a particular direction. For example, a treat-
ment that predicts an improvement would be directional. A nondirectional,
or two-tailed, hypothesis predicts a statistically significant change, but in no
particular direction. For example, a researcher may compare two new condi-
tions and predict a difference between them. However, he or she would not
predict which condition would show the largest result.
2. Set the level of risk (or the level of significance) associated with the null
hypothesis.
When we perform a particular statistical test, there is always a chance that
our result is due to chance instead of any real difference. For example, we
might find that two samples are significantly different. Imagine, however, that
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
levällään kuin ajokoira. Hän tutki seinivieriä ja etsi hajua, jonka hyvin
tunsi. Ei mitään näkynyt eikä kukaan tullut vastaan. Hän tahtoi
nähdä missä "se" oli tapahtunut. Mutta hän pelkäsi sitä näkyä.
Lopulta väsyi hän ja meni kotiin. Pihalla pysähtyi hän ja kulki
keittiörakennuksen ympäri. Siellä tapasi hän kersantin ja pelästyi
niin, että sai tarttua kiini seinään. Kersantti säikähti myös, mutta
tointui ja alkoi:

— Olen etsinyt herra luutnanttia antaakseni raportin.

— Hyvä on! Kaikki hyvin! Menkää kotiin levolle! — vastasi herra

von
Bleichroden, niinkuin pelkäisi saada kuulla yksityiskohtia.

— Kaikki hyvin, herra luutnantti, mutta se oli…

— Hyvä on! Menkää! menkää! —

Ja hän puhui niin nopeasti ja niin yhtäpainoa, ettei kersantilla ollut

mahdollista pistää sanaakaan lomaan, joka kerta kun hän aukasi
suunsa, sai hän vastaansa sellaisen sanatulvan, että hän lopulta
suuttui ja meni tiehensä.

Silloin hengitti luutnantti taas ja hänellä oli sama tunne kuin

pojalla, joka on päässyt selkäsaunasta.

Nyt oli hän puutarhassa. Kuu paistoi kirkkaasti keltasta keittiön

seinää vasten, ja viiniköynnös ojensi luurankokäsiään kuin pitkään
haukotellen. Mutta mitä? Pari kolme tuntia sitten oli se kuollut,
lehdetön, harmaa väänteleivä ranko, ja nyt riippuikin siinä mitä
kauneimpia rypäleitä, ja olihan lehtiäkin! Hän meni lähemmäksi
katsomaan, oliko se sama köynnös.
 Kun hän tuli seinän vierelle, astui hän johonkin tahmeaan ja tunsi
nenässään teurastuskaupan ilkeää hajua. Ja nyt näki hän, että
köynnös oli sama, aivan sama, mutta seinän rappaus oli rikki ja
veressä. Siis tässä! Tässä "se" on tapahtunut!

Hän meni heti pois. Kun hän tuli eteiseen, livetti jalka, sillä
saappaiden pohjiin oli tarttunut jotain liukasta. Hän veti ne pois ja
heitti pihalle. Sitten meni hän huoneeseensa, johon iltanen oli
katettu. Hän oli hirmuisesti nälissään, mutta ei voinut syödä. Hän
pysähtyi tuijottaen katettuun pöytään. Siihen oli kaikki niin sievästi
asetettu: voipala oli niin hieno pikku retiiseineen, pöytäliina oli valkea
ja hän näki, että sen merkkikirjaimet eivät olleet hänen vaimonsa;
pyöreä kutunjuusto oli niin soma viinilehdillään, kuin olisi tässä
vaikuttanut enemmän kuin pakkomajotuksen pelko; kaunis, valkea
leipä, kuinka toisellainen kuin ruskea ruiskakku; punanen viini
hiotussa pullossa, kaikki näytti ystävällisten käsien järjestämältä.
Mutta hän häpesi tarttua ruokaan. Hän sieppasi äkkiä kellon ja soitti.
Silmänräpäyksessä saapui emäntä ja pysähtyi ovelle sanaakaan
sanomatta. Hän katsoi luutnanttia jalkoihin ja odotti käskyä.
Luutnantti ei tiennyt mitä tahtoi, eikä muistanut miksi soitti. Mutta
hänen täytyi puhua.

— Oletteko vihoissanne minulle — sai hän esiin.

— En, herra, — vastasi nöyrä vaimo. — Tahtooko herra jotain? —

Ja taas katsoi hän luutnanttia jalkoihin.

Tämä katsahti alas nähdäkseen mitä emäntä katsoi, ja huomasi

silloin seisovansa sukkasillaan ja että lattia oli aivan täynnä punasia
varpaan jälkiä, sillä sukkansakin puhki oli hän tänään marssinut.
 — Ojentakaa minulle kätenne, rouva, — sanoi hän, ja ojensi
omansa.

— En, — vastasi nainen katsoen häntä suoraan silmiin ja meni.

Herra von Bleichroden tunsi rohkaistavansa tämän häväistyksen

jälkeen, ja tarttui tuoliin aikoen istua syömään. Hän kohotti lihavatia,
mutta lihan hajun havaitessaan tunsi hän pahoinvointia, nousi, avasi
akkunan ja heitti koko vadin pihalle. Hänen koko ruumiinsa värisi ja
tuntui sairaalta! Hänen silmänsä olivat niin herkät, että valo kiusasi
niitä ja vahvat värit ärsyttivät häntä. Hän heitti ulos viinipullon, otti
pois retiisin voista, punaset maalarilakit, värialustan, kaikki mikä
vaan näytti punaselta. Ja sitten heittäytyi hän vuoteelle. Niin loikoi
hän hetkisen, kunnes kuuli ääniä ravintolasalista! Hän ei tahtonut
kuunnella, mutta korvien täytyi kuulla ja hän kuuli, että kaksi
korpraalia siellä joi olutta. Ja he puhuivat:

— Ne olivat kovia poikia, ne pienemmät, mutta pitkä oli heikompi.

— Ei ole sanottu, että hän oli heikko, siksi että putosi kokoon
seinän vierelle, mutta hän pyysi, että hän sidottaisi
viininkannattimeen, sillä hän tahtoi seisoa, niin hän sanoi.

— Mutta ne toiset, piru vieköön, seisoivat käsivarret ristissä

rinnalla, kuin olisivat valokuvaajalla.

Niin, mutta kun pappi tuli heidän luokseen biljardihuoneeseen ja

sanoi, että loppu tuli, niin olivat oksentaneet kaikki kolme keskelle
lattiaa, niin sanoi kersantti, mutta ei kukaan huutanut eikä
sanaakaan armosta!

— Jaa'a saakelin kovia miehiä! Terve!

 Herra von Bleichroden pisti päänsä patjoihin ja painoi lakanan
korviaan vasten. Mutta sitten nousi hän ylös. Kuin jokin olisi vetänyt
häntä ovea kohti, jonka takana puhujat istuivat. Hän tahtoi kuulla
enemmän, mutta miehet puhuivat nyt hiljaa, Hän hiipi siksi esiin ja
selkä kumarassa hän asetti korvansa avaimenreijän viereen
kuunnellen.

— Mutta näitkö meidän miehiä? Harmaita olivat kasvoiltaan kuin

piipuntuhka, ja niin monet ampuivat ilmaan! Älä vaan puhu siitä!
Mutta he saivat sentään mitä pitikin! Ja painavampina lähtivät kuin
tulleet olivat. Niinkuin olisi pikkulintuja ammuttu kartesseilla.

— No, näitkö punaset pappipojat, jotka lauloivat kuin oopperassa

kahvinpaahtimet käsissä! Kuin kynttilöitä olisi niistetty, kun laukaus
kajahti. Hernemaahan keikahtivat kuin varpuset ja rapistelivat siivin
ja valkea kiertyi silmistä näkyviin! Ja naiset poimivat kokoon niiden
palaset! oi, oi, oi! Mutta niin käy sodassa! Terve!

Herra von Bleichroden oli kuullut kylliksi ja verta oli noussut

päähän niin ettei hän voinut nukkua. Hän avasi oven ja käski
miesten mennä kotiinsa!

Sitten riisuutui hän, huuhtoi päänsä vedellä ja otti Schopenhauerin

lukeakseen vuoteella. Ja hän luki valtimojen tykyttäessä: "Syntymä
ja kuolema kuuluvat kummatkin elämään; ne ovat toistensa
vastapainot; toinen vaatii toista; ne ovat äärimmäisyydet, elämän
ilmiön kummatkin navat. Juuri sitä on tahtonut esittää
jumalaistarustoista syvin, hindulainen, symboolin kautta, joka on
Schivan (Tuhoajan) merkki: kaulaketju pääkalloista ja siinä Lingam,
siitoksen elin ja esikuva. Kuolo on sen solmun tuskallinen aukaisu,
joka nautinnolla solmittiin luomisen hetkellä, se on olemuksemme
peruserehdyksen väkivaltainen tuho, se on erheistä pääsy."
 Hän laski kirjan, sillä hän kuuli jonkun huutavan ja heitteleivän
hänen omassa sängyssään! Kuka oli sängyssä? Hän näki ruumiin,
jonka vyötärys vetäytyi kokoon kuin kouristuksessa ja jonka
rintakehä oli pullollaan kuin nelikon vanteet, ja hän kuuli omituisen,
oudon äänen, joka kirkui lakanan alla. Sehän oli hänen oma
ruumiinsa! Oliko hän siis mennyt kahtia, koska näki ja kuuli itseään
toisena personana? Huudot jatkuivat. Ovi avautui ja tuo nöyrä vaimo
astui sisään, kai ensin naputettuaan ovelle.

— Mitä luutnantti käskee? — kysyi hän hehkuvin silmin ja

omituinen hymy huulilla.

— Minä? — vastasi sairas; — en mitään! Mutta hän on kai hyvin

huono ja haluaa kyllä lääkäriä!

— Täällä ei löydy lääkäriä, mutta pastori on auttanut meitä, —

vastasi vaimo — joka ei enää hymyillyt.

— Lähettäkää hakemaan pappia sitten! — sanoi luutnantti. — Hän

ei muuten pidä papeista!

— Mutta kun hän on sairas, pitää hän niistä! — sanoi nainen ja

katosi.

Kun pappi tuli sisään, meni hän vuoteen viereen ja tarttui sairaan
ranteeseen.

— Mitä luulette sen olevan? — kysyi sairas. — Mitä luulette hänen

olevan.

— Pahaa omaatuntoa! — oli papin lyhyt vastaus. Silloin hypähti

herra von Bleichroden ylös!
 — Pahaa omaatuntoa velvollisuuden täyttämisestä!

— Niin, — sanoi pappi ja kietoi märän pyyhkeen sairaan pään

ympäri. Kuulkaa minua, jos vielä voitte. Nyt olette te tuomittu!
Julmempaan kohtaloon kuin nuo — kolme! Kuulkaa tarkoin! Minä
tunnen enteet! Te olette mielipuolisuuden rajalla! Teidän täytyy
koettaa ajatella tämä ajatus loppuun! Ajatelkaa sitä voimakkaasti ja
te saatte nähdä aivojenne ikäänkuin järjestäyvän!

Katsokaa minua ja seuratkaa sanojani, jos voitte! Te olette mennyt

kahtia! Te pidätte toista puoltanne jonain toisena tai kolmantena
henkilönä! Kuinka tulitte siihen? Niin, katsokaas, yhteiskuntavalhe on
tehnyt meidät kaikki kaksinaisiksi. Kun te kirjotitte vaimollenne
tänään, silloin olitte ihminen, tosi, yksinkertainen, hyvä ihminen,
mutta kuin puhuitte minulle olitte toinen! Kuten näyttelijä menettää
henkilöllisyytensä ja muuttuu eri näytelmäosien sekotukseksi, niin on
yhteiskunta-ihmisessä ainakin kaksi persoonaa. Kun nyt täristyksen,
mielenliikutuksen, hengen maanjäristyksen kautta, sielu repee, silloin
ovat molemmat luonteet siinä rinnakkain ja katsovat toisiinsa.

Tässä lattialla näen kirjan, jonka tunnen. Hän oli syvämielinen

mies, kenties syvin kaikista. Hän näki tämän elämän kurjuuden ja
turhuuden, kuin olisi sen oppinut Herraltamme ja Vapahtajaltamme,
mutta hän ei silti voinut lakata olemasta kaksoisolento, sillä elämä,
syntymä, tapa, inhimillinen heikkous pakottivat hänet taka-
askeleihin! Kuulette, herra, että olen lukenut muitakin kirjoja kuin
messukirjaani! Ja minä puhun lääkärinä, en pappina, sillä me
molemmat — seuratkaa nyt tarkoin! — me ymmärrämme toisiamme!
Ettekö luule minun tuntevan kaksoiselämäni kirousta! En epäile pyhiä
asioita, sillä ne ovat lihaani, luihini syöpyneet, herra, mutta minä
tiedän etten puhu Jumalan nimessä kun puhun! Valhe, nähkääs, sen
saamme äidin kohdussa, äidinrinnoista, ja se joka nykyisin tahtoisi
sen totuuden sanoa kokonaan… niin, niin — Voitteko seurata minua?

Sairas kuunteli ahnaasti, eivätkä hänen silmäluomensa olleet

laskeuneet kertaakaan koko papin esityksen aikana.

— Teihin nyt, — jatkoi pappi. — On pieni petturi soihtu kädessä,

enkeli joka kulkee kopallinen ruusuja kädessä peitellen elämän
tunkioita; se on valheen enkeli ja sen nimi on kauneus! Pakanat ovat
palvelleet sitä Kreikassa, ruhtinaat ovat suosineet sitä, sillä se on
kääntänyt kansan silmät, niin ettei ole nähty asioita, niin kuin ne
ovat. Se vaeltaa pitkin elämää, ja väärentää, väärentää. Miksikä, te
soturit, miksi pukeudutte koreisiin kullalla kirjailtuihin kaunisvärisiin
pukuihin? Miksi aina olette toimessa soitoin ja liehuvin lipuin? Ettekö
siten salaa ammattinne tosi tarkotusta? Jos rakastaisitte totuutta,
pukeutuisitte valkeihin mekkoihin, kuin teurastajat, niin että
veritäplät näkyisivät hyvin, teillä olisi veitset vyöllä kuin paloittelijoilla
lihakaupoissa, ja verta tiukkuvat rasvaset kirveet. Ja soittokuntien
sijaan voisitte työntää edellänne vaikeroivia ihmisiä, ihmisiä, jotka
ovat tulleet hulluiksi tappotannerten kauhunäyistä; lippujen sijaan
voisitte kantaa kuolinliinoja ja kuormastossa ruumisarkkuja!

Sairas joka nyt kiemurteli vetotaudissa, risti kätensä kuin

rukoukseen ja puri kynsiään. Pappi oli tullut hirmusen näköseksi;
kovan, järkähtämättömän, vihasen, ja hän jatkoi:

— Sinä olet luonteeltasi hyvä mies, sinä, enkä minä sinun hyvää
ihmistäsi tahdokaan rangaista, ei, minä rankasen sinua edustajana,
joksi olet nimittänyt itseäsi, ja sinun rangaistuksesi on oleva muille
varotukseksi! Tahdotko nähdä noiden kolmen ruumiit? Tahdotko
nähdä ne?
 — Ei Jeesuksen nimen tähden! — kirkui sairas, jonka paita oli
märkä tuskan hiestä ja tarttui hartioihin!…

— Arkuutesi osottaa että olet ihminen ja semmoisena pelokas.

Kuin ruoskaniskun saaneena hyppäsi sairas ylös, hänen kasvonsa

tyyntyivät, hänen rintansa rauhottui, ja kylmällä äänellä kuin olisi
hän ollut terve, sanoi hän: — Mene ulos, pappi perkele, muuten
narraat minut tyhmyyksiin!

— Mutta minä en tule takasin jos kutsut, — sanoi tämä. — Muista

se! Muista, että jos et saa nukutuksi, niin ei se ole minun syyni, vaan
pikemmin niiden jotka makaavat tuolla biljardihuoneessa! Biljardilla,
kuuletko!

Ja samassa heitti hän oven auki, ja sairashuoneeseen lemahti

karboolihapon kauhea haju!

— Tunne, tunnetko! Tämä ei ole ruudin savua, se ei ole samaa

kuin sähköttäisit kotiin urhotöitä: "suuri tappio, kolme kuollutta ja
yksi mielipuoli, Jumalan olkoon kiitos!" Tästä ei runoja kirjoteta, eikä
heitellä kukkia kaduille eikä itketä kirkoissa! Tämä ei ole voittoa
tämä, se on teurastusta, teurastaja!

Herra von Bleichroden oli hypännyt ylös vuoteelta ja heittäynyt

ulos akkunasta. Pihalla ottivat hänet kiini omat miehet, joita hän
yritti purra vasempaan sivuun. Sitten sidottiin hän ja vietiin
pääkortterin sairashuoneeseen täysin kehittyneenä mielipuolena
vietäväksi parantolaan.

*****
 Oli aurinkoinen aamuhetki helmikuun lopulla 1871. Jyrkkää
Martheray-mäkeä myöten Lausannessa astui askel askeleelta nuori
nainen keski-ikäisen miehen käsivarteen nojaten. Hän oli pitkällä
raskaudentilassa ja miltei riippui seuralaisensa käsivarressa. Hänen
tyttökasvonsa olivat kuolonkalpeat ja hän oli mustassa puvussa. Mies
ei ollut mustissa, josta vastaantulijat päättivät, ettei hän ollut naisen
puoliso. Hän näytti hyvin huolestuneelta, kumartui silloin tällöin
pienen naisen puoleen ja sanoi jonkun sanan, vaipuen sen jälkeen
taas omiin ajatuksiinsa. Kun he tulivat vanhan tullihuoneen luo
ravintola A l'Oursin edustalle, pysähtyivät he.

— Vieläkin mäki? — kysyi nainen.

— Niin, sisko rakas, — vastasi mies. — Istutaan hetkeksi.

Ja he istuutuivat penkille ravintolan seinivierelle. Rouvan sydän

tykytti kiivaasti ja hänen rintansa veti ahnaasti henkeä, kuin ei ilma
riistäisi.

— Sääli sinua, veikko raukka, — sanoi hän; — näen että kaipaat

omaistesi luo!

— Hyvänen aika, sisko, älä puhu semmoista, — vastasi tämä. —

Kyllähän sydämeni väliin on kaukana, ja kyllähän minua kotona
tarvittaisi kylvöajan tullen, mutta olethan sisareni ja omaa lihaansa
ja vertansa ei voi kieltää.

— Saa nyt nähdä, — alkoi rouva von Bleichroden, — voiko tämä

ilma ja uusi parannustapa häntä parantaa. Mitä luulet?

— Kyllä varmaan, — vastasi veli, mutta kääntyi poispäin ettei

näyttäisi epäileviä kasvojaan.
 — Millaisen talven olenkaan elänyt Frankfurtissa! Kuinka voi
kohtalo keksiä moisia julmuuksia! Tuntuu kuin hänen kuolemansa
olisi ollut helpompi kestää kuin tämä elävältä hautaus.

— Mutta toivo elää aina, — sanoi veli — toivottomalla äänellä. —

Ja niin lähtivät hänen aatoksensa kotipuoleen, lasten ja peltojen luo.
Mutta samassa hän ikäänkuin katui itsekkyyttään, ettei voinut täysin
yhtyä tähän suruun, joka oikeastaan ei ollut hänen, ja jonka hän
aivan syyttään oli saanut, ja hän suuttui itseensä.

Nyt kuului kimeä, pitkäveteinen huuto mäeltä, muistuttaen veturin

vihellystä, ja toinenkin.

— Kulkeeko juna näin korkealla mäellä? — kysyi rouva.

— Kyllä kai, — sanoi veli ja kuunteli, silmät levällään.

Taas kuului kirkuna! Mutta nyt se tuntui hukkuvan hätähuudolta.

— Mennään kotiin, — sanoi herra Schantz kalpeana, — et jaksa

tätä mäkeä tänään, ja huomena olemme järkevät ja otamme ajurin.

Mutta rouva tahtoi käydä, ehdottomasti. Ja niin kulkivat he pitkää

mäkeä ylös hospitaaliin. Se oli pääkallovuorelle vaellusta. Vihreissä
orapihlajissa vilahteli mustia keltanokkia rastaita; muurinvihreän
peittämillä muureilla juoksenteli kilvan harmaita sisiliskoja rakoihin
pistäytyen; oli täysi kevät, sillä talvea ei ollutkaan ollut; tien vierillä
kukki esikkoja ja muita kevätkukkia. Mutta tähän ei kiintynyt
golgathannousijain huomio. Taas uusiutuivat salaperäiset huudot.
Äkillisen aavistuksen valtaamana kääntyi rouva von Bleichroden
veljensä puoleen, katsoi särkynein katsein hänen silmiinsä,
saadakseen vahvistusta epäluulolleen, ja vaipui sitten ääntä
päästämättä tielle, jonka keltanen tomu peitti hänet pilveen. Ja
siihen hän jäi makaamaan.

Ennenkuin veli ennätti tointua, oli joku kohtelias kulkija juossut

hakemaan vaunuja, ja kun nuori nainen kannettiin niihin, oli hänen
työnsä tulevan sukupolven hyväksi alkanut, ja nyt kuului kaksi
huutoa, kahden ihmisen huudot surkeuden syvistä laaksoista, ja
herra Schantz, joka lakitta päin seisoi vaunujen astinlaudalla, katsoi
ylös sinistä kevättaivasta kohti ja ajatteli itsekseen: Jospa ne vain
voisivat kuulua tuonne ylös, mutta kai välimatka on liian pitkä!

Hospitaalissa oli herra von Bleichroden sijotettu huoneeseen, josta

oli vapaa näköala etelää kohti. Seinät olivat pehmeiksi täytetyt ja
maalatut vienon siniseen värisävyyn, jonka kautta näki maisemain
keveitä ääriviivoja. Katto oli maalattu puuristikkojen muotoon
viiniköynnöksineen. Lattia oli matoilla peitetty ja näiden alla oli
kerros olkia. Huonekalut olivat yltyleensä jouhilla ja kankaalla
päällystetyt, niin ettei mitään puukulmia ollut näkyvissä.

Ovea ei voinut sisältäpäin erottaa, niin ettei sairas voisi ajatella

uloslähtöä eikä tuntisi olevansa vangittu, joka juuri on vaarallisinta
kiihottuneessa tilassa. Akkunoissa tosin oli raudat, mutta nämät
olivat kauniisti taotut liljojen ja lehvien muotoon ja maalatut, niin
etteivät ne näyttäneet kalterilta.

Herra von Bleichrodenin mielenhäiriö oli omantunnonvaivojen

muodossa. Hän oli muka tappanut viinitarhan hoitajan salaperäisissä
oloissa, joita hän ei voinut tunnustaa, kun ei muistanut niitä. Nyt
istui hän vankilassa odottaen tuomion täytäntöönpanoa, sillä hän oli
tuomittu kuolemaan. Mutta hänellä oli valosia välihetkiä. Silloin asetti
hän seinille suuria papereita ja kirjotti ne täyteen väitelmiä. Silloin
muisti hän myös ammuttaneensa franc-tireureja; mutta hän ei
muistanut olevansa naimisissa; ja hän otti vastaan vaimonsa
oppilaana, jota hän ohjaili logiikassa. Hän oli asettanut esilauseet:
että franc-tireurit olivat pettureita, ja että käsky kuului: ammu ne!
Eräänä päivänä oli hänen vaimonsa, jonka tuli olla yhtämieltä
kaikessa, varomattomasti kyllä horjuttanut hänen uskoaan
esilauseeseen, että kaikki franc-tireurit olivat pettureita, ja silloin repi
hän seiniltä alas kaikki päätelmät ja sanoi käyttävänsä
kaksikymmentä vuotta esilauseen todistamiseen, sillä sen täytyi
ensin olla tosi.

Välillä teki hän suuria suunnitelmia ihmiskunnan hyväksi. Mihin

tähtäävät kaikki pyrkimykset täällä maan päällä? kysyi hän. Miksi
hallitsee kuningas, saarnaa pappi, runoilee runoilija, maalaa maalari?
Saadakseen ruumiilleen typpeä. Typpi on kalleinta ravintoainetta,
siksi on liha kallista. Typpi merkitsi älyä, sillä rikkaat, jotka syövät
lihaa, ovat älykkäämmät kuin muut, jotka enemmän syövät
hiilihydraatteja. Nyt alkoi typpeä olla vähän maan päällä, ja siitä
syntyivät sodat, työlakot, sanomalehdet, herännäisyys ja valtioavut.
Täytyy keksiä uusi typpilähde. Herra von Bleichroden oli keksinyt
sen, ja nyt tulevat kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi; vapaus,
yhdenvertaisuus ja veljeys tulevat todellisuudeksi maan päälle. Tämä
tyhjentymätön lähde oli: ilma. Se sisältää 79 volymiprosenttia
typpeä, ja täytyi keksiä keino keuhkoille välittömästi ottaa vastaan ja
valmistaa sitä ruumiin ravinnoksi, ilman että sitä tarvitsi tihentää
ruohoksi, viljaksi ja vihanneksiksi, jotka taas eläinten kautta
muuttuisivat lihaksi! Tämä oli tulevaisuuden ja herra von
Bleichrodenin problemi ja, kun se ratkastaisi, tulisivat maanviljelys ja
karjanhoito tarpeettomiksi, ja kulta-aika koittaisi maan päälle. Välillä
vaipui hän taas unelmiinsa luullun murhansa johdosta, ja silloin oli
hän syvästi onneton.
 Samana helmikuun aamuna, jona rouva von Bleichrodenin oli
täytynyt palata hospitaalin tieltä takaisin, istui hänen miehensä
uudessa huoneessaan laitoksessa katsellen ulos akkunasta. Ensin oli
hän tarkastellut katon viiniköynnöksiä ja seinien maisemia, sitten oli
hän istuutunut mukavaan tuoliin akkunan eteen, niin että näköala oli
avoimena hänen edessään. Hän oli tyyni tänään, sillä edellisenä
iltana oli hän saanut kylmän kylvyn ja nukkunut hyvin yönsä. Hän
tiesi, että oli helmikuu, mutta hän ei tiennyt, missä oli. Ei lunta
ulkona, se oli hänen ensi ajatuksensa, ja se hämmästytti häntä, sillä
hän ei ollut koskaan ollut eteläisemmissä maissa. Akkunan
ulkopuolella oli vihreitä pensaita, toiset täynnään valkokukkia, toiset
loistaen heleänvihreine lehtineen; puksipuita; jalava, muurinvihreän
peitossa, joka sai sen näyttämään siltä kuin olisi se täydessä
lehtipuvussa; kedolla, jolla oli esikkoja kuin tulikivikukkia, löi mies
heinää ja tyttö haravoi. Hän tarttui almanakkaan ja luki: helmikuu.
Haravoidaan helmikuussa. Missä olen? —

Sitten kulki hänen katseensa yli puutarhan ja hän näki syvien

laaksojen hiljaa alenevan vihreinä kuin kesäniityt; ja hän näki suuria
vaaleanvihreitä riippapajuja. Helmikuussa, ajatteli hän taasen. Ja kun
niityt loppuivat, oli edessä järvi; tyyni kirkkaan sininen, kuin ilma, ja
sen toisella puolen sinertävä maa; sinertävän maan yllä
vuorenharjanne; mutta sen yläpuolella jotain, mikä muistutti pilviä;
niiden värisävy oli hieno kuin vastapestyn villan, mutta niillä oli
huiput; ja niiden yllä oli pieniä keveitä pilviä, jotka väliin olivat
noiden terävien huippujen kohdalla. Hän ei tiennyt missä oli, mutta
niin kauniilta kaikki näytti, ettei voinut olla maan päällä. Oliko hän
kuollut ja tullut toiseen mailmaan. Europassa hän ei ollut! Kenties oli
hän kuollut! Hän vaipui hiljaisiin unelmiin ja koetti syventyä uuteen
asemaansa.
 Mutta sitten katsoi hän ylös jälleen, ja nyt näki hän koko
aurinkoisen taulun akkunaristikkojen kehystämänä ja halkomana, ja
taotut rautaliljat tuntuivat kuin häilyvän ilmassa. Hän pelästyi ensin,
mutta sitten hän rauhottui ja tarkasti taulua vielä kerran, etenkin
rusottavia pilviä. Hän tunsi ääretöntä iloa ja viileätä tunnetta
päässään; tuntui kuin aivojen kiemurat oltuaan kauan sotkeutuneina
alkaisivat järjestyä asemilleen. Ja hän tuli niin iloseksi että hänen
rintansa alkoi laulaa, kuten hän luuli mutta hän ei ollut koskaan
laulanut elämässään, ja siksi olikin se kirkunaa, riemun kiljahduksia,
jotka tielle kuuluen olivat vähällä olleet saattaa hänen vaimonsa
epätoivoon surusta. Kun hän oli siinä tunnin laulanut muistui hänen
mieleensä vanha maalaus eräällä Berliinin keiliradalla, ja se esitti
Sveitsiläismaisemaa. Ja nyt tiesi hän olevansa Sveitsissä, ja
suippenevat pilvet olivat alppeja.

Toisella kierroksellaan tapasi lääkäri herra von Bleichrodenin

istumassa rauhallisena ja itsekseen hyräillen tuolilla ikkunan ääressä,
eikä ollut mahdollista temmata häntä irti kauniista taulusta. Mutta
hän oli aivan selkeä ja tunsi asemansa täydellisesti.

— Herra tohtori, — sanoi hän osottaen raudoituksia, — miksi te

noin halkasette kauniin taulun? Ettekö sallisi minun mennä
vapaaseen ilmaan? Luulen että se tekisi minulle hyvää, ja lupaan olla
karkaamatta!

Lääkäri tarttui hänen käteensä salaa etusormellaan koetellakseen

peukalon tyvellä olevaa valtimoa.

— Valtimo lyö vain 70 kertaa, rakas tohtori, — sanoi sairas

hymyillen, — ja viime yönä nukuin hyvin. Teidän ei tarvitse pelätä
mitään.
 — On hauskaa, — sanoi lääkäri, — että parannuskeino todellakin
on vaikuttanut teihin. Teillä on vapaus käydä ulkona.

— Tiedättekö tohtori, — sanoi sairas vilkkaasti liikahtaen, —

tiedättekö minusta tuntuu kuin olisin ollut kuollut ja jälleen herännyt
elämään toisella taivaan kappaleella, niin kaunista on täällä! En
koskaan olisi voinut uneksia, että maa olisi niin ihana!

— Kyllä herraseni, maa on vielä kaunis missä kulturi ei ole sitä

tuhonnut, ja täällä on luonto niin voimakas, että se on vastustanut
ihmisen yrityksiä. Luuletteko että teidän maanne on aina ollut niin
ruma kuin nyt? Ei, siellä missä nyt on autioita santaketoja, jotka
eivät vuohtakaan elätä, siellä suhisivat kerran ihanat tammi-, pyökki-
ja honkametsät, joiden varjossa riista viihtyi, ja laumottain parhaita
teuraseläimiä eleli terhoja syöden.

— Te olette rousseaulainen, herra tohtori, — sanoi sairas.

— Rousseau oli Geneveläinen herra luutnantti! Tuolla kaukana

järven rannalla, tuon jalavan yli näkyvän lahden lähellä, siellä syntyi
hän, siellä kärsi hän, siellä poltettiin hänen teoksensa Emile ja
Contrat social (yhteiskuntasopimus), luonnon evankeliumit, ja tuolla
vasemmalla Valaisin alppien juurella, jossa on pieni Clarens, siellä
kirjotti hän rakkauden kirjan, "Uuden Heloisen." Edessänne on
Leman järvi!

— Lac Leman! — huudahti herra von Bleichroden.

— Tässä hiljaisessa laaksossa, — jatkoi lääkäri, — jossa rauhallisia

ihmisiä asuu, ovat haavottuneet henget hakeneet virvotusta!
Katsokaa tuolla oikealla pienen poppeleita kasvavan niemen takana;
siellä on Ferney. Sinne pakeni Voltaire, kun hän oli irvistellyt
kyllikseen Pariisissa, ja siellä viljeli hän maata ja rakensi
korkeimmalle olennolle pyhän huoneen. Ja tuolla tännempänä
Coppet. Siellä asui Stael, Napoleonin, kansan petturin, pahin
vihollinen, nainen joka uskalsi opettaa ranskalaisille, kansalaisilleen,
ettei Saksan kansa ole Ranskan raaka vihollinen, sillä, herra, kansat
eivät vihaa toisiaan. Tänne tyynen järven rannalle pakeni raadeltuna
Byron, joka sidotun jättiläisen lailla oli tempautunut irti niistä
langoista, mihin taantumuksen aika oli sitonut hänen voimakkaan
sielunsa, ja täällä purki hän vihansa sortajia vastaan lauluun
"Chillonin vanki", Mont Grammontin juurelle pienen kalastajakylän
lähelle oli hän hukkua, mutta hänen elämänsä ei ollut vielä täytetty.
Tänne ovat paenneet kaikki, jotka eivät voineet sietää sitä
mädännyksen hajua, joka koleran tavoin peitti Europan pyhän
alianssin yritettyä tuhota vallankumouksen seuraukset, ihmisen
äsken saadut oikeudet. Tässä alhaalla 1,000 jalkaa jalkojenne
alapuolella, runoili Mendelssohn surumieliset laulunsa, täällä kirjotti
Gounod Faustinsa! Ettekö näe että hän on saanut aiheensa Valpurin
yöhönsä, tuolta Savoijin alppien kuiluista! Täältä jyrisytti Victor Hugo
raivoisat rangaistuslaulunsa joulukuun petturia Napoleon kolmatta
vastaan! Ja täällä, kohtalon omituista pilaa, täällä kainossa Veveyssä,
johon pohjatuulet eivät koskaan pääse, täällä koetti oma keisarinne
unohtaa kauhunäyt Sadovan ja Königgrätzin taisteluista. Tänne
piiloutui venäläinen Gortschakow, kun tunsi maan keinuvan jalkainsa
alla, täällä kylpi John Russel itsestään politisen lian pois ja hengitti
puhdasta väärentämätöntä ilmaa; täällä koetti Thiers selvitellä
valtiollisten myrskyjen takia usein sekavia vastakkaisia, mutta kuten
luulen rehellisiä ajatuksiaan; jospa hän nyt ohjatessaan kokonaisen
kansan vaiheita, muistaisi viattomia hetkiä, jolloin hänen henkensä
sai rauhallisesti puhua itsensä kanssa, täällä luonnon lempeän,
mutta vakavan majesteetin edessä! Ja tuolla kaukana Genevessä,
herra luutnantti! Siellä ei asu kuningasta hoveineen, mutta siellä
syntyi aatos, joka on yhtä suuri kuin kristinusko ja sen apostolit
kantavat myöskin ristiä, punasta ristiä valkeissa lipuissaan! Ja kun
mauser-kivääri tähtäsi Ranskan kotkaa ja Chassepot suuntautui
saksalaista kotkaa kohti, silloin pitivät punasta ristiä kunniassa ne,
jotka eivät kumartaneet mustaa ristiä, ja sillä merkillä luulen
tulevaisuuden voittavan.

Sairas joka tyynesti oli kuullut tätä omituista miehen puhetta, niin
tunteellista miltei suruvoittoista kuin olisi sen pitänyt joku pappismies
eikä lääkäri, oli hieman nolo.

— Te haaveilette herra tohtori — sanoi hän.

— Niin tekin teette, kun olette täällä asunut kolme kuukautta,

vastasi lääkäri.

— Te uskotte parannuskeinoon? — kysyi sairas ei enää niin

epäilevänä.

— Minä uskon luonnon äärettömään voimaan parantaa

sivistystaudit! — vastasi hän. — Oletteko kyllin voimakas ottamaan
vastaan hyvän sanoman? — jatkoi hän tarkasti silmäillen sairasta.

— Täydellisesti herra tohtori!

— Hyvä, rauha on tehty!

— Jumalani… mikä onni!

— Niin kyllä, — sanoi lääkäri, — mutta älkää kysykö enempää, sillä

muuta ette saa tietää tänään! Tulkaa nyt ulos, mutta olkaa valmis
yhteen asiaan, Teidän paranemisenne ei tule käymään niin suoraan
kuin uskotte! tulee taka-askeleita! Muisto näettekö on pahin
vihollisemme ja — — mutta tulkaa nyt.

Lääkäri tarttui sairaan käsivarteen, johti hänet puutarhaan. Ei

mitään aitoja eikä muureja ollut tiellä, vain vihreitä pensastoja, jotka
johtivat kulkijan takasin sinne mistä hän oli tullut, mutta pensasten
takana oli syviä juoksuhautoja joitten yli oli mahdoton päästä.
Luutnantti koetti pukea vanhoihin sanoihin ihastustaan, mutta hän
huomasi että ne sopivat niin huonosti kuvaamaan sitä mitä hän tunsi
ja hän vaikeni kuunnellen ihmeellistä hermojen hiljaista soitantoa. Oli
kuin sielun kielet olisivat jälleen viritetyt ja hän tunsi tyyneyttä jota ei
ollut kokenut pitkiin, pitkiin aikoihin.

— Vieläkö epäilette parantumistani? — kysyi hän lääkäriltä

surumielisesti hymyillen.

— Te olette parantumassa kuten jo sanoin, mutta ette vielä terve.

He olivat pienen kiviportin luona, jonka kautta hoitolaisia

vartioitten seuraamina kulki sisään.

— Mihin menevät kaikki nämät ihmiset? — kysyi sairas.

— Seuratkaa niitä niin saatte nähdä. Minun luvallani saatte mennä.

— Ja herra von Bleichroden meni. Mutta lääkäri viittasi vartijan
luokseen.

— Menkää rouva von Bleichrodenin luo hotelli Fauconiin, — sanoi

hän — ja sanokaa että hänen miehensä on parantumassa, mutta
vielä ei hän ole kysynyt vaimoansa. Kun hän sen tekee on hän
pelastettu.

Vartija meni ja lääkäri seurasi sairasta pienestä kiviportista sisään.

 Herra von Bleichroden oli tullut suureen saliin, joka ei ollut
minkään ennen näkemänsä huoneen näkönen. Se ei ollut kirkko, ei
teatterisali, ei koulu, ei raatihuone, mutta vähän kaikkea. Perällä oli
kuori jonka kolmessa ikkunassa oli värilliset ruudut, mutta lempein
sopusointuisin värein, kuin olisi suuri väritaiteilija ne sommitellut, ja
valo tunkeutui sisään yhtenä suurena ilosäveleenä. Se teki saman
vaikutuksen sairaaseen, kuin ne sävelet joilla Haydn sävellyksessään
Luominen selvittää kaaoksen pimeän, ja Herra kuorolaulun kauan
selvitettyä luonnon voimien järjestymistä lopulta huudahtaa "tulkoon
valkeus", ja kerubit ja serafit yhtyvät hymniin.

Akkunan alla oli vuotokiviluola, josta pieni puro hiljaa virtaili

altaaseen, josta näkyi vehkain kukkateriä, valkeita kuin enkelin siivet.
Kuorin pilarit eivät olleet mitään tunnettua tyyliä, ja peitti niitä
ruskea pehmyt maksasammal maasta kattoon. Seinien alaosat olivat
kuusen havuilla peitetyt; ja suuret seinäpinnat olivat koristetut
ikivihreitten kasvien, laakerin, rautatammen lehvillä; väliin pyrkivät
nämät muodostamaan kirjaimia, mutta hajaantuivatkin pehmeiksi
haaveellisiksi kasvimuodoiksi. Akkunain välipaikoilla oli suuria
seppeleitä ja katon reunustaa pitkin kulki koriste, joka ei ollut
tavallisen näkönen. Herra von Bleichroden katseli ympärilleen ja näki
penkkien olevan täynnä hospitaalin hoitolaisia, jotka istuivat
hiljaisina ihmetellen. Hän istuutui penkille ja kuuli nyyhkytyksiä
viereltään. Hän näki miehen joka itki pää käsissä. Tällä oli käyrä
nenä, viikset ja pujoparta; selvästikin ranskalainen. Täällä siis
tavattiin vihollinen vihollisen vieressä kumpikin itkien, mitä? Sitä, että
olivat täyttäneet velvollisuutensa isänmaata kohtaan. Herra von
Bleichroden kävi levottomaksi kun heikkoa soitantoa alkoi kuulua.
Urut soittivat koraalia mutta duurissa; se ei ollut luterilainen koraali,
ei katolilainen, ei calvinilainen, ei kreikkalainen, mutta se puhui, ja
sairas oli kuulevinaan lohdullisia, toivehikkaita sanoja. Ja nyt astui
mies kuoriin jääden puoliksi luolan peittoon. Pappiko? Ei, hän oli
vaaleanharmaassa puvussa ja kaulaliina oli sininen. Ei ollut hänellä
myöskään kirjaa. Mutta hän puhui. Hän puhui lempeästi ja
yksinkertaisesti, niin kuin puhellaan ystävysten kesken; hän puhui
kristinuskon yksinkertaisista opeista, rakastaa lähimmäistään niin
kuin itseään, olla kärsivällinen, suvaitsevainen, anteeksi-antaa
vihollisilleen; hän puhui kuinka Kristus oli ajatellut ihmiskuntaa
yhdeksi ainoaksi kansaksi mutta kuinka ihmisen paha luonto on
vastustanut tätä suurta ajatusta, kuinka ihmiskunta on joukkoutunut
kansakuntiin, lahkoihin, kouluihin; mutta hän lausui sen varman
toivon, että kristillisyyden periaatteet pian toteutuisivat. Hän puhui
neljännestunnin ja astui alas rukoiltuaan lyhyen rukouksen
kaikkivaltiaalle, mainitsematta Jeesuksen, neitsyt Marian,
Nicolauksen, Anastasiuksen tai muun nimeä, joka voisi muistuttaa
jotain julkista tunnustusta ja herättää kiihkoja.

Herra von Bleichroden heräsi kuin unesta. Hän oli siis ollut
kirkossa. Hän joka kyllästyneenä pikkumaisiin tunnustusriitoihin, ei
ollut käynyt kirkossa viiteentoista vuoteen. Ja täällä,
hulluinhuoneessa tapasi hän vapaakirkon täydessä todellisuudessa;
täällä istui roomalaisia, katolilaisia, kreikkalaisia, luterilaisia,
calvinisteja, zvingliläisiä, anglikaaneja vieretysten omistaen yhteisiä
ajatuksia yhteiselle Jumalalle. Kuinka musertavasti arvostelikaan
tämä kirkkosali kaikkia lahkoja, jotka ihmisten itsekkyys oli tehnyt
yhtä moneksi uskonnoksi, jotka olivat toisiaan iskeneet miekoin,
polttaneet ja häväisseet! Mikä myönnytys "uskottoman" kirkon
hyökkäyksille valtiollista kristillisyyttä vastaan!

Herra von Bleichroden antoi katseensa kiertää tuota kaunista

huonetta pitkin karkottaakseen kauhukuvat, jotka oli mieleensä
johtanut. Hänen katseensa harhaili ja harhaili; kunnes se pysähtyi
kuoria vastapäätä olevalle seinämälle. Siinä riippui suuri seppele,
jonka sisällä oli kuusenhavukirjaimista kokoonpantu sana Noël,
Joulu. Mikä runoilija oli runoillut tämän huoneen? Mikä ihmistuntija,
mikä syvä henki oli osannut herättää muistoista puhtaimman.
Eivätkö sumentuneet järjet tuntisi palavaa kaipuuta valoon ja
selvyyteen, kun heidän mieleensä johdettiin valon juhla, jolloin
vuoden vaihteen pimeät päivät lupasivat loppua! Eikö lapsuuden
aate, jota eivät häirinneet tunnustusriidat, valtiolliset vihat,
kunnianhimoiset tyhjät unelmat himmentäneet puhtaan mielen
oikeudentuntoa, eikö tämä soinnuttaisi sielussa sointuja, jotka
voittaisivat kaikki petokiljunat, joita elämässä kuuluu taistelussa
leivästä, useammin kunniasta! Hän ajatteli, ja kysyi itseltään: kuinka
voi ihminen, joka lapsena on hurskas, tulla niin pahaksi tullessaan
vanhemmaksi? Kasvatusko, kouluko, tämä sivistyksen kiitetty kukka
meidät huonoiksi opettaa. Kenties? Mitä opettavat ensimäiset
oppikirjat? ajatteli hän. Ne opettavat, että Jumala on kostaja, joka
rankaisee isäin pahoista teoista lapsia kolmanteen ja neljänteen
polveen; ne opettavat, että sankareita ovat ne, jotka ovat
kiihottaneet kansoja kansoja vastaan ja rosvonneet maita ja
valtakuntia, että suuria miehiä ovat ne, joiden on onnistunut
saavuttaa kunniaa, jonka tyhjyyden kaikki käsittävät, mutta johon
kaikki pyrkivät; valtiomiehiä ne, jotka viekkaudella voittavat suuria,
ei korkeita, tarkotusperiä, joitten koko ansio voi olla omantunnon
puute, ja jotka aina voittavat taistelussa niitä vastaan, joilla on
semmoista! Ja että lapsemme saisivat oppia kaikkea tätä, tekevät
vanhemmat uhrauksia, kieltäytyvät, kärsivät ollessaan erossa
lapsista. Jollei mailma ollut hourujenhuone, niin ei tämä paikka ollut
viisain, missä koskaan oli ollut!

Nyt näki hän jälleen ainoan kirjotetun sanan koko kirkossa, ja

tavasi sen uudelleen; silloin alkoi muiston salaisista kätköistä kohota
esiin kuva, kuin valokuvaajan levystä, kun rautavihtrilli sen yli virtaa.
Hän oli näkevinään viimeisen jouluiltansa. Viimeisen? Ei, silloin oli
hän Frankfurtissa. Siis sen edellisen. Silloin oli hän ensi iltaa
morsiamensa kodissa. Nyt näki hän kodin, vanhan kirkkoherran,
appiukkonsa kodin; hän näki matalan salin, jossa oli valkea kaappi,
klaveeri, keltasirkut häkissä, balsamikukat akkunoissa, hyllyllä
hopeakannu ja piippuja, jotkut merenvahaa, toiset punasta savea, ja
tuolla talon tytär ripustaen omenia kuuseen. Talon tytär! Nyt iski kuin
salama hänen pimeyteensä, mutta kuin kaunis vaaraton leimahdus
syksyllä, kun istutaan kuistilla ja niitä katsellaan ilman jyrinän pelkoa.
Hän oli kihlautunut, nainut, hänellä oli vaimo, hänen vaimonsa, joka
taas sitoi hänet elämään, jota hän oli halveksinut ja vihannut. Mutta
missä oli hän? Hänen täytyi päästä hänen luokseen, nyt heti! Hänen
täytyi lentää, sillä muuten menehtyisi hän levottomuudesta.

Hän kiiruhti ulos kirkosta ja tapasi heti lääkärin, joka oli odotellut
nähdäkseen kirkossa käynnin vaikutukset. Herra von Bleichroden
tarttui lääkäriä olkapäihin, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi henki
kurkussa:

— Missä on vaimoni! Viekää minut heti hänen luokseen! Heti.

Missä on hän?

— Hän ja tyttärenne, — sanoi lääkäri tyynesti, — odottavat teitä

alhaalla kaupungissa.

— Tyttäreni? Minulla on tytär! — huudahti sairas purskahtaen

itkuun.

— Te olette tunteellinen, hra von Bleichroden, — sanoi lääkäri

hymyillen.
 — Niin, tohtori, sellaiseksi mahtanee tulla täällä!

— Tulkaa nyt pukeutumaan, — sanoi lääkäri tarttuen hänen

käsivarteensa; — puolen tunnin kuluttua olette omaistenne luona, ja
silloin löydätte myös itsenne!

Ja he katosivat suureen eteiseen.

*****

Herra von Bleichroden oli täysin uusiaikainen tyyppi. Ranskan

vallankumouksen pojanpojan poika, pyhän allianssin pojanpoika,
vuoden 1830 kumousten poika. Ruhjoutunut kuin olisi hän vuoroon
ajanut kumousten ja taantumusten kareille. Kun hän
kahdenkymmenen vanhana heräsi itsetietoiseen elämään ja suomut
putosivat hänen silmistään, niin että hän näki mihin valheverkkoon
hän oli kietoutunut, tunnustuskristillisyydestä vallanpalvelukseen
saakka, tuntui hänestä kuin olisi hän silloin vasta herännyt, tai kuin
olisi hän yksin viisaana ollut teljetty hulluinhuoneeseen. Ja kun hän
ei voinut keksiä muurissa ainoatakaan aukkoa, josta olisi päässyt
ulos tapaamatta pistintä edessä, tuli hän epätoivoiseksi, ja heittäytyi
pessimismin opiumikapakoihin ainakin huumatakseen tuskan, kun ei
parannuksesta ollut toivoa. Schopenhauer tuli hänen ystäväkseen,
myöhemmin löysi hän von Hartmannissa karkeimman totuuden
puhujan, minkä mailma on nähnyt.

Mutta yhteiskunta kutsui häntä ja tahtoi saada hänet

rekisteröidyksi johonkin. Herra von Bleichroden heittäytyi tieteen
helmaan ja valitsi sen, jolla oli vähimmän tekemistä nykyajan
suhteen: geologian, ja siitäkin sen haaran, joka käsittää menneen
ajan eläin- ja kasvimailmaa, paleontologian. Kun hän kysyi itseltään:
miksi hyödyksi ihmiskunnalle? voi hän vain vastata: hyödyksi
itselleni! Huumaukseksi. Hän ei koskaan voinut lukea sanomalehteä
tuntematta vimman kuin itävän hourupäisyyden nousevan, ja siksi
piti hän kaiken, joka muistutti nykyaikaa, itsestään erillään; ja hän
alkoi toivoa, että saisi kalliisti hankitussa typeryydessä elää
elämänsä, hitunen järkeä tallella. Niin meni hän naimisiin; hän ei
voinut välttää luonnon järkähtämätöntä lakia suvun jatkamiseen
nähden. Vaimossaan oli hän koittanut löytää kaikkea sitä
sydämellisyyttä, josta oli itse onnistunut pääsemään, ja tästä tuli
hänen vanha tunteellinen minänsä, josta hän iloitsi hiljaa
tarvitsematta lähteä varustuksistaan. Tämä oli hänen täydentäjänsä,
ja hän alkoi vähitellen tulla yhtenäiseksi, mutta hän tunsi myös, että
koko hänen tuleva elämänsä oli perustettu kahdelle kulmakivelle;
toinen oli hänen vaimonsa; jos tämä poistui, niin hän ja hänen
rakennuksensa sortuisi. Kun hän nyt parin kuukauden avioliiton
jälkeen temmattiin pois tämän luota, ei hän ollut enää itseään.
Hänestä tuntui kuin kaipaisi hän toista silmäänsä, toista keuhkoaan,
toista käsivarttaan, ja siksi voikin hän niin pian mennä hajalle, kun
isku tuli.

Nähdessään nyt tyttärensä tuntui hänessä uudelleen kohoavan

jotain, jota hän kutsui luonnonsielukseen, erotukseksi
yhteiskuntasielusta, jonka kasvatus muodostaa. Hän tunsi nyt, että
oli sidottu sukuun, ettei kuolisi, kun kerran kuolema tuli, vaan että
hänen sielunsa eläisi lapsessa; hän tunsi sanalla sanoen, että hänen
sielunsa oli kuolematon, vaikka hänen ruumiinsa tuhoutuisikin
taistelussa kemiallisten voimien kesken. Hän tunsi äkkiä täytyvänsä
elää ja toivoa. Vaikka hänet usein valtasi epätoivo, etenkin kun kuuli
kansalaistensa voiton sangen luonnollisessa hurmiossa kiittävän
voitosta muutamia olentoja, jotka vaunuistaan olivat kiikareilla
katselleet taistelukentälle; mutta silloin tuntui hänestä pessimisminsä
moitittavalta, ikäänkuin se huonolla esimerkillään estäsi uuden
syntymistä, ja hän tuli optimistiksi velvollisuudentunnosta. Mutta hän
ei uskaltanut palata kotimaahansa peläten taasen joutuvansa
toivottomuuteen, vaan pyysi eronsa, muutti pienen omaisuutensa
rahaksi ja asettui asumaan Sveitsiin.

*****

Oli kaunis, lempeä syysilta Veveyssä v. 1872. Ruokakello oli soinut

seitsemän aikaan pienessä täyshoitolassa ja suuren pöydän ääreen
kokoontuivat sen asukkaat, jotka olivat toisiinsa läheisesti
tutustuneet, niinkuin ihmisillä on tapana, kun he ovat
puolueettomalla alueella. Herra von Bleichrodenilla ja hänen
rouvallaan oli pöytätovereina tuo surullinen ranskalainen, jonka
olimme tavanneet hospitaalin kirkossa, muuan englantilainen, kaksi
venäläistä, saksalainen rouva, espanjalainen perhe ja kaksi
tyroolilaisnaista. Keskusteltiin tyynesti, rauhaisasti, melkein
tunteellisesti, väliin leikiten mitä polttavimmista kysymyksistä,
koskaan syttymättä tuleen.

— Että luonto voikaan olla niin luonnottoman kaunis kuin täällä,

sitä en koskaan olisi uskonut — sanoi herra von Bleichroden ja katsoi
hurmaantuneena ulos kuistin avoimista ovista.

— Luonto on kyllä muutenkin kaunis — sanoi saksalainen, mutta

minä luulen että meidän silmämme ovat olleet sairaat!

— Totta, — sanoi englantilainen, — mutta täällä onkin kauniimpaa

kuin missään muualla! Ettekö ole kuulleet mitenkä kävi raakalaisten,
alemannejako lienevät olleet vaiko unkarilaisia, kun he tulivat
Jamanin huipulle ja saivat nähdä Leman-järven? He luulivat taivaan
pudonneen maan päälle, ja säikähtyneinä vetäytyivät takasin.
 — Minä luulen, — sanoi toinen venäläisistä, — että puhdas,
valheeton ilma, jota täältä hengitämme, saattaa meistä kaiken
tuntumaan kauniilta, vaikkakaan en tahdo kieltää, että sama kaunis
luonto on estänyt ihmisiä sotkeumasta meidän ennakkoluuloihimme.
Mutta odottakaahan vain, kun pyhän allianssin perilliset ovat
kuolleet, ja kun korkeimmat puunlatvat ovat poikki, niin silloin
meidän yrttimme viheriöivät taasen täydessä auringon paisteessa.

— Teillä on oikein, — sanoi herra von Bleichroden, — mutta

meidän ei tarvitse katkasta latvoja, löytyy inhimillisempiä keinoja! Oli
kerran kirjailija, joka oli kirjoittanut keskinkertaisen kappaleen, jonka
menestys teatterissa riippui siitä, miten päähenkilön osa näyteltiin.
Hän meni etevimmän näyttelijän luo ja kysyi ottaisiko tämä
näytelläkseen sen. Tämä vastasi vältellen. Silloin unohtui kirjailija
sanomaan, että teatterin säännöt voivat pakottaa hänet ottamaan
osan. — Se on totta, vastasi tämä, — mutta minä voin koukkuilla! —
Me voimme myös koukkuillen päästä päävalheistamme! Englannissa
on se vain rahakysymys! Parlamentti alentaa määrärahoja — ja ne
menevät tiehensä! Se on laillisten reformien tietä! Eikö totta, herra
englantilainen?

— Täysin, — vastasi tämä. — Kuningattarellamme on oikeus lyödä

palloa, mutta politiikkaan ei hän saa sekaantua.

— Mutta sodat! Sodat! Lakkaavatko ne koskaan? — lausui

espanjalainen.

— Kun nainen saa äänioikeuden, niin poistetaan armeijat, — sanoi

herra von Bleischroden. — Eikö totta vaimoseni?

Rouva von Bleichroden nyykäytti myöntävästi päätään.

 — Sillä, — jatkoi herra von Bleichroden, — mikä äiti päästäisi
poikansa, mikä vaimo miehensä, mikä sisar veljensä näihin
teurastuksiin! Ja kun ei ketään ole, joka kiihottaisi ihmisiä toisiaan
vastaan, niin katoaa n.s. rotuviha. Ihminen on hyvä, mutta ihmiset
ovat pahoja, arveli ystävämme Jean Jaques ja hänellä oli oikein!
Miksi ovat ihmiset tässä kauniissa maassa rauhallisempia? Miksi
näyttävät he tyytyväisemmiltä kuin muualla? Siksi, ettei heillä aina
ole noita opastajia edessään, he tietävät itse määränneensä, kuka
heistä on ensimmäinen, heillä on ennen kaikkea niin vähän syytä
kadehtia ja loukkaantua. Ei juhlakulkueita, ei vahtiparaatia, ei
loistojuhlia, joissa heikko ihminen joutuu kiusauksiin ja kunnioittaa
sitä, mikä on koreata mutta valheellista! Sveitsi on pienoismalli,
jonka mukaan tulevaisuus rakennetaan!

— Herraseni on optimisti? — sanoi espanjalainen.

— Niin olen, — sanoi herra von Bleichroden, — entinen pessimisti!

— Luulette siis, — jatkoi espanjalainen, — että mikä käy päinsä

näin pienessä maassa kolmen miljoonan ihmisen ja kolmen kielen
kesken, käy päinsä myös koko suuressa Europassa?

Kun herra von Bleichroden epäröi, puuttui puheeseen toinen

tyrolilaisnaisista:

— Anteeksi, herra espanjalainen, — sanoi hän, — te epäilette sen

menestystä Europassa, jossa puhutaan kuutta tai seitsemää kieltä.
Yritys on liian rohkea, arvelette, kun on niin monta kansallisuutta!
Mutta jos nyt osotan teille maan, jossa on kaksikymmentä
kansallisuutta: kiinalaisia, japanilaisia, neekereitä, punanahkoja ja
kaikkia Europan kansallisuuksia sekasin samassa maassa: sehän olisi
tulevaisuuden valtakunta, joka on käsittävä koko maan pallon! No
niin, minä olen sen nähnyt, sillä olen ollut — Amerikassa.

— Hyvä, — sanoi englantilainen, — herra espanjalainen on

voitettu.

— Ja te, herra ranskalainen, — jatkoi tyrolitar. — Te surette

Elsass-Lothrinkia! Näen sen! Te pidätte kostosotaa välttämättömänä,
sillä te ette usko, että Elsass-Lothrinki voi kauan olla saksalainen.
Te luulette olevanne ratkasemattoman arvotuksen edessä!

Ranskalainen huokasi myöntäen.

— Mutta kun Europasta tulee, kuten herra von Bleichroden sanoo

Sveitsi, valtioliitto, silloin ei Elsass-Lothrinki ole ranskalainen eikä
saksalainen, vaan aivan yksinkertaisesti Elsass-Lothrinki! Onko
kysymys ratkaistu?

Ranskalainen kohotti kohteliaasti lasinsa ja kiitti kumartaen sekä

surumielisesti hymyillen.

— Te hymyilette, — sanoi rohkea tyttö, — me olemme hymyilleet

liian kauan, epätoivon hymyä, epäilyksen, älkäämme enää tehkö
sitä! Tehän näette täällä meidät kaikki, jotka tulemme Europan
useimmista maista! Maljan ja seinän välillä, kun ei irvistelijöitä ole
kuulemassa, silloin voimme puhua, mitä sydämemme ajattelee,
mutta kansankokouksissa, sanomalehdissä, kirjoissa, niissä olemme
arat, emme uskalla asettua naurun alaisiksi, ja seuraamme virtaa!
Mitä irvistely hyödyttää ajan pitkään? Irvistely on heikkouden ase!
Ollaan pelossaan sydämen puolesta! On ilkeätä nähdä sisälmyksensä
puodin ovessa, mutta nähdä toisen sisukset taistotantereella
musiikin soidessa ja saada kotona kukkia, se käy päinsä! Voltaire
irvisteli, koska hänkin oli arka sydämensä suhteen, mutta Rousseau
leikkasi itsensä elävänä auki, tempasi sydämen rintakehästä ja piti
sitä aurinkoa vasten kuten vanhat Azteekit uhratessaan, — oi! heillä
oli ajatusta hulluudessakin! — Ja kuka on luonut uudesti
ihmiskunnan, kuka sanoi meille, että olemme väärällä tiellä?
Rousseau! Geneve, tuolla, poltti hänen kirjansa, mutta uusi Geneve
on kohottanut Rousseaulle muistopatsaan. Mitä me ja kaikki
ajattelemme täällä yksityisesti, sitä ajattelevat kaikki yksityisesti!
Annettakoon meille vain vapaus sanoa se ääneensä!

Venäläiset kohottivat tummat teelasinsa ja huudahtivat, kielellään,

sanoja, jotka he yksin ymmärsivät. Englantilainen täytti lasinsa ja
aikoi pitää maljapuheen, kun palvelustyttö toi hänelle
sähkösanoman, jonka hän pisti huolellisesti taiteltuna taskuunsa, ja
vaipui ajatuksiin. Ateria lähestyi loppuaan ja ulkona hämärti. Herra
von Bleichroden istui hiljaa vaipuneena katsomaan ihmeen ihanaa
maisemaa. Vuoria valaisi vinosti auringon viimeinen punerrus, joka
teki ruusunvärisiksi viinitarhat ja kastanjalehdot Savojin rannalla;
alpit kimmelsivät kosteassa ilmassa ja tuntuivat olevan samaa
ilmaista ainetta kuin valo ja varjot, ne seisoivat kuin ruumiittomat,
korkeat luonnonolennot, tummina ja kaameina päivättömällä
puolellaan, uhkaavina, synkkinä kuiluineen, mutta päivässä olivat ne
valoisat, hymyilevät ja kesäisen iloiset! Hän ajatteli tyroolittaren
viimeisiä sanoja ja hänestä tuntui kuin olisi Mont Grammont ääretön
sydän kärki taivasta kohti, kuin koko ihmiskunnan höyryävä,
haavoitettu, arpinen, verta vuotava sydän, joka yhtenä suurena
uhrina kääntyi aurinkoa kohti antaakseen kaikki, parhaansa,
kalleimpansa, saadakseen kaikki.

Silloin halkasi himmeän, teräksensinisen iltataivaan valoviiru, ja

Savojin kapean rantaman yli kohosi suuri raketti; se kohosi korkealle,
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebooknice.com