(Ebook) Specification for tunnelling by The

British Tunnelling Society ISBN 9780727731579,

9780727734778, 9780727740564, 9780727741530,
0727731572, 0727734776, 0727740563, 0727741535
download
https://ebooknice.com/product/specification-for-
tunnelling-5427968

Explore and download more ebooks at ebooknice.com

Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.

(Ebook) Biota Grow 2C gather 2C cook by Loucas, Jason; Viles, James

ISBN 9781459699816, 9781743365571, 9781925268492, 1459699815,
1743365578, 1925268497

https://ebooknice.com/product/biota-grow-2c-gather-2c-cook-6661374

(Ebook) Matematik 5000+ Kurs 2c Lärobok by Lena Alfredsson, Hans

Heikne, Sanna Bodemyr ISBN 9789127456600, 9127456609

https://ebooknice.com/product/matematik-5000-kurs-2c-larobok-23848312

(Ebook) SAT II Success MATH 1C and 2C 2002 (Peterson's SAT II Success)

by Peterson's ISBN 9780768906677, 0768906679

https://ebooknice.com/product/sat-ii-success-
math-1c-and-2c-2002-peterson-s-sat-ii-success-1722018

(Ebook) Specification for Tunnelling by British Tunnelling Society,

Institution of Civil Engineers (Great Britain) ISBN 9780727734778,
0727734776

https://ebooknice.com/product/specification-for-tunnelling-2503490
(Ebook) Master SAT II Math 1c and 2c 4th ed (Arco Master the SAT
Subject Test: Math Levels 1 & 2) by Arco ISBN 9780768923049,
0768923042

https://ebooknice.com/product/master-sat-ii-math-1c-and-2c-4th-ed-
arco-master-the-sat-subject-test-math-levels-1-2-2326094

(Ebook) Cambridge IGCSE and O Level History Workbook 2C - Depth Study:

the United States, 1919-41 2nd Edition by Benjamin Harrison ISBN
9781398375147, 9781398375048, 1398375144, 1398375047

https://ebooknice.com/product/cambridge-igcse-and-o-level-history-
workbook-2c-depth-study-the-united-states-1919-41-2nd-edition-53538044

(Ebook) Civil Excavations and Tunnelling - A Practical Guide by Ratan

Tatiya ISBN 9780727761538, 0727761536

https://ebooknice.com/product/civil-excavations-and-tunnelling-a-
practical-guide-11022596

(Ebook) Civil excavations and tunnelling: a practical guide by Ratan

Tatiya ISBN 9780727733405, 9781628704990, 0727733400, 1628704993

https://ebooknice.com/product/civil-excavations-and-tunnelling-a-
practical-guide-4707708

(Ebook) Tunnelling. A Decade of Progress. GeoDelft 1995-2005 by Adam

Bezuijen, Haike van Lottum ISBN 9780415391337, 0415391334

https://ebooknice.com/product/tunnelling-a-decade-of-progress-
geodelft-1995-2005-4399408
 Handbook of Tunnel Fire Safety
Second edition

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.
 Handbook of
Tunnel Fire Safety
Second edition

Edited by
Alan Beard
Civil Engineering Section, School of the Built Environment,
Heriot-Watt University, Edinburgh, UK

Richard Carvel
BRE Centre for Fire Safety Engineering, University of Edinburgh, UK

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Published by ICE Publishing, 40 Marsh Wall, London E14 9TP.
Full details of ICE Publishing sales representatives and distributors can
be found at: www.icevirtuallibrary.com/info/printbooksales
First published 2005
Also available from ICE Publishing
Specification for Tunnelling, Third edition.
British Tunnelling Society. ISBN 978-0-7277-3477-8
ICE Manual of Health and Safety in Construction.
C. McAleenan. ISBN 978-0-7277-4056-4
Designers’ Guide to EN 1991-1-2, EN 1992-1-2, EN 1993-1-2 and
EN 1994-1-2.
T. Lennon. ISBN: 978-0-7277-3157-9
Associate Commissioning Editor: Victoria Thompson
Production Editor: Imran Mirza
Market Development Executive: Catherine de Gatacre
www.icevirtuallibrary.com
A catalogue record for this book is available from the British Library
ISBN: 978-0-7277-4153-0
# Thomas Telford Limited 2012
Preface, Introduction, Chapters 1, 2, 5, 7, 8, 11, 12, 18, 23, 29, 30
# the author(s). Contributions from Stuart Jagger to Chapter 10
# Crown Copyright.
ICE Publishing is a division of Thomas Telford Ltd, a wholly-owned
subsidiary of the Institution of Civil Engineers (ICE).
All rights, including translation, reserved. Except as permitted by the
Copyright, Designs and Patents Act 1988, no part of this publication
may be reproduced, stored in a retrieval system or transmitted in any
form or by any means, electronic, mechanical, photocopying or
otherwise, without the prior written permission of the Publisher, ICE
Publishing, 40 Marsh Wall, London E14 9TP.
This book is published on the understanding that the author is solely
responsible for the statements made and opinions expressed in it and
that its publication does not necessarily imply that such statements
and/or opinions are or reflect the views or opinions of the publishers.
Whilst every effort has been made to ensure that the statements made
and the opinions expressed in this publication provide a safe and
accurate guide, no liability or responsibility can be accepted in this
respect by the author or publishers.
Whilst every reasonable effort has been undertaken by the author and
the publisher to acknowledge copyright on material reproduced, if
there has been an oversight please contact the publisher and we will
endeavour to correct this upon a reprint.

Typeset by Academic þ Technical, Bristol

Index created by Indexing Specialists (UK) Ltd, Hove, East Sussex
Printed and bound by CPI Group (UK) Ltd, Croydon, CR0 4YY

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Contents Preface
Contributor’s list
xiii
xv
Introduction xvii

Part I: Real tunnel fires 1

01 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . A history of fire incidents in tunnels 3
Richard Carvel and Guy Marlair
1.1. Introduction 3
1.2. Fires in road tunnels 4
1.3. Fires in rail tunnels 6
1.4. Concluding comments 7
1.5. A history of tunnel-fire incidents 8
References 20

02 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tunnel fire investigation I: the Channel Tunnel fire,

18 November 1996 25
Martin Shipp
2.1. Introduction 25
2.2. The Channel Tunnel fire 25
2.3. The tunnel system 25
2.4. The fire safety system 26
2.5. The incident 27
2.6. The investigation 28
2.7. Method 29
2.8. Findings from the incident 31
2.9. Issues, problems and lessons for fire investigation 31
2.10. Discussion 33
2.11. Conclusions 33
Acknowledgements 34
Appendix 2A: The Channel Tunnel fires of 2006 and 2008 34
Appendix 2B: About the CTSA 34
References 35

03 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tunnel fire investigation II: the St. Gotthard Tunnel fire,

24 October 2001 37
Jean-Claude Martin, Olivier Delémont and Claude Calisti
3.1. Introduction 37
3.2. Incident summary 37
3.3. Aims of the investigation into the fire and explosion 38
3.4. Summary description of the incident zone 39
3.5. Chronology of the incident 44
3.6. Discussion of the chronology 45
3.7. The origin of the fire 45
3.8. Cause of fire 48
3.9. Propagation of the fire across HGV 1 and HGV 2 54
3.10. Spread of the fire to HGVs 3 to 7 55
3.11. Thermal degradation of the vehicles beyond HGV 7 56
3.12. General discussion 56
3.13. Conclusions 57
Appendix 3A: Important factors relating to the investigation
of a fire in a road tunnel 57

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 04 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tunnel fire investigation III: the Burnley Tunnel fire,
23 March 2007 59
Arnold Dix
4.1. Introduction 59
4.2. Fire-fighting systems 59
4.3. Smoke and thermal detection 60
4.4. Communications 60
4.5. Signs 61
4.6. Access and egress 62
4.7. The incident 62
4.8. Discussion 63
4.9. Conclusion 64
Reference 64

Part II: Prevention and protection 65

05 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Prevention and protection: overview 67
Alan Beard, with additional material by Paul Scott
5.1. Introduction 67
5.2. Risk as a systemic product 67
5.3. Incompleteness of assessment: allow for the
unanticipated 69
5.4. The system changes 70
5.5. Prevention and protection as basic concepts 71
5.6. Context and causation 72
5.7. Prevention and protection in tunnels 73
5.8. Fire Safety Management 76
5.9. Fire prevention 76
5.10. Fire protection 78
5.11. Summary 83
Appendix 5A: Thoughts on avoiding major tunnel fires 83
References 86
06 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Fire detection systems 89
Sandro Maciocia, updated by Arnd Rogner
6.1. Introduction 89
6.2. Problems in detecting fires 89
6.3. Performance requirements for fire detection systems 94
6.4. Different approaches to alerting tunnel users 97
6.5. Currently available tunnel fire detectors 97
6.6. Future trends and emerging new technologies 102
6.7. Conclusions 106
References 106
07 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Passive fire protection in concrete tunnels 109
Richard Carvel and Kees Both
7.1. Introduction 109
7.2. Types of tunnel 110
7.3. The behaviour of concrete subject to fire 110
7.4. Passive fire protection 115
7.5. Requirements 116
7.6. Secondary tunnel-lining systems 118
7.7. Tunnel cladding and panelling systems 119
7.8. Concrete additives 121

vi

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 7.9. Other passive fire protection systems 123
7.10. Active fire protection 123
7.11. Concluding comments 123
References 123
08 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Water-based fire-suppression systems for tunnels 127
Yajue Wu and Richard Carvel
8.1. Introduction 127
8.2. The principles of fire sprinklers 130
8.3. The dynamics of fire suppression by water sprays 133
8.4. The principle of water-based fire protection for tunnels 135
8.5. Large-scale trials 137
8.6. Evaluation of fixed fire-fighting systems for tunnels 146
8.7. Questions remaining 147
8.8. Outlook 148
References 149
09 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tunnel ventilation: state of the art 153
Art Bendelius
9.1. Introduction 153
9.2. Types of ventilation systems 154
9.3. Mechanical ventilation 157
9.4. Ventilation system components 163
9.5. Facilities 165
9.6. Technology 165
References 171
Further reading 174
10 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The use of tunnel ventilation for fire safety 177
George Grant, updated by Stuart Jagger
10.1. Introduction 177
10.2. Modes of operation of tunnel ventilation systems
during a fire 178
10.3. Influence of ventilation on tunnel fire characteristics 189
10.4. Modelling tunnel flows 199
10.5. Conclusions 209
References 210
11 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The influence of tunnel ventilation on fire behaviour 217
Richard Carvel and Alan Beard
11.1. Introduction 217
11.2. Basic fire science 217
11.3. Definitions 219
11.4. Methodology 220
11.5. A note on naturally ventilated tunnel fires 221
11.6. Results for HGV fires 222
11.7. Further observations on the growth rate of HGV fires:
aggregated data 227
11.8. Results for pool fires 228
11.9. Results for car fires 231
11.10. Discussion 232
11.11. Conclusions 234
Acknowledgements 234
References 234

vii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Part III: Tunnel fire dynamics 237
12 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . A history of experimental tunnel fires 239
Richard Carvel and Guy Marlair
12.1. Introduction 239
12.2. Fire experiments to gain an understanding of fire
phenomena 239
12.3. Fire experiments to evaluate sprinkler performance 250
12.4. Fire experiments to test or commission tunnel
installations 250
12.5. Fire experiments to investigate detector performance 251
12.6. Experimental testing on a smaller scale 254
12.7. Laboratory-scale experiments 260
12.8. Non-tunnel fire experiments 263
12.9. Concluding comments 264
References 266
13 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Fire dynamics in tunnels 273
Haukur Ingason
Nomenclature 273
13.1. Introduction 274
13.2. Tunnel fires and open fires 275
13.3. Tunnel fires and compartment fires 275
13.4. Fuel control and ventilation control 280
13.5. Stratification of smoke in tunnels 283
13.6. Average flow conditions in longitudinal flow 287
13.7. Determination of heat-release rates in tunnel fires 294
13.8. Influence of ventilation on the heat-release rate 295
13.9. Flame length 296
13.10. Large fires in tunnels with longitudinal flow 299
13.11. Fire spread in tunnels 301
References 304
14 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Heat release rates in tunnel fires: a summary 309
Haukur Ingason and Anders Lönnermark
14.1. Introduction 309
14.2. Overview of HRR data 310
14.3. Conclusions 323
References 325
15 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . CFD modelling of tunnel fires 329
Norman Rhodes
Nomenclature 329
15.1. Introduction 329
15.2. Mathematical overview 330
15.3. Physical phenomena in tunnel-fire situations 333
15.4. Application of CFD techniques to tunnel fires 334
15.5. Validation and verification 337
15.6. Case study: the Memorial Tunnel experiments 337
15.7. Concluding remarks 344
References 344
16 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Control volume modelling of tunnel fires 347
David Charters
16.1. Introduction 347

viii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 16.2. Limitations 347
16.3. Application of control volume modelling to tunnel fires 347
16.4. Application of control volume models in tunnel fire safety 352
16.5. Summary 361
References 361
17 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . One-dimensional and multi-scale modelling of tunnel
ventilation and fires 365
Francesco Colella, Vittorio Verda, Romano Borchiellini
and Guillermo Rein
17.1. Introduction 365
17.2. One-dimensional models 366
17.3. Multi-scale models 376
References 387
18 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Non-deterministic modelling and tunnel fires 391
Alan Beard
18.1. Introduction 391
18.2. Probabilistic models 391
18.3. Statistical models 391
18.4. Logic trees 392
18.5. Points schemes 393
18.6. Caveats in general 395
18.7. Concluding comment 395
References 395

Part IV: Fire safety management and human

factors 397
19 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Human behaviour during tunnel fires 399
Jim Shields
19.1. Introduction 399
19.2. Some recent tunnel fires 399
19.3. Towards understanding human behaviour in tunnel fires 406
19.4. Responding to a developing emergency 415
19.5. Recent developments 416
19.6. Concluding remarks 417
References 418
20 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Egress behaviour during road tunnel fires 421
Alain Noizet
20.1. Introduction 421
20.2. Scientific literature about tunnel egress behaviours 421
20.3. Understanding the determinants of human behaviour 423
20.4. Accounting for the specifics of road tunnel fires 428
20.5. A generic model for egress behaviour in tunnel fires 430
20.6. Conclusion: taking action to optimise egress
behaviours in road tunnel fires 435
References 436
21 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Recommended behaviour for road tunnel users 439
Michel Egger
21.1. Introduction 439
21.2. Safety and risks in road traffic 440
21.3. Objectives for safety in road tunnels 441

ix

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 21.4. Road users as a factor influencing safety in road tunnels 442
21.5. Proposed measures for road users 446
21.6. Conclusions and outlook 449
References 449
22 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Transport of hazardous goods 451
Benjamin Truchot, Philippe Cassini and Hermann Knoflacher
22.1. Introduction 451
22.2. Road tunnel classification 451
22.3. Roads tunnel hazard quantification 461
22.4. Rail transport and road/rail inter-modality 476
22.5. Conclusions 481
References 481
23 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . A systemic approach to tunnel fire safety management 485
Jaime Santos-Reyes and Alan Beard
23.1. Introduction 485
23.2. A tunnel fire safety management system model (TFSMS) 486
23.3. Structural organisation of the TFSMS 487
23.4. Communication and control in the TFSMS 493
23.5. Fire safety performance 497
23.6. Fire safety plans 498
23.7. Fire risk indices 499
23.8. The maximum risk acceptable (MRA), the acceptable
range of fire risk and the viability 500
23.9. Conclusion 501
Appendix 23A: Examples of systems 1–5 501
Appendix 23B: The four organisational principles 503
Appendix 23C: Control and communication paradigms 504
References 506
24 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Road tunnel operation during a fire emergency 509
John Gillard
24.1. General introduction 509
24.2. The stakeholders in tunnel safety 510
24.3. The factors that influence tunnel operational safety 510
24.4. The nature of incidents 514
24.5. Liaison between the tunnel operator and emergency
services 515
24.6. Incident response 517
24.7. Decisions and actions 518
25 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tunnel fire safety and the law 525
Arnold Dix
25.1. Introduction 525
25.2. Legal investigations follow incidents 525
25.3. Legal investigations scrutinise past decisions 532
25.4. Conclusions 536
References 537

Part V: Emergency procedures 539

26 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Emergency procedures in road tunnels 541
David Burns, updated by Michael Neilsen
26.1. Introduction 541
26.2. Managing safety in tunnels 541

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 26.3. Tunnel design 542
26.4. Tunnel management 544
26.5. Emergency response 545
26.6. Integration of design and management with
emergency response 551
26.7. Conclusions 553
References 554
27 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Emergency procedures in rail tunnels 555
John Olesen, updated by Graham Gash
27.1. Introduction 555
27.2. Standard operational procedures 555
27.3. Contingency planning 561
27.4. Considerations 569
27.5. Conclusion 577
27.6. A detailed example: emergency procedures in the
Great Belt Tunnel, Denmark 578
28 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Fire and rescue operations in tunnel fires: a discussion
of some practical issues 589
Anders Bergqvist, Håkan Frantzich, Kjell Hasselrot and
Haukur Ingason
28.1. Introduction 589
28.2. Reference assumptions 589
28.3. An accident has occurred and rescue work is in progress 590
28.4. Breathing apparatus operations in complicated
environments 592
28.5. Extinguishing extensive fires in tunnels 595
28.6. The rescue work continues 595
28.7. The main problems in dealing with a fire and rescue
situation in a tunnel and proposals for dealing with them 597
28.8. Proposed model for tackling fires in single-bore tunnels 609
28.9. Conclusions 611
References 612

Part VI: Tunnel fire safety decision-making 613

29 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Problems with using models for fire safety 615
Alan Beard
29.1. Introduction 615
29.2. Models and the real world 616
29.3. Kinds of theoretical models 618
29.4. Models as part of tunnel fire safety decision-making 621
29.5. Illustrative case 622
29.6. The potential of a specific model in tunnel fire safety
decision-making 627
29.7. An acceptable ‘methodology of use’ 628
29.8. A ‘knowledgeable user’ 628
29.9. Evacuation modelling 629
29.10. Conclusion 630
References 631
30 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Decision-making and risk assessment 635
Alan Beard
30.1. Introduction 635

xi

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 30.2. Prescriptive and risk-based approaches 635
30.3. Approach to design 636
30.4. Lack of independence and assessment of risk 638
30.5. Acceptability of risk 638
30.6. Cost–benefit analysis (CBA) 641
30.7. ‘Cost-effectiveness’ approaches 642
30.8. Methodology for tunnel fire safety decision-making 642
References 646

Part VII: Specific topics 649

31 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The UPTUN project: a brief summary 651
Kees Both
31.1. Introduction 651
31.2. UPTUN objectives and work programme 652
31.3. WP 1: Prevention, detection and monitoring 653
31.4. WP 2: Fire development and mitigation measures 654
31.5. WP 3: Human response 656
31.6. WP 4: Fire effect and tunnel performance: system
structural response 657
31.7. WP 5: Evaluation of safety levels and upgrading of
existing tunnels 658
31.8. WP 6: Full-scale experimental proof – demonstration 659
31.9. WP 7: Promotion, dissemination, education/training
and socio-economic impact 660
31.10. Conclusions 661
31.11. Recommendations for further research 661
Acknowledgements 661
32 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The River Tyne road tunnels and fixed fire suppression 663
Peter Hedley
32.1. Introduction 663
32.2. Organising the change to the system 663
32.3. Deciding on a new system 665
32.4. Comparison of a FFSS with an in-house First-Response
approach 666
32.5. The FFSS selected 667
32.6. The safety culture underpinning the operating
philosophy 667
32.7. Use of the FFSS and ventilation at the same time 668
32.8. The positive return to society 669
32.9. Observations on decisions regarding the New Tyne
Crossing 669
References 670
33 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hydrogen-powered cars and tunnel safety 671
Yajue Wu
33.1. Introduction 671
33.2. Fuel release scenarios and fuel release rate 671
33.3. The hazards of hydrogen release in tunnels 672
33.4. Mitigation measures 673
33.5. Outlook 674
References 675

Index 677

xii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Preface It is several years since the first edition of The Handbook of Tunnel
Fire Safety appeared in 2005, which followed a series of very serious
fires in tunnels. Since then, much has taken place. Firstly, there has
been research under the aegis of various programmes, such as
UPTUN and SAFE-T. Secondly, there have been more very serious
fires in both road and rail tunnels. The fact that such fires continue
to take place means that there is no room for complacency. Tunnel
construction worldwide has continued at a fast pace in recent years,
in both urban (e.g. the Shanghai metro) and non-urban (e.g. the
Gotthard Base Tunnel) settings. Rapid changes, both in the
technology and methods directly associated with tunnels and in
society in general, mean that research and learning from the
experience of others becomes ever more important. In addition,
every tunnel is unique, and there is no ‘one size fits all’ solution.
Alongside this there is a concern within society about tunnel safety
and fire safety in particular. This Handbook is for all those
involved, from fire brigade personnel, who are at the sharp end
when a tunnel fire occurs, to tunnel designers, operators and
regulators, as well as researchers. It is intended that a central theme
runs through the book: the need to see fire risk as a product of the
working of a system. Therefore, considerations regarding emergency
planning and design against fire need to be brought in at the
beginning of the design stage; the philosophy of regarding fire safety
measures as a ‘bolt-on’ after a design has largely been completed is
now totally unacceptable, especially given the ever longer and more
complex tunnels being built or planned.
Within this context, it is hoped that this text will provide a bridge
between tunnel fire research and those who need to know the basic
results, techniques and current thinking in relation to tunnel fire
safety. It is also a vehicle for the transmission of experience gained
from real-world tunnels. The Handbook covers a wide spectrum,
and the chapters are written by international experts in various
fields. Much remains to be done, however. For example, while we
know more than we did about human behaviour during tunnel fire
incidents, there is still a long way to go. In addition, the
prevention of fires in tunnels, as opposed to trying to provide
protection once a fire has broken out, requires much more
consideration. The issue of which fire protection measures to
adopt has come to the fore in recent years, and this is reflected in
these pages. A key question is ‘What is most appropriate?’ rather
than, necessarily, ‘What is the newest?’. Furthermore, the general
move towards performance-based decision-making implies the use
of models, and this is problematic, as it relates to the question of
what is ‘acceptable risk’ in relation to tunnel fires. Much
consideration and debate needs to take place in this area, including
all those involved and affected. This Handbook is intended to
represent the broad sweep of knowledge available at the present
time, and it is hoped that it will become a valuable resource for all
those concerned with tunnel fire safety.
Alan Beard
Richard Carvel

xiii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.
 Contributor’s Alan Beard is Honorary Research Fellow at the Civil Engineering
Section, School of the Built Environment, Heriot-Watt University,
list Edinburgh. His research is in modelling – including deterministic
and probabilistic – and qualitative research, especially applying the
concepts of systems to safety management. He was commissioned
by the European Parliament to conduct a study on tunnel safety
risk assessment and make recommendations for future policy in
the European Union (published 2008) and was presented with a
‘Life-time Achievement Award’ in 2010. His work includes helping
to develop a framework for the acceptable use of theoretical
models in fire safety decision-making.
Richard Carvel is Research Fellow and Assistant Director of the
BRE Centre for Fire Safety Engineering at the University of
Edinburgh. He has a background in Chemistry and Physics and
has worked in the field of tunnel fire phenomena since 1998. He
has been involved in post-graduate research at several
institutions, including Heriot-Watt University where he completed
his PhD on Fire Size in Tunnels in 2004, and has worked for
International Fire Investigators and Consultants (IFIC). He
currently provides fire safety engineering consultancy services to a
number of companies and tunnel operators, primarily on tunnel
fire safety.

A. Bendelius A & G Consultants, Inc., USA

A. Bergqvist Stockholm Fire Brigade, Sweden
R. Borchiellini Dipartimento di Energetica, Politecnico di
Torino, Italy
K. Both Efectis Nederland BV, The Netherlands
D. Burns Formerly of Merseyside Fire Brigade, UK
C. Calisti Formerly Technical Consultant, Police force of
Paris and expert to the French Courts of Appeal
P. Cassini Institut National de l’Environnement Industriel
et des Risques (INERIS), Verneuil-en-Halatte,
France
D. Charters BRE Global, Watford, UK
F. Colella Dipartimento di Energetica, Politecnico di
Torino, Italy; BRE Centre for Fire Safety
Engineering, University of Edinburgh, UK
O. Delémont Institut de Police Scientifique (IPS), Ecole des
Sciences Criminelles (ESC), University of
Lausanne
A. Dix University of Western Sydney, Australia
M. Egger Conference of European Directors of Roads,
Paris, France
H. Frantzich Lund University, Sweden
G. Gash Kent Fire Brigade, Kent Fire and Rescue
Service, UK
J. Gillard Formerly of Mersey Tunnels, UK
G. Grant Optimal Energies Ltd, UK
K. Hasselrot BBm Fire Consulting, Stockholm, Sweden
P. Hedley Tyne Tunnels, Wallsend, UK

xv

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 H. Ingason SP Technical Research Institute of Sweden,
Borås, Sweden
S. Jagger Health and Safety Laboratory, Buxton, UK
H. Knoflacher Technical University of Vienna, Austria
A. Lönnermark SP Technical Research Institute of Sweden,
Borås, Sweden
S. Maciocia Formerly of Securiton AG, Switzerland
G. Marlair Institut National de l’Environnement Industriel
et des Risques (INERIS), France
J.-C. Martin Formerly of the Institut de Police Scientifique
(IPS), Ecole des Sciences Criminelles (ESC),
University of Lausanne
M. Nielsen Formerly of Tyne & Wear Fire Brigade, UK
A. Noizet SONOVISION Ligeron, Saint Aubin, France
J. Olesen Slagelse Fire Brigade, Denmark
G. Rein School of Engineering, University of Edinburgh,
UK
N. Rhodes Hatch Mott MacDonald, New York, NY, USA
A. Rogner Metaphysics SA, Switzerland
J. Santos-Reyes SARACS Research Group, SEPI-ESIME,
Instituto Politecnico Nacional, Mexico City,
Mexico
P. Scott FERMI Ltd, UK
J. Shields University of Ulster, UK
M. Shipp Fire Safety Group, Building Research
Establishment, UK
B. Truchot Institut National de l’Environnement Industriel
et des Risques (INERIS), Verneuil-en-Halatte,
France
V. Verda Dipartimento di Energetica, Politecnico di
Torino, Italy
Y. Wu Department of Chemical and Process
Engineering, Sheffield University, UK

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Introduction The general shift from prescriptive to performance-based decision-
making implies the use of models, both experimental and
theoretical, and risk assessment. Risk assessment may be
qualitative or quantitative, deterministic or non-deterministic; or a
mixture of these elements. While, in principle, this shift has
advantages, there are many problems as well (Beard and Cope,
2008). As a general rule, the conditions do not yet exist for reliable
and acceptable use of complex computer-based models as part of
tunnel fire safety decision-making, and these conditions need to be
created (see the Chapter 29). Given the degree of flexibility
possible in the application of models, and the uncertainty in the
conceptual and numerical assumptions of models, it may be quite
possible to present an option desired (for whatever reasons) by a
client as justifiable, whether using a probabilistic or deterministic
model, or a mixture of both. Some countries, most notably Japan,
do not use risk assessment (i.e. quantitative risk assessment at
least) other than in relatively rare cases.
Prescriptive requirements represent a rich seam of knowledge and
experience. There are good reasons why it is sensible to move to a
system that includes risk assessment. However, it would be wise
not to throw prescriptive regulations overboard en masse. Indeed,
an element, perhaps a large element, of prescriptive regulation
should be retained in a system of design and regulation. The
question becomes: what is a ‘healthy mixture’ of prescriptive
requirements, qualitative risk assessment and quantitative risk
assessment?
If risk assessment is to be justifiably employed as part of tunnel
fire safety decision-making, then a sound knowledge base needs to
be created, and this needs to be continually updated because
systems change. Research, and the translation of research results
into practice, become essential, and experience gained in one
quarter needs to be shared. This is where the present Handbook
comes in. While a lot has been done over the last few years to add
to the knowledge base, there are many questions and issues
remaining, and new questions and issues will emerge as time
passes. While a significant amount of research has been conducted
in recent years, only a relatively small amount has been published
in the standard literature and subjected to peer review and critical
comment by others. While peer review certainly has problems, it is
important for research to be subjected to critical comment.
Furthermore, much research and testing is carried out but results
are kept confidential, for commercial or other reasons, or only
selected results may be released. In addition, the basis of decisions
may not be made public. Such secrecy is not acceptable in relation
to public safety decision-making.
Questions and issues are raised throughout the chapters of this
book. Some basic issues, in no particular order of importance,
which exist in relation to tunnel fire safety are given below; there is
no doubt that there are many others.
g Fire risk in tunnels is a result of the working of a system
involving design, operation, emergency response and tunnel
use. That is, fire risk is a systemic product. Furthermore, this

xvii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 ‘tunnel system’ involves both ‘designed parts’ and
‘non-designed parts’ (e.g. traffic volume or the individual
behaviour of users). The designed parts need to take account
of the non-designed parts as much as possible.
g Tunnels are becoming ever larger and more complex. How do
we deal with this?
g The system changes – the tunnel system that exists at the time
of opening will be different from the tunnel system that exists
a few years later.
g What is to be regarded as acceptable for fire risk with regard
to: (1) fatality/injury, (2) property loss and (3) disruption of
operation? This applies to both new and existing tunnels.
g What is to be an acceptable methodology for tunnel fire safety
decision-making?
g Risk assessment needs to be carried out in as ‘independent’
a way as possible.
g Given the need for a ‘healthy mixture’ of prescriptive and non-
prescriptive elements in decision-making, a framework needs
to be created within which both deterministic and non-
deterministic models may play a part. A synthesis of
deterministic and non-deterministic elements needs to be
achieved.
g Both large- and full-scale experimental tests, as well as
small-scale experimental tests, are needed. Tests are needed
that simulate, as far as possible, real tunnel incidents, such as
collisions. Tests using real vehicles and real (different) cargoes,
not just mock-ups, are also required, as are tests on modern
vehicles.
g Experimental tests need to be replicated, because of the
variability in the results obtained using ostensibly ‘identical’
tests.
g With regard to operator response, (a) to what extent is
automation feasible or desirable, and (b) to what extent can
decision-making during an emergency be simplified and yet
still be suitable to cope effectively with different emergency
situations, in increasingly complex tunnel systems?
g While more is now known about the dynamics of tunnel fires,
much more still needs to be known. For example, more
knowledge is needed about the conditions for flame
impingement, factors affecting flame length, the effect of
ventilation on fires, and the production of smoke and toxic
gases.
g With regard to fire suppression, what kinds of system are
appropriate, and how do such systems interact with
ventilation?
g How is real human behaviour (both users and operational/
emergency staff ) to be taken into account in tunnel-fire
emergencies? While more is now known about this, there is
still a very long way to go.
g Is a reliance on computers for the operation of tunnel
safety-related equipment introducing a new vulnerability?
g How can we learn as much as possible from real events, near
misses, etc.? There needs to be an openness about reporting on
such matters, without repercussions.

xviii

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 The research needed is implied by the issues raised above. More
specifically, to pinpoint a very few, some key research questions
that need to be answered are as follows.
g What are effective ways of preventing fires occurring in
tunnels?
g What are the factors affecting tunnel-fire size and spread?
g What are the characteristics of different tunnel-fire suppression
systems?
g How do human beings behave in tunnel-fire emergencies –
both users and tunnel staff and fire brigade personnel? The
behaviour of the elderly, the young and the disabled, as well as
‘average’ people, needs to be understood.
g What are effective evacuation systems?
g To what extent should the emergency response be ‘automated’?
g How can the flexibility and uncertainty inherent in the models
used as part of fire safety decision-making be dealt with?
These matters are addressed to some degree in this Handbook, as
are other issues and the required research areas implied in the
associated chapters (e.g. Chapter 25). International collaboration
in research has played an important role in the past, and may be
expected to continue to do so. There needs to be a continuing
strategy for tunnel-fire research, involving both international
collaboration and effort by individual countries. Furthermore,
there needs to be an openness about research results and
decision-making. However it is done, these issues and the
associated implied research areas need to be effectively addressed
for the benefit of all countries and their citizens.

REFERENCE
Beard AN and Cope D (2008) Assessment of the Safety of Tunnels.
Prepared for the European Parliament, and available on their
website under the rubric of Science and Technology Options
Assessment (STOA).

Alan Beard
Civil Engineering Section, School of the Built Environment, Heriot-Watt
University, Edinburgh, UK

xix

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

 Handbook of Tunnel Fire Safety, 2nd edition
ISBN: 978-0-7277-4153-0

ICE Publishing: All rights reserved

doi: 10.1680/htfs.41530.003

Chapter 1
A history of fire incidents in tunnels
Richard Carvel
BRE Centre for Fire Safety Engineering, University of Edinburgh, UK
Guy Marlair
Institut National de l’Environnement Industriel et des Risques (INERIS), France

1.1. Introduction
According to French (Perard, 1996), German (Baubehörde Highways Department, 1992),
Swiss (Ruckstuhl, 1990) and Italian (Arditi, 2003) statistics, accidents seem to occur less
frequently in road tunnels than on the open road. This is possibly because tunnels are a more
‘controlled’ environment than the open road; there are generally no complications caused by
weather, there are fewer junctions and no sharp bends, and drivers tend to be more attentive
when driving in tunnels. However, there is no doubt that the consequences of a fire in a tunnel
can be far more serious than the consequences of a fire in the open air. According to the
French statistics, there will only be one or two car fires (per kilometre of tunnel) for every
hundred million cars that pass through the tunnel. Similarly, out of every hundred million
heavy goods vehicles (HGVs) passing through a tunnel, there will be about eight fires (per kilo-
metre of tunnel), only one of which will be serious enough to cause any damage to the tunnel
itself. On the basis of the statistics, it has been estimated that there will be between one and
three very serious fires (i.e. involving multiple vehicles and fatalities) out of every thousand
million HGVs (per kilometre of tunnel).

The chance of a serious accidental fire may sound vanishingly small from these statistics, but
when one considers that many road tunnels have very high traffic densities (e.g. about
37 million vehicles per year travelled through the Elb Tunnel in Germany in the mid-1990s
(Baubehörde Highways Department, 1992)), there are over 15 000 operational road, rail and
underground railway/metro tunnels in Europe alone, and that some of these tunnels are many
kilometres long, the chance of a serious fire incident in a tunnel may be greater than is
commonly thought. Indeed, significant and fatal accidental fires in tunnels seem to occur on an
annual basis.

This is a serious problem, and has the potential to become much worse in the future as more
and longer tunnels are constructed and as traffic densities increase. Several of the chapters in
this Handbook deal directly with issues relating to the fire safety of tunnels in the future, but
this chapter looks to the past to see what can be learned from the fire incidents that
have already happened in tunnels. First, a small number of case studies is discussed, and this
is followed by a list of serious and significant fire incidents in tunnels. As the issues involved
in road-tunnel fires and rail-tunnel fires are significantly different, these are considered
separately.

Copyright © ICE Publishing, all rights reserved.

Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
nuotteihin. Meidän laulukirjastomme kaipaa välttämättömästi
raitistamista, sillä samat juomalaulut ovat kukoistaneet liian kauan ja
hengellistäkin musiikkia varten näyttämön takana aion ostaa
muutamia suurempia kuorokokoelmia. Noin 30 markkaa menee
Mendelsohnin Kesäyönunelman musiikkiin taikka, jos
orkesterinuotitkin ovat painetut, saman verran lisää."

"Kirje Augustalta Sinulle oli minua täällä vastassa. Hän sanoo että
minua on tylysti (styfmoderligt) kohdeltu uudessa rakennuksessa.
[123] Enhän saa sellaista kohtelua hänen kodissaan ja vielä
vähemmän hänen sydämessään, ovathan silloin seinät ja huonekalut
pikkuasioita. Kuinpa hän vain saisi olla terveempi. Mutta hän on
varmaankin sairaampi kuin hän sanoo ja se on pahin asia.[124]
Olemmehan olleet onnellisia, kun olemme saaneet elää sen
tulikaupungin polttopisteessä, jossa kansakunnan elämä on syntynyt,
mutta olemme myöskin palaneet ennen aikaamme tässä
prosessissa." —

Seuraavista kirjeistä näkyy, että Kaarlo oli yleensä erittäin

tyytyväinen Reichenhallissaoloonsa:

"Täällä on ollut ihana ilma — liian kuuma, moni valittaa, mutta

minua se ei vaivaa. Ympäristö on todella suurenmoinen ja vaihteleva.
Ainoastaan [ruotsalainen] nurkkaisänmaallisuus voi asettaa
Jemtlannin vuoret tämän rinnalle. Ja sitten upea, rikas kasvullisuus,
niin moninainen ja voimakas. Tuoksu, joka keskipäivänhelteessä
lähtee männyistä ja kukista alppien päiväpuolella, on huumaava. On
kuin makaisi luontoemon rinnoilla terveyttä imien. Yksi paha puoli on
kuitenkin olemassa ja sangen ikävää laatua, kaikki on kallista, ja
kaikki on maksettava. Ei askeltakaan voi ottaa ilman ettei juomaraha
tule kysymykseen. Kesäaikana koko Reichenhall on yksi ainoa
ravintola siihen kuuluvine 'Lohndienereineen', 'Lohnkutschereineen'
ja 'Lohnführereineen'. Kävelyretket houkuttelevat, mutta jos opas on
mukaanotettava, niin rahanmeno vähentää nautinnon. Mutta kaikki
kaikessa, kun ajattelen miten minua paleli Gausdalissa ja Mörsilissä
ja kuinka toisin on täällä, niin kiitän onneani ja — Augustaa, joka
neuvoi minua matkustamaan eteläänpäin. Ja sitte on täällä luettavaa
ja musiikkia — kaksi tärkeää asiaa, kun on paha sää. Se on, ei tuota,
musiikkia, jonka hankkii itselleen rämisevän pianon avulla, vaan
semmoista, jota toiset tarjoavat kuultavaksi — mikä tekee melkoisen
eron hupiin nähden. Lainakirjastokin on hyvin varustettu
ranskalaisella ja saksalaisella kirjallisuudella, puhumatta 60
sanomalehdestä lukuhuoneessa. Parannusmaksu (kurtaxan) ei ole
kovin kallis — 15 markkaa kaikkiaan, se on tuskin enemmän kuin
Lappeenrannassa taikka Hangossa. Osotteeni on 'Villa
Sonntagshorn'."

"En ole tehnyt paljon tuttavuuksia. Muuten on täällä kansaa

kaikilta ilmansuunnilta. Kumma kyllä vähän englantilaisia, mutta
paljon slaavilaisia aineksia, tshekkiläisiä, venäläisiä, puolalaisia, sekä
myöskin unkarilaisia ja rumanilaisia. — Tein juurikään kahden päivän
retken korkeammille vuoriseuduille. Opas maksoi 10 markkaa. No,
sen tiesin edeltäpäin. Mutta ajatteles, kun minulta alppimajassa
illallisesta, yösijasta ja aamukahvista vaadittiin — 20 markkaa. Ei
muuta kuin maksaa ja näyttää tyytyväiseltä. Kotona istuminen ja
käveleminen hiekkakäytävillä tulee kuitenkin ykstoikkoiseksi, kun
alppiluonto ympärillä houkuttelee. En uskalla sentään retkeillä ilman
opasta, minua kun niin helposti pyörryttää."

Näyttää siltä kuin Kaarlon mieltymys maahan ja oloihin olisi saanut

hänet tavallista hartaammaksi kirjeenvaihtajaksi. Toisia
mieltäkiinnittävämpi on seuraava kirje heinäkuun lopulta, jonka
otamme lyhentämättä:

"Armahani! Ei vielä koskaan ole kylpyaika rientänyt niin nopeasti

kuin tämä. Mutta täkäläiset seudut tasanko- ja alppiluonnon, Saksan
ja Itävallan, rajalla tarjoavatkin tavattoman rikasta vaihtelua.
Mieltäkiinnittävimmät 'havaintoni' näinä viimeisinä kahtena viikkona
ovat kuitenkin, omituista kyllä, olleet — taiteellista laatua."

"Toinen oli Mozartin satavuotisjuhla Salzburgissa, joka vietettiin

kolmena päivänä, heinäkuun 16, 17 ja 18. Requiem, Figaron häät, G-
moll symfonia j.n.e., kolme konserttia ja yksi teatterinäytäntö. Olin
sitä ennen käynyt Salzburgissa (sinne on ainoastaan kahden tunnin
rautatiematka) saadakseni pilettiä, mutta vastaus oli 'kalpea ei'.
Monta tuhatta oli jo ilmottautunut saamatta pilettiä. Ei ollut siis
muuta kuin alistuminen edessä, mutta kuitenkin pyysin että minua
muistettaisiin, jos sattumalta joku piletti ehkä jätettäisiin takaisin.
Vanha teatterionneni ei nytkään kieltäytynyt. Juuri kun olin
menemäisilläni pois, toi postiljoni kirjeitä. Yhdessä niistä oli
peruutus, ja minä sain pilettini."

"Unohtumaton oli Requiemin vaikutus Salzburgin mahtavassa

tuomiokirkossa. Konsertit olivat kyllä mieltäkiinnittäviä ja Figaron
häissä myötävaikutti Saksan etevimpiä taiteilijoita, mutta ne
kalpenivat Requiemin rinnalla. Tunnelma oli ihmeellinen. Täällähän
Mozart oli syntynyt, täältä olivat hänen lapsuudenvaikutelmansa, ja
kuvastuuhan tämä hymyilevä, lempeä, iloinen luonto hänen
taiteilijaluonteessaan. Tiedäthän kuinka laajaperäinen taiteilijaihailuni
voi olla. Voivathan kaikki uudenaikaiset ihastuttaa minua, Meyerbeer
samoin kuin Wagner; Verdiäkin, joka alkuaan oli minulle niin vieras,
olen oppinut ymmärtämään. Mutta sydämeni on Sarastron ja
Paminan, donna Annan ja don Juanin luona. Kolmantena juhlailtana,
kun Figaro esitettiin, olin valitettavasti niin tylsistynyt musiikista,
juhlapuheista, alkajaisrunoista ja kävelyistä, että minä, suoraan
sanoen, koko illan taistelin unen kanssa. Salzburgin kunniaksi
voidaan sanoa, että vaikka yli 10,000 juhlamatkustajaa oli tullut
saapuville, hinnat eivät olleet kinnatut niinkuin ne esim. kuuluvat
tänä vuonna olevan Bayreuthissä, johon mielelläni lähtisin, kun nyt
olen niin lähellä. Eihän itse matka ole kallis. Mutta ensiksikin
sanotaan hintojen hotelleissa olevan suorastaan mielettömiä, ja
toiseksi kuuluu siellä olevan niin hävytön pilettikeinottelu vallalla,
että mahdollisesti täytyisi palata mitään näkemättä. Paras on olla
kuulematta Parsifalia ja tyytyä hänen rakkaaseen pappaansa
Lohengriniin (vai onko se nyt Parsifal, joka päin vastoin on
Lohengrinin isä? — Wagnerilainen sukuluettelo on aina sekava)."

"Ja sitte toinen taiteellinen 'Ausbeute'. Onnellisesta sattumasta

olen nähnyt nukketeatterissa — Faustin — tuon vanhan, oikean
Faustin 'Puppenspielin', joka alkumuodoltaan polveutuu
uskonpuhdistuksen aikakaudelta ja joka antoi Goethelle ensimäisen
herätyksen hänen maailmanrunoelmaansa. Minä hieroin kauppaa
Führerin, oppaan, kanssa, joka tavallisesti seuraa minua retkilläni.
(Hän on etevä sitransoittaja.) Minä tahdoin saada hänet
määräpäiväksi. 'Ei sovi — sinä päivänä en voi tulla, sillä silloin on
suuri 'Kirchweihe' (kirkonvihkimisen muistojuhla) Grossgmainissa ja
minun täytyy siellä soittaa sitraa'. Kun olin utelias näkemään
Kirchweihejuhlan, jossa kirkollinen ja maallinen meidän
protestantisen mielipiteemme mukaan niin omituisella tavalla
sekotetaan yhteen, lähdin sinne. Paikkakunta on Itävallan rajalla,
niin että puoli kylää (Grossgmain) on itävaltalainen ja toinen puoli
(Kleingmain) baijerilainen. Kirjavaa kansanelämää. Juhlakulkueita,
markkinavilinää, messua, tanssia, sitran ja kitaransoittoa, vasta
ripillelaskettujen lasten kirkollisia lauluja, oivallista tyrolilaista viiniä ja
myöhemmin yön tullessa (se episodi jäi kuitenkin minulta
näkemättä) asiaankuuluva tappelu itävaltalaisten ja baijerilaisten
'Buain' (poikain) välillä. Paraillaan kävellessäni sinne tänne näin
suuren teatteriplakaatin ja siinä ilmotettiin — Faust. Huomasin sitten
että oli puhe marioneteista, nukeista. Luulin että saisin nähdä
jonkunlaisen 'adaption', mukailun, Goethen Faustista. Mutta ei! Se oli
kuin olikin se vanha rehellinen Puppenspiel, joka on säilynyt näissä
alppien sopukoissa. Ilveilijä, Kasperle, nauratti yleisöä halpamaisilla
sukkeluuksillaan koko sen ajan kun juhlallinen toiminta kesti.
Muutamat kohdat olivat, niin sanoakseni, omituisen
luonnonrunollisia. Faust ja Mefisto ovat tehneet välikirjan 24
vuodeksi. Mutta jo kahdentoista vuoden kuluttua Mefisto vaatii
oikeutensa, sillä 'hän on palvellut Faustia sekä öin että päivin'. Faust
koettaa silloin vapautua hurskaan petoksen kautta. Hän saa Mefiston
lupaamaan täyttää yhden toivomuksen. Faust pyytää silloin
Pietarinkirkon ristin Roomasta. Hän luulee, että Mefisto ei voi sitä
hankkia. Mutta Mefisto toimittaa sen paikalle. Faust huomaa
kuitenkin, että jotakin puuttuu ja se on [kirjaimet] J.N.R.J. (Jesus
Nazarenus Rex Judaeorum). Samassa kun hän mainitsee nämä
sanat, Mefisto katoaa ja Faust on pelastettu. Mutta Mefisto asettaa
viekkauden viekkautta vastaan. Hän loihtii esiin Helenan, Faustin
vaimovainajan. Faust heittäytyy hänen syliinsä, mutta syleilee hänen
sijastaan Mefistoa ja on nyt auttamattomasti kadotettu. Olin hyvin
utelias näkemään, kuinka ilveilijä Kasperle saataisiin mukaan
loppukatastrofiin. Mutta se tapahtui sangen näppärästi. Kasperle
esiintyy yövahtina. Faustin tuskallisesti odottaessa että kello lyö 12,
jolloin hänen aikansa on ohi, tulee Kasperle ja huutaa ensin 10,
sitten 11 ja viimein 12, joka kerta laulaen yövahtilaulun siihen
kuuluvine koomillisine lirityksineen ja juoksutuksineen, jotka saivat
kuulijat nauramaan kikahtuakseen. — Olin elänyt melkoisen jakson
teatterihistoriaa vaatimattomassa ravintolasalissa. Minulle kävi
jotenkin selväksi minkälaiset nuo 'Haupt- ja Staats-actionit' olivat. Ne
esittivät jotakuinkin samoja seikkoja niin, että ihmisiä esiintyi
marionettien sijasta. Nämä nuket olivat muuten melko kookkaita —
metrinkorkuisia. Johtaja osotti todella hämmästyttävää kykyä
johdonmukaisesti suorittaessaan eri roolit. Olin olettanut, että
ainakin kuusi henkilöä oli ohjaamassa nukkeja; todellisuudessa oli
niitä vain kaksi: johtaja ja hänen vaimonsa."

Tuskin oli Bergbom lähtenyt kotimatkalleen — se tapahtui 31/7 —

kun häntä kohtasi seikkailu, joka oli sangen kiusallinen ja viivytti
hänen matkaansa kokonaisen viikon, vaikka se lopulta päättyi
onnellisesti. Hän oli näet menettämäisillään matkatavaransa ja -
rahansa.[125] — Berlinistä Bergbom 15/8 ilmotti olevansa valmis
tulemaan kotia, mutta hän viipyi kuitenkin vielä pari päivää
nähdäkseen "tuntemattoman kirjailijan uuden draaman 'Gleiches
Recht', josta paljon puhuttiin". (Tuntematon oli Richard Grelling, joka
kiivaana naturalistina oli asettanut koko myrskyisen
työmieskohtauksen näyttämölle.)

*****

Virkistävän matkansa jälkeen Bergbom oli tavallista paremmissa

voimissa, kun syyskauden työ alkoi. Samoin oli näyttelijäinkin laita,
jotka olivat nauttineet lepoa, sitte kun he taikka osa heistä (rva
Leino, neidit Finne, Kunnas, Sainio ja Stenberg sekä hrt Leino, Sala,
Kallio ja ehkä joku lisäksi) oli kesäkuulla antanut 4 näytäntöä
Jyväskylässä, 3 Mikkelissä ja 6 Kuopiossa. — Näytännöt alkoivat
kolmella kansannäytännöllä (Papin perhe y.m.) 6/9-13/9, jonka
jälkeen 16/9, tuli ensimäinen uutuus, Anni Levanderin suomentama
E. Wildenbruchin 4-näytöksinen Leivonen (Aukusti Langenthal —
Sala, Herman — Weckman, Lene — Olga Finne, Schmalenbach —
Rautio). Näytelmä, joka vuotta ennen oli ensi kerran näytelty
Berlinissä, saavutti, niinkuin enimmäkseen uudenaikaiset vieraat
kappaleet, keskinkertaisen menestyksen: se esitettiin 4 kertaa.
Kertaa useammin meni toinen uusi näytelmä, Anni Levanderin
suomentama L. Fuldan 3-näytöksinen Työlakko (Das verlorene
Paradies) — ensi-ilta 30/9 —, joka samoin kuin Leivonen edusti sitä
yhteiskunnallis-kansanvaltais-naturalistista suuntaa, johon Saksan
draamankirjoittajat ikäänkuin käskystä heittäytyivät 1890-luvun
alussa. Näyttämölleasettamiseen katsoen ansaitsee mainita, että
Fuldan näytelmässä ensi kerran nähtiin näyttämöllä tehdas
käynnissä, niin että lakon syntyessä sanan mukaan "pyörät pantiin
seisomaan".

Sitte tuli kotimaisten uutuuksien vuoro, joista ensimäinen oli Martti

Vuoren esikoinen, 3-näytöksinen näytelmä Ihmisten tähden. Tekijä,
maisteri M. Bergh, virkamies valtiosihteerin virastossa Pietarissa, oli
ottanut kappaleessaan kuvatakseen "helsinkiläisiä" oloja, miten
muuan asessori (Raunio) joutuu taloudelliseen häviöön ja
epätoivossa murhaa itsensä — kevytmielisen, tuhlaavan rouvansa
tähden. Jo helmikuulla hän oli lähettänyt teoksensa Bergbomin
tarkastettavaksi, ja oli tämä kirjoittanut siitä muun muassa seuraavat
sanat:

"Näytelmänne on minua suuresti miellyttänyt. Kun sanon

miellyttänyt, en juuri tarkota draamanne kuivaa pessimismiä, joka
tuntui hyvin masentavalta. Enemmän sitten dialoogia, joka on
erittäin sujuvaa, ja kohtauksien ryhmittämistä, joka on taitavasti
sommiteltu. Kipein kohta on Betyn [rva Raunion] luonne — se kaipaa
psykoloogista syventämistä. Onko hän vain hupakko vai myöskin
daimooni?" —

Sittemmin tekijä Bergbomin kirjallisten ja suullistenkin neuvojen

mukaan ainakin joissakin kohden korjasi kappalettaan. Kun se
esitettiin 16/10 täydelle huoneelle, menestys näytti melkoiselta —
Leino (Raunio) ja rva Rautio (rva Raunio) näyttelivät oivallisesti — ja
saapuville tullut tekijä huudettiin esiin; mutta kritiikki väitti, että
kuvaus ei vaikuttanut täysin todelliselta eikä alkuperäiseltä, ja
näytäntö uudistettiin vain kaksi kertaa. Emilie kirjoitti 19/10:
"Olemme vähän alakuloisia sen kovan ja väärän arvostelun johdosta,
joka on kohdannut näytelmää Ihmisten tähden — emmekä me
ainoastaan, vaan moni muukin (asianymmärtävä) on hyvin
pahoillaan."

Toinen kotimainen uutuus oli G. von Numersin Elinan surma, joka

vaatii laajanlaista käsittelyä.

Olemme jo ennen osottaneet, kuinka tuntuvasti Bergbom on

vaikuttanut Numersin näytelmien lopulliseen muotoon, mutta tällä
kertaa on erikoisen tärkeää kääntää huomio heidän yhteistyöhönsä,
jonka tulos Elinan surmakin on. Niin ei ainoastaan sentähden että
tämä draama aineen ja taiteellisen suorituksen puolesta on muita
arvokkaampi, vaan senkin vuoksi että heidän osallisuudestaan tähän
teokseen on julkisuudessakin ollut puhetta ilman että kysymystä
sentään olisi lopullisesti selvitetty. Onneksi on todistuskappaleita
olemassa, jotka luovat tyydyttävää valoa näytelmän syntyhistoriaan,
ne kun näyttävät missä kohden Numers kaipasi apua ja missä
määrin sitä annettiin. Tarpeetonta lienee sanoa, ettemme tässä
kuitenkaan voi syventyä yksityisseikkoihin, vaan rajotumme
tärkeimpään.
 Ensi kerran mainitaan kappale taikka oikeastaan sen perusaihe
Numersin kirjeessä 21/2 1888. "Elinan surma on vaikea", sanotaan
siinä, "etenkin syystä että silmäni vähitellen aukenevat näkemään
mitä nykyajan dramatiikka on". Samalla kirjoittaja pyytää Bergbomin
kautta saada [R. Tengström] "Finsk Anthologi'n", jossa Elinan surma-
runo on ruotsinnettuna, taikka [K. A.] Bomanssonin tutkimuksen
"surullisesta tapauksesta". Tästä päättäen he jo olivat keskustelleet
aiheesta, eikä liene rohkeata olettaa, että Bergbom, jolle se oli
vanhastaan tuttu (kts. I, siv. 155), oli suositellut sitä Numersille, joka
tietenkin on aivan pintapuolisesti, jos ollenkaan, perehtynyt
suomalaiseen kansanrunouteen. Kumminkin tulivat Tuukkalan
tappelu ja Kuopion takana väliin, eikä Elinan surmasta puhuta —
kirjeissä näet — ennen kun 1890. Sen vuoden alusta on epäilemättä
eräs päiväämätön kirjoitus, jonka Numers on laatinut palattuaan
Helsingistä (hän kävi siellä muun muassa silloin kun Kuopion takana
näyteltiin) ja jossa hän esittää miten hän oli ajatellut näytelmän
perusteltavaksi.[126] Siitä mainitsemme pääpiirteet:

Klaus Kurjella on ensimäisen vaimonsa Sigrid [draamassa:

Kaarina] Flemingin kanssa poika, Arvid nimeltä, nuori pappi [sitten
piispa] Turussa. Laukossa emännöitsee Sigridin kaunis sisar, 30-
vuotias Kirsti Fleming. Klaus ja Kirsti palavat intohimoisesta
rakkaudesta toisiinsa, mutta kirkko ei salli aviota langon ja kälyn
välillä, jota paitse heitä erottaa salainen rikos — ehkä on kansa
oikeassa syyttäessään ylpeää, vihattua Kirstiä enkelimäisen Sigridin
kuolemasta. Parannuksen ja sielunrauhan toivossa Klaus nai
viattoman Elina neitsyen, mutta kun Kirsti yhä jää taloon, kehittyy
näiden kolmen taikka neljänkin elämä — neljäs onneton on Klaun
palveluksessa oleva nuori ritari, Uolevi Fincke [sitte Frille], joka
lempii Elinaa — sietämättömän tuskalliseksi. Silloin käy Arvid pappi
kotona, huomaa isän ja tädin keskinäiset tunteet, miten he koettavat
salata niitä toisiltaan ja muilta, ja nuhtelee heitä yhdessä. Tämä
kiihottaa Kirstin katkeruutta ja hän menee kihloihin Uolevin kanssa,
sittenkään matkustamatta pois. "Pirullisen" kaksinpuhelun jälkeen
Klaus lähtee matkalle. Kirsti neuvoo Elinaa menemään pikku
rakennukseen, missä saisi nukkua rauhassa. On jo pimeä kun
huudetaan, että pikku rakennus palaa. Liian myöhään Kirsti ilmottaa
Elinan makaavan siellä. Kansa syyttää Kirstiä murhapoltosta, ja kun
tämä etsii suojaa Klaun luona, jonka tulipalon hohde on palauttanut,
hän työntää Kirstin kansajoukkoon, joka surmaamalla hänet kostaa
Elinan kuoleman. Klaus itse karkaa metsään ja hukkuu yrittäessään
järven yli. "Rikos on erottanut Klaun ja Kirstin toisistaan,
heikkoudesta he pysyvät lähellä toisiaan, ja se heikkous tuottaa
heille julman koston."

Kuinka paljo tässä aineen vanhimmassa muodostuksessa jo on

Bergbomin omaa, on mahdoton tarkoin sanoa. Kuitenkin eräs
Bergbomia lähellä seisonut henkilö muistaa hänen ehdottaneen, että
Kirsti oli tehtävä Klaun vaimon sisareksi ja aatelisnaiseksi. "Muuten
siitä ei tule tragediaa", hän oli sanonut. "Jos Kirsti on 'piika', niinkuin
runossa, ei voi ymmärtää, että Klaus hänen tähtensä surmaa Elinan."
Tämä muutos onkin tärkein kohta, missä alkusuunnitelma eroaa
kansanrunosta.

Syksyllä s.v. Numers kirjoittaa valmistuvasta draamasta:

(24/9). — "Elina alkaa jo tulla liian vanhaksi talossa — — muuten

kummallinen kappale siinä, että Klaus ja Kirsti pakinoivat läpi viiden
näytöksen ja muut vain ovat läsnä ollen milloin mielissään milloin
pahoillaan — — ei mitään monoloogeja!!! ja laitokset hyvin helppoja,
enimmäkseen vain suuri sali — mutta vaikea se on kirjoittaa kaiken
psykologian tähden. Se tulee lyhyenlaiseksi, ehkä 90 sivua —
tavallinen 5-näytöksinen näytelmä tekee yli 100 tai 110." —

(28/9). "Vai niin! Sinulla on jo Elinan kulkusuunnitelma valmiina —

lokakuu — tammikuu — hyvä! Kesällä olin pari päivää Laukossa.
Elinan surma on ensimäinen kappale, joka minua pelottaa ja jonka
ensi-illaksi en uskalla tulla. Liikun tässä vaarallisemmalla alalla kuin
ennen. En ole, suoraan sanoen, koskaan ennen ollut huolestunut.
No, saammehan nähdä mitä sinä aluksi sanot. — — Kaksi ja puoli
tuntia luulen Elinan kestävän, sillä näyttämömuutokset ovat helppoja
— kun vain loppu onnistuisi. Koetan puhua suoraa kieltä, mutta kun
ei saa käyttää monoloogia, niin täytyy herrojen arvostelijain arvata
ajatuskulku liikunnoista. Mitä siihen mahtaa. — Ehkä nyt istutaan
jatkamaan neljättä näytöstä ja piinataan hetken Kirstiä. — Kuinka
olisi kuvitella Kirstiä vaaleakiharaiseksi, pohjoismaiseksi 30- tai 25-
vuotiaaksi neitoseksi. Mustat pirut ovat niin vanhanaikuisia. Ei silti
että Kirsti on laisinkaan mikään piru." —

Tämän nojassa päätämme aikaisimman laitoksen valmistuneen

lokakuulla 1890. Tästä laitoksesta on Bergbomin jälkeenjääneiden
paperien joukossa jäljennös,[127] joka pääasiassa pitää yhtä
ylempänä selostellun suunnitelman kanssa, paitse että Arvid on
kokonaan jätetty pois. Toiminnan kulku on yleispiirteiltään seuraava:

Ensimäisessä kuvaelmassa (tapahtuu Birgitanpäivän aattona,

Laukon metsäisellä järvenrannalla) saadaan kuulla kaikki pahat
huhut Kirstin ja Klaun suhteesta, Sigrid-vainajan kummittelemisesta
y.m. Niitä juttelevat Elina ja Uolevi kravustaessaan ja sitten (kun
nämä ovat rovastin kanssa soutaneet Suomelaan) kartanon
alustalaiset. Tavatessaan Elinan rannassa Klaus lupaa pian käydä
Suomelassa. Kerjäläismunkki esiintyy, mutta mitään puhumatta. —
Toisessa (tapahtuu samoin kuin seuraavat kuvaelmat, paitse
viimeistä, Laukon salissa) Klaus ilmottaa Kirstille, joka haaveilee
yhteistä onnea kaukomailla, että heidän täytyy erota, sillä hän aikoo
naida Elinan, ja huolimatta Kirstin raivosta ja rukouksista hän jättää
hänet epätoivoon kamarinsa oven taakse.[128] — Kolmannessa
vietetään Elinan ja Klaun tulijaispidot komeine menoineen ja
tansseineen. Kirsti kehottaa onnetonta Uolevia tulemaan
palvelukseensa, hoitamaan Vääksyä. Mutta lähdöstä ei tule mitään,
niinkuin näkyy neljännestä näytöksestä (tammikuulla). Silloin on
kirkossakäynti ja juhla Laukossa sen johdosta, että Elina-rouva on
antava Klaulle perillisen. Turhaan vaativat Uolevi ja rovasti Kirstiä
lähtemään Laukosta, Kirsti vaan hurjistuu, uhkaa kamalasti Klauta ja
sanoo lopuksi, että hän itse kantaa sydämensä alla Klaun lasta,
mutta Elinan lapsi on Uolevin. — Loppu on runon mukainen. Kirsti on
sulkenut Elinan ja Uolevin yhteen huoneeseen, jossa molemmat
palavat rakennuksen mukana. Raivostunut kansa saa Kirstin käsiinsä
ja sitoo hänet, samassa nähdään Klaun syöksyvän järveen.
Kerjäläismunkki päästää Kirstin siteet ja vie hänet mukaansa —
kansa sanoo pirun vieneen omansa.[129]

Tämmöisenä Elinan surma siis tuli Bergbomin käsiin ja kahden

kuukauden päästä, joulun edellä, hän näkyy kirjoittaneen
muutosehdotuksensa Numersille. Mitä hän neuvoi, se selvenee, kun
vertaa valmista näytelmää alkulaitokseen, sekä seuraavasta
Numersin kirjeestä (21/12):

"Kunnon veli! Kiitos! kiitos! Onhan minulla nyt mistä ammentaa;

teos tulee niin suureksi, että tahdon alottaa sulattamalla yhden
kuvaelman kerrallaan. — Ei ollut tarkotukseni yhdistää murhayötä
edelliseen, täytyy olla kaksi, huolimatta siitä että koko historia
käsittää — 8 (!) kuvaelmaa. Se joka voitaisiin jättää pois on
sakaristokohtaus, mutta se on niin rikas aiheista, että minä nyt
ryhdyn siihen. — Ensimäinen kuvaelma on valmis ja paraikaa sitä
puhtaaksi kirjoitetaan, ei minulla ollut mitään hyötyä vanhasta
käsikirjoituksestani. En ole saanut sitä semmoiseksi kuin olen
tahtonut; kyllä Kuopion takana oli helpompi, jossa rouvat olivat
minulle elävämpinä, mutta saat itse nähdä ylihuomenna. Minä
käytän pitempiä repliikkejä, ja pitkäksi se on tullut, 20 sivua. Vähän
päänvaivaa tuotti minulle saada siihen Elinan ajatus Kurjesta (sinä
kirjoitit siitä), mutta nyt se on siinä, ja vaikuttakoon mitä se voi —
välttämätön se on, sitä enemmän kun emme tapaa häntä ennen kun
hän on rouvana, paitse sakaristossa, joka kohtaus ei vielä ole oikein
selvinnyt minulle. Näen että olet kaikessa hyväksynyt ainehistoni
järjestelyn (uppställning); sisällykseen katsoen tulen luonnollisesti
noudattamaan ohjaustasi, mutta minä tarvitsen aikaa oikein
perehtyäkseni semmoiseen ajatuskulkuun.[130] — Saattaa Uolevi ja
Elina yhteen Vääksyssä on rohkea ja — pirullinen [ajatus] — kyllä
siitä tulee hyvä. Että 'minun' kappaleeni nyt tulee 'meidän'
kappaleeksemme vaikuttaa ainoastaan, että minä sitä suuremmalla
mielenkiinnolla teen työtä sen eteen — mutta se on saava
esipuheen, jossa sinulle kunnia tulee. Voinhan kumminkin saada
kokoon vuoropuhelun, mutta suurta ajatuskulkua — — siihen ei
kykyni riitä, eikä ihmistuntemukseni — eikä opintoni. Sen tähden
kiitos sisällysrikkaista kirjeistäsi." — "Sinun luvallasi tulen nyt sangen
usein kirjoittamaan sinulle mikäli teos edistyy. Varsinainen vaikeus
alkaa siitä kun Kirsti matkustaa Laukkoon ja silloin käyn pikimmältä
Helsingissä. — Asun nyt siinä kamarissa, jossa vietit yön täällä —
saadakseni olla rauhassa. Lueskelen Strindbergin 'Svenska folket', se
on oivallinen sentapaisia teoksia varten kuin Elinan surma. Ystäväsi
Gustaf."
 Seuraavista kirjeistä — niitä on vielä kuusi, joissa Numers puhuu
Elinan surmasta — näkee kuinka uusi laitos edistyi: viimeisen,
seitsemännen, kuvaelman hän lähetti luotansa maaliskuun alussa.
Tila ei kumminkaan salli tehdä niistä otteita eikä se olekaan
välttämätöntä päämääräämme nähden. Osottaaksemme kuinka suuri
Bergbomin vaikutus näytelmään oli, riittänee lyhyesti palauttaa
mieleen toiminnan kulku valmiissa kappaleessa, semmoisena kuin se
on esitetty Suomalaisessa teatterissa ja 1908 painostakin ilmestynyt:

I kuvaelma, Suomelassa. Huhut Laukon väestä tulevat ilmi talon

emännän pakinoidessa vieraittensa, rouvien Linnunpään ja Kirveen
kanssa.[131] Samalla tutustumme Uoleviin Suomelan nuorten
lapsuudenystävänä. Klaus Kurkikin käy siellä vieraissa, tuoden kalliita
lahjoja ja kihlasormuksen Elinalle, ja kuvaelma päättyy tämän,
kansanrunon mukaiseen, huudahdukseen: "Isä — äiti — älkää
antako minua Klaus Kurjelle".

II kuv., Vesilahden kirkon sakaristossa. Elinan kevennettyä

huolestuneen sydämensä, Kurki, tunnustamatta pahimpaa
rikostansa, kullalla ostaa rovastilta synninpäästön, ja vihdoin
Kirstikin, ylpeänä ja katumattomana, maksaa syntiensä hinnan. Kun
rovasti määrää parannusta saarnaavan kerjäläisen vietäväksi Turun
tuomiokapitulin eteen, Kirsti ottaa hänet Vääksyn alustalaisena
suojiinsa.

III kuv., Laukon salissa. Pääasiassa sama kuin edellisessä

laitoksessa.

IV kuv., Suomelassa. Elinan häät Kurjen kanssa. Piiritanssit. Uolevi

vie morsiamen puolesta kukan Kaarina-vainajan haudalle. Kirstikin
tulee häihin, Vääksystä nimittäin, johon oli muuttanut, saaden kaikki
paitse viattoman Elinan hämilleen. Hän vie Uolevin mukanaan.
 V kuv., Vääksyssä. Kirstin puheista Uolevin ja imettäjän kanssa
kuullaan, että hän ei ole rauhottunut, ja jälkimäinen ilmaisee hänen
viiden kuukauden päästä synnyttävän pojan. Elina tulee vieraisille.
Kirsti tekee kaikkensa palauttaakseen Elinan ja Uolevin hellän
ystävyyden — hänessä alkaa häämöttää kosto, ja hän päättää, että
heidän kolmen yhdessä on matkustaminen Laukkoon.
Saarnaajakerjäläinenkin on lähetettävä sinne, ehkä hyvityksenä
papille.

VI kuv., Laukon salissa. Rovasti vieraana. Ballaadi Vuorentaan

herrasta, joka jalkavaimonsa kanssa poltti puolisonsa, määrää
tunnelman. Rovastin lähdettyä Elina menee Uolevin kanssa
ajelemaan kuutamossa. Raivoisa vuoropuhelu Kirstin ja Klaun välillä,
Kirsti ilmaisee olevansa raskaana,[132] ja sytyttää Klaun epäluulon
Uolevia ja Elinaa kohtaan. Klaus ratsastaa pappilaan, rovastin edessä
on Elina valalla todistava kenen lapsi on, jota hän kantaa.

VII kuv., Elinan huone Laukossa. Kirsti saa kamalilla puheillaan

Elinan suunniltaan, jopa hän julkeasti tahtoo ajaa hänet pois
Laukosta. Peläten henkeään Elina pyytää Uolevia suojelemaan häntä.
Rauhottaen Uolevi sulkee hänet syliinsä. Samassa hetkessä Klaus
tulee, Kirsti osottaa hänelle toisiinsa likistyneet, ja Klaus surmaa
molemmat. Elinan viimeinen sana ilmaisee Klaulle hänen
erehdyksensä, ja Uolevi kutsuu murhaajan Jumalan tuomiolle. Klaus
tulee mielipuoleksi. Kerjäläinen lausuu Kirstin ja Klaun tuomion.

Verraten yksinkertaisilla keinoilla Bergbom on saanut paljon

aikaan. Sijottamalla kaksi kuvaelmaa Suomelaan, yhden sakaristoon
ja yhden Vääksyyn ja muuttamalla lopun — sekä totta kyllä myöskin
keksimällä rouvat, rovastin, imettäjän ja saarnaavan kerjäläisen[133]
[kerjäläismunkin sijaan] — hän on tehnyt toiminnan kulun
luontevammaksi, vaihtelevammaksi ja täyteläisemmin perustelluksi;
kokonaisuus on menettänyt toiselta puolen novelli- [ensi laitoksen
ensi kuvaelma kravustusretkineen on novellia!] ja toiselta puolen
oopperamaisuutensa [ensi laitoksen viime kuvaelma tulipaloineen on
oopperaa!] ja tullut murhenäytelmäksi, jolla on yhtä selvä
expositsiooni kuin välttämätön kauhea loppu.[134] Siten Bergbom
suurella teatterintuntemuksellaan ja luontaisella draamallisella
aistillaan on vaikuttanut näytelmän muodostumiseen. Mutta
tunnustamalla tämän emme tahdo vähentää Numersin osuuden
arvoa. Vuoropuhelu, jonka dramaattisuus, luontevuus ja vilkkaus on
runoteoksen pääansioita, ja samalla tietysti useimmat siinä
tavattavat hienot, henkevät käänteet ovat hänen käsialaansa. Sen
näkee 1891 vuoden alussa syntyneestä käsikirjoituksesta, joka on
alkuperäisenä säilynyt. Sitäkin Bergbom on vielä korjannut, mutta
pääasiallisesti hän on vain lyhentänyt taikka kokonaan pyyhkinyt
repliikkejä (joskus koko jaksojakin) ja ainoastaan poikkeukselta
kirjoittanut joitakuita lyhyitä lauseita sijaan. Tässäkin hän on pitänyt
silmällä samaa päämäärää kuin muissakin korjauksissa, se on
selvyyttä, johdonmukaisuutta, draamallista lyhyyttä, täsmällisyyttä,
sattuvuutta. Mutta tämän lisäksi emme voi olla mainitsematta että
näytelmässä vallitseva erinomaisen raitis ja alkuperäinen
lausuntatapa oikeastaan ei ole enemmän Numersin kuin
Bergbominkaan, vaan suomentajan — Niilo Salan — ansio. Asian
laita on näet semmoinen, että vaikka Numersilla on lennokas
fantasia ja synnynnäinen taipumus draamalliseen runouteen ja hän
siis kykeni antamaan henkilöitten puhella sujuvasti, ei hänellä ollut
kehittynyttä, alkuperäistä kieli- ja tyyliaistia, vaan kirjoitti hän
sivistyneitten pohjalaisten tavallista puhekieltä — ilman mitään
kirjallista leimaa. Hän on siinä kohden yhtä vähän kuin draaman
rakentamistaidossa kohonnut taiteellisuuden asteelle, minkä
jälkimäisen seikan hän enemmän kuin yhden kerran on kirjeissään
avonaisesti tunnustanut. Mutta juuri sentähden että Numersin
luontoperäinen kyky oli semmoinen kuin tässä on sanottu, oli hänelle
ja oli Suomalaiselle teatterille onneksi, että yhteistyö hänen ja
Bergbomin välillä syntyi. Valitettavaa on vain se, että heidän hyvä
välinsä rikkoontui, sillä senlaatuinen onnellinen sattuma kuin heidän
yhtymisensä ei ollut toiselle eikä toiselle uudestaan odotettavissa
eikä se todellisuudessa kummallekaan uudistunut. Se joka siitä
enimmin kärsi oli kansallinen näyttämömme.

Kesäisen kylpymatkan jälkeen Ida Aalberg oli viettänyt syyskuun

Barösundin tienoilla ja vasta sieltä palattuaan hän suostui
näyttelemään Kirstiä, johon rooliin ei ketään toista oltu tahdottu
ajatellakaan. Lokakuu meni sitte harjotuksiin ja muihin valmistuksiin,
ja ensi-ilta oli 30/10. Huone oli kukkuroillaan, ja innostus kasvoi
kasvamistaan, purkautuakseen mitä lämpimimpiin suosionosotuksiin
näyttelijöitä ja johtajaa kohtaan; Numers ei ollut saapuvilla. Ja
loistava, ehkä kaikki teatterin entiset voitot varjoon saattava
menestys oli täysin ansaittu. Näytelmä, joka harvinaisessa määrässä
tyydyttää n.s. näyttämöllisiä vaatimuksia, oli tietenkin suurimmalla
huolella näyttämölle pantu, ja näytteleminenkin oli mitä parasta
meillä on nähty. Ida Aalberg loi ylpeästä, intohimoisesta Kirsti
Flemingistä suurisuuntaisen traagillisen ilmiön, joka kohta
tunnustettiin seisovan hänen mainioimpien rooliensa rinnalla, ja
varsinkin loppukohtauksissa hänen esityksensä oli verrattoman
tehokas. Mutta muutkin pääroolien esittäjät kohosivat kukin kykynsä
huipulle, niin Axel Ahlberg Klaus Kurkena, hän kun osasi
liiottelematta kuvata tämän tulisen, hermosairaan ritarin luonteen,
niin rva Rautio hiljaisena Elinana, Weckman Uolevina, Lindfors
rovastina ja Leino kerjäläisenä, naamioituna Munkaczyn Kristuskuvan
mukaan. Jopa ansaitsevat edellisten mukana vielä mainitsemista
Lattu lukkarina ja nti Stenberg imettäjänä. — Niin, kiitettävä oli
näytännön taiteellinen puoli, mutta kumminkin erehdyttäisiin, jos
luultaisiin että se yksinänsä määräsi vaikutuksen laadun ja syvyyden.
Ei, kyllä siinä oli yhtä tärkeänä tekijänä kappaleen kotimaisuus. Ensi
kerran nähtiin näin etäisiltä ajoilta kuvaelmia, jotka tuntuivat
historiallisesti todellisilta. Ehkä olikin sisustus Laukon salissa upeampi
kuin mitä meillä keskiaikana nähtiin ylimystenkään asunnoissa,
mutta värikkäiden pukujen ja elämäntapojen muinaisen sävyn
viehätys suli omituisesti yhteen sen lämpimän tunnelman kanssa,
jonka yksistään nuo nimet: Vesilahti, Kangasala, Vääksy, Suinula
j.n.e. salaperäisellä lumouksella virittivät. —

Kuinka ehdoton Elinan surman näyttämömenestys oli, todistaa se

tosiasia, että 10 ensimäistä iltaa tuotti keskimäärin 1,170 mk 55 p.
Näyttelemistä olisi tietysti jatkettu yhtä mittaa, jollei Ida Aalberg
tehtyään matkan Porvooseen olisi sairastunut. Joulukuulla näytelmä
meni vielä 3 kertaa, tammikuulla 4 ja toukokuulla 7 (Tampereella 3,
Hämeenlinnassa 3, Helsingissä 1), joten se siis ensi näytäntökautena
esitettiin kaikkiaan 24 kertaa! Viimeinen tammikuun näytäntö 22/1
annettiin Numersin hyväksi.[135]

Emme tiedä tuliko yleisö sitä ajatelleeksi, mutta kieltämättä

henkevä oli johtajan päähänpisto synkän, traagillisen Elinan surman
jälkeen toimittaa näyttämölle semmoinen vastakohta kuin
Shakespearen Kesäyön unelma, maailman hienoin, runollisin
komedia. Se näyteltiin ensi kerran 20/11. Näyttämöllepanoon nähden
ei oltu vaivoja säästetty, vaan oli Arkadiaan luotu Etelän taikametsä,
täynnä keijukaistanssia ja haltiain kujeita, joilla suuren runoilijan
huumori on ympäröinyt neljän lemmestä hullaantuneen sydämen
seikkailut harhaluulojen maassa. Tavoteltu ja onnellisesti
saavutettukin tunnelma oli aito romanttinen niinkuin Mendelsohnin
kevyet, keväiset sävelmät, joita soittamaan Robert Kajanus
orkestereineen oli otettu. Näyttelijöistä mainitsemme vain Olga
Finnen (Puck) ja Lindforsin (kankuri Pulma). Että menestys oli
vähempi kuin olisi voinut odottaa, riippui kai siitä että Elinan surmaa
oli käyty ei yhden kerran vaan useasti katsomassa. Kesäyön unelma
meni vain 6 kertaa, — Joulukuulta mainittakoon pari pientä uutuutta,
nimittäin 1-näytöksiset huvinäytelmät: Anni Levanderin suomentama
Marie Barbieri Pikku sisko ja nimettömän laatima Tapanin päivänä,
jossa jälkimäisessä kuvataan joulunviettoa Hämeessä lauluineen,
tansseineen y.m.

*****

Näin oli tultu vuodenvaihteeseen, josta se vuosi alkoi, jolloin

teatteri oli täyttävä toisen kymmenvuotiskautensa. Viimeksi kerrotun
nojassa lukija ehkä luulee lukemattomien vaivojen kypsyttämäin
hedelmien olevan käsissä. Olihan Bergbomin uupumaton harrastus
nostaa kansallista näyttämötaidetta Elinan surmassa saavuttanut
ennen aavistamattoman korkeuden, nyt jos koskaan oli työ jatkuva
rauhassa, lujalla pohjalla. Aivan niin, jos tässä maailmassa elämä
noudattaisi tietoperäisiä ohjeita. Todellisuudessa kävi niin, että vuosi
1892 tuotti Kaarlo Bergbomille kärsimyksiä ja koettelemuksia,
jommoisia hän tuskin koskaan ennen oli kokenut — ei ainakaan
koskaan yhteen aikaan. Että hän kuitenkin kesti kaiken luopumatta
elämäntyöstään, tuli kai siitä että hänen elämänkokemuksensa ja
ihmistuntemuksensa oli aikojen kuluessa kasvanut suureksi, ja että
hän sentähden, tietäen miten vähän elämältä ja ihmisiltä voidaan
vaatia, osasi alistua. — Ne seikat, joita tässä lähinnä tarkotamme,
tulevat alempana järjestänsä kerrottavaksi. Nyt mainitsemme vain
erinäisiä vähempiä asioita minkä mitäkin laatua.
 Syksyllä Bergbom-sisarukset olivat muuttaneet siihen uuteen
osaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon taloa, joka
silloin oli asuttavaksi valmistunut. Heidän asuntonsa oli nyt aluksi
ylimmässä kerroksessa rva af Heurlinin huoneuston yhteydessä.
Viime mainittu piti 26/11 päivälliset V. Löfgrenin (Lounasmaan)
kunniaksi, joka oli kantanut suuresta rakennuspuuhasta aiheutuneet
huolet. Näissä päivällisissä, joihin emännän ja hänen sisarustensa
ystävät olivat kutsutut, esitti "virallisten" puheiden jälkeen senaattori
Yrjö-Koskinen Kaarlon maljan, kertoen sen uutisen, että senaatti oli
päättänyt ehdottaa hänelle hänen kansallisen suurtyönsä —
Suomalaisen teatterin luomisen — tähden 3,000 markan suuruisen
vuotuisen eläkkeen nautittavaksi 1892 v:n alusta.[136] Tämä
julkinen tunnustus tuotti tietenkin melkoista tyydytystä Bergbomille,
joka ennen kerran tämän kirjan tekijälle oli lausunut itsestään:
"eihän minulla ole mitään omaa, mihin nojaisin päätäni". Nyt hän
saattoi, jos siksi tulisi, luopuakin teatterinjohtaja-toimestaan,
joutumatta kokonaan puille paljaille. — Mutta samoissa päivällisissä
Bergbom sai toisenkin uutisen, ja se oli kovin surullinen.
Sähkösanoma Wienistä ilmotti näet, että Niilo Sala, joka
esiinnyttyään viimeisen kerran Jussilaisena Kuopion takana hänen
hyväkseen annetussa näytännössä 9/10 oli lähtenyt pitemmälle
opintomatkalle, oli tullut mielisairaaksi. Vaikkei kukaan voinut
aavistaa, että se oli alku loppuun, koski sanoma syvästi Bergbomiin,
ei ainoastaan sen tähden että Sala jo oli kelpo näyttelijä ja että hän
etevänä suomentajana ja kirjallisena avustajana oli niin tarpeellinen
teatterille, vaan sen vuoksi että Bergbom toivoi hänestä seuraajaa
johtajavirassa ja paljon piti hänestä ihmisenäkin. Sittemmin saatiin
tietää, että sairas oli toimitettu hermotautisten hoitolaan, ja että hän
jo joulun edellä oli sen verran parantunut, että kotoiset ystävät
saisivat kirjoittaa hänelle. Muuten suomalaista näyttelijää Wienissä
erinomaisella ystävyydellä kohtelivat kirjailija Alexander Rosen ja
hänen rouvansa Adéle Rosen (o.s. Pipping) sekä Burgteatterin
mainio taiteilija, Salan opettaja, Joseph Levinsky; Rosen ja Levinsky
kävivät tavan takaa sairaan luona. — Vielä on samalta päivältä ("siltä
torstailta, jolloin kaikki oli tapahtuva", sanotaan eräässä kirjeessä)
mainittava, että kuvanveistäjä Robert Stigell silloin kävi nti Emilie
Bergbomin luona ja pyysi saada muovailla hänen rintakuvansa
"erästä hänen ihailijaansa varten". Kuka "ihailija" eli tilaaja oli, sitä
emme tiedä; mutta nti Bergbom suostui asiaan, ja taiteilija muovaili
samana talvena sen rintakuvan, joka nyt nähdään
Kansallisteatterissa. Teos on kyllä jotakuinkin tyydyttävä ulkonaisen
näköisyyden puolesta, vaikkei kuvattavan henkevyys ole tullut
riittävästi näkyviin.

Mitä teatterin toimeen tulee, kääntyi se kohta uuden vuoden

alusta kovin hankalaksi. Salan poissaolo, monet sairauskohtaukset
y.m. vastoinkäymiset tekivät ohjelmiston ylläpitämisen tavattoman
vaivaloiseksi. Uuden vuoden ensi päivinä Lindfors sairastui
lihasreumatismiin, ollakseen koko kevään työhön kykenemättömänä,
jota paitse Rautio ja hänen rouvansa ja useat muutkin olivat sairaita,
joskin lyhempiä kuuroja. Ida Aalberg vihdoin oli kyllä kotosalla ja
esiintyikin muutamissa rooleissa, mutta Bergbom ei koskaan voinut
varmasti luottaa häneenkään. Häntä näet esti milloin taudinpuuska,
milloin joku muu syy näyttelemästä, sillä eihän hän mitenkään ollut
teatteriin sidottu. Kerran oli jo sovittu että Sardoun Fernande
näyteltäisiin, mutta siitä ei tullut mitään, kun näyttelijätär lähetti
roolin takaisin; toisen kerran oli päätetty, että Thérèse Raquin, joka
hänen toivomuksestaan oli uudestaan harjotettu hänen resetti-
illakseen,[137] annettaisiin kolme kertaa, mutta sekin tuuma raukesi,
kun taiteilijatar ensi näytännön jälkeen ilmotti ettei jaksa sen
enempää. — Muutoin Ida Aalberg koko tänä näytäntökautena
puuhasi vierailumatkoja Venäjälle, syksyllä Pietariin ja keväällä
Moskovaan. Aikomus oli että hän lähtisi sinne Suomalaisen teatterin
jäsenten avustamana. Kumpaankin matkaan teatterin johtokunta
antoi suostumuksensa ja olisi Bergbomkin yhtynyt matkaan, mutta
kun ei venäläiseltä taholta (eräältä impressariolta Pietarissa ja
eräältä teatterinjohtajalta Moskovassa) saatu tarpeellisia takeita että
kustannukset tulisivat korvatuiksi, meni tuumat myttyyn. — Vielä
mainittakoon ohimennen, että keväällä 1891 alkuunpantu
takauskirjoitus, maassa vallitsevan huonon taloudellisen aseman
tähden, oli tuottanut ainoastaan puolet toivottua apua, että kansa
maan pohjoisissa osissa kärsi puutetta, jonka lieventämiseksi
Helsingissä ahkerasti puuhattiin, ja että kaiken aikaa vihamieliset
venäläiset sanomalehdet jatkamistaan jatkoivat ilkeää,
hermostuttavaa taisteluansa Suomen oikeuksia vastaan. Eikä litania
tähänkään päättyisi, jos tahtoisimme jatkaa, mutta ehkä tämäkin
riittää selittämään, miksi muuan Bergbom-sisaruksien sukulainen
eräässä tänä kevätkautena kirjoittamassaan kirjeessä lausuu: "ei
meillä oopperan pahimmista ajoista saakka ole ollut niin vaikeata
kuin nyt".

Tammikuun juhlapäivät teatterissa vietettiin tavan mukaan Kiven

(Lea, Kihlaus) ja Topeliuksen (Anna Skrifvars, Reginan IV:s n.)
teosten esittämisellä. Aivan uusi ohjelma tuli vasta 24/1, jolloin
näyteltiin Anni Levanderin suomentama C. Laufsin 4:näytöksinen
ilveily Hullunkurinen temppu. Se meni 4 kertaa. Helmikuun
juhlapäivä vietettiin kuvaelmilla Vänrikki Stoolin tarinoista. Muutoin
annettiin sinä kuukautena uusintoja: Noora, Nummisuutarit ja
Työmiehen vaimo. Merkillisin oli keskimäinen, sillä siinä nähtiin,
Rautio — Topias, nti Stenberg — Martta ja Falck — Niko
poisluettuna, uusia esiintyjiä. Eskoa näytteli Hemmo Kallio, joka
pienenä ja liikunnoiltaan vilkkaampana kuin Leinon roteva
nummisuutarin poika melkoisesti erosi edelläkävijästään, mutta
kuitenkin hän omistaen luonnollista taipumusta koomilliseen pian
vallotti yleisön suosion luomalleen uudelle Eskolle. Muuten oli Lattu
Sepeteus, Leino Karri, Halme Vilkastus, Weckman Teemu, nti Salin
Jaana, nti Sainio Kreeta. Työmiehen vaimossakin olivat pääroolit
uusissa käsissä: Johanna — nti Kunnas, Homsantuu — nti Salin,
Risto — Weckman j.n.e. Heidän työnsä sai kyllä tunnustusta, mutta
ymmärrettävästi ei kappaleen vaikutus enään ollut niin järisyttävä
kuin alkuaan.

Maaliskuun päävaltti oli kyllä sekin uusinto, nimittäin Schillerin

Maria Stuart, joka Ida Aalberg nimiosassa meni 8 kertaa 9/3-27/3,
mutta tositaide vaikuttaa aina uutena, jota paitse viisi vuotta oli
kulunut siitä kun se viimeksi esitettiin. Ida Aalbergin esitys oli tällä
väliajalla kypsynyt mestarillisen täydelliseksi, niin että yleisö ensi-
iltana kerran pari keskellä näyttelemistä vastustamattomasti purki
ihastuksensa mitä innokkaimpiin suosionosotuksiin. Merkittävä on,
että myöskin Katri Rautio hienosti ja arvokkaasti suoritti Elisabet
kuningattaren osan, näyttäen miten hän oli saavuttanut taiteellisen
kyvyn, jolle voitiin uskoa vaikeimpiakin tehtäviä. Luonteeltaan,
niinkuin näyttää, tyynenlainen ja kylmähkö, oli hän verraten
hitaanlaisesti päässyt sille asteelle, millä hän voi täydellä voimalla
ilmisaattaa tunteitaan — itse esiintymisessä näyttämöllä hän oli jo
varhemmin osannut tyydyttää ja miellyttää. Mortimeria näytteli
Halme tosin tulisesti, mutta voimatta vielä hillitä ilmaisukeinojaan. —
Ohjelmistolle uusi näytelmä, Anni Levanderin suomentama E.
Augierin 5-näytöksinen komedia Koetusten ahjossa (La pierre de
touche), meni ensi kerran 30/3. Yhteisnäyttelemistä arvosteltiin
hyväksi, ja yksityisistä esiintyjistä oli esim. Franck Franz Wagnerina
tavallista parempi, samalla kuin useat muutkin, niinkuin Olga Finne
— Cecilia, Leino — Spiegel j.n.e., tapansa mukaan hyvin täyttivät
roolinsa, mutta sittenkään ei kappaletta voitu näyttää muuta kuin 2
kertaa! Onhan aina niin, että kun teatteri työskentelee painostavissa
oloissa, silloin yleisökin käy harvalukuiseksi.

Minkälaiset olot muuten olivat maaliskuulla, näemme seuraavasta

otteesta Emilien kirjeestä Betty Elfvingille 18/3: "Kiitos lähetyksistäsi
eläkekassan arpajaisiin! Olet aina uskollinen ystävämme hädässä ja
ilossa. — Muutamia päiviä ennen arpajaisia [5/3] sairastuin äkkiä
kovaan kuumeeseen ja vieläkin olen sairas; kuitenkin liikun jo
ylhäällä, mutta voimani ovat poissa. Kolme päivää peräkkäin olon
koettanut kirjoittaa sinulle, jaksamatta kyhätä muutamia riviä.
Kaarlokin on ollut sairas, häntä on ahdistanut kuume, vilutauti ja
ääretön väsymys. Et voi uskoa kuinka ikävöimme tämän vaikean
vuoden loppua ja kesälepoa; kaikki on niin ikävää ja pimeää, ettei
tahdo jaksaa olla olemassa. Ehkä mieleni keventyisi, jos edes
jaksaisin ulos raittiiseen ilmaan. Olemme epätietoisia minne lähteä
keväällä; ensin ajattelimme Turkua, mutta nyt olemme alkaneet
peljätä, että siellä kävisi kerrassaan huonosti ilman Ida Aalbergia. —
Olemme varmat siitä että Ida ei tule Turkuun, eikä Lindforsin tauti
näy hellittävän, hän on vuoteen omana loppiaisesta saakka." —

Luonnollisesti asiat eivät mainittavasti parantuneet

huhtikuullakaan, eikä muuta voitu kuin vetää matka-arkut esiin ja
lähteä maaseudulle. Muun muassa annettiin kolme kertaa Kuopion
takana. Lattu esiintyi nyt Jussilaisena ja onnistui odottamattoman
hyvin, osaksi kyllä noudattaen Salan esimerkkiä, mutta enemmän
sentään itsenäisesti muodostaen kiitollista tehtävää. Viimeinen
näytäntö Helsingissä oli 24/4 (Kansanvihaaja). Olihan se ikävä, että
juuri tämän kevätkauden täytyi tulla niin köyhäksi uutuuksien
puolesta, mutta ei Bergbom siihen mitään mahtanut. Ja kumminkin
sattui juuri nyt, että eräs Ruotsalaisen teatterin ystävä (tri Ernst
Lagus) maaliskuun alussa Nya Pressenissä vertaili toisiinsa
ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön ohjelmistoa, tullakseen
loppupäätelmään, joka oli sangen kunniakas jälkimäiselle:

Ruotsalaisessa teatterissa oli annettu 7 kotimaista kappaletta,

jotka oli näytelty 29 kertaa, ja Suomalaisessa 13, jotka oli esitetty 51
kertaa. Kun ruotsalaisella näyttämöllä kaikkiaan oli annettu 31
näytelmää ja suomalaisella 27, tekivät kotimaiset edellisellä 25,6
pros. koko luvusta ja jälkimäisellä 48 pros. Operetteja oli
ruotsalaisella näyttämöllä esitetty 7 [Sköna Helena, Niniche, Lilla
hertigen y.m.] ja suomalaisella 0. Ruotsalaisessa teatterissa ei oltu
näytelty ainoatakaan klassillista kappaletta; suomalaisessa
ohjelmistossa tavattiin nimet: Calderon, Shakespeare, Schiller ja
Molière, paitse Ibsen ja Björnson.

Muissakin suhteissa, tarkastaja lausuu edelleen, voitaisiin toisiinsa

verrata teatterin ohjelmistoa, mutta miten katsookin on Ruotsalainen
kaukana toisen perässä. Arvottomampaa ohjelmistoa kuin
Ruotsalaisen teatterin tänä vuonna on vaikea ajatella pääkaupungin
teatterissa, joka ei vapaaehtoisesti lue itseään toisen luokan
teatteriksi. Edelleen myönnettänee, että moni ruotsalaisella
näyttämöllä esitetty kappale on sitä laatua, että se ei ole voinut
kohottaa siveellisyyttä enemmän kuin taideaistiakaan. —
Loppupäätelmä on, että Ruotsalainen teatteri, jos se yhä on
olemassa muuna kuin toisen luokan näyttämönä ilman kansallista
merkitystä, on ohjelmistoon nähden kokonaan uudistettava.

Minkä tunnustuksen Bergbomille ja hänen työlleen tämä vertailu ja

arvostelu sisältää, sen huomaa kun ajattelee mitä hän 1872 oli
kirjoittanut Ruotsalaisesta teatterista (kts. I, s. 257). Kun Bergbom
silloin ankarasti arvosteli ruotsalaista näyttämöä, oli hän muka
haaveilija ja julkea parjaaja; nyt kun hän oli toteuttanut haaveensa
ja luonut silloin olemattoman suomalaisen näyttämön, eräs
ruotsalaisen puolueen mies itse arvostelee tuota teatteria samoin
kuin hän!

Ensiksi Bergbom seurueineen matkusti Tampereelle, jossa 27/4-

15/5 annettiin 10 näytäntöä. Ohjelmistosta mainitsemme vain Elinan
surman, jossa Kirsti Flemingiä näytteli rva Saimi Järnefelt. Tehtävä
oli vaikea nuorelle näyttelijättärelle, joka harvoin oli esiintynyt
suuremmissa rooleissa, eikä kumma että hänen esityksensä oli
kylmähkö verrattuna Ida Aalbergin tuliseen intohimoon; mutta
sittenkin hän osasi vaikuttaa katsojiin ja tyydyttää niitä niin, että
kappale (niinkuin ennen on mainittu) toukokuulla meni vielä kuusi
kertaa. — Tampereelta teatteri muutti Hämeenlinnaan, ja siellä
annettiin 12/5-22/5 kuusi näytäntöä. Täällä kävi Numerskin kerran
katsomassa Elinan surmaa; Helsinkiin hän ei ollut tahtonut taikka
niinkuin hän kirjeessään sanoo (kts. ylemp. s. 407) "uskaltanut
tulla". Bergbom ei enään Hämeenlinnassa ollut koko aikaa mukana,
vaan lähti hän 14/5, se on kohta kun näytännöt oli saatu hyvään
alkuun, Turun kautta ulkomaanmatkalle, Parisi päämääränään. —
Toukokuun viime päivinä palasi seurue vielä Helsinkiin, jossa 26/5-
31/5 annettiin kevätkauden kolme viimeistä näytäntöä.

Emilie oli Helsingissä odottanut teatterin takaisin tuloa, mutta jo

samana päivänä kun ensimäinen näytäntö annettiin, lähti hänkin
Turun tietä ulkomaille. Hän oli iloinen että vapaa aika oli tullut ja
toivoi matkasta, jolla tietenkin oli yhtyvä Kaarloon, sekä ruumiillista
että henkistä virkistystä.

Tuskin tarvitsemme sanoa, että Suomalainen teatteri ja sen

ystävät hyvin muistivat taidelaitoksen tänä vuonna täyttävän toisen
vuosikymmenensä ja myöskin pitivät tapauksen viettämistä
luonnollisena asiana. Että juhla oli toimeenpantava, olikin jo päätetty
ennen kun teatteri lähti kiertomatkalleen, mutta juhlapäiväksi oli
valittu 13/10, jolloin ensimäinen näytöntö oli annettu Porissa, eikä
22/5, jolloin teatterin kannatusyhdistys oli perustettu. Jälkimäisenä
päivänä seurue oli Hämeenlinnassa ja esitti Elinan surman, ja
Helsingissä muistutti sen merkitystä ainoastaan U. S:n pääkirjoitus,
jossa luotiin katsaus teatterin vaiheisiin ja arvosteltiin sen vaikutusta
kansalliseen sivistyselämään. Sille, joka on tämän kirjan lukenut,
kirjoitus ei sisällä mainittavaa uutta, mutta kuitenkin yksi kohta on
tähän otettava, syystä kun se koskettelee erästä seikkaa, joka vaatii
lähempää selostusta. Suomalaisen teatterin vaikutuksesta lausutaan
siinä näet muun muassa seuraavaa:

"Muistellessa miten heikolla kannalla draamallinen

kirjallisuutemme oli kaksikymmentä vuotta sitten, täytyy tunnustaa,
että Suomalainen teatteri on saanut suuria aikaan. Missä olisivatkaan
Minna Canthin ja G. von Numersin tunnetut ja suositut teokset, jollei
olisi ollut taidelaitosta, jossa niitä olisi otettu näyteltäväksi?
Erittäinkin jälkimäiseen kirjailijaan nähden, jonka hyväksi nykyään
kirjoitetaan Nya Pressenissä siitä tavasta, jolla häntä muka on
Suomalaisessa teatterissa kohdeltu, voidaan varmuudella sanoa, että
yksikään hänen teoksistaan ei olisi päässyt pöytälaatikkoa
edemmäksi, eikä ainakaan yleisön suosioon, jollei Suomalaisen
teatterin johtaja olisi ollut avullisena niitten tekemimisessä
näyttämölle kelpaaviksi draamoiksi. Jo se kukoistus, jonka
draamallinen kirjallisuutemme on saavuttanut, on mahtavasti
vaikuttanut kaunokirjallisuuden muihinkin aloihin. Ei ole
kiellettävissä, että yhdessä suhteessa karttunut tuotteliaisuus ja
suuremmat vaatimukset ovat virvottavana sateena vaikuttaneet
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebooknice.com