Download the full version of the ebook now at ebooksecure.

com

(eBook PDF) Living Theatre: A History of

Theatre (Seventh Edition) 7th Edition

https://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-living-
theatre-a-history-of-theatre-seventh-edition-7th-
edition/

Explore and download more ebook at https://ebooksecure.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

(eBook PDF) Living Theatre: A History of Theatre (Seventh

Edition) 7th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-living-theatre-a-history-of-
theatre-seventh-edition-7th-edition/

ebooksecure.com

(eBook PDF) Theatre: A Way of Seeing 7th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-theatre-a-way-of-seeing-7th-
edition/

ebooksecure.com

Progress in Heterocyclic Chemistry Volume 29 1st Edition -

eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/progress-in-heterocyclic-chemistry-
ebook-pdf/

ebooksecure.com

Theatre, Brief 11th Edition (eBook PDF)

http://ebooksecure.com/product/theatre-brief-11th-edition-ebook-pdf/

ebooksecure.com
(eBook PDF) Translational Medicine in CNS Drug
Development, Volume 29

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-translational-medicine-in-
cns-drug-development-volume-29/

ebooksecure.com

(eBook PDF) Understanding Theatre KTB101 (Custom Edition)

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-understanding-theatre-
ktb101-custom-edition/

ebooksecure.com

(eBook PDF) The Theatre Experience 14th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-the-theatre-experience-14th-
edition/

ebooksecure.com

(eBook PDF) Understanding Theatre KTB101 (Custom Edition)

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-understanding-theatre-
ktb101-custom-edition-2/

ebooksecure.com

Theatre: The Lively Art 10th Edition (eBook PDF)

http://ebooksecure.com/product/theatre-the-lively-art-10th-edition-
ebook-pdf/

ebooksecure.com
 271 389

PART 3 PART 4
Theatres from Modern Theatres
1660 to 1875 Chapter 12 Theatres from 1875 to 1915 393

Chapter 9 The Theatre of the English Chapter 13 Theatres from 1915 to 1950 437
Restoration 273 Chapter 14 Theatres after 1950: Traditional and
Chapter 10 Theatres in the Eighteenth Experimental 479
Century 303 Chapter 15 Theatres after 1950: Multicultural
Chapter 11 Theatres from 1800 to 1875 343 and Global 537

VII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 7 29/06/17 10:01 AM

 Contents

Preface xvii How Do Scholars Study Theatre History? 23

About the Authors xxii Where Do Theatre Historians Present Their
Work? 24
Theatre in History: Points to Remember 24
CHAPTER 1 ■ Debates in Theatre History: Is There a Canon of
Dramatic Texts? 26
Theatre: Its Origins and Summary 28
Its History . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Why Should We Study Theatre History? 3
Theatre Is Universal 5
Theatre in Everyday Life 5
PART 1
Imitation, Role Playing, and Storytelling 6
Popular Entertainment 6 Early Theatres 31
Ceremonies and Rituals 7
Participatory and Immersive Theatre 12 CHAPTER 2
Prohibition of Theatre 12
How Historians Reconstruct the
Greek Theatre . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33
Elements of Theatre 14 Background: The Golden Age of Greece 33
A Playing Space 15 Origins: Greek Theatre Emerges 36
The Audience 15 Theatre in the Fifth Century B.C.E. 37
The Performers 15 Greek Theatre and Greek Religion 37
Visual Elements 15 Festivals and the City Dionysia 37
Texts 16 ■ Debates in Theatre History: Did Women Attend
Coordination of the Elements 16 Dramatic Festivals? 39
Social Requirements 16 ■ Past and Present: Theatre Festivals Today 41
The Study of Theatre History 17 Greek Theatre and Greek Myths 42
Traditional Chronological Narratives 17 Greek Tragedy 42
Recent Historical Approaches 18 Climatic Drama and Greek Tragedy 49

VIII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 8 29/06/17 10:01 AM

 Satyr Plays 53 The Decline of Roman Theatre 92
Old Comedy 54 Summary 93
Greek Theatre Production 56
■ Debates in Theatre History: The Configuration of the
Greek Orchestra and Skene 57 CHAPTER 4
Theatre in the Hellenistic Age 63 Early Asian Theatres . . . . . . . . . . . . . . . 95
Hellenistic Theatres 63
■ Past and Present: The Theatre of Epidaurus 64 Background: The Theatres of Asia 95
Hellenistic Acting 66 Indian Theatre 97
New Comedy 67 Sanskrit Drama 98
Summary 69 Later Indian Drama 101
Chinese Theatre 101
Early Theatre in China 102
CHAPTER 3
Theatre in the Yuan Dynasty 103
Roman Theatre. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 ■ Debates in Theatre History: Did Playwrights in the Yuan
Period Create Tragedies? 105
Background: The Republic and the Empire 71 Theatre in the Ming Dynasty 106
The Development of Roman Theatre: Popular Later Chinese Theatre 107
Influences 74 Japanese Theatre 107
Roman Comedy 77 Early Theatre in Japan 108
■ Debates in Theatre History: Was Terence the First No- 108
Black Playwright? 81
Bunraku 112
Roman Tragedy 81
Kabuki 115
Dramatic Criticism in Rome 83 ■ Past and Present: Kabuki 119
Theatre Production in Rome 84 Southeast Asia: Shadow Plays 120
Actors and Acting Companies 84 ■ Past and Present: Puppetry 123
Theatre Buildings and Scenic Elements 85
Summary 123
Popular Entertainment in Rome 88
■ Past and Present: The Colosseum 91

IX

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 9 29/06/17 10:01 AM

 CHAPTER 5
Medieval Theatres PART 2
in Europe. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 125
Background: The Middle Ages 125
Theatres of the
Byzantium: Popular Arts and
Theatrical Preservation 128
Renaissance 157
The Middle Ages in Western Europe 128
CHAPTER 6
Liturgical Drama 132
Development of Medieval Liturgical Drama 132 The Theatre of the Italian
■ Debates in Theatre History: Why Was Hrosvitha
Ignored for So Long? 133 Renaissance . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 159
Producing Liturgical Drama 134
Background: The Renaissance in Italy 159
■ Debates in Theatre History: The Origins of Medieval
Theatre and the Role of Quem quaeritis 136
Italian Theatre 162
Drama 162
Early Medieval Theatre in France 136
■ Debates in Theatre History: Adaptations as
The Development of Religious Vernacular Drama 137 Sources of Drama 164
Mystery or Cycle Plays 138 Opera 166
English Cycle Dramas and The Second Shepherds’ Play 140
Commedia dell’Arte: A Popular
The Emergence of Episodic Form 140 Theatrical Form 167
Producing the Cycle Plays 142 ■ Past and Present: Improvisation 171
■ Past and Present: Passion Plays 143 ■ Debates in Theatre History: Women Performers in
■ Past and Present: Street Theatre 150 Commedia dell’Arte 172
Morality Plays 150 Italian Theatre Architecture 173
Everyman 151 Theatre Buildings 173
Producing the Morality Plays 152 ■ Past and Present: Teatro Olimpico 174
Secular Theatre in the Middle Ages: Audience Seating 177
Popular Forms 152 Scene Design and Early Theatre Technology 178
The Decline of Religious Theatre 154 ■ Debates in Theatre History: What Is the Exact
Summary 155 Origin of the Proscenium Arch? 179
Italian Dramatic Criticism 184
The Neoclassical Ideals 184

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 10 29/06/17 10:01 AM

 The Neoclassicists’ Influence 187 Acting Practices 219
Issues of Dramatic Criticism 187 Representation of Female Characters in Elizabethan
Theatre 220
The Legacy of the Italian Renaissance 189
■ Debates in Theatre History: Elizabethan Acting Style 221
Summary 189
Jacobean and Caroline Drama 222
Court Entertainment: The Masque 226
CHAPTER 7 Summary 229
The Theatre of the English CHAPTER 8
Renaissance . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 191 The Spanish Golden Age
Background: The Renaissance in England 193
The Early Drama of the English Renaissance 193
and French Neoclassical
Elizabethan Drama 195 Theatres . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 231
Elizabethan Playwrights 196
Background: The Spanish Golden Age 233
Marlowe and the Mighty Line 196
Religious Theatre in Spain 234
Shakespeare’s Skill and Diversity 200
Religious Dramas: Autos Sacramentales 234
■ Past and Present: Shakespeare Four
Producing the Autos Sacramentales 234
Centuries Later 202
Secular Theatre in Spain 235
Elizabethan Theatres 203
Comedias 236
Theatres and Production Practices:
Problems of Research 203
Spanish Dramatists 238
Female Playwrights 242
■ Debates in Theatre History: Who Wrote
Shakespeare’s Plays? 204 Producing the Comedias 242
Public or Outdoor Theatres 207 The Corrales 242
Private Theatres 213 ■ Debates in Theatre History: What Was the Appearance
of the Corral del Principe? 244
■ Debates in Theatre History: The Campaign to
Scenery, the Stage, and Costumes 245
Save the Rose and Its Impact 214
■ Debates in Theatre History: A Lost Spanish Popular
Scenery and Costumes 216
Entertainment? 246
Elizabethan Acting Companies 217 Acting Companies 247
The Lord Chamberlain’s Men 217 The Status of Actresses 247
The Admiral’s Men 218 Background: France in the Sixteenth and
Organization of Acting Companies 218 Seventeenth Centuries 248

XI

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 11 29/06/17 10:01 AM

 French Drama 250 Serious Drama 278

Early Drama, Popular Theatre, and Pageantry 250 Restoration Comedy 279

Neoclassical Drama 251 The Transition from Restoration Comedy to

Ballet at Court 258
Eighteenth-Century Drama 286

Theatre Production in France 259 Restoration Audiences 288

Architecture, Scenery, and Technology 259 Performers 289
Acting 261 Actresses and Actors 289
■ Past and Present: The Comédie-Française 263 Acting Companies 293
■ Debates in Theatre History: Should We Envy Europe’s Restoration Theatres 294
National Theatres? 266 Government and the Theatres 294
Audiences 268 Theatre Architecture in the Restoration 295
Summary 268 ■ Debates in Theatre History: The Dorset
Garden Theatre 296
Scenery, Scene-Shifting Technology,
Costumes, and Lighting 297
■ Past and Present: The Drury Lane Theatre 298

PART 3 Threads in Theatre History 300

Summary 300

Theatres from
CHAPTER 10
1660 to 1875 271 Theatres in the Eighteenth
CHAPTER 9 Century . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 303
The Theatre of the English Background: The Eighteenth Century 303
Eighteenth-Century Drama 306
Restoration . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 273 Middle-Class Tragedy 307
Background: The Restoration 273 New Popular Forms: Ballad Opera and Comic Opera 309
Theatre during the Commonwealth 276 Sentimental Comedy and Laughing Comedy 310
The Theatre of the Restoration Begins 276 Comedy in Eighteenth-Century France 313
Restoration Drama 278 Storm and Stress 314

XII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 12 29/06/17 10:01 AM

 Audiences 350
Theatre Riots 350
Theatre and Nationalism 351
Nineteenth-Century Drama 352
Romanticism 353
Melodrama 354
■ Past and Present: Melodrama 357
The Well-Made Play 357
Nineteenth-Century Theatre Production 359
Acting Styles 359
Acting Theory: Delsarte 363
The Acting Profession 364
Further Steps toward Directing 368
Theatre Architecture 374
Realism and Departures from Realism in Commedia ■ Past and Present: The Bayreuth Festspielhaus
dell’Arte 315 and Festival 378
Melodrama: A Popular Genre Emerges 317 Scenery, Costuming, and Lighting 379
Theatre Regulation 317 Nineteenth-Century Global Theatre
Regulation of Theatres in France 317 Trends: Russia 382
Government and Theatre in Germany 318 Global Theatre: Asia 385
Regulation of Theatres in England 319 Peking (Beijing) Opera: A Nineteenth-Century
Theatre Buildings 319 Development 386
Covent Garden 319 Summary 386
Theatres in Europe 321
■ Past and Present: Drottningholm Theatre 322
Theatres in America 323
Theatre Production 325
Scenery 325 PART 4
Scenic and Technical Experiments 327
■ Debates in Theatre History: When Was Modern
Theatres 389
the Box Set Introduced? 328
Costumes 328
Acting 329
The Early Emergence of the Director 334 CHAPTER 12
■ Debates in Theatre History: Who Was the
First Director? 336 Theatres from
■ Past and Present: Actor-Directors 338
Summary 341
1875 to 1915 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 393
Background: The Turn of the Century 393
CHAPTER 11 The Emergence of Realism 395

Theatres from Realistic Drama 396

Naturalistic Drama 399
1800 to 1875. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 343 Producers of Realism and Naturalism 400
Realistic Acting 408
Background: The Nineteenth Century 345
Visual Elements in Realistic Theatre 412
Theatre in Nineteenth-Century Life 347
The Emerging American Theatre 412
Popular Entertainment 347
Early American Realism after 1875 412
■ Debates in Theatre History: Is Popular Entertainment
Worthy of Serious Study? 349

XIII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 13 29/06/17 10:01 AM

 Early Departures from Realism 414 Surrealism 443
Symbolism 414 The Bauhaus 444
Wedekind, Ibsen, and Strindberg 415 Theatre of Cruelty 445
Producing Departures from Realism 417 Epic Theatre 446
Eclectics 424 European Theatres during the War Years:
Popular and Commercial Theatres 425 Additional Innovations 451
■ Debates in Theatre History: Why Are Women’s France 451
Contributions to Theatre History Overlooked? 427 Spain 452
Multicultural Theatre: Italy 454
African American Theatre 428 Great Britain 455
African American Stock Companies: Theatres under Totalitarianism 457
The Lafayette Players 429 ■ Debates in Theatre History: Evaluating
African Americans in Popular Theatre 430 Totalitarian Art 458
Global Theatres, 1875–1915 430 American Theatre: Popular, Noncommercial,
Asian Theatres 431 and Multicultural 459
Early-Twentieth-Century Chinese Theatre 431 Commercial versus Noncommercial Theatre 459
Theatre in India 432 Playwrights in the United States 462
Theatre in Japan 433 The “Little Theatre” Movement 465
Theatre in Southeast Asia 434 The Group Theatre 466
Theatre in the Middle East and Africa 434 The Federal Theatre Project 468
Summary 435 College and University Theatres 469
Multicultural Theatre: African American Theatre 469

CHAPTER 13 Global Theatres 474

Theatre in China 474
Theatres from Kathakali in India from the Seventeenth to Twentieth
Century 476
1915 to 1950 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 437 Theatre in Japan 477
Background: A Time of Unrest—The World Summary 477
Wars 437
Theatre of Unrest: Dramatic Innovations 440
Expressionism 441
Futurism and Dada 443

XIV

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 14 29/06/17 10:02 AM

 CHAPTER 14 Postmodernism 525
The Performance Group and Richard Schechner 526
Theatres after 1950: The Wooster Group 526
Traditional and Mabou Mines 526
Other Alternative Ensembles 527
Experimental . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 479 Alternative American Directors 528

Background: Post World War II—A Time Performance Art 530

of Social Upheaval 479 Summary 535
Trends in Theatre since 1950 483
Traditional Drama: 1950 to the Present 483 CHAPTER 15
Selective Realism 484
Variations on Traditional Realism 490
Theatres after 1950:
Non-Commercial U.S. Theatres 493 Multicultural and Global. . . . . . 537
Regional Theatre 493
Background: Multicultural Theatre 537
Off-Broadway, Off-Off-Broadway, and
African American Theatre 538
Alternative Regional Theatres 495
African American Theatre after World War II 538
British Realism: Angry Young Playwrights and Their
Influence 498 Civil Rights and African American
Militancy and Theatre: 1960–1980 540
Documentary Drama: Fact-Based Realism 499
African American Producing Organizations: 1970s to the
Popular Traditional U.S. Theatre 501 Present 542
Contemporary American Musical Theatre 501 Contemporary African American Directors: 1980 to the
Innovation and Experimentation 507 Present 543
Existentialism 508 ■ Debates in Theatre History: Color-Blind and
Nontraditional Casting 547
Theatre of the Absurd 509
Contemporary African American Playwrights 547
Happenings and Multimedia 515
Latino/a American Theatre 548
Environmental Theatre 516
Chicano Theatre 549
New Technology 518
Cuban American Theatre 550
Postwar Eclectic Directors 520
Nuyorican Theatre 552
Off-Off-Broadway: Haven for Experimental Theatre 521
Other Latino/a Theatre Companies and Performers 552

XV

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 15 29/06/17 10:02 AM

Visit https://ebooksecure.com
now to explore a rich
collection of ebook and enjoy
exciting offers!
 Asian American Theatre 553 Canadian Theatre 578
Native American Theatre 555 Australian Theatre 580
Native American Theatre Companies 556 Russian and Eastern European Theatre 581
Native American Playwrights 557 Russia 581
Other Multicultural Playwrights and Theatres 557 Poland, Romania, and the Czech Republic 581
Feminist Theatre 558 Theatre in Western Europe, Britain, and Ireland 583
Feminist Theatre Companies in the United States 561 Western European Directors 583

Gay and Lesbian Drama 561 German, Italian, and French Dramatists 586

Gay, Lesbian, and Transgender Theatre Groups 563 Key British and Irish Playwrights 587
European and British Theatre Companies 589
Background: Approaching Global Theatre 565
The Vitality and Endurance of Live Theatre 593
Theatres in India, China, and Japan 566
Technology and the Global Theatre 594
Theatres in the Middle East 570
Summary 595
African Theatre and Drama 572
Northern (Arabic-Speaking) Africa 573
Portuguese-Speaking Africa 573 Glossary of Theatrical Terms G1
French-Speaking (Francophone) Africa 573 Pronunciation Guide: Theatrical Terms and Names P1
English-Speaking (Anglophone) Africa 574 Selected Bibliography B1
Latin American Theatre 577 Credits C1
Cuban Theatre 578 Index I1

XVI

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 16 29/06/17 10:02 AM

 Preface to the
Seventh Edition

By definition, any history is a chronicle—a recapitulation or a reconstruction

of events from the past. It cannot, therefore, be a contemporary, spontaneous
occurrence. And yet, that is precisely what theatre is—an event that exists not
in the past but in the present. In fact, theatre exists only at the moment when it
occurs. The essence of theatre is an immediate exchange between the audience
and what unfolds onstage: performances, words of a text, and visual effects of
sets, lights, and costumes.
The first challenge, therefore, of writing histories of theatre is to bring theatre
from the past to life today. In Living Theatre, we have taken a number of steps to
achieve this. Our original goal in writing Living Theatre was, first of all, to create
a thoroughly accurate, reliable, up-to-date history of theatre. At the same time,
we wanted to produce a lively text that was entirely readable and engaging, not
simply a chronicle containing facts, names, and dates. In short, we wanted to
avoid producing a volume that read like an encyclopedia; instead, we sought to
develop one that helped students to understand the key concepts in each historic
period and to visualize how plays were staged in the past. The goal was to ensure
that our coverage was comprehensive and highlighted key figures and events.
In addition, we strove to cover multicultural and global artists and theatres. The
positive response among our many adopters, we believe, is an indication that
our approach has been pedagogically successful. In the current edition we have
continued to revise, add, and reorganize in our ongoing effort to be as accessible,
comprehensive, up-to-date, and inclusive as possible.
The seventh edition of Living Theatre retains all the features that have been well
received by students and professors in previous editions while debuting a new
feature, incorporating new findings and debates in contemporary scholarship, and
adding significant new sections.

Engaging Features
Past and Present
By exploring how older theatrical practices, traditions, and theatres are currently
used, new Past and Present features focus on the myriad ways the theatre of the
past shapes and inspires the theatre of the present. In Chapter 2, for example, we
discuss how the incredible acoustics and impressive design and size of the Greek
theatre of Epidaurus enable it to still be used for performances today, fully 2,400

XVII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 17 29/06/17 10:02 AM

 years after its construction. In Chapter 11, we discuss melodrama and how its
tropes and character archetypes continue to be evident in the drama of today,
notably in soap opera, crime television shows, and even Hitchcock films. We
also discuss how these archetypes are often subverted in modern drama to create
more complex and interesting characters. These features are often accompanied
by contemporary photos depicting the way a given historical practice or theatre
looks today. Other Past and Present features include:
• Theatre Festivals Today
• The Colosseum
• Kabuki
• Puppetry
• Passion Plays
• Street Theatre
• Improvisation
• Teatro Olimpico
• Shakespeare Four Centuries Later
• The Comédie-Française
• The Drury Lane Theatre
• Drottningholm Theatre
• Actor-Directors
• The Bayreuth Festspielhaus and Festival

Debates in Theatre History

Our most popular feature from previous editions will return in the new seventh
edition. These features serve to illustrate that the history of theatre is far from
settled, and that just as theatre itself is alive and evolving, so is theatre history.
We have updated all the Debates to include recent scholarship and historical
finds—for example, the revelation of Shakespeare’s family arms. As discussed in
the Chapter 7 Debate, “Who Wrote Shakespeare’s Plays?,” this discovery provides
further evidence that William Shakespeare, as a gentleman-writer, is indeed the
author of the plays attributed to his name. We have also included a new Debate
in our final chapter concerning nontraditional casting. This practice has become
increasingly common, as the recent Broadway hits Hamilton and Natasha, Pierre &
the Great Comet of 1812 demonstrate; but prominent theatrical persons have spoken
against it, notably the late August Wilson.

Newly Designed Visual Program

Photos
Our bold new design features 241 photos of both historical and contemporary
productions. These include small avant-garde productions and commercial hits,
modern dress adaptations of ancient plays, and more traditional set historical
productions—all carefully chosen to demonstrate how the history of theatre often
bleeds into contemporary productions.

XVIII Preface

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 18 29/06/17 10:02 AM

 Theatrical Diagrams
These newly designed diagrams aid students in conceptualizing complicated stage
mechanics as well as theatre architecture. They include:
• ground plans for Greek, Roman, traditional Chinese, nō, and kabuki theatres,
as well as more modern configurations such as the arena and thrust stages;
• stage techniques such as the Greek mechane and ekkyklema, and the Italian pole-
and-chariot system;
• depictions of an Elizabethan playhouse and a medieval pageant wagon.

Updated Maps
Maps throughout the book have been updated. Special attention is given to
those from ancient Greece and Rome, which now include more of the important
theatres of the era, such as the Theatre of Epidaurus and the Theatre of Orange.

Timelines
The seventh edition features fifteen updated timelines that chronicle theatrical as
well as cultural and political events. These timelines enable students to place the
major events of theatre history in a broader context of world history.

Revised Final Chapters

Organization
In an attempt to make the seventh edition even more readable than previous edi-
tions, we have reorganized the final chapters. Instead of dividing recent theatre
according to date and location, we now approach theatre made after 1950 the-
matically. As their titles indicate, Chapter 14 explores “Theatres after 1950:
Traditional and Experimental,” while Chapter 15 focuses on “Theatres after
1950: Multicultural and Global.” Through this approach, we avoid encyclopedic
lists of newer plays and artists, and we highlight the driving forces behind con-
temporary theatre—namely, the development and interaction between traditional
and experimental theatre as well as the many viewpoints and backgrounds from
which modern theatre springs.

Emphasis on Multicultural Theatre

Throughout the text, we strive to emphasize the contributions of minority groups
and women in theatre. For example, the Debates in Theatre History features
include such topics as “Was Terence the First Black Playwright?” and “Are Wom-
en’s Contributions to Theatre History Overlooked?” We have also included new
sections on underrepresented female and African American artists in Chapter 13.
Most dramatically, we have organized our final chapter around multicultural and
global theatre, including extensive coverage of:
• African American Theatre
• Latino/a American Theatre

Preface XIX

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 19 29/06/17 10:02 AM

 • Asian American Theatre
• Native American Theatre
• Feminist Theatre
• Gay and Lesbian Drama

Instructor Resources
Interactive Instructor’s Guide
This searchable and sortable site features hundreds of images, teaching notes, links
to videos and other outside resources, and more for in-class presentation.

Test Bank
The test bank includes over fifty questions for each chapter. Every question
is tagged with its difficulty level, page number reference, and question cate-
gory (Understanding, Remembering, Analyzing, Applying), making it easy for
instructors to construct tests.

Lecture PowerPoints
Visually engaging lecture PowerPoint slides, using the art from the book, feature
classroom lecture notes that can be particularly helpful to first-time teachers.

YouTube Channel
Our digital resources now include a YouTube channel with clips of performances
from many important plays.

W. W. Norton also publishes the Norton Anthology of Drama, which reprints

sixty-four plays, nearly all of which are discussed in this text, and which can be
packaged with Living Theatre at a discounted price. Contact your local Norton
representative for more information. You can find your local representative by
visiting http://books.wwnorton.com/books/find-your-rep/.

Acknowledgments
The authors are very excited to have W. W. Norton publish the seventh edition
of Living Theatre. Norton’s support of our work on this new edition has been
inspiring. We want to especially thank Peter Simon (vice president and editor)
and Gerra Goff (associate editor) for their unwavering assistance and guidance.
We also want to acknowledge Chris Freitag (music editor), who introduced us to
Norton and his wonderful colleagues.
Retained from earlier editions is the excellent material provided by Professor
James V. Hatch on African American theatre. For information in the chapter on
Asian theatre, we are deeply indebted to Professors J. Thomas Rimer and Samuel
Leiter. Much of the original biographical information was developed by Dr. Rita
Plotnicki, Professor J. K. Curry, Thom Thomas, Michelle Sullivan, and Dr. Susan
Tenneriello. For many of the African American figures, original material was
originally furnished by George C. Wolfe, who is now an important director and
playwright and whose work is cited in our text. Dr. Ann Haugo contributed
invaluable information on Native American theatre, and Angie Balsamo provided
XX Preface

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 20 29/06/17 10:02 AM

 additional information on Latin American theatre. The pronunciation guide was
compiled by Kurt Taroff.
There are three people to whom we would especially like to express our
gratitude. One is Inge King, who, without doubt, is the finest photo editor and
researcher of anyone working in the theatre. It has been our great good fortune
to have her collaborate with us for almost forty years on thirty editions of our
books, including this seventh edition of Living Theatre. During that time she
has presented to us some 35,000 photographs from which to choose the ones we
have featured in various editions. There is no way we can adequately express our
admiration and appreciation.
Also, Alice Vigliani is our new copy editor. She provided an invaluable careful
reading of our text and made important contributions to this new edition. We
would also like to thank Megan Geigner for her impeccable work creating the
new media program.
Especially those who provided in-depth reviews:
We are grateful for the important contributions of all of our instructor reviews
over the course of six editions. We thank the following people for their advice and
suggestions during development of the seventh edition of Living Theatre:

Jimmy Bickerstaff Saint Mary’s University of Minnesota

Lisa Brenner Kutzown University of Pennsylvania
Kevin T. Browne University of Central Arkansas
Claudia Case Lehman College of the City University
of New York
Jean Daniels Blinn College
Steve Earnest Coastal Carolina University
Patrick M. Finelli University of South Florida
John Fletcher Louisiana State University
Andrew Harris University of North Texas at Denton
Stewart Hawley Reinhardt University
C. Austin Hill Tennessee Wesleyan University
Lois A. Hock Wilmington College
Cyndi Kumor Montclair State University
Robert G. Levy Clarion University of Pennsylvania
Heather McMahon Maryville College
Stephen Rupsch St. Norbert College
Elissa Sartwell Belhaven University
Norman Schroder Idaho State University
Shannon Blake Skelton Kansas State University
Robert L. Smith Kutzown University of Pennsylvania
Victor Talmadge Mills College
Kellee Van Aken Seton Hill University
Virginia Anderson Connecticut College
Wendy R. Coleman Alabama State University
Alison Frost Texas A&M University
Robert I. Lublin University of Massachusetts Boston
Elizabeth Reitz Mullenix Miami University
Gregory W. Lanier University of West Florida
Gaye Jeffers University of Tennessee at Chattanooga

Preface XXI

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 21 29/06/17 10:02 AM

 About the Authors

Edwin (Ed) Wilson attended Vanderbilt University, The Theater Experience, was recently published, and
the University of Edinburgh, and Yale University, the ninth edition of Theatre: The Lively Art (coau-
where he received an M.F.A. and the first Doctor thored with Alvin Goldfarb) will be published in
of Fine Arts degree awarded by Yale. He has taught 2016. Wilson is also the editor of Shaw on Shakespeare
theatre at Vanderbilt, Yale, and, for over thirty and author of the murder mystery The Patron
years, at Hunter College and the Graduate Center Murders.
of the City University of New York (CUNY). He is
the author of several original plays as well as author Alvin (Al) Goldfarb is president emeritus and profes-
of the book and lyrics for a musical version of Great sor emeritus of theatre at Western Illinois University.
Expectations, which was given a fully mounted pro- He also served as provost, dean, department chair,
duction at the Mill Mountain Theatre in Roanoke, and professor of theatre during his twenty-five-year
Virginia. tenure at Illinois State University, as well as man-
Wilson has produced plays on and off Broadway aging director of the Illinois Shakespeare Festival.
and served one season as resident director of the He holds a Ph.D. in theatre history from the City
Barter Theatre in Abingdon, Virginia. He was University of New York (CUNY), a master’s degree
assistant to the producer on the Broadway play from Hunter College of CUNY, and a bachelor’s
Big Fish, Little Fish directed by John Gielgud and degree from Queens College of CUNY, graduating
starring Jason Robards, and of the film Lord of the Phi Beta Kappa.
Flies directed by Peter Brook. On Broadway, he co- He is coauthor of Living Theatre and Theatre: The
produced Agatha Sue, I Love You directed by George Lively Art, as well as coeditor (with Edwin Wilson) of
Abbott. He also produced a feature film, The The Anthology of Living Theatre. Goldfarb is also co-
Nashville Sound. He was the moderator of Spotlight, a editor (with Rebecca Rovit) of Theatrical Performance
television interview series on CUNY-TV and PBS, during the Holocaust: Texts, Documents, Memoirs; the
from 1989 to 1993; during that time ninety-one half- book was a finalist for the National Jewish Book
hour interviews with outstanding actors, actresses, Award. He has published numerous articles and
playwrights, directors, and producers were broad- reviews in scholarly journals and anthologies.
cast on 200 PBS stations in the United States. Goldfarb served as a member of the Illinois Arts
For twenty-two years Wilson was the theater critic Council and the Illinois Alliance for Arts Education.
of the Wall Street Journal. A long-time member of the He has received service awards from the latter
New York Drama Critics’ Circle, he was president of organization as well as from the American College
the Circle for several years. He is on the board of the Theater Festival. He also received an Alumni
John Golden Fund and served a term as president of Achievement Award from the City University of
the Theatre Development Fund (TDF), whose board New York Graduate Center’s Alumni Association,
he was on for twenty-three years. He has served a and another Alumni Award from Hunter College
number of times on the Tony Awards Nominating of CUNY. He currently serves on the board of the
Committee and the Pulitzer Prize Drama Jury. Arts Alliance of Illinois and as a judge, treasurer,
He is the author or coauthor of the three most and executive committee member for the Joseph
widely used college theater textbooks in the United Jefferson Awards Committee, which honors the best
States. The thirteenth edition of his pioneer book, of Chicago’s theatre.

XXII

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 22 29/06/17 10:02 AM

 Living Theatre
A HISTORY OF THEATRE
SEVENTH EDITION

235627_00_i-xxii,1_r2_ra.indd 1 29/06/17 10:02 AM

235627_01_002-029_r3_rj.indd 2 29/06/17 10:29 AM
Other documents randomly have
different content
syvää surumielisyyttä. Naisten lornetit vaipuivat, miesten silmälasit
samoin, ja kasvot venyivät pitkiksi. Vanha, kuulotorvella varustettu
eukkoraukka nyyhkytti kuuluvasti, ja seuraavassa silmänräpäyksessä
kaikui kuorossa ihastushuutoja. "Tuo oli jotain, oli totisesti!" —
"Kaunis tyttö!" — "Kaunis! Irlantilaiset tytöt ovat aina kauniita." —
"Tuo vanha, ahne talonpoika — sen näki aivan silmiensä edessä!"

"Mikä hänen seuraava kappaleensa on?" — "Jotain hullunkurista

toivottavasti."

Koenigin ylpeys oli rajaton, eikä Glory päässyt vähällä. Koenig teki
tilaa lattialla ja ilmoitti, että arvoisan yleisön luvalla j.n.e. tämä nuori
taiteilija nyt tulisi matkimaan, kuinka tehtaantytöt laulavat kaduilla.

Kuulijat nauroivat ja lopulta suorastaan huusivat, ja kun laulu

loppui, sateli Glorylle onnitteluja ja kysymyksiä. "Hurmaavaa! Kaikki
teidän kappaleenne ovat hurmaavan hauskoja! Mutta rakas neiti,
teidän täytyy säästää meidän tunteitamme enemmän. Nuo lampaat
lumimyrskyssä — se oli liian surullista." Vanha rouva, jolla oli
kuulotorvi kädessä, kysyi, voisiko Glory laulaa kokonaisen iltapäivän
ja väsyttikö häntä milloinkaan ja eikö hän usein kylmettynyt. Mutta
vihdoin tuli mustaan silkkiin puettu rouva hänen avukseen. "Teidän
täytyy saada hiukan virvokkeita", sanoi hän. "Katsotaanpa, enkö
voisi…" ja hän nosti lornettinsa ja katsoi ympäri huonetta.
Seuraavassa silmänräpäyksessä kuuli Glory äänen, joka pani hänet
vapisemaan:

"Ehkä minulle suodaan ilo viedä neiti Quayle virvokehuoneeseen."

Se oli Drake. Hänen silmänsä olivat yhtä siniset ja poikamaiset

kuin ennenkin, mutta Glory huomasi heti, että hän oli kasvattanut
viikset ja näytti vakavammalta ja miehekkäämmältä kuin ennen.
Muutamien minuuttien perästä he olivat päässeet akkunaoven kautta
parvekkeelle ja kävelivät nyt siellä edestakaisin.

Siellä tuntui viileältä ja hiljaiselta salin kuumuuden ja hälinän

perästä. Yö oli lauhkea ja tyyni. Tuskin vienoin tuulen henkäyskään
liikutti puiston lehtiä. Sateen jälkeen tuntui ilma hiukan kostealta, ja
ruohikossa oli tuoksuva kaste. Tähdet tuikkivat, ja kuu oli juuri
noussut Westminsterin tornin takana.

Glory oli punastunut menestyksestään. Hänen silmänsä

säkenöivät, ja hänen askeleensa olivat keveät ja reippaat. Drake
kosketti hänen kättään, joka oli nuoren miehen käsivarrella, ja sanoi:

"Kun nyt vihdoin viimeinkin olen saanut teidät kiinni, täytyy minun
heti ensiksi torua teitä."

He katsoivat toisiinsa hymyillen.

"Oletteko ollut niin tyytymätön minuun tänä iltana?" kysyi Glory.

"Sitä en tarkoittanut. Mutta missä te olette ollut koko tämän ajan?"

"Ah, jospa te tietäisitte!" Hän oli seisahtunut ja tuijotti pimeyteen.

"Minä tahdon tietää sen. Miksi ette vastannut kirjeeseeni?"

"Kirjeeseennekö?" Glory tarttui kielokimppuun, joka oli hänen

rinnassaan.

Drake taputti hänen kättään kevyesti sanoen: "No, no, ei riidellä

tällä kertaa, mutta toiste ette saa tehdä niin, taikka muutoin —"

Glory tointui taas ja nauroi. Hänen äänessään oli hopean helke, ja

Draken mielestä hänen hymyssään oli omituinen tenhovoima. He
jatkoivat kulkuaan.

"Puhuaksemme tästä illasta — teillä on ollut suuri menestys,

tietysti."

"Miksi niin: tietysti?"

"Siksi, että minä aina tiesin, että teidän täytyi onnistua."

Glory oli ylpeä ja onnellinen. Drake kävi äkkiä vakavaksi ja

juhlalliseksi.

"Mutta tuommoinen sali päivällisen jälkeen ei ole sopiva

esiintymispaikka teidän kyvyllenne. Kuulijat eivät ole oikeassa
paikassa eivätkä oikeassa mielentilassa. Vieraita ja kuulijoita —
velvollisuudet joutuvat ristiriitaan, paitsi sitä on taide oikeastaan
tuntematonta maata tällaisille ihmisille."

"He olivat kumminkin ystävällisiä minulle", sanoi Glory.

"Niin olivat — tänään. Viimeinen uutuus, olipa se sitten ihminen tai

apina tai —"

Glory nauroi taas ja liiteli Draken vieressä aivan kuin jalat tuskin
olisivat koskettaneet maahan.

"Mikä teitä vaivaa?"

"Ei mikään. Minä vain ajattelin kuinka kohtelias te olitte minulle."

Sitten he taas katsoivat toisiinsa ja nauroivat.

Tähtien vienompi valo hävisi kuun kirkkaaseen loistoon. Lintunen

synkässä puistossa oli erehtynyt, se luuli kuunvaloa päivän koitoksi
ja alkoi visertää. Westminsterin kello löi yksitoista, ja ympäröiviltä
kaduilta kuului kumea liikkeen jyrinä.

"Kuinka ihanaa!" sanoi Glory. "On vaikea ymmärtää, että tämä on

sama
Lontoo, joka on niin täynnä kasinoja, klubeja ja… luostareita."

"Mitä tyttönen, semmoinen kuin te, voi tietää sellaisista paikoista?"

Glory oli päästänyt Draken käsivarren ja katseli nyt parvekkeen yli.

Ääniä kuului punertavien akkunoiden takaa. Soololaulaja alkoi taas
laulaa. Hänen toinen balladinsa oli "Erlkönig" —

"Du liebes Kind, komm' geh' mit mir!

Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir."

"Onko kuulunut mitään uutisia John Stormista?" kysyi Drake.

"En ainakaan minä tiedä mistään."

"Tahtoisittekohan te, että hän palaisi takaisin nyt?"

"Niin, tahtoisinkohan?"

Silloin juuri kuului askeleita heidän takanaan, ja miellyttävä ääni

sanoi: "Pyytäisin että esittäisitte minut, herra Drake."

Se oli kahdeksan- tai yhdeksänkolmattavuotias neiti, jonka lyhyt

tukka oli kammattu ylöspäin kuten miehillä.

"Ah, Rosa — neiti Rosa Macquarrie", sanoi Drake. "Rosa on

sanomalehtikirjailija ja minun hyvä ystäväni, Glory. Jos te tahdotte
mainetta, niin hänellä on avaimet siihen, ja jos tahdotte ystävyyttä…
Mutta minä jätän teidät kahden kesken."
 "Rakas neiti", sanoi neiti Macquarrie, "minä tahtoisin tutustua
teihin."

"Minä olen nähnyt teidät ennen — ja puhunut teille", sanoi Glory.

"Minulleko? Missä?"

Glory nauroi omituisesti. "Mitäpä siitä! Toisen kerran ehkä kerron."

"Ihmiset tuolla sisällä ovat raivoisasti ihastuneet teidän ääneenne.

'Mistä se tulee?' huutavat he — 'palatsistako vai Ratcliffe
Highwayltä?' Mutta minä luulen tietäväni. Se tulee sydämestä, rakas
tyttöseni. Te olette elänyt ja rakastanut, ja kärsinyt — niin olen
minäkin. Täällä me olemme loistavassa kuoressamme, mutta me
kuulumme vallan toiseen maailmaan ja olemme ainoat työnaiset
koko seurassa. Ehkä voisin auttaa teitä vähän, te olette jo auttanut
minua paljon. Saanhan tutustua teihin, eikö niin?"

Gloryn silmiin tuli kirkas valo, ja hänen silmäluomensa värähtelivät

hiukkasen. Sanaakaan sanomatta kiersi hän kätensä Rosan kaulaan
ja suuteli häntä.

"Olin varma teistä", sanoi Rosa. Hänen äänensä oli matala ja

hillitty. "Teidän nimenne on Glory, eikö niin? Sitä nimeä ei teille ole
turhaan annettu. [Glory = kunnia, loisto, autuus, j.n.e.] Jumala on
itse antanut sen teille!"

Vieraat alkoivat tehdä poislähtöä, ja Koenig tuli hakemaan

"tähteään."

"Minä pestaan teidät yhdeksi, kahdeksi, kolmeksi vuodeksi, se on

varma se, minä tahdon", sanoi hän heidän mennessään portaita
alas. Kun hovimestari saattoi Koenigin taasen kirjastoon
kirjoittamaan laskun alle ja nostamaan palkkansa, odotti Glory
biljardipöydän vieressä eteisessä, ja samassa Drake ja lordi Robert
tulivat hänen luokseen.

"Mihinkä asti?" sanoi Drake hymyillen, mutta Glory ei ollut

ymmärtävinään häntä. "Te pidätte minua hyvin pahana tänä iltana,
Glory. Minä aioin vain sanoa, että jos kerran tälle uralle antaudutte,
tahtoisin että edistyisitte siinä niin pitkälle kuin mahdollista. Miksi
että hae laajempaa näyttämöä? Miksi ette esiinny suorastaan
yleisölle?"

"Mutta neiti on minun palveluksessani kolme vuotta", sanoi

Koenig, joka juuri saapui siihen.

Drake katsahti Gloryyn, joku pudisti päätään, ja Koenig koetti

selittää sanansa. Sehän on selvä asia. Hän on opettanut neitiä,
ottanut hänet kotiinsa, löytänyt hänet sunnuntai —

Mutta Drake keskeytti hänet. Jos he saattoivat auttaa neiti

Quaylen semmoiseen paikkaan, jossa hänen neronsa paremmin voisi
kehittyä, niin herra Koenigin ei tarvitsisi tulla kärsimään vahinkoa
siitä. Koenig tyyntyi, ja Drake saattoi Gloryn vaunuihin.

"Olemmehan ystäviä taas?" sanoi hän puristaen keveästi Gloryn

kättä.

"Olemme", vastasi Glory.

Kotona oli odottamassa kirje Anna-tädiltä. Anna-täti ei pitänyt

noista alituisista muutoksista; hän ei luottanut soittoon eikä
soittotaiteilijoihin, mutta pastorin mielestä Anna oli liian ankara, ja
mitä taaskin herra Koenigin sunnuntaiseuroihin tulee, otaksui pastori,
että sinne kokoontui etupäässä saksalaisia keskustelemaan Martti
Lutheruksesta ja laulamaan hänen virsiään. Ikävää, että pastorin
terveys yhä vain huononi. Vuodet alkoivat jo painaa häntä, ja hän
näytti niin heikolta ja vanhalta.

Glory ei paljoa maannut sinä yönä. Mennessään huoneeseensa

hän avasi ikkunan ja istui sen ääreen antaen vienon iltatuulen
hyväillä kuumia huuliaan ja poskiaan. Kuu oli korkealla, ja puutarha
näytti nukkuvan sen vienossa valossa. Kaikkialla oli hiljaista, eikä
mistään kuulunut muuta ääntä kuin suuren kaupungin etäinen
humu, aivan kuin tuulen humina kaukaisessa metsässä. Hän ajatteli,
mitä Drake oli hänelle sanonut. "Koettaisinkohan?" mutisi hän.

Kesken hiljaisuutta hän luuli kuulevansa saksalaisen balladin

sävelten kaikuvan korvissaan:

"Du liebes Kind, komm' geh' mit mir;

Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir."
XI.

The Priory, Vapunpäivänä.

Rakas Rakel-tätönen! — Se suuri ilta on nyt mennyt! Oi niitä

pukuja, niitä timantteja — te ette ikinä ole semmoista nähnyt!
Hienoston ihmiset ovat muutoin juuri samanlaisia kuin muutkin
kuolevaiset, enkä minä pelännyt heitä hituistakaan. Luulen
suoriutuneeni omasta osastani ohjelmaa sangen hyvin. Herra Koenig
oli sovittanut pianon säestykselle muutamia meidän vanhoista
manilaisista balladeistamme, ja minä siis lauloin niitä. Ensimmäinen
oli "Mylechraine", jota ihmiset kuuntelivat ja taputtivat käsiään.
Sitten seurasi "Ny Kiree fo Niaghtey", ja silloin he itkivät (minä
myös). Sitten minä matkin tehtaantyttöjä, jotka laulelevat kaduilla, ja
silloin he nauroivat, koska minäkin nauroin, ja niin me kaikki
nauroimme yhdessä. Kaikki oli ohi ennenkuin aavistin missä
olinkaan, ja jokainen kiirehti antamaan minulle — ei suudelmia,
eihän toki, kuten isoisän tapana oli — vaan jäätelöä ja hyytelöä,
kuten semmoiselta seuralta sopi odottaakin. Herrat syöksyivät aivan
hurjistuneina ympäri taloa tuodakseen sitä minulle.

Mutta kaikki tuo ei ole kerrassaan mitään siihen verraten, mikä

kohta tulee tapahtumaan. Minä en saa hiiskua siitä mitään vielä;
kavalat kasvot saavat salata sen niitä kavala sydän tietää. Teidän
täytyy antaa minulle anteeksi, jos minulla on menestystä, sillä eihän
mikään tässä maailmassa ole moitittavaa muu kuin
epäonnistuminen, senhän jokainen ymmärtää, ja pikkuisesta
synnistä tulee suuri hyve, jos se vain kasvaa kyllin isoksi.
Huomaatteko kuinka sukkela minä olen? Te ette aavistaneet,
millainen filosofi teidän perheessänne oli, rakkaat ystävät, eikö niin?

Se tapahtuu toukokuun 24 p:nä. Silloin on taas kuningattaren

syntymäpäivä, ja kun minä muistan, mitä kaikkea on tapahtunut
viimeisen syntymäpäivän jälkeen, niin tulen romanttiseksi kuin
koulutyttö ja senttimentaaliksi kuin lapsentyttö. Tietysti minä olen
hirveässä touhussa sen asian tähden ja tunnustan, että olen käynyt
tietäjissäkin sen seikan vuoksi, s.o. minä olen antanut puoli puntaa
povarille eräänä heikkona hetkenä, ja hän ennusti minulle ihmeellisiä
asioita, joten siis olen täysin tyydytetty. Sanomalehdet tulevat
toitottamaan nimeäni, ja minun osakseni on tuleva muotisuosikin
häikäisevä onni, mikä kaikki tietysti on erinomaisen hauskaa ja
viehättävää ja varsin tyydyttävää rahalliseen puoleen nähden. Isoisä
nyt tietysti toruu minua siitä, että kiusaan kaitselmusta, ja tietysti
John Storm sanoisi, jos hän tietäisi sen, ettei minun pidä tehdä
semmoista missään olosuhteissa. Mutta kun minulle sanotaan, että
minun ei pitäisi tehdä niin eikä näin eikä noin, niin se on aivan
samaa kuin jos minulle sanottaisiin, että minulla ei saa olla punainen
tukka ja etten saa sairastua tuhkarokkoon. Minä en voi sille mitään!
Minä en voi sille mitään! Mitä siis hyödyttää surra sydäntänsä
murskaksi semmoisen asian tähden?

Mutta minun ei tarvinnut pyytää Hecaten y.m. apua

sanomalehtiasioissa. Tietäkää, rakas Rakel-tätönen, että minä
todellakin tapasin herra Draken sisäasiain ministerin talossa ja hän
esitteli minut neiti Rosa Macquarrille, joka ei ole enää hyvin nuori
eikä hyvin kaunis, mutta niin kultainen olento kumminkin! Ja kun
hän on sanomalehtikirjailija, niin on hän nyt veisannut kiitosta yli
maitten mantereitten sillä seurauksella, että koko maailma tätä
nykyä laulaa minun avuistani. Kuunnelkaa siis, miehet ja naiset, kun
luen teille kuuluisuudestani sanomalehtipalstasta, joka on yhtä pitkä
kuin Yorkin herttuan oma palsta: "Hän on nuori, solakka,
ruskeatukkainen" (minä kun aina ennen luulin itseäni
punatukkaiseksi), "silmät suuret ja harmaat, toinen silmä etäältä
katsoen melkein ruskea" (se katsoo vähän kieroon), "mikä antaa
hänen kasvoilleen omituisen veitikkamaisen, hiukan keimailevan ja
voimakkaan ilmeen, jommoista harvoin, jos milloinkaan, tapaa
muissa kasvoissa… Hänen äänensä on hämmästyttävän vaihteleva,
ollen joskus hellä, hyväilevä, jouheva ja toisin vuoroin hurja, synkkä,
vaikeroiva, ja hänen kasvonsa, jotka eivät ole säännöllisen kauniit"
(oh!) "mutta unohtumattomat, ovat täynnä mitä omituisinta suloa…
Hän laulaa, lausuu, puhuu, nauraa ja itkee (aivan todella), ja
muutamia kappaleistaan hän esittää jonkinmoisella irlantilaisella
murteella" (Oi sinä rakas Manin-kieli!), "joka heläjää hänen nuorilta
huuliltaan hurmaavan vilkkaasti ja huvittavasti." Mikä kaikki, vaikka
se tietysti on vallan totta, eikä muuta kuin oikea ja kohtuullinen
tunnustus tietysti, pani minut nyyhkyttämään niin kauan ja niin
kovaa, että hyvä pikku hippopotamus syöksyi yläkertaan minua
lohduttamaan, mutta löytäessään minut lattialta pitkälläni huusi
kohottaen käsiään epätoivoisesti: "Ach Gott! Minä nuoreksi ladyksi
häntä luulin, mutta mitä tuo on?"

Mutta mitäpä siitä! Joskus ajattelen, kuinka monta tyttöraukkaa

täällä onkaan, jotka eivät ole milloinkaan saaneet ainoatakaan
tilaisuutta näyttää taitoaan, kun taasen minulla on ollut niin monta
loistavaa tilaisuutta; kuinka monta onkaan, joita ei kukaan viitsi
kertaakaan kuunnella, kun taaskin minua kiitetään ja kehutaan;
monta, jotka asuvat ahtaiden katujen varrella ja palvelevat
pikkuisissa, pimeissä puodeissa, joissa miehet ja miesten näköiset
puhuvat heille toisella tavalla kuin koskaan sisarilleen tai vaimoilleen,
kun taasen minut kohotetaan korkealle ihailun ja kunnioituksen
ilmapiiriin; monta, jotka ansaitsevat leipänsä klubeissa ja kasinoissa,
missä he saavat hengittää oikeata helvetin ilmaa, kun taasen minua
ympäröi kaikki, mikä voi jalostaa ja hienostaa! Oi Jumala, suo
minulle anteeksi, jos olen turhamielinen, ylvästelevä olento, joka
nauran kaikelle ja kaikille ja joskus unohdan, että moni tyttöraukka,
jota viskellään sinne tänne Lontoossa, on ihan yhtä hyvä kuin
minäkin ja yhtä viisas ja yhtä uljas!

Mutta vaiti nyt jo! "Minä tahdon olla iloinen ja minä olenkin." Vai ei
Anna-täti pidä tästä vaeltavan juutalaisen elämästä! Tiedättekö,
minusta on aina tuntunut kuin rakastaisin mustalais-elämää. Siinä on
semmoinen liikkeen tuntu, joka mahtaa olla hurmaava, ja minä
rakastan nopeata kulkua. Muistatteko, kuinka "Cæsar" ennen
muinoin joskus rupesi äksyksi jalaksi täyttä ravia juoksemaan? Minä
istuin sen selässä kokonaan kohtalon turvissa, vain ja kurjat
nuoraohjakset käsissä. Mutta oi voi sitä iloa! Tuskin saatoin
hengittää. Rakas, vanha, hupsu Cæsar, luoduista Cæsareista
parhain, tuntuu kuin vielä kiitäisin selässäsi! Mitä te ajattelette
minusta? Me naiset olemme "samanlaisia kapineita aina", kuten
vanhan Chalsen oli tapana sanoa, ja samanlainen kuin nainen on
kehdossaan, samanlainen hän on ikänsä loppuun asti. Kas nyt taas
sitä viisautta! Kukahan tuonkin teille kertoi, nuori neiti?

Mutta puhuakseni totta vihdoin viimein, rakas Rakel-täti, minulla

on salaisuus, jota en ole teille ennen kertonut, kun en voinut kestää
sitä ajatusta, että te olisitte levottomia minun tähteni, varsinkin
isoisä, joka ajattelee Glorya liian usein. Ettekö voi arvata mitä se on?
Minun täytyi ruveta vaeltavaksi juutalaiseksi, sillä minut erotettiin
sairashuoneesta! Ettekö ymmärtäneet sitä, rakkaani? Minä luulin
kertoneeni sen teille yhä uudelleen ja uudelleen. Niinpä kyllä,
erotettiin hoitajattareksi kelpaamattomana. Minä en kelvannut, se on
totta, ensiksikin laitoksen sääntöjen tähden ja toiseksi inhimillisen
rakkauden ja säälin tähden. Mutta lopussa kiitos seisoo, ja nyt kun
vaellukseni näyttävät olevan lopussa ja minä olen vihdoinkin päässyt
oikealle paikalleni, tuntuu minusta kuin olisin vapautunut pitkästä
vankeudesta, suuresta vaarasta, pimeydestä, joka on pimeämpi kuin
John Stormin koppi. Ja jos minusta milloinkaan tulee kuuluisa nainen
ja hyvät ihmiset tahtovat kuunnella minua, niin pyydän heitä
hellimään ja säälimään tyttöparkoja, jotka koettavat elää Lontoossa
hyvinä ja uljaina. Minä sanon heille, että se on tosi ritarillisuutta, että
he liittyvät yhteen semmoisia miehiä vastustamaan, jotka ovat
itsekkäitä, julmia ja epäpuhtaita. Oi tätä suurta, loistavaa, pirullista,
taivaallista Lontoota! Se on samassa suhteessa ihmismaailmaan kuin
Niagaran kuohuvat, kiehuvat, riehuvat hyrskyt luonnon maailmaan.
Tytön täytyy päästä sen syvyyksien yli kuin veneessä ja silloin hän
syvään hengähtäen kiittää Jumalaa, taikka sitten hän ajautuu
kuohuihin, pyörähtää, kierii ympäri ja hukkuu pyörteeseen!

Hohhoh! Nyt on jo höyry lopussa, ja minun pitää siirtyä asioihin.

Herra Drake aikoo pitää aamiaispäivälliset kotonaan 24 p:nä minun
yritykseni kunniaksi, mutta se suuri asia tapahtuu vasta noin puoli
kymmenen aikaan sinä iltana. Siihen aikaan on aurinko ja laskenut
Peelin lahden taakse, musta rastas on laulanut viimeisen
tervehdyksensä ja koko maailma on vaipumaisillaan uneen. Jos te
vain silloin muistatte virkkaa: 'Jumala siunatkoon Glorya!' olen
voimakas ja reipas ja rohkea.
Teidän tyhmä, sentimentaalinen tyttöraukkanne.

Glory.
XX.

Muutamia viikkoja oli kulunut, ja sen päivän aamu oli tullut, jolloin
John Stormin piti lähteä Bishopsgaten luostarista. Herätettyään veljet
oli isä tullut Johnin koppiin ja istui nyt vuoteen päässä.

"Sinä olet siis varmasti päättänyt jättää meidät?"

"Aivan varmasti, isä."

Isä huokasi syvään lausuen katkonaisesti:

"Kovat koettelemukset kohtaavat meidän yhdistystämme, poikani.

Ehkä oli väärin, että tulimme tänne. Ei ole mitään ristiä meidän
perustuksessamme, ja me olemme rakentaneet maalliselle pohjalle.
— 'Ellei Herra huonetta rakenna'… Oli hyvä, että viivytit lähtöäsi,
mutta nyt kun aika on tullut… Minä olin kiinnittänyt sydämeni sinuun,
poika. Minä olen jo vanha mies, ja jonkinmoista luonnollisen isän
hellyyttä —"

"Isä, jos te tietäisitte —"

"Tiedän, tiedän, poikani. Sinä olet kärsinyt, enkä saa moittia sinua.
Alokas-ajalla on suuret ilonsa, mutta myöskin suuret kiusauksensa.
Pitää vapautua omasta itsestään, uskoa on vahvistettava,
tottelevaisuus opittava ja ennen kaikkea on sydän erotettava
maallisista epäjumalista — hellästä äidistä, ehkäpä — rakkaasta
sisaresta — ehkä jostakin vielä rakkaammasta."

Oli hetken äänettömyys. Johnin pää oli kumarassa, hän ei voinut

puhua.

"Halusi palata takaisin maailmaan osoittaa, että tulit tänne

ennenkuin kuulit Jumalan kutsun. Joku toinen ääni puhui sinulle, ja
sinä kuuntelit luullen sitä Jumalan ääneksi. Mutta Jumalan ääni tulee
kyllä kerran sinulle puhumaan, ja sinä kuulet sen ja vastaat siihen
etkä muuhun… Onko sinulla paikkaa, jonne menet täältä
lähdettyäsi?"

"On, erään hyvän naisen koti. Minä olen kirjoittanut hänelle ja

toivon, että hän ottaa minut vastaan."

"Kaikki, mitä toit mukanasi, annetaan sinulle takaisin, ja jos

tarvitset rahaa —"

"Ei, ei, minä tulin tänne kerjäläisenä, antakaa minun myöskin

mennä kerjäläisenä."

"Vielä yksi asia, poikani."

"Mitä, isä?"

Vanhan miehen ääni oli tuskin kuuluva. "Sinä rikot

tottelevaisuussäännön luopuessasi meistä ennen noviisiaikasi loppua,
ja vaikka oletkin vain noviisi, täytyy seurakunnan erota sinusta
niinkuin erotaan semmoisesta henkilöstä, joka on rikkonut valansa ja
heittänyt pois Jumalan armon. Tämä erottaminen on toimitettava
ennenkuin astut kynnyksemme yli. Se on velvollisuutemme
veljeskuntaa kohtaan, ja se on myöskin velvollisuutemme Jumalaa
kohtaan. Ymmärräthän?"

"Ymmärrän."

"Se tapahtuu kirkossa muutamia minuutteja ennen

päiväjumalanpalvelusta."

Isä nousi mennäkseen. "Onko siinä kaikki?"

"Siinä kaikki."

Isän ääni oli murtunut. "Hyvästi, poikani."

"Hyvästi, isä, suokoon Jumala minulle anteeksi!"

Nahkainen matkalaukku, jonka John oli tuonut mukanaan

tullessaan veljeskuntaan, kannettiin hänen huoneeseensa ja sen
sisällä olivat ne vaatteet, joita hän oli käyttänyt luostarin ulkopuolella
sekä myöskin hänen kukkaronsa, kellonsa ja muut tavaransa. Hän
pukeutui papinpukuunsa pannen munkkikauhtanan sen päälle, sillä
hän tiesi, että kauhtanan riisuminen kuului erottamistoimitukseen.
Sitten soi aamiaiskello ja hän läksi virvokehuoneeseen.

Veljet ottivat hänet vastaan äänettöminä, tuskin kohottaen

silmiään hänen astuessaan huoneeseen, vaikka oli helppo huomata
heidän salaisista katseistaan, että hän oli heidän ajatuksiensa
ainoana kohteena. Aamiaisen loputtua hän koetti lähestyä heitä
saadakseen sanoa hyvästi niille, jotka tahtoivat sanoa hänelle
jäähyväiset. Muutamat ojensivat ystävällisesti kätensä hänelle, toiset
karttoivat häntä, toiset käänsivät suorastaan selkänsä hänelle.
 Mutta vaikka vastaanotto virvokehuoneessa oli ollut jäykkä, oli se
sitä lämpimämpi pihamaalla. Heti kun hän astui ensimmäiset
askeleensa kivitetyllä tiellä, hyppäsi koira kopistaan sykomoripuun
alta. Hetken se katseli Johnia surullisilla, vertyneillä silmillään,
kohotti sitten etukäpälänsä hänen rinnalleen ja hyppeli hänen
ympärillään haukkuen kumealla äänellään, joka kajahti kuin ukkosen
jyrinä.

John istui penkille hyväillen koiraa, ja hänen sydämensä rupesi

tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnea. Aamu oli kirkas ja
päiväpaisteinen, ilma oli täynnä kevätlehtien tuoksua ja linnut
lauloivat ja iloitsivat puussa.

Samassa veli Antero tuli ja istui hänen viereensä. Maallikkoveli oli

seurannut häntä kuin koira koko aamun, ja nyt hän alkoi heikolla
tavallaan puhua äidistään arvaillen mielessään, tulisikohan John
koskaan tapaamaan hänen äitiään. Hänen nimensä oli Pincher ja hän
oli hyvä nainen. Hän asui Crook Lanella, Crown-kadun lähellä
Sohossa, jossa hän hoiti Anteron veljen, panttilainaajan, taloutta.
Mutta tuo veliraukka oli juomari, ja ehkä sekin oli ollut syynä siihen,
että Antero läksi pois kotoa. John lupasi käydä häntä tervehtimässä,
ja sitten veli Antero rupesi itkemään. Tuon ison miehen
säännöttömät kasvot olivat melkein naurettavan näköiset.

Kello kutsui taas rukoukseen, ja veljien ollessa kirkossa kävi John

viimeisen kerran katsomassa taloa. Koira kintereillään — tuo vanha
elukka ei näyttänyt enää uskaltavan luopua hänestä ollenkaan — hän
kulki hitaasti eteisen läpi kokoushuoneeseen ja sitten portaita
myöten yläkorridoriin. Hän katseli taas jokaista kirjoitusta seinissä,
vaikka hän osasi ne kaikki ulkoa ja oli lukenut ne satoja kertoja.
Tullessaan omaan koppiinsa tunsi hän omituista hellyyttä. Tuo
paikka, jossa hän oli ajatellut niin paljon, rukoillut niin paljon,
kärsinyt niin paljon — se oli rakas hänelle kumminkin! Hän meni ylös
torniin. Kuinka usein pirullinen tenhovoima oli vetänyt hänet sinne!
Suuri kaupunki näytti nyt vihreine puistoineen niin viattomalta
päivänpaisteessa, mutta kuinka ääretön, kuinka monimutkainen se
oli! Sitten kello kutsui päiväjumalanpalvelukseen, vaikka päivä ei
ollut vielä puolessakaan, ja John läksi alas eteiseen. Veljet olivat
siellä kirkkoon menossa. Kulkueen järjestys oli sama kuin sinä
päivänä, jolloin John vihittiin noviisiksi, erotus vain siinä, että veli
Paavali ei ollut enää heidän kanssaan. Ensin kulki veli Antero
kantaen ristiä, sitten maallikkoveljet, sitten munkit, sitten isä ja
viimeisenä John Storm.

Vaikka pihamaa oli täynnä päivänpaistetta, näytti kirkko pimeältä

ja synkältä. Uutimet olivat ikkunoiden edessä, ja alttari oli verhottu
kuin hautajaisia varten. Kun veljet olivat asettuneet paikoilleen
kuorissa, lausui isä, seisoen alttarin portailla:

"Jos tässä seurakunnassa on ainoakaan jäsen, joka kaipaa takaisin

maailmaan, käsken häntä astumaan tänne alttarin eteen nyt. Mutta
voi häntä, joka pahennuksen tuottaa! Voi häntä, joka kääntyy
takaisin ryhdyttyään kerran korkeaan asiaan!"

John oli polvillaan paikallaan kuorin toisessa rivissä. Seurakunnan

katseet olivat kiintyneet häneen. Hetken epäröityään hän nousi ja
astui alttarin eteen.

"Poikani", sanoi isä, "ei ole vielä liian myöhäistä. Minä näen sinun
kohtalosi yhtä selvään kuin näen sinut itsesi nyt tässä edessäni.
Sanonko sinulle millainen se tulee olemaan? Voitko kuulla sitä? Minä
näen sinun menevän maailmaan, joka ei voi ollenkaan tyydyttää
sielusi janoa. Minä näen sinut edeltäkäsin tuomituksi pettymään,
kärsimään ja joutumaan epätoivoon. Minä näen sinun palaavan
takaisin luoksemme ennenkuin vuosi on kulunut, sydän murtuneena
ja verta vuotavana. Minä näen sinun vannovan elinkaudeksi sitovat
valat. Voitko mennä tuota tulevaisuutta kohti?"

"Minun täytyy."

Isä hengitti syvään. "Se on välttämätöntä", sanoi hän ja ottaen

kirjan alttarilta luki hän kamalan erottamisluvun:

"Jumalan Kaikkivaltiaan, (+), Pojan ja Pyhän Hengen nimessä ja

omasta puolestamme me Pyhän Getsemanen yhdistyksen jäsenet
otamme sinulta pois yhdistyksemme puvun ja kiellämme, riistämme,
poistamme sinulta kaiken oikeuden ja osallisuuden niihin hengellisiin
töihin ja rukouksiin, joita Jumalan armosta täällä olemme
toimittaneet."

"Amen! Amen!" sanoivat veljet.

John oli ollut polvillaan tätä luettaessa. Isä viittasi häntä

nousemaan ylös ja rupesi avaamaan köyttä, jonka hän oli sitonut
valantekopäivänä Johnin vyötäisille. Kun tämä oli tehty, viittasi hän
veli Anteroa ottamaan pois kaapun.

Kello soi. Isä lankesi polvilleen. Veljet alkoivat laulaa värisevällä,

hillityllä äänellä: In exitu Israel de Ægypto. Heidän päänsä oli
kumarassa, ja heidän äänensä tuntui tulevan maan alta.

Kaikki oli nyt lopussa. John kääntyi pois, tuskin nähden minne
meni. Veli Antero kulki hänen edellään avaamaan sakariston oven.
Maallikkoveli itki ääneensä.
 Aurinko paistoi vielä pihamaalla ja linnut laulelivat ja iloitsivat yhä
vielä. Ensimmäinen seikka, jonka John saattoi käsittää, oli se, että
koira nuoli hänen jäykistyneitä sormiaan.

Hetkistä myöhemmin hän seisoi kadulle johtavassa

holvikäytävässä ja veli Antero avasi portin.

"Hyvästi, poikaseni."

Hän ojensi kätensä, mutta muisti samassa, että hän oli pannaan
julistettu mies ja aikoi vetää kätensä takaisin, mutta maallikkoveli oli
jo tarttunut siihen ja kohotti sen huulilleen.

Koira seurasi häntä kadulle.

"Mene takaisin, vanha ystävä."

Hän taputti vanhan elukan päätä, ja veli Antero tarttui kiinni sen
venyvään niskanahkaan. Vaunut, joihin matkalaukku jo oli nostettu,
odottivat.

"Viktoria Square, Westminster", sanoi John. Vaunut läksivät

liikkeelle, ja samassa kuului kova haukunta — koira oli riipaissut
itsensä irti ja juoksi vaunujen perässä.

Kuinka täynnä kadut olivat! Kuinka korvia särkevää tuo liike oli!
Kirkonkellot soivat päiväjumalanpalvelukseen. Kuinka mitättömiltä
niitten ääni kuului täällä, ja kumminkin se oli niin mahtavaa siellä!
Pörssimiehiä tyynen näköisinä puuhassaan kulki seitsemän
ovikäytävän kautta suurelle markkinapaikalleen Capel Courtiin.

John rupesi tuntemaan ääretöntä helpotusta. Kuinka hänen

sydämensä sykki! Mikä omituinen, syvä liikutus hänet valtasi hänen
tullessaan taas maailmaan! Noilla ahtailla, mutkikkailla kaduilla
kulkeminen oli kuin purjehtimista meren poikki, lähellä vaarallisia
rantoja. Hän saattoi tuntea suolaisen veden tuoksun ja kuohun
räiskähdyksen huulillaan ja poskillaan. Se oli vapautta, se oli elämää!

Ollen levoton koirasta seisahdutti John vaunut hetkeksi. Uskollinen

eläin juoksi takana ajurin istuimen alla. Ennenkuin vaunut taas
lähtivät liikkeelle, oli muutamia ilmoitusten kantajia astunut vaunujen
eteen. Heidän ilmoituslevyissään oli yksi ainoa sana, "Gloria".

Hän näki sen, mutta ei kiinnittänyt huomiotaan siihen. Kumminkin

se tuntui ikäänkuin kaiulta elämästä, jonka hän oli aikoja sitten
jättänyt.

Elämän pauhu vaikutti kuin viini hänen suonissaan. Hän toivoi

kärsimättömän kiihkeästi taas pääsevänsä elämään, korvaamaan
sen, minkä hän tuolla lepoajallaan oli menettänyt tiedoissa, ja
näkemään, kuinka maailma oli kehittynyt sillä ajalla. Nojaten
vaunujen oveen luki hän katujen nimet ja puotien kilvet sekä koetti
arvata, mitkä rakennukset oli rakennettu sillä ajalla, mitkä kadut
muutetut. Mutta mennyt oli mennyttä, eikä elon viisari käänny
taaksepäin kenellekään ihmiselle. Nuo miehet ja naiset tuolla kadulla
tiesivät kaikki, mitä oli tapahtunut. Kurjin kerjäläinenkin
katukäytävällä tiesi enemmän kuin hän. Melkein vuosi hänen
elämästään oli kulunut — rukouksessa, katumuksessa,
paastoamisessa, näyissä, unelmissa — kulunut, mennyt ja iäksi
kadotettu.

Saapuessaan Englannin pankin kohdalle seisahtuivat vaunut taas

päästääkseen muutamia omnibusseja kulkemaan Cheapsideen.
Kussakin omnibussissa oli ilmoituslevy ja melkein joka levyssä oli
sama sana, jonka hän oli nähnyt äskenkin — "Gloria".
 "Jonkun varieteelaulajan nimi", sanoi hän itsekseen. Mutta tuo
nimi oli ruvennut kiusaamaan häntä. Se oli koskettanut muistin kieliä
ja pannut hänet ajattelemaan menneitä aikoja — hänen
purjevenettään, Peeliä, hänen isäänsä ja Glorya — ja taas Glorya —
ja yhä uudelleen Glorya. Hän huomasi liput lordi majorin palatsilla
sekä pankin katolla, ja kääntyen ajuriin hän kysyi, oliko nyt mitään
tavattomampaa tekeillä.

"Herranen aika, ettekö tiedä, että nyt on rakkaan vanhan

rouvamme syntymäpäivä? Siitä syystähän ihmisiä vilisee noissa
pennin vaunuissa. Oletteko ollut sairaana, herra?"

"Vähän sinnepäin."

"Sitä minä luulinkin."

Kun vaunut taas lähtivät liikkeelle, rupesi hän ajattelemaan mitä

hänen tuli tehdä tulevaisuudessa. Hän aikoi ruveta työskentelemään
köyhien ja kurjien, poljettujen ja langenneitten seassa. Hän aikoi
hakea heitä synnin ja kurjuuden pesistä. Ei mikään työ ollut liian
vähäpätöistä hänelle. Ei mikään liian huonoa, likaista. Mitä hän välitti
omasta hyvästä nimestään! Mitäpä siitä, jos hän olikin vain yksi
ainoa miljoonain seassa! Taivaan valtakunta oli sinapin siemenen
kaltainen.

Kun hän tuli Paavalin katedraalin lähelle, hehkui kultainen risti kuin
tulinen sormi sen huipussa puolipäiväauringon hohteessa. Se oli
oikea lippu! Se oli suuri vertauskuva! Väärä ja huono oli tuo synkkä,
ahdas oppi, joka sanoo, että uskonnon tulee käsitellä ainoastaan
tulevan maailman asioita. Työ on uskontoa! Työ on rukousta! Työ on
kiitosta! Työ on ihmisrakkautta ja Jumalan kunniaa! Riemuisa
evankeliumi! Suuri, kuolematon symboli!
KOLMAS KIRJA.
VIHAMIEHEN VAINIO.
I.

Buckinghamin palatsin takana on pienoinen puisto, jonka varrella on

vaatimattomia taloja kaukana liikkeestä ja hyörinästä ja melkein yhtä
hiljaisia kuin luostari. Eräässä puiston nurkkauksessa oli muita
suurempi talo, mutta muutoin yhtä yksinkertainen ja vaatimaton kuin
toisetkin. Tämän talon ruokasalissa istui vanhanpuoleinen rouva
yksinään aamiaispäivällistä syömässä, mutta vastakkaisella puolen
pöytää oli asetettu lautanen toisellekin.

"Onko huone jo kunnossa, Emma?"

"On, armollinen rouva", vastasi palvelustyttö.

"Onko lakanat tuuletettu ja patjat piiskattu? Entäs patjain päälliset

— ovatko ne kunnossa?"

Palvelustyttö vastasi "on" joka kysymykseen, ja samassa kuului

vaunujen kolinaa katuoven luota. Vanha rouva hypähti tuoliltaan.

"Siinä hän on itse", huusi hän juosten eteiseen kuin nuori tyttö.

Ovi oli avautunut ennenkuin hän ennätti sinne, ja syvä ääni sanoi:
"Onko rouva Callender —"
 "Se on John! Voi hyvänen aika! Se on John Storm!" huusi vanha
rouva syöksyen ojennetuin käsin Johnia syleilemään.

"Hyvänen aika, poika, kuinka sinä säikäytit vanhan Jane-raukan!

Enkö odottanut sinua, kysyt? Tietysti odotin, koko aamu on oltu
hommassa sinun tulosi tähden, mutta minun vanhat aivoparkani ovat
vallan sekaisin. Mutta", lisäsi hän hymyillen kesken kyyneleitään,
"eikö minulla enää ole mitään poskia, koska sinun täytyy suudella
kättäni? Tämäkö on sinun koirasi?" kysyi hän sitten katsahtaen
verikoiraan. "Kysyt onko se tervetullut? Tietysti se on tervetullut.
Mitä minä juuri tässä eräänä päivänä sanoin Emmalle? 'Voi, jos
meillä olisi hyvä koira', minä sanoin, ja tässä se nyt on. Joudu,
James, näyttämään herra Stormille tietä hänen huoneeseensa ja
sitten laittamaan koiralle tilaa jonnekin. Onko kirjeitä, kysyt? On,
poikaseni, ne ovat kaikki huoneesi pöydällä yläkerrassa. Mutta
joudupas sitten alas syömään, sillä muutoin kala jäähtyy."

John Storm avasi kirjeensä huoneessaan. Yksi oli hänen sedältään,

pääministeriltä: "Minä olen iloinen kuullessani sinun järkevästä
päätöksestäsi. Tule syömään päivällistä luokseni tästä päivästä viikon
perästä kello seitsemän. Minulla on paljon sanottavaa sekä paljon
kysyttävää, ja toivon olevani silloin aivan yksin."

Toinen kirje oli hänen isältään: "Minua ei hämmästytä sinun

menettelysi, sanon vain, että jos on olemassa mitään hullumpaa kuin
luostariinmenosi, niin se on epäilemättä tuo löyhyys, jota olet nyt
osoittanut erotessasi pois sieltä. Edellinen seikka oli yleisenä
puheenaineena täällä, ja epäilemättä jälkimmäinen on herättävä
yhtä suurta hälyä."

Johnin kasvot värähtivät aivan kuin niitä olisi lyöty, mutta sitten
hän hymyili helpotuksen hymyn. Nähtävästi Glory kirjoitti kotiin,
olkoonpa hän missä tahansa, ja se oli kumminkin hyvä uutinen. Hän
meni alakertaan.

"Tule sisään, poika, ja salli minun katsella sinua taas. Mutta sinun
poskesihan ovat kalpeat ja sinun kauniit silmäparkasi kuopallaan.
Istupas nyt syömään. Ne ovat nähtävästi kiduttaneet sinua nälällä ja
sanoneet sitä uskonnoksi. Huh! Tavallinen ihminen voisi ruveta
juomariksi semmoisesta. Niin, niin, minä olen hyvin maallinen ja
minun pitää saada vähän lihaa sinun luillesi. Munkkeja tosiaankin! Ja
meidän vuosisadallamme. Se on semmoista että: 'tulkaa nyt hyvät
ihmiset katsomaan kuinka hyvä minä olen!'"

John puolusti veljiä. He olivat hurskaita miehiä, jotka elivät

hurskasta elämää. Hän ei ollut kyllin hyvä heidän toverikseen.

"Mutta minä olen kumminkin kuin merimies, joka on päässyt

satamaan", sanoi hän. "Kertokaa nyt minulle mitä on tapahtunut."

"Ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Niistäkö kerron? Minä arvaan, että

sinä, kuten muutkin miehet, tahdot kuulla vain naismaailmasta.
Vähän lisää lintupaistia. Etkö huoli? Pienoinen pala? Ai, ai, kuinka
sinä olet muuttunut, poika. Mistä minä nyt aloitan?"

"Kanonikko — kuinka hän voi?"

"Niinkuin pumpulissa. Onko hän yhtä mainio saarnatuolissaan kuin

ennenkin, kysyt? Tietysti, tietysti, mutta hänen ei milloinkaan pitäisi
astua alas saarnatuolistaan, sillä ulkopuolella sitä häntä ei voi liiaksi
kehua. Hän on diakoni nyt, siunatkoon, arkkidiakoni, tai jotain
semmoista hassutusta, ja hänen tyttärensä aikoo mennä naimisiin
sen pienen apulaispätkän kanssa, jolla on suu kuin kaniinilla ja jalat
kuin aidanseipäät. Tytön ihailijamäärä oli sangen rajoitettu, kuten
muistat."

"Entäs rouva Macrae?"

"Siirtynyt pyhien pariin. Kuollutko, kysyt, Ei, ei, älä hätäile liiaksi,
poikani. Hän on muuttunut jumaliseksi, pitää lähetyskokouksia
salissaan joka maanantai ja laittaa aamiaispäivällisiä näyttelijöille
sunnuntaisin; semmoinen joka on koko elinaikansa työskennellyt
armeliaisuuden ja kristillisyyden hyväksi, ei enää tule mitenkään
toimeen hänen kanssaan."

"Entäs neiti Macrae?"

"Tyttöraukka, he saavat hänet naimisiin vihdoinkin! Tuon Uren

kanssa, tuon lordipahasen, jolla on silmälasit. Ellen erehdy, oli tytön
sydän muualla, ja minä tunnen vanhan eukon, joka mieluummin olisi
suonut tytön saavan sen, jota hän rakasti, kuin näkevänsä pojan
hautautuvan luostariin. Vihdoin on hänen täytynyt myöntyä, ja häät
tulevat olemaan komeat, niin sanotaan. Muutamat näistä
amerikkalaisista ovat hyvin kirjavaa karjaa — aivan kuin lännen
juutalaiset — ja heidän täytyy aina esiintyä loistavan kirjavasti. Pitää
olla jalokiviä, suuria kuin pähkinät, ja viiden jalan levyisiä
kukkavihkoja, oikeita helmiä kierrettäviksi nuoramitalla kaulan
ympäri ja pyhä näytelmä kirkossa. Niin juuri, näytelmä, ja diakoni,
tuo kunnon mies, komeuden keskipisteenä."

John Stormin kalpeat kasvot värähtelivät. "Entäs sairashuone",

sanoi hän, "onko siellä mitään tapahtunut?"

"Ei mitään."
 "Ei mitään semmoista tapausta kuin silloin —"

"Ei sen jälkeen kuin tuo tyttöraukka —"

"Jumalan kiitos!"

"Se oli ainoa paha tapaus monen vuoden kuluessa. Hoitajattaret

ovat hyviä naisia. Rohkeitako? Niin, mutta kumminkin niin suloisia,
iloisia, onnellisia olentoja, ja arvelepas mitä kaikkea he saavat
nähdä! Lakimiehet, lääkärit ja sairaanhoitajat saavat nähdä
ihmiskunnan pimeimmät puolet, ja sydämetön on se, joka ei antaisi
anteeksi paljon näille raukoille."

John Storm oli noussut seisaalleen ja pyyteli punastuen anteeksi.

Hänen täytyi pistäytyä sairashuoneessa, sillä hänellä oli sinne asiaa,
ja paitsi sitä se oli mukava kävelymatka aterian jälkeen.

"Mene vain", sanoi rouva Callender, "mutta muista tulla

päivälliselle kello kuusi. Ja kuulepas nyt, poika. Tämä talo on nyt
sinun kotisi, kunnes saat paremman; siis pidäkin sitä kotinasi ja ole
täysin vapaa. Jane Callender on nyt sinun tätisi, kunnes joku toinen
tulee ja ottaa sinut pois häneltä, eikä sinun tarvitse suudella hänen
kättään siinä pelossa, että posket olisivat ryppyiset, arvelen minä."

Päivä oli kirkas, aurinko paistoi ja kadut olivat täynnä hyvin

hoidettuja hevosia ja komeita vaunuja, joiden ajurit olivat puetut
loistaviin univormuihin. Kaikki olivat menossa kuningattaren
syntymäpäivävastaanottoon. Kun John saapui palatsin kohdalle, oli
siellä kova tungos. Ratsuväen soittokunta soitteli aitauksen
sisäpuolella, ja käytävä palatsiin saakka oli täynnä juhlaunivormuisia
upseereja, diplomaattikunnan jäseniä miekka vyöllä ja
kolmikulmahatut päässä, naisia paksuissa silkkipuvuissa,
orkideavihkot kädessä ja päässä säkenöiviä timanttikoristeita sekä
valkoisia höyheniä.

Sairashuone näytti kovin vieraalta niin lyhyen poissaolon jälkeen.

Uusia kasvoja näkyi hoitajattarienkin joukossa, jotka kulkivat
käytävissä. John kysyi johtajatarta, joka otti hänet vastaan jäykän,
väkinäisen kohteliaasti. Kuinka herra pastori voi? Oikeinko hyvin?
Heillä oli nyt vakinainen sairashuoneessa asuva kappalainen, ja
koska tämä oli täydellisesti papiksi vihitty, oli hänellä paljon puuhaa
näin kuolon läheisyydessä. Mutta eikö herra pastori todellakaan ollut
sairas? — John ymmärsi. Näytti siltä kuin hän olisi tullut jostakin
yliluonnollisesta olotilasta, ja ihmiset katsoivat häneen melkein
peloissaan.

"Minä tulin kysymään teiltä, tiedättekö mitään hoitajatar

Quaylesta?"

Johtajatar ei tietänyt mitään. Tyttö oli mennyt, heidän oli ollut

pakko erota hänestä. Mitään pahaako? Ei, ei mitään erityistä pahaa,
mutta hän oli vain aivan kykenemätön hoitajattareksi. Hänellä oli
tosin monta hyvää ominaisuutta — hän oli iloinen, hilpeä, hellä — ja
noitten ominaisuuksien tähden ja siksi, että pastori oli pitänyt
hänestä, olivat he koettaneet kärsiä hänen käsittämättömiä
oikkujaan ja säännöttömyyksiään. Mikäkö hänestä on tullut? Sitä
johtajatar ei todellakaan tietänyt. Ehkä sisar Allworthy tietäisi jotain
— johtajatar tarttui taas kynäänsä.

John löysi sisar Allworthyn erään sairaan vuoteen äärestä, missä

tämä seisoi kotilääkärin kanssa. Sisar vastasi lyhyesti, melkein
tiuskaisemalla ja tuskin kääntäen päätään, ettei hän tiennyt yhtään
mitään tytöstä — ja sitten hän kääntyi pois työhönsä. Johnin
mennessä ulos seurasi tohtori häntä ja sanoi, että ehkä ovenvartia
tietäisi jotain.

Ovenvartia oli ensin vastahakoinen, mutta vihdoin hän oivalsi asian

ja myönsi vastaanottaneensa kirjeitä hoitajattarelle ja antaneensa ne
hänelle, kun hän tuli niitä noutamaan. Mutta siitä oli jo pitkä aika.
Hoitajatar oli viimeksi käynyt siellä uudenvuoden aattona. Silloin hän
oli antanut ovenvartialle shillingin ja sanonut, ettei hän enää tulisi
vaivaamaan häntä.

John antoi ovenvartialle viisi shillingiä ja kysyi eikö kukaan ollut

käynyt hoitajatarta kysymässä. Oli, kerran. Kuka se oli? Eräs herra.
Oliko hän sanonut nimensä? Ei, mutta hän oli luvannut kirjoittaa.
Milloinka se tapahtui? Pari kolme päivää aikaisemmin kuin hoitajatar
oli ollut siellä viimeisen kerran.

Drake! Se oli epäilemättä ollut Drake. John Storm katsoi kelloaan.

Se oli neljännestä vailla neljä. Sitten hän pani kiinni takkinsa napit ja
läksi kadun poikki puistoon päin mennäkseen St. Jamesin kadulle.

Horatio Drake oli pitänyt aamiaispäivälliset sinä päivänä kokonaan

Gloryn ensimmäisen julkisen esiintymisen kunniaksi. Sinä iltana piti
hänen näet esiintyä, ja aamupäivällä oli varieteeteatterissa ollut
kenraaliharjoitus. Parikymmentä herraa ja naista, pääasiallisesti
sanomalehtimiehiä ja taiteilijoita, oli ollut siellä saadakseen nähdä
edes vilahdukselta aloittelijan ensi esiintymistä. Valokuvaaja oli ollut
tirkistelemässä oviverhojen takana ja alkoveissa kuvatakseen hänen
asentojaan, hänen ilmettään, hänen iloista hymyään, hänen
veitikkamaisia temppujaan. Sitten oli seurue lähtenyt Draken luo.
Aamiaispäivällinen oli nyt ohi, viimeinen vieras oli lähtenyt ja Drake
oli yksin ruokasalissa.