(eBook PDF) Cognitive Science: An Introduction

to the Study of Mind Third Edition download

https://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-cognitive-science-an-
introduction-to-the-study-of-mind-third-edition/

Download full version ebook from https://ebooksecure.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebooksecure.com
to discover even more!

(eBook PDF) Cognitive Science: An Introduction to the

Science of the Mind 2nd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-cognitive-science-an-
introduction-to-the-science-of-the-mind-2nd-edition/

(eBook PDF) Mindware: An Introduction to the Philosophy

of Cognitive Science 2nd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-mindware-an-
introduction-to-the-philosophy-of-cognitive-science-2nd-edition/

Social Science: An Introduction to the Study of Society

16th Edition (eBook PDF)

http://ebooksecure.com/product/social-science-an-introduction-to-
the-study-of-society-16th-edition-ebook-pdf/

(eBook PDF) Social Science: An Introduction to the

Study of Society 16th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-social-science-an-
introduction-to-the-study-of-society-16th-edition/
(eBook PDF) Cognitive Neuroscience: The Biology of the
Mind 5th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-cognitive-neuroscience-
the-biology-of-the-mind-5th-edition/

(eBook PDF) Cognitive Neuroscience: The Biology of the

Mind 5th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-cognitive-neuroscience-
the-biology-of-the-mind-5th-edition-2/

(eBook PDF) Language in Mind: An Introduction to

Psycholinguistics 2nd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-language-in-mind-an-
introduction-to-psycholinguistics-2nd-edition/

(eBook PDF) An Introduction to Cognitive Psychology:

Processes and disorders 3rd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-an-introduction-to-
cognitive-psychology-processes-and-disorders-3rd-edition/

An Introduction to Cognitive Psychology: Processes and

disorders 3rd Edition (eBook PDF)

http://ebooksecure.com/product/an-introduction-to-cognitive-
psychology-processes-and-disorders-3rd-edition-ebook-pdf/
Detailed Contents
Preface
Acknowledgments
About the Authors
1. Introduction: Exploring Inner Space
A Brave New World
What Is Cognitive Science?
Representation
Types of Representation
Computation
The Tri-Level Hypothesis
Differing Views of Representation and Computation
The Interdisciplinary Perspective
The Philosophical Approach
Interdisciplinary Crossroads: Science and Philosophy
The Psychological Approach
The Cognitive Approach
The Neuroscience Approach
The Network Approach
The Evolutionary Approach
The Linguistic Approach
The Emotion Approach
The Social Approach
The Artificial Intelligence Approach
The Robotics Approach
Integrating Approaches
Summing Up: A Review of Chapter 1
2. The Philosophical Approach: Enduring Questions
What Is Philosophy
Chapter Overview
The Mind–Body Problem: What Is Mind?
Monism
Evaluating the Monist Perspective
Dualism
Substance Dualism
Property Dualism
Evaluating the Dualist Perspective
Functionalism: Are Minds Limited to Brains?
 Evaluating the Functionalist Perspective
The Knowledge Acquisition Problem: How Do We Acquire Knowledge?
Evaluating the Knowledge Acquisition Debate
The Mystery of Consciousness: What Is Consciousness and How Does It
Operate?
The What-It’s-Like Argument
Mind as an Emergent Property
Evaluating the Emergent View of Mind
Consciousness: One or Many?
Consciousness and Neuroscience
Interdisciplinary Crossroads: Philosophy, Neuroscience, and Binocular
Rivalry
Consciousness and Artificial Intelligence
Overall Evaluation of the Philosophical Approach
Summing Up: A Review of Chapter 2
3. The Psychological Approach: A Profusion of Theories
What Is Psychology?
Psychology and the Scientific Method
Mental Atoms, Mental Molecules, and a Periodic Table of the Mind: The
Voluntarist Movement
Evaluating the Voluntarist Approach
Structuralism: What the Mind Is
Evaluating the Structuralist Approach
Functionalism: What the Mind Does
Evaluating the Functionalist Approach
The Whole Is Greater Than the Sum of Its Parts: Mental Physics and the
Gestalt Movement
Interdisciplinary Crossroads: Gestalt Phenomenology, Experimental
Psychology, and Perceptual Grouping
Evaluating the Gestalt Approach
Mini Minds: Mechanism and Psychoanalytic Psychology
Evaluating the Psychoanalytic Approach
Mind as a Black Box: The Behaviorist Approach
Evaluating the Behaviorist Approach
Overall Evaluation of the Psychological Approach
Summing Up: A Review of Chapter 3
4. The Cognitive Approach I: Vision, Pattern Recognition, and Attention
Some History First: The Rise of Cognitive Psychology
The Cognitive Approach: Mind as an Information Processor
Modularity of Mind
 Evaluating the Modular Approach
Theories of Vision and Pattern Recognition: How Do We Recognize Objects?
Template Matching Theory
Evaluating Template Matching Theory
Feature Detection Theory
Evaluating Feature Detection Theory
Recognition by Components Theory
Evaluating Recognition by Components Theory
Interdisciplinary Crossroads: Computational Vision and Pattern Recognition
Evaluating the Computational Approach to Vision
Feature Integration Theory
Evaluating Feature Integration Theory
Theories of Attention: How Do We Pay Attention?
Broadbent’s Filter Model
Evaluating the Filter Model
Treisman’s Attenuation Model
The Deutsch-Norman Memory Selection Model
The Multimode Model of Attention
Kahneman’s Capacity Model of Attention
Evaluating the Capacity Model of Attention
Evaluating the Model-Building Approach
Summing Up: A Review of Chapter 4
5. The Cognitive Approach II: Memory, Imagery, and Problem Solving
Types of Memory: How Do We Remember?
Sensory Memory
Working Memory
Scanning Items in Working Memory
Long-Term Memory
Memory Models
The Modal Model
Evaluating the Modal Model
The ACT* Model
Evaluating the ACT* Model
The Working Memory Model
Evaluating the Working Memory Model
Visual Imagery: How Do We Imagine?
The Kosslyn and Schwartz Theory of Visual Imagery
Image Structures
Image Processes
Evaluating the Kosslyn and Schwartz Theory
 Problem Solving: How Do We Solve Problems?
The General Problem Solver Model
Evaluating the General Problem Solver Model
Interdisciplinary Crossroads: Artificial Intelligence, Problem Solving, and
the SOAR Model
Evaluating the SOAR Model
Overall Evaluation of the Cognitive Approach
Summing Up: A Review of Chapter 5
6. The Neuroscience Approach: Mind as Brain
The Neuroscience Perspective
Methodology in Neuroscience
Techniques for the Study of Brain Damage
Evaluating Techniques for the Study of Brain Damage
Traditional Brain Recording Methods
Modern Brain Imaging Methods
Positron Emission Tomography
Functional Magnetic Resonance Imaging
Magnetoencephalography
Knife-Edge Scanning Microscope
Brain Stimulation Techniques
Electrode Stimulation
Transcranial Magnetic Stimulation
Optogenetics
The Small Picture: Neuron Anatomy and Physiology
The Big Picture: Brain Anatomy
Directions in the Nervous System
The Cortex
The Split Brain
The Neuroscience of Visual Object Recognition
Visual Agnosias
Apperceptive Agnosia
Associative Agnosia
Face Perception
Interdisciplinary Crossroads: Perceptual Binding and Neural Synchrony
The Neuroscience of Attention
Models of Attention
A Component Process Model
Distributed Network Models
Disorders of Attention
Hemispatial Neglect
 Attention-Deficit Hyperactivity Disorder
The Neuroscience of Memory
Learning and Memory
The Hippocampal System
Neural Substrates of Working Memory
Evaluating the Neuroscience of Working Memory
Neural Substrates of Long-Term Memories
The Neuroscience of Executive Function and Problem Solving
Theories of Executive Function
Overall Evaluation of the Neuroscience Approach
Summing Up: A Review of Chapter 6
7. The Network Approach: Mind as a Web
The Network Perspective
Artificial Neural Networks
Characteristics of Artificial Neural Networks
Early Conceptions of Neural Networks
Back Propagation and Convergent Dynamics
NETtalk: An Example of a Back-Propagation Artificial Neural Network
Evaluating the Connectionist Approach
Advantages
Problems and Disadvantages
Semantic Networks: Meaning in the Web
Characteristics of Semantic Networks
A Hierarchical Semantic Network
Evaluating the Hierarchical Model
Propositional Semantic Networks
Evaluating Semantic Networks
Network Science
Centrality
Hierarchical Networks and the Brain
Small-World Networks: It’s a Small World After All
Ordered and Random Connections
Egalitarians and Aristocrats
Neuroscience and Networks
Small-World Networks and Synchrony
Percolation
Percolation and Psychology
The Future of Network Science
Overall Evaluation of the Network Approach
Interdisciplinary Crossroads: Emotions and Networks
 Summing Up: A Review of Chapter 7
8. The Evolutionary Approach: Change Over Time
The Evolutionary View
A Little Background: Natural Selection and Genetics
Comparative Cognition
Cognitive Adaptation in Animals
Interdisciplinary Crossroads: Evolutionary Processes and Artificial Life
Comparative Neuroscience
Evaluating the Comparative Approach
Evolutionary Psychology
Evolved Psychological Mechanisms
Evolution and Cognitive Processes
Categorization
Memory
Logical Reasoning
Judgment Under Uncertainty
Language
Behavioral Economics: How We Think About Profit and Loss
Sex Differences in Cognition
Evaluating Evolutionary Psychology
Overall Evaluation of the Evolutionary Approach
Summing Up: A Review of Chapter 8
9. The Linguistic Approach: Language and Cognitive Science
The Linguistic Approach: The Importance of Language
The Nature of Language
Interdisciplinary Crossroads: Language, Philosophy, and the Linguistic
Relativity Hypothesis
Evaluating the Linguistic Relativity Hypothesis
Language Use in Primates
Evaluating Language Use in Primates
Language Acquisition
Domain-General and Domain-Specific Mechanisms in Language
Acquisition
Evaluating Language Acquisition
Language Deprivation
Evaluating Language Deprivation
Cognition and Linguistics: The Role of Grammar
Evaluating Universal Grammar
Neuroscience and Linguistics: The Wernicke-Geschwind Model
Evaluating the Wernicke-Geschwind Model
 Artificial Intelligence and Linguistics: Natural Language Processing
Speech Recognition
Syntactic Analysis
Semantic Analysis
Pragmatic Analysis
Computer Language Programs and IBM’s Watson
Evaluation of Natural Language Processing
Overall Evaluation of the Linguistic Approach
Summing Up: A Review of Chapter 9
10. The Emotional Approach: Mind as Emotion
Emotion and Cognitive Science
What Is Emotion?
Theories of Emotion
Basic Emotions
Emotions, Evolution, and Psychological Disorders
Disgust
Fear
Anger
Sadness
Happiness
Emotions and Neuroscience
The Chemical and Electrical Basis of Emotional Computation
Hot and Cold: Emotion–Cognition Interactions
Emotion and Perception/Attention
Emotion and Memory
Emotion, Mood, and Memory
Emotion and Decision Making
Emotions and Reasoning by Analogy
Emotions and Artificial Intelligence: Affective Computing
Interdisciplinary Crossroads: Emotion, Robotics, and the Kismet Project
Overall Evaluation of the Emotional Approach
Summing Up: A Review of Chapter 10
11. The Social Approach: Mind as Society
Social Cognition
Social Cognitive Neuroscience
Topics in Social Cognitive Neuroscience
Evolution
Attention
Mirror Neurons
Social Cognition as the Brain’s Default State
 Is Social Cognitive Neuroscience Special?
Advantages of the Social Cognitive Neuroscience Approach
Theory of Mind
ToM and Neuroscience
Autism
Autism and ToM
Other Social Cognitive Disorders
Attitudes
Cognitive Dissonance
Attitudes and Cognitive Processes
Perception
Attention
Interpretation
Learning
Memory
Attitudes and Neuroscience
Impressions
The Dual-Process Model of Impression Formation
Attribution
Attribution Biases
Attribution and Cognitive Processes
Attribution and Neuroscience
Interdisciplinary Crossroads: Game Theory and the Prisoner’s Dilemma
Stereotypes
Stereotypes and Cognitive Processes
In-Groups and Out-Groups
Automatic Stereotyping
Stereotyping and Neuroscience
Prejudice
The Stereotype Content Model of Prejudice
Overall Evaluation of the Social Approach
Summing Up: A Review of Chapter 11
12. The Artificial Intelligence Approach: The Computer as a Cognitive Entity
Cognitive Science and Artificial Intelligence
Historical Precursors
Defining AI
Doctrinal Arguments
Turing’s Critical Legacy
Practical AI
Fuzzy Thinking: The Legacy of Lotfi Zadeh
 The Contentious Debate and AI Evolution
The Neural Network Model and Its Capabilities
The New Millennium: Cognitive Computing (Is It Possible to “Build” a
Brain?)
Emergent Neuron Models: Precursors to Intelligent Agents
Organization of the Neocortex
An Auto-Associative Model for the Neocortical Column
The DARPA SyNAPSE Program
Emerging Physiological and Other Developments
Evaluation of AI
Interdisciplinary Crossroads: Physiology, Psychology, Neuroscience,
Computer Science, AI, and Rehabilitation Medicine
Summing Up: A Review of Chapter 12
13. Intelligent Agents and Robots
Introduction
The Intelligent Agent Paradigm
Why Biology Is Important
Modeling Aspects of Biological Systems
Applying the Principles to the Design of IAs
IA Architectures and Their Uses
Reactive Architectures
Deliberative Architectures
Belief-Desire-Intention (BDI) Architecture
Blackboard (Cooperative) Architectures
Emerging Developments
Ben Goertzel and Artificial General Intelligence
Social Robots and Their Emotional Substructures
The Agent as an Emotion Machine
Interdisciplinary Crossroads: Physiology, Psychology, Neuroscience,
Computer Science, AI, Engineering, and Rehabilitation Medicine
Overall Evaluation of IA Embodiments
Summing Up: A Review of Chapter 13
14. Conclusion: Where We Go From Here
The Benefits of Cognitive Science
Issues in Cognitive Science
Physical Environments
Individual and Cultural Differences
Consciousness
Lack of a Unified Theory
The Dynamical Systems Approach
 Nonlinearity
Predictability
State Space and Trajectories
Attractors
Dynamical Representation
Symbolic Dynamics
Interdisciplinary Crossroads: Multiple Approaches to Levels of Explanation
in Cognitive Science
Dynamical Versus Classical Cognitive Science
The Continuity of Mind
Modularity Versus Distribularity
Component-Dominant Versus Interaction-Dominant Dynamics
Internalism Versus Externalism
Situated Versus Embodied Cognition
Feed-Forward Versus Recurrent Pathways
Evaluating the Dynamical Perspective
Integrating Cognitive Science
Integration Across Levels of Description
Integration Across Disciplines
Integration Across Methodologies
The Future
Summing Up: A Review of Chapter 14
Glossary
References
Name Index
Subject Index
Preface

One of the most challenging mysteries remaining to science is the human mind. The
brain that forms the basis of mind is the most complex object in the universe. It is made
up of billions of cells sending signals back and forth to each other over many more
billions of connections. How can we make sense of all this? Recent years have seen
great strides in our understanding, and this has been due in part to developments in
technology. In this book, we provide an up-to-date introduction to the study of mind,
examining it from an interdisciplinary perspective. We attempt to understand the mind
from the perspective of different fields. Among these are philosophy, psychology,
neuroscience, networks, evolution, emotional and social cognition, linguistics, artificial
intelligence, and robotics. Beyond this, we make attempts to bridge some of these
fields, showing what research at the intersection of these disciplines is like. Each
chapter in this text is devoted to a particular disciplinary approach and examines the
methodologies, theories, and empirical findings unique to each. Come with us as we
explore the next great frontier—our inner world.
What’s New in This Edition
New content has been added throughout. The topic of empirical philosophy is
introduced in Chapter 1 as an expanded section on formal systems, the physical symbol
system hypothesis, and the symbol grounding problem. In Chapter 4, there is greater
discussion on theories of pattern recognition and depth perception. One of the latest
methods in neuroscience, the measuring and stimulation of individual neurons by light
(optogenetics) is detailed in Chapter 6. In Chapter 8, the authors discuss the concept of
neural markers for intelligence in animals and humans, what are called spindle neurons,
as well as the idea of anthropodenial when observing animal behavior. Chapter 9 on
language has an entirely new section on domain-specific versus domain-general
mechanisms in language acquisition. New artificial intelligence programs with world
knowledge and conversational skill are outlined in this chapter as well. Chapter 10 on
emotions has substantially new information added on basic emotions and on the
relationship between emotions, evolutionary processes, and psychological disorders.
Chapter 12 includes substantially new information on cognitive computing and ongoing
research related to fabrication of the neocortex. Chapter 13 introduces advanced
robotic concepts and applications as well as thought control of bionic limbs. Finally, in
Chapter 14, there is discussion of the “WEIRD” model of cross-cultural testing. Other
new features and benefits include in-depth topics now inserted into the body of the text
where they expand and apply general principles and added discussion that integrates
the various perspectives in cognitive science more tightly. Chapter introductions better
preview what is to come to help students organize information. There are also new
figures and tables that help summarize and differentiate important definitions.
Beyond the Book
The text comes with many ancillary materials. A password-protected Instructor’s
Resource Site (http://study.sagepub.com/friedenberg3e) contains PowerPoint
lectures, a test bank, and other pedagogical material. A Student Study Site is also
available online at http://study.sagepub.com/friedenberg3e. It contains electronic
flash cards of glossary terms, practice quizzes that allow students to assess their level
of understanding, and various web links to explore selected topics in greater depth.
Acknowledgments

We would like to acknowledge the efforts of our editors at SAGE for their assistance
and the following reviewers:

Emanuel J. Mason, Professor, Northeastern University

R. I. Arriaga, Georgia Institute of Technology
Michael J. Tetzlaff, University of Maryland, College Park
Robin Andreasen, University of Delaware
Karl Haberlandt, Trinity College
Marc Pomplun, University of Massachusetts at Boston
Another Random Scribd Document
with Unrelated Content
samallainen. Tuvan toiselta puolen näkyi keskentekoista
ulkokartanoa.

— Mitähän tuo Mattikin hullutteli kun tällaiseen rommakkoon

itsensä ratusti, huusi koleaääninen Rantalan isäntä, niin että ääni
kuului kolmattakymmentä kuormaa käsittävän jonon päästä toiseen.
— Pöhlö mies! räjäytti vielä.

— Sellainen se on uutisviljelijän asunto, sanoi Lauri hänen

kuormallaan istuvalle Alaniemen Miskalle, kuin Mattia
puolustaakseen.

Mutta salaa hän ajatteli, että tuollaiseen ei hän voisi Annia tuoda.
Seinät punaisiksi, nurkat, vuori ja räystäslaudat valkeiksi maalattu,
soma ja iloinen — — Sellainen sen pitää olla!

Sellaiseksi hän oli Paju-Matin asunnonkin kuvitellut.

*****

Seuraavan viikon alkupäivät olivat tuulisia ja tuiskuisia. Hakkuulle

ei viitsinyt mennä. Ajeltiin vain heiniä ja halkoja. Lopulla viikkoa
muuttui ilma suojaiseksi. Satoi vettä ja märkää lumiröpäskää ja oli
kaikin puolin sellainen ilma, johon kunnon talossa ei ajeta
koiraakaan. Räystäistä lorisi vesi, tiet ja polut tulivat iljanteisiksi ja
pellon seljillä alkoi näkyä mustia tönkkejä. Ulkotöihin menoa ei
ilennyt ajatellakaan.

Lauri veisteli haravan lapaa, isällä oli reki tekeillä ja äiti kehräsi,
nukuttavaa virrennuottia hyräillen. Jokainen hautoi vain omia
ajatuksiaan.
 Kipeämmin kuin koskaan ennen Lauri nyt tunsi, kuinka kauas hän
oli loitonnut vanhemmistaan ja todellisesta talonpoikaiselämästä.
Hän eli kokonaan toisissa maailmoissa kuin he. Hän ymmärsi
menneensä liian kauas heidän piirinsä ulkopuolelle. — Hänen täytyy
palata takaisin — alaspäin — jos kerran tahtoo talonpojaksi ruveta.
Ja hän tahtoo ruveta talonpojaksi ja talonpoikana raivata sekä
aineellista että henkistä suota — raivata niinkuin Paju-Matti
Tuulinevalla — —!

Mutta sitä ennen täytyy hänen palata alas todelliseen

talonpoikaismaailmaan takaisin. Ennen kaikkea täytyy hänen päästä
lähemmäksi vanhempiaan.

Hän päätti yrittää.

— Milloinkahan tämä ilma viimeinkin tasaantuu, että pääsisi tästä

oikeihin töihin.

Isä höyläsi reen jalasta paksusti tupruava piippu hampaissa. Äiti

kehräsi ja hyräili. Kumpikaan ei puhunut mitään.

Vähän ajan päästä Lauri yritti uudestaan.

— Savistossa oli toissa päivänä ollut metsänostaja.

— Johan niitä kulkee, sanoi isä siihen, Laurin mielestä

kärsimättömänä.

— Olisi ostanut vaikka mitä lajia metsää, tukki-, propsi-, massa- tai
halkometsää. Mitä vain, jatkoi Lauri.

Siihen ei isä sanonut enää mitään.

 Mutta Lauri ei hellittänyt. Hän päätti sanoa senkin jota oli
luentokursseista alkaen ajatellut.

— Enkö mä saisi mennä maamieskouluun!

Äiti kehräsi ja hyräili. Isä höyläsi.

— Mitä se tulisi maksamaan? kysyi isä vihdoin noin sivumennen.

— Siihen se tulisi jotain kolmen-neljänsadan vaiheille. Ja sen saisi

maksaa kahtena vuotena.

Lauri uskalsi jo hiukan toivoa.

— Minkälaiseen virkaan sieltä pääsisi? kysyi isä taas jurosti.

— En minä mihinkään virkaan menisi. Tulisin kotia jälleen ja

rupeaisin maanviljelijäksi.

— Hoo — —!

Vai kotiin — hm hm — vai maanviljelijäksi — —! Kun ensin

kouluttaisi itsensä mihinkään kelpaamattomaksi puoliherraksi, niin
sitten tänne meille toisille ristiksi — — hm hm — —.

— Saanko mennä? uskalsi Lauri vielä kysyä.

— Mene vain, jos tahdot. Mutta älä kotiin sitten enää tule! Ei
meidän talossa kannata herroja ruveta elättämään.

Lauri ymmärsi, että tästä asiasta on turha enää puhua, ja

painautui omia tulevaisuuskuviaan hautomaan.
 Niilo oli Leppirannassa ainoa, jota ei roskailma painanut. Hän oli
parhaimmalla tuulellaan — kun oli niin mainio lumipallokeli. Joka ilta
hän tuli kotiin ihoa myöten märkänä. Isä ja äiti uhkasivat tukistaa
"niin ettäs tiedätkin!" Mutta Niilo ei ollut viitenään. Omiaan vain
touhusi. Ja illalla toisten jo maatessa äiti huolellisesti levitteli Niilon
vaatteet kuivumaan. Lauri näki sen, mutta tukahutti sen johdosta
eloon pyrkivät ajatukset.

Perjantaina alkoi tuuli tyyntyä ja taivas kirkastua. Iltapäivällä oli

hiiskumaton tyyneys ja sumua, ja myöhemmin alkoi jäätikkö hiljaa
pamahdella. Lauantaiaamuna oli teillä ja poluilla paksu kuura, joka
somasti kahahteli jalan alla ja esti liukastumista.

Siitä valkeni Leppirannan miehille hakkuupäivä.

Pitkin aamua pyöri Laurin kielellä sanat, joilla alkaisi tehdä selkoa
metsänhoidonneuvojan esitelmistä. Mutta hän ei saanut niitä
sanotuksi. Ja kuta kauemmin hän niitä kielellään pyöritteli, sitä
vaikeammalta niiden sanominen tuntui.

Vihdoin syömästä noustessaan hän ruumistaan venytellen ja

toisaanne katsoen sanoi:

— Eikö nyt koeteta sitten hakata vähän siihen tapaan kuin

nykyaikaan opetetaan — —

Katsahti hymyä tehden isään. Isä vain söi eikä ollut kuulevinaan.

— Niin että lahoja, viallisia ja toisten varjoon jääneitä ja sitten

rumia susipuita vain hakattaisiin, ja kauniit ja terveet puut jätettäisin
seisomaan, jatkoi Lauri. — Metsänhoidonneuvoja sanoi, että
maanviljelijän kansallinen velvollisuus on huolellisesti — —
 — Tähtäillä joka puuta niin että ehtii polttaa tupakkapiipullisen
joka puun juurella, keskeytti isä, nuolasi lusikkansa ja viskasi sen
pöytälaatikkoon. — Haistakoon viis sellaiset herrat ja heidän
susipuunsa. Omaa metsäänsä saa jokainen hakata niinkuin itse
tahtoo, eikä siihen tule susipuuherrain mitään.

Isä tuppasi evästä taskuihinsa ja otti kirveen olalleen. Lauri teki

samoin. Sitten lähdettiin.

Lauria painosti ja väsytti kuin raskaan päivätyön jälkeen.

Pitääkö hänen hakata niinkuin isä käskee — —? Tehdä sitä minkä

tuntee ja tietää olevan väärin — —!

Ajatuksen juoksu pysähtyi kuin olisi tullut jollekin rajaviivalle.

Hetkisen epäröityään se hyökkäsi rajan ylitse.

Hän ei tee niinkuin isä käskee! Hakatkoon isä niinkuin hän tahtoo,
mutta minä hakkaan niinkuin luentokursseilla opetettiin. Jos isä
suuttuu, niin suuttukoon! Ajakoon pois, jos ei voi kärsiä!

Painostus oli kadonnut.

Pappien puheisiin se isäkin uskoo niinkuin kirveen silmään, mutta

maatalousneuvojia haukkua nalkuttaa. Mutta minä — minä en usko
pappeja, mutta maatalousneuvojia minä uskon ja heitä minä
kuuntelen. Heidän puheitaan edes ymmärtää.

Hän mietti jo oikein purevia sanoja, joilla letkauttaa isää. Ei

kuitenkaan sanonut mitään.

Sanaa vaihtamatta mentiin koko matka.

 Perille päästyään asetti isä kintaansa kannon päähän ja istahti
niiden päälle hetkiseksi huoahtamaan. Lauri seisoi syrjempänä ja
silmäili metsää.

Kuin äskeistä kuohahtamistaan katuen isä piippua virittäessään

puheli:

— Tässä nyt ruveta metsässä puita haeskelemaan! — Ne on niin

lujia ja sitkeitä halaistakin ne sellaiset väärät ja vialliset että — — ja
sillä tavalla karttuu niin vähän. Missä vain puun näkee, niin sen
kaataa, ja sillä hyvä. Säästyy häntä toinen paikka, jos toinen tuleekin
tyystimmin hakatuksi.

— Ei sitä kaikkea pidä uskoa, mitä herrat sanoo. Kyllähän ne

puhua osaavat, lisäsi vähän päästä.

— Herra se on pappikin, ja uskotaan sitäkin, sinkautti Lauri.

— No mitäs siitä — — mutta — —

— Mitä mutta —

Sitä sanoessaan oli Lauri jo menossa katsomalleen mäkikummulle,

joka kasvoi koivun ja kuusen sekaista metsää ja jossa hän aikoi
ruveta hakkaamaan.

Metsänhoidonneuvoja oli käskenyt ensin leimata ne puut, jotka

katsotaan hakattaviksi ja sitten vasta hakata. Hän teki niin. Löi
kirveellä lastun jokaisen puun kyljestä, jonka metsän säännöllinen
tiheys näytti vaativan pois hakattavaksi. Sitten alkoi lyödä puita
kumoon.
 Vasta kun kaikki merkityt puut oli kaadettuna ja suuri osa jo
oksittuna ja rangoiksi hakattunakin, alkoi hän katsella miltä se nyt
näyttää.

Harventunuthan se oli. Oikein sievästi olikin. Mutta — —

Hän ei ollutkaan huomannut pitää silmällä muuta kuin sitä, että

metsä tulisi säännöllisen harvaksi. Ja niin oli jäänyt seisomaan
sairaita ja viallisia ja kuivalatvaisia puita, vieläpä susipuitakin.
Tuossakin tuollainen koivu, jossa on ainakin kahta syltä pitkät oksat,
joilla estää valon ympäristöltään. Ja tuo töppölatva kuusi, josta ei
ikinä tule muuta kuin maan varjostaja. Pitää nyt jo monta aarin alaa
puun taimista puhtaana.

Kaadetuista puista oli suurin osa suoria ja terveitä.

Tuhahtaen alkoi Lauri jälleen karsia. Isäkin tuli siihen. Katseli

seisomaan jääneitä puita ja katseli kaadetuita puita.

— Eiköhän oteta ja tehdä valkea ja ruveta syömään. Sopii sitten

hakata loput, sanoi hetkisen katseltuaan ja meni jälleen omalle
hakkuupaikalleen, jossa alkoi kasata havuja ja teki tulen.

Kun valkea alkoi palaa, läksi Laurikin sinne. Hänen mieltään taas
painosti. Hän ei ymmärtänyt mitä isä tarkoitti loppujen
hakkaamisella, pystyyn jääneiden kaatamistako vai jo kaadettujen
karsimista ja hakkaamista. Kysyä hän ei voinut.

— Onko sun vilu? kysyi isä, kun valkean ääressä kannoilla istuen
söivät kuivaa leipää ja kovaksi kylmettynyttä voita.

— Ei, tyrkkäsi Lauri lyhyen vastauksen.

 Häntä harmitti nolo hakkauksensa. Ja hiljaisesti hän päätti ettei
enää ole niin nolo, vaan tarkastaa jokaisen puun tyvestä latvaan
saakka.

Niin hän tekikin, kun jälleen alkoi puita kaataa. Mutta siinä tuli
päänvaivaa enemmän kuin hän oli ymmärtänyt odottaakaan. Mikä
puu milloinkin olisi kaadettava? Tuoko pitempi, mutta hoikempi, vai
tuoko paksumpi mutta lyhyempi? Tuoko, jonka latvapuolessa on
mutka, vai tuoko, joka on tyvestä loivasti kaaressa? Tuossa on juuri
tukiksi tuleva kuusi, jonka varjossa kasvaa neljä pienempää kuusta.
Mikä nyt on hakattava? Tuo yksi iso puuko, vaiko nuo neljä
pienempää puuta?

Useampaankin kertaan hän kierteli ja katseli puuta ennenkuin

uskalsi päättää mitä tekee. Näki yhdessä yhden virheen, toisessa
toisen ja joutui aivan ymmälle. Teki hänen jo mieli kysyä isältäkin
neuvoa, mutta tiesihän sen mitä isä sanoo. Ja muualta ei tässä
hädässä neuvoa saa.

Lauri tuskaili ja lopulta alkoi hakata aivan umpimähkään.

Illalla kotiin lähdettäessä hän muuta asiaa tehden kiersi isän

hakkuupaikan kautta ja huomasi, että isä oli saanut rankoja paljoa
enemmän kuin hän — oikein tuntuvasti enemmän.

Lauri ei voinut sille mitään, että hänen mielensä masentui.

Tällaistako se sitten onkin? Kun hän tätä metsänhakkuutakin ajatteli
ja kuvitteli, oli se niin selvää ja suoraa. Ja kuitenkaan siitä ei tullut
mitään. Ei karttunut rankoja eikä tullut muustakaan mitään.
Tällaistakohan se on kaiken muunkin kanssa? — — Tietysti se
samallaista on.
 — Eikökän maanviljelyksen neuvojana olisi parempi olla kuin
maanviljelijänä? Ei tarvitsisi muuta kuin sanoa muille mitä itse on
kirjoista oppinut. Opin käytäntöönpanon saisi jättää maanviljelijäin
asiaksi — —

Hän vaistomaisesti tunsi, että tämä alkaa olla jo hyvin lähellä isän
ajatussuuntaa, sitä joka aamulla niin hänen mieltään kuohutti. Hän
pysäytti ajatuksensa. Hän ei tahtonut pitemmälle mennä tähän
suuntaan. Eikä yleensä mihinkään suuntaan. Koetti olla kokonaan
ajattelematta sitä asiaa ja kiinnitti huomionsa edellään kävelevään
isään.

Vasta nyt hän huomasi, että isän on selkä hieman köyryssä ja että
hän kävelee lyhyin, töksähtelevin askelin. Vasta nyt hän huomasi,
että isä alkaa jo olla vanha —.

Hänen tuli sääli isää, paljon kärsinyttä ja paljosta osattomaksi

jäänyttä vanhaa miestä.

Hän olisi sanonut isälle jonkun osanoton sanan, mutta ei keksinyt

sellaista. Ja niin tultiin kotiin ilman että olisi sanaa vaihdettu koko
matkalla.

Juuri kun he lopettelivat kahvin juontia, tuli Juuriston Mikin Sussu

tupaan.

— Hyvää iltaa! tervehti Sussu, pannen painon ensimäisen sanan

viimeiselle tavulle.

— Iltaa, vastasi emäntä. Käy istumaan!

Sussu meni istumaan. Oltiin hieman noloina — kun Sussu juuri

kahvin aikana sattui tulemaan.
 — Siellä on oikein sievä ilma, sanoi isäntä samalla kun nousi
pöydän äärestä.

— On — sievä ilma siellä on, myönsi Sussu ja kerran puheen

alkuun päästyään jatkoi, emännälle puhuen: Minä läksin maksamaan
sen maidon, kun sattui olemaan rahaa sen verran. Kuinka paljoon se
nyt nouseekaan?

— Kuinkas kauan sitä onkaan haettu? emäntä sivumennen kysyi,

vasikan juotavia uuninpankon luona sekoitellessaan.

— Ensimäisenä arkipäivänä Tapaninpäivän jälkeen sitä ensi kerran

haettiin ja siitä alkaen on haettu litra joka aamu, selitti Sussu.

— Niin — niinhän se taitaa olla, myönsi emäntä. Kuinkas monta

kertaa sitä sitten olisi haettu? Koetappas Lauri laskea almanakasta.

Lauri otti almanakan viililaudakon päästä ja laski.

— Siinä olisi kaksikymmentä päivää.

— Niin minäkin sen kotona laskin, sanoi Sussu. Eikös siitä tule
sitten kaksi markkaa, kun kymmenen penniä on joka päivältä?

— Tulee, todisti Lauri.

— Niin — markassa on kymmenen kymmentä penniä ja kahdessa

markassa on kaksikymmentä kymmentä penniä, laski emäntä toinen
käsi lantiolla ja toisella vasikanjuotavan sekoituskapustaa
heilautellen. Joo, niin siitä tulee.

— Niin se tulee, kaksi markkaa siitä tulee — saahan sen nyt

vähemmälläkin lasketuksi, sanoi isäntä, otti piipun huuliltaan ja
sylkäsi takkaan.

— No älä nyt sinä huoli — kyllähän me tämän — — Mutta minä

muistelen, että yksi kerta on otettu puolitoista litraa, muisteli
emäntä.

— Koskahan? — Minä en muista sitä, ällistyi Sussu.

— Se oli muistaakseni uudenvuodenaattona. Jassu silloin olikin

hakemassa. Siitä vain muistan, kun Jassu sanoi jotta keitetään
ryynipuuroa illalla, kohenteli emäntä Sussun muistia.

— Kuinkahan kun en minä yhtään sitä muista! ihmetteli Sussu.

Minä en ottanut rahaakaan muuta kuin kaksi markkaa.

— Etkös sinäkin muista kun Jassu tuossa muurin pielessä

lämmitteli käsiään ja sanoi että äiti pyysi, jotta jos saisi puolitoista
litraa, jotta illalla keitettäisiin ryynipuuroa, ja kun mä sanoinkin jotta
miksei sitä saa ja annoin puolitoista litraa? sanoi emäntä isännälle.

— Kyllä sitä oli kerran sellaista puhetta. En niin sitä muista mikä
päivä hän oli, mutta oli sitä vain kerran sellaista puhetta, muisteli
isäntä.

— Niin — ja se oli uudenvuodenaattona, todisti emäntä.

— Mikseikäs se niin olekin, en minä tahdo sitä valheeksi väittää,

vaikka en muistakaan, alistui Sussu. Mutta niinkuin jo sanoin, niin ei
minulla ole rahaa muuta kuin juuri kaksi markkaa.

— No kyllä sen rahan aina ehtii, kun asia vain tulee selväksi,
puheli emäntä armahtavaisesti ja alkoi jälleen sekoitella vasikkain
juotavia.
 Sussu antoi kaksimarkkasensa emännälle ja saatuaan luvan
vast'edeskin hakea maitoa alkoi pois lähtöä tehdä.

— Olisi kahviakin tarvinnut antaa, mutta nuo miehet ehtivät juuri

tyhjentää pannun, hymyili emäntä.

— Ei. — Mitäs minun kahveistani. Join juuri kun kotoa lähdin.

Hyvästi nyt vain ja paljon kiitoksia!

Sussu meni.

Laurilla oli kaiken aikaa almanakka avoinna. Hän oli sitä

lukevinaan. Todellisuudessa hän kuitenkin vain katsoi siihen, ettei
tarvitsisi muualle katsoa.

Häntä hävetti tuo pitkällinen tilinteko viisipennisestä. Kun Sussu oli

mennyt, nousi hän äkkiä ja almanakan pöydälle viskaten sanoi:

— Kuinka te kehtasitte!

— Kehtasitte? Mitä? kysyi äiti.

— Tuon yhden viisipennisen takia noin häväistä itsenne — — Lauri

ei saanut enempää sanotuksi.

— Älä sinä ole aina niissä ihmeellisissä, viskasi äiti. Mistä tulisi
sullekin kaikki iltama- ja kalossirahat, jos tässä ruvettaisin viisiä
penniä ympäri maailman heittelemään.

— Olkaa nyt hiljaa! huudahti isä kuin pelästynyt.

— No mitäs kun — sai äiti sanotuksi ja läksi navettaan.

 Lauri jäi tyrmistyneenä seisomaan. Äidin ulosmenoa seuranneessa
hiljaisuudessa hänelle selvisi mitä oli nyt tehnyt.

Hän oli riidellyt äidin kanssa — — Oikein rumasti riidellyt oman

äitinsä kanssa. — —

Hän katsahti isään. Hänen mielestään näytti isä sellaiselta kuin

olisi häntä haavoitettu.

Hän hyökkäsi ulos ja rupesi ammentamaan vettä navettaan.

Mikä hänet oikeastaan pani suuttumaan?

Tekikö hän väärin?

Ei hän voinut itseään väärinteosta syyttää, mutta ei hän tuntenut

oikeinkaan tehneensä. Se mitä hän sanoi, se oli pohjaltaan oikein, —
siitä oli hän vakuutettu. Mutta tapa, jolla hän sen sanoi, se oli väärä.
Siinä hän teki väärin, kun sanoi sen sillä tavalla.

Ja särki kodin rauhan.

Vaikka särkynythän se on ollut jo ennenkin. Nyt sen särkyneisyys

tuli vain entistä selvemmäksi.

Mutta sittenkin — — Että hänen piti olla se, joka tämän

särkyneisyyden teki selväksi — —!

Mutta eihän hän sellaista tarkoittanut! Eihän hän oikeastaan ollut

tarkoittanut millään tavalla äitiä loukata. Hänellä oli selvä tunne että
hän oli tähdännyt jonnekin edemmäksi. Mutta isku sattuikin äitiin.
Hänestä tuntui kuin olisi hänen takanaan ollut joku piiri, joku
maailma, joka häntä työnsi äitiä, tai ei oikeastaan äitiä, vaan äidin
takana olevaa toista maailmaa vastaan.

Nämä kaksi maailmaa ovat heidän kodissaan ja työntävät heitä

toisiaan vastaan. Hän tajusi sen aivan selvästi. Ja epäili, tulevatko ne
koskaan sulautumaan toisiinsa.

Kenties olisi viisainta kokonaan erottaa ne toisistaan. —

Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi ja
kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä
muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan.

Niilokin tuli kotiin.

— Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle.

Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran
toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan.

— Shoo Pekka! Hei! — Tpruu — Älä kaapin alle!

Raa'asti nykäsi hän hiiren keskilattialle.

— Soo!

Hiiri rukka pyrki piiloon milloin minkin esineen alle, ikäänkuin sillä
olisi ollut jonkinlaista toivoa vapaaksi pääsemisestä.

Niilolla oli hauskaa.

Lauri seurasi hänen räyhästämistään, ja vihdoin, kun isä ja äiti

eivät näyttäneet mitään välittävän, hän sanaa sanomatta astui hiiren
päälle ja toisaanne katsoen polki sen murskaksi.
 — Pirun poika! kivahti Niilo ja sinkautti verisen hiiren raadon
Laurille vasten kasvoja.

— Niilo! Sinä! ärjäsi isä, mutta Niilo ei ollut tietääkseen.

— Luuletko etten uutta saa, härnäili vain uhitellen Laurille ja meni

syömään.

Lauri nojasi selkäänsä muuriin ja tuijotti lattiaan. Ei tullut edes

hiirestä jäänyttä verta kasvoiltaan pois pyyhkineeksi.

Hän idätteli aivoissaan sitä ajatusta, jonka siemen sinne kulkeutui

navetan vesiränniin vettä ammentaessa.

Kaksi erilaista maailmaa ei sovi samaan kotiin. Ne ovat haitaksi

toisilleen ja turmelevat toinen toisensa. Ja särkevät kodin.

Hän lähtee täältä pois ja vie maailmansa mennessään. Sitten

saavat toiset olla niinkuin tahtovat, kun hän ei ole heidän tiellään —
—

Minne lähtee, sitä ei hän ruvennut sen perinpohjaisemmin

harkitsemaan. Pois vain täältä —!
VI.

Sunnuntaiaamuna Leppirannassa juteltiin tavallista vähemmän. Se,

mikä oli välttämättä sanottava, se sanottiin. Lyhyesti ja puolittain
murahtamalla sekin.

Jokaista painoi se eilisiltainen, Lauria koko eilispäiväkin, mutta ilta

kuitenkin enimmän. Jokaisen teki mieli sanoa vapauttava sana, joka
päästäisi painostuksen aiheuttaneen pakotuksen purkautumaan.
Mutta kukaan ei saanut sitä sanotuksi. Jokaista kyllä kauhistutti se
eilisiltainen, ja jokaista pelotti, että jos se nyt rupeaakin olemaan
tällaista aina. Mutta sittenkään ei kukaan saanut sitä vapauttavaa
sanaa sanotuksi.

— Tuota — — alkoi isä, kun aamiaista syötiin, mutta sen

pitemmälle ei hän päässytkään. Ja se "tuota" jäi ainoaksi sanaksi
mikä aamiaispöydässä sanottiin — Niilon molinaa lukuunottamatta.

Lauri jo useammankin kerran veti henkeään ja liikutti huuliaan sitä

varten, että nyt hän sen sanoo. Mutta ei saanutkaan sanotuksi.

Painostus yhä vain kasvoi. Se uhkasi jo muuttua katkeruudeksi ja

sellaisena purkautua.
 Murhemielin ryhtyi Lauri aamuaskareista päästyä muuttamaan
pukua. Pyhävaatteiden päällepano tuntui nyt aivan joutavalta ja
melkein rasittavalta turhanaikaisen tavan noudattamiselta.
Sunnuntaitunnelmaa ei ollut vähääkään. Mieltä vain ahdisti ja kalvoi.

— Äläs nyt Lauri, sanoi äiti silloin, aivan kuin olisi yht'äkkiä jotain
muistanut. Minä tuon täältä sulle uudet sukat.

Äiti penkoi kirstulla ja veti sieltä uudet vast'ikään valmiiksi

saamansa sukat ja toi ne Laurille.

— Olet jo niin kauan pitänyt niitä samoja sukkia että ne ovat jo

hikiset. Jalkasi palelevat ja sitte saat yskää — — Pane ne nyt
jalkaasi! Ne ovat lämpöiset!

Äiti antoi uudet sukat Laurille ja toisia pois viedessään sanoi:

— Nämä pitää huomenna pestä.

Tämä ei oikeastaan ollut mitään tavatonta. Mutta sittenkin Lauri

joutui hämilleen, eikä osannut, eikä ehtinytkään sanoa mitään. Alta
kulmainsa vain vilkasi äitiin, joka tarpeettoman joutuun kiiruhti pois
hänen luotaan ja lattiaan katsellen rupesi kahvia jauhamaan. Sitten
hän vilkasi isään, joka takan luona istuen kohenteli hiilosta
kahvipannun alla, huomattavan äänekkäästi syljeskellen.

— Olenkohan yöllä jotain puhunut ääneen ja äiti on sen kuullut ja

nyt sen johdosta — —? kyseli Lauri itseltään.

Mahdotonta se ei ole. Hän on kyllä voinut puhua jotain ääneenkin

— unissaan. Niin levoton on hänen yönsä ollut.
 Ensin iltayöstä, ennenkuin hän vielä ehti nukkuakaan, Niilo
unissaan iski häntä vasten kasvoja, niin että hänen päänsä kuumeni.
Se koski kipeästi, sekä päähän että mieleen. Se oli kuin lopullinen
lyönti siihen kiilaan jolla hänet tahdotaan kodista irti reväistä, ja jota
on pitkin päivää — pitkin elämää — lyöty yhä syvempään ja
syvempään.

Hän melkein itki, ja ajatteli että kun ei häntä olisikaan maailmassa

——

Sitten oli hän nähnyt unta. Hän muisti sen vieläkin ihmeen
selvästi.

Hän oli kuollut. Makasi suutuvassa laudalla valkean lakanan alla.

Ulkona paistoi syksyinen ilta-aurinko, ja pihanpuoleisesta ikkunasta
osui joku säde suutupaankin. Isä ja äiti seisoivat ikkunan luona ja
puhelivat hiljaa.

"Onkohan Laurin nyt hyvä olla?" kysyy isä. "Ei tiedä", huokaa äiti.
"Kyllä Jumala omistaan huolen pitää."

"Täällä ei Laurin ollut hyvä olla", sanoo isä taas vähän ajan
kuluttua.

Äiti pyyhkii silmiään esiliinaan.

"Me olimme liian ankaroita hänelle", jatkaa isä ja kääntyy

katsomaan ulos. "Lauri oli liian hento meidän käsiimme."

"Niin oli", sanoi äitikin. Ja itkuun purskahtaen lisää: "Minun on

ollut niin katkerasti ikävä Lauria!"
 "Niin on minunkin! Kun se melkein kaiket pyhätkin oli tässä
kotosalla", tunnustaa isäkin, eikä enää yritäkään salata kyyneleitään.

Hän huusi jotain isälle ja äidille, ja siihen hän heräsi. —

Hän katsahti taas vuoroin isään, vuoroin äitiin, mutta ei saanut

selkoa, ovatko he kuulleet hänen jotain unissaan puhuneen.

Hän sai sukat ja kengät jalkaansa, heittäytyi selälleen penkille ja

jatkoi muisteluaan.

Herättyään oli hän melkein surullinen, kun ei ollutkaan kuollut.

Siinä laudalla oli niin suloinen maata, ja tuntea että joku häntäkin
kaipaa. Ja ehkä Annikin silloin kaipaisi — — Istuttaisi kukan hänen
haudalleen ja muistelisi häntä — —

Mutta Annin tähden hän haluaisi vielä elääkin — — Ja Annin

tähden hän haluaisi olla täällä, olla kotona ja tehdä työtä — — Ja jos
isä ja äitikin — —

— Olenko minä yöllä jotain puhunut unissani? — kysyi hän kattoon

katsoen.

— En minä ainakaan ole mitään kuullut, vastasi äiti. — Kuinka niin

meinaat?

Lauri kääntyi lattialle päin.

— Näin vain niin kummallisia unia.

— Muuten siellä teidän sängyssä on kiehkattu yöllä, mutta en

minä mitään puhetta ole kuullut, jatkoi äiti, kahvikuppeja pöydälle
asetellessaan.
 — Niilo siellä iltayöstä itkua tehden huusi oikein kovaa että: lyö lyö
— potkase, mutta en minäkään sinun ole kuullut mitään puhuvan,
sanoi isä.

Nyt pääsi Lauri varmuuteen, etteivät isä ja äiti mitään olleet

kuulleet hänen puhuvan. Muuten se äiti vain — — Tahtoo suojella
minua kylmältä — —

Suloinen lämpö tulvahti Laurin mieleen.

Hän muisti ne punalakkiset, pitkäpartaiset herttaisen näköiset

tontut, jotka saduissa niin paljon ihmisten asioissa hommailevat. Ja
hänestä tuntui että täällä tuvassa nyt on tällaisia tonttuja, ja että ne
kutovat hänen, isän ja äidin välille jotain sidettä — lämmintä ja lujaa.

Äiti kaateli kahvia ja käski tulla juomaan.

— Niin — onko Savistossa ollut metsänostaja, vai mitä sinä tässä

jonain päivänä sanoit? kysyi isä kahvia juotaessa.

— Oli siellä ollut.

— Minkähän puulaakin miehiä tuo oli ollut?

— Sitä en minä tiedä. Alaniemen Miska sitä vain sanoi, enkä tullut
kysyneeksi minkä yhtiön miehiä se oli ollut. Tokko sitä Miska olisi
tiennytkään.

— Sieltä Takakorvestakohan se Savisto aikoisi myödä?

— En minä tiedä, eiköhän se sieltä aikone.

— Mitähän tuo on tarjonnut kannolta — tai millä kaupalla se on

ajatellut myödä? jatkoi isä kyselemistään.
 — En minä tiedä sitäkään.

Laurin oli paha mieli, kun ei tiennyt mitään vastata, nyt kun isä
häneltäkin jotain kyseli.

— Meidänkin pitäisi myödä metsää, kun ne niin niillä metsillä

ihmiset rahoja saavat, sanoi äiti.

— Jopahan, pani isä siihen, eikä Laurikaan hennonut särkeä

tunnelmaa sanomalla, että Leppirannan metsät on hakattu niin, ettei
niissä ole myömistä.

Kahvin juotuaan kävi Lauri tallissa.

Isä sillä aikaa asetti silmälasit päähänsä, otti viimeviikkoisen

sanomalehden ikkunaverhon nuoralta ja levitti sen eteensä pöydälle.
Äiti haki nurkkakaapista vanhan Arndtin Postillan ja asettui toiseen
päähän pöytää sitä lukemaan. Hänelläkin oli silmälasit päässä.

Kun Lauri tuli tupaan, otti hän samasta nurkkakaapista

Maanviljelysopin ja istui penkille selkä kaappia vasten, jalat suorana
pitkin penkkiä alkoi hänkin lukea.

Hänen lukemisestaan ei kuitenkaan tullut totta. Mieli oli niin

kukkuroillaan, että sinne ei mahtunut enää mitään.

Hänen täytyi katsoa isää ja äitiä.

Äidin silmälasit olivat valahtaneet nenälle, silmät olivat kiinni ja

pää nyökkäili. Isä oli lukemiseensa kiintynyt. Kuletti sormeaan pitkin
rivejä ja hiljaa mumisten tavaili sanoja kokoon ja aina nyökkäsi
vakuuttavasti päällään kun sai sanan irti.
 Taas huomasi Lauri, että isä on vanhettunut ja että myöskin äiti
alkaa jo olla vanha ja väsynyt. Hänen tuli sääli heitä molempia.

Häntä alkoi ahdistaa heikko, mutta yhä hiljalleen voimistuva

itsesyytöksen tunne. Se sanoi että hän on laiminlyönyt vanhempiaan,
että hän ei ole tehnyt heille kaikkea hyvää, mitä olisi voinut. Koska
hän on esimerkiksi sanomalehteä heille ääneen lukenut — —? Hän ei
muistanut sitä aikaa. Ehkä pikkupoikana joskus.

Tuollaisella tuskalla on isä saanut itse yrittää niistä selkoa? — —

Lauri keikautti itsensä seisaalleen lattialle, asetti

Maanviljelysopin pöydälle ja meni isän luo.

— Mitä te luette?

— Tuota mä vain, sanoi isä ja kuin ällistyneenä kohotti päätään ja

katsoi Lauriin. — Tuota mä vain, kun tuossa on kuinka jonkun talon
lammas on pudonnut kaivoon ja kuinka isä ja poika ovat meinanneet
sitä sieltä pelastaa, mutta kumpikaan ei ole uskaltanut mennä
kaivoon, kun ovat pelänneet ettei toinen sitten vedäkään ylös —
hehehe — —. Se on sukkela tapaus. Koetas sä se lukea oikein
ääneen!

Isä ojensi lehden Laurille. Äitikin havahtui kuuntelemaan. Lauria

omituisesti ikäänkuin hävetti, kun otti lehden isältä ja alkoi lukea.
Mutta alkuun päästyään hän luki kaikki mitä lehdessä oli vähänkin
sellaista, jonka arveli isän ja äidin mieltä kiinnittävän.

— Johan siinä taas oli jos jotakin, sanoi isä Laurin lopetettua
lukemisensa, ja tyytyväisenä pani piippuun kuin syönnin jälkeen.
 — Kovasti siinä taas olikin erinomaisia, sanoi äitikin, haukotteli,
kallisti itseään niin että näki kuinka paljon kello on. Nousi, otti
kaapista perunavadin jonka tyhjensi takalla hiljalleen sirisevään
lihapannuun.

Lauri käveli edestakaisin lattialla. Pysähtyi pöydän luona, avasi

Maanviljelysopin, vilkasi siihen ja antoi sen jälleen painua kiinni.
Alkoi taas kävellä. Hänen teki mieli sanoa kuinka hyvä ja suloinen
hänen nyt on olla, mutta ei saanut sitä sanotuksi.

Vähän aikaa siten käveltyään hän pujahti kamariin ja kauas

katsova ilme silmissään otti pöytälaatikostaan päiväkirjavihkonsa
esille ja rupesi kirjoittamaan.

"Nyt tiedän miksi rupean! Rupean maanviljelijäksi. Sellaiseksi

uudenaikaiseksi muille esimerkkinä olevaksi maanviljelijäksi. Olen
ollut kolmena päivänä maataloudellisilla luentokursseilla. Siellä jo
tällaisen päätöksen tein. Ja sen jälkeen se päätös on yhä vain
varmistunut. Minä en lähde täältä pois! Tänne jään, täällä teen työtä
ja uhraan voimani maanviljelyksen hyväksi, Suomeni hyväksi uhraan
voimani niinkuin isät ennen sotakentillä! Minä vain uhraan ne rauhan
pelloilla. — Mies, joka on ensimäinen maanviljelysrintamassa, on
sankari, niinkuin sekin, joka on ensimäinen mies isänmaataan
puolustavassa sotarintamassa."

"Kun vain saisin enemmän oppia ja tietoja — —! Isä kielsi jyrkästi

maamieskouluun pääsyn — — Enkä aio siitä enää puhua mitään.
Koetan täällä kotona kirjallisuuden avulla itse kasvattaa itsestäni
kunnollisen maanviljelijän. Ja kun kasvan sellaiseksi, että minunkin
sanoilleni annetaan arvoa, niin silloin tahdon kykyni mukaan levittää
valoa kaikkialle ympärilleni. Tahdon kaikessa olla hyvänä
esimerkkinä, kaikille naapureilleni ja kaikille, en ainoastaan
maanviljelijänä, vaan myöskin ihmisenä. Ja sillä tavalla levittää
valistustakin."

"On niin hauskaa ja suloista ajatella, että minä kasvan ja voimistun

joka päivä ja käyn yhä tarpeellisemmaksi vanhemmilleni, jotka
vanhentuvat ja heikontuvat joka päivä. Minä en jätä heitä! Minä
tahdon heitä hoitaa ja vaalia, kun he tulevat vanhoiksi ja rupeavat
eläkkeelle! En niinkuin joku vieras, joka on talon ostanut ja maksaa
eläkkeen vaillinaisin mitoin ja huonolla tavaralla ja joka kerta
toivoen, ettei enää toiste tarvitsisi tätä maksaa. Minä maksan
eläkkeen parhaalla tavaralla kukkura-mitoin. Enkä anna heille ynseitä
katseita enkä sydäntä viilteleviä sanoja."

"Eilen minä sanoin jotain sellaista — —. Juuriston Sussu oli

maitovelkaansa maksamassa, ja heille tuli äidin kanssa viiden pennin
ero laskuissa. Se aiheutti keskustelun, joka kirveli sydäntäni ja
kuohutti mieltäni. Jos olisin voinut sanoiksi muodostaa sen mitä
tunsin, niin se olisi pannut jokaisen vapisemaan. Ja sanoinkinhan
minä jotain — — mutta — — En enää milloinkaan sano sillä tavalla
äidille — —. Jotain samallaista kuin eilen tunsin kerran toissa
talvena. Se oli muuan leuto sunnuntaipäivä. Oli juuri syöty puolinen.
Silloin tuli Pikku Leenan Rikku tupaan ja arkana istui oven luo
tuolille. Kissa nuokuskeli takkakivellä, mutta kun Rikku tuli, niin
havahtui. Ja kun Rikku ehti istumaan, hyppäsi kissa takkakiveltä
lattialle ja meni Rikun luo. Pyyhiskeli poskiaan ja kylkiään Rikun
jalkoihin ja häntäänsä taivutellen kierteli ympärillä kaikin tavoin
ystäväksi tekeytyen. Rikku, jonka kasvojen sävy osotti ikäiselleen
sopimatonta vakavuutta — elämänkokemusten synnyttämää —
silitteli kissaa ja puheli sille hellästi. — Kenties kissa tahtoi lohduttaa
tuota sunnuntainakin repaleissa kulkevaa poikasta, ja kenties
poikanen sen ymmärsi. Siltä minusta ainakin tuntui."
Welcome to Our Bookstore - The Ultimate Destination for Book Lovers
Are you passionate about testbank and eager to explore new worlds of
knowledge? At our website, we offer a vast collection of books that
cater to every interest and age group. From classic literature to
specialized publications, self-help books, and children’s stories, we
have it all! Each book is a gateway to new adventures, helping you
expand your knowledge and nourish your soul
Experience Convenient and Enjoyable Book Shopping Our website is more
than just an online bookstore—it’s a bridge connecting readers to the
timeless values of culture and wisdom. With a sleek and user-friendly
interface and a smart search system, you can find your favorite books
quickly and easily. Enjoy special promotions, fast home delivery, and
a seamless shopping experience that saves you time and enhances your
love for reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!

ebooksecure.com